Jääkarhun tappaminen on hyvin vaarallista leikkiä, mutta kolmasti
vaarallista, kolme kertaa kolmasti vaarallisempaa on tappaa naaraskarhu
pentuineen. Miehet eivät voineet saada itseään uskomaan, että tuo
Keesh-poikanen, yksin, olisi tehnyt niin suuren ihmeen. Mutta naiset
muistuttivat tuoreesta lihasta, jota hän oli tuonut selässään, ja tämä
oli kumoamaton todistus heidän epäuskoisuuttaan vastaan. Niin he
lopuksi lähtivät muristen, että kaiken todennäköisyyden mukaan hän oli
jättänyt raadot paloittelematta. Sillä pohjoisessa on välttämätöntä
tehdä se heti tapon jälkeen, muuten liha jäätyy niin kovaksi, ettei
siihen terävinkään veitsi pysty, ja kolmensadan kilon painoista,
jähmeäksi jäätynyttä karhua ei ole helppo nostaa rekeen ja vetää yli
jääröykkiöiden. Mutta paikalle saavuttuaan he näkivät tapetun karhun --
mitä olivat epäilleet -- sekä myös että Keesh oli oikean metsästäjän
tavoin paloitellut ison elukan ja poistanut sisukset.
Näin alkoi Keeshin salaperäisyys, salaperäisyys, joka syventyi
syventymistään päivien vieriessä. Hänen toinen mainittava urotyönsä oli
se, että hän tappoi nuoren, lähes täysikasvuisen karhun, ja seuraavalla
retkellään hän surmasi ison uroskarhun naaraksineen. Hän oli
tavallisesti niillä retkillään kolme, neljä päivää, vaikka ei ollut
tavatonta sekään, että hän viipyi viikon kerrallaan jääkentillä. Aina
hän kieltäytyi ottamasta toveria näille retkilleen, ja kansa ihmetteli.
"Kuinka hän menettelee metsästäessään?" kyselivät he toisiltaan. Hän ei
koskaan ota koiraa mukaansa, vaikka koirista olisi niin suuri apu."
"Miksi sinä pyydystät ainoastaan karhuja?" teki Klosh-Kwan kerran
kysymyksen hänelle.
Keesh vastasi nokkelasti. "Onhan hyvin tunnettua, että karhussa on
enimmän lihaa", sanoi hän.
Mutta kylässä huhuiltiin noituudestakin. "Hän pyydystää paholaisen
avulla", väittivät jotkut. "Siksi hänellä on sellainen metsästysonni.
Kuinka tämä muutoin olisi mahdollista, jolleivät paholaiset auttaisi
häntä. Siksi hänellä on sellainen metsästysonni." -- "Ehkei hän sentään
ole paholaisen kanssa liitossa", arvelivat toiset. "Onhan tunnettua,
että hänen isänsä oli mainio metsästäjä. Eiköpä hänen isänsä pyydystä
hänen kanssaan, jotta hän voi vetää vertoja etevyydessä, kestävyydessä
ja älyssä? Kuka tietää?"
Kaikesta huolimatta jatkui vain hänen menestystään, ja vähemmän
taitavilla metsästäjillä oli täysi työ vetää hänen saaliitaan kylään.
Ja saaliin jaossa hän oli oikeamielinen. Niinkuin hänen isänsä ennen
häntä oli tehnyt, niin hänkin valvoi, että halvinkin vanha nainen ja
viimeinenkin vanha mies saivat annoksensa, eikä hän itselleen jättänyt
enempää kuin mitä välttämättömästi tarvitsi. Ja tämän takia sekä
metsästäjäkuntonsa tähden häntä kunnioitettiin ja pidettiin arvossa; ja
olipa puhetta siitäkin, että hänet valittaisiin päälliköksi vanhan
Klosh-Kwanin jälkeen. Urotöittensä perusteella, joita hän oli tehnyt,
he odottivat häntä neuvotteluun uudelleen, mutta hän ei tullut, ja he
häpesivät kysyä.
"Olen miettinyt rakentaa itselleni igloon", sanoi hän eräänä päivänä
Klosh-Kwanille ja joukolle metsästäjiä. "Sen tulee olla iso igloo,
missä Ikeega ja minä voimme viihtyä."
"Aivan", myönsivät toiset vakaasti.
"Mutta minulla ei ole aikaa. Metsästys on toimenani, ja se vie aikani.
Jotenka kohtuullista on, että kylän miehet ja naiset, jotka lihaani
syövät, myös minulle igloon rakentavat."
Ja igloo rakennettiin sen mukaisesti, niin suuri, että se voitti
Klosh-Kwaninkin igloon. Keesh ja hänen äitinsä muuttivat siihen, ja se
oli Ikeegan ensimmäinen ylennys Bokin kuoleman jälkeen. Eikä siitä
koitunut vain aineellista etua hänelle, vaan hänen merkillisen poikansa
takia häntä kunnioitettiin koko kylän ensimmäisenä naisena, ja naiset
olivat halukkaat tulemaan hänen luoksensa kysymään hänen neuvoaan, ja
he kertasivat hänen viisaita lauseitaan, kun syntyi väittelyitä heidän
keskensä ja heidän ja heidän miestensä kesken.
Mutta Keeshin salaperäinen metsästysonni oli kaikilla ainaisena
päänvaivana. Ja eräänä päivänä Ugh-Gluk syytti häntä noituudesta vasten
kasvoja.
"Se on selvää", sanoi Ugh-Gluk pahaenteisesti, "että sinä olet liitossa
paholaisten kanssa, josta syystä metsästysonni on sinulla palkkiona."
"Eikö liha ole hyvää?" vastasi Keesh. "Onko kukaan kylässä vielä tullut
sairaaksi sitä syötyään? Kuinka sinä tiedät, että noituutta on pelissä?
Vai arveletko sinä vain umpimähkään sen kateuden takia, joka sinua
kalvaa?"
Ja Ugh-Gluk vetäytyi nolona syrjään, naisten nauraessa hänelle hänen
poistuessaan. Mutta neuvottelussa eräänä iltana, pitkän harkinnan
jälkeen, päätettiin seurata Keeshin jälkiä, kun hän lähti metsästämään,
jotta saataisiin tietää hänen tapansa. Niinpä seuraavalla retkellä Bim
ja Bawn, kaksi nuorta miestä ja kätevintä metsästäjää, seurasivat hänen
jälkiään saadakseen selville hänen keinonsa. Viiden päivän kuluttua he
palasivat silmät pullistuneina ja sammaltavin kielin kertomaan, mitä
olivat nähneet. Neuvottelu käskettiin kiireesti koolle Klosh-Kwanin
luokse, ja Bim otti puheenvuoron.
"Veljet! Kuten käskitte, kuljimme me Keeshin jälkiä ja viekkaasti,
ettei hän voinut nähdä. Ja ensimmäisen päivän vaiheilla hän kohtasi
suuren uroskarhun. Se oli hyvin suuri karhu."
"Ei ole suurempaa", vahvisti Bawn ja jatkoi puolestaan: "Kuitenkaan ei
karhu ollut halukas tappelemaan, sillä näimme sen kääntyvän pois ja
lähtevän löntimään jään poikki. Tämän me näimme kalliolta maissa, ja
karhu tuli meitä kohti sekä Keesh sen perässä, hyvin rohkeana. Ja hän
huuteli karkeita sanoja karhulle ja heilutti käsivarsiaan ja piti
suurta melua. Silloin karhun kiukku yltyi ja se kohosi takakäpälilleen
muristen. Mutta Keesh astui aivan karhun eteen."
"Niin teki", jatkoi Bim kertomusta. "Aivan karhun luo hän käveli.
Sitten karhu ryntäsi hänen peräänsä ja Keesh juoksi pois. Mutta
juostessaan hän pudotti pienen, pyöreän pallon jäälle. Ja karhu
pysähtyi haistelemaan sitä ja nielaisi sen suuhunsa. Keesh jatkoi
juoksuaan, viskellen pieniä, pyöreitä palloja, ja karhu jatkoi niitten
nieleskelemistä."
Alkoi kuulua huudahduksia ja epäileviä ääniä, ja Ugh-Gluk ilmaisi
epäuskonsa.
"Omin silmin sen näimme", vakuutti Bim.
Ja Bawn: "Aivan niin, omin silmin. Ja tätä jatkui, kunnes karhu nousi
äkisti pystyyn ja karjui kovin tuskissaan ja löi etukäpäliään
mielettömästi yhteen. Ja Keesh jatkoi juoksuaan jään poikki
pelastaakseen itsensä. Mutta karhu ei pannut häneen huomiota, vaan
sillä oli kyllin huolta pyöreistä palloista, joita se oli niellyt."
"Niin juuri, niellyt sisäänsä", keskeytti Bim. "Sillä se raapi itseään
ja loikki ympäriinsä jäällä, kuten leikkivä penikka, jota paitsi se
murisi ja kiljui niin, että näkyi, ettei se ollut leikkiä, vaan tuskaa.
En koskaan ole nähnyt sellaista näkyä."
"Ei, koskaan ei ole nähty sellaista näkyä", toisti Bawn. "Ja vieläkin
sanon, se oli kovin suuri karhu."
"Noituutta", vihjasi Ugh-Gluk.
"En tiedä", vastasi Bawn. "Kerron vain mitä silmilläni näin. Ja hetken
kuluttua karhu heikontui ja uupui, sillä se oli hyvin painava ja se oli
loikkinut ympäriinsä kovin rajusti, ja lopulta se läksi kulkemaan
pitkin jäätikön laitaa ravistaen päätään jäykästi puolelle ja toiselle
ja istahti vähän väliä, karjui ja kiljahteli. Ja Keesh seurasi karhun
jälkiä, ja me seurasimme Keeshin jälkiä koko sen päivän ja kolme päivää
lisäksi. Karhu kävi heikoksi, mutta ei lakannut karjumasta tuskissaan."
"Tämä on satua", huudahti Ugh-Gluk. "Varmasti satua."
"Voipa hyvinkin olla."
Ja taas Bim puhui: "Karhu harhaili milloin sinne milloin tänne;
edestakaisin, risteili jälkiänsä kulkien ympyrässä ja tuli vihdoin
samaan paikkaan, missä Keesh oli sen ensin tavannut. Tällöin karhu oli
jo hyvin sairas eikä voinut enää ryömiä kauemmas. Silloin Keesh meni
lopettamaan sen ja keihästi karhun hengettömäksi."
"Entä sitten?" tiedusti Klosh-Kwan.
"Sitten me jätimme Keeshin nylkemään karhua ja riensimme kertomaan,
mitenkä karhuja uudella tavalla tapetaan."
Ja sen päivän iltapuolella naiset hääräsivät karhunlihan kimpussa,
sillä aikaa kuin miehet kokoontuivat neuvotteluun. Kun Keesh saapui,
lähetettiin lähettiläs hänelle sanomaan, että hän tulisi neuvotteluun.
Mutta hän lähetti vastauksen, sanoen olevansa nälkäinen ja väsynyt;
sitäpaitsi hänen igloonsa oli kyllin tilava ja mukava, että sinnekin
voisi paljon miehiä mahtua.
Ja miesten uteliaisuus oli niin suuri, että koko joukko läksi
Klosh-Kwanin luota Keeshin iglooseen. Hän oli syömässä, mutta otti
miehet arvokkaasti vastaan ja asetti heidät istumaan arvonsa mukaiseen
järjestykseen. Ikeega oli ylpeä ja hämmästynyt tämän käänteen johdosta,
mutta Keesh oli tyyni ja rauhallinen.
Klosh-Kwan toisti Bimin ja Bawnin kertomuksen ja lopetettuaan sanoi
ankarasti: "Niin että selitystä vaaditaan, oi Keesh, sinun
metsästystapasi johdosta. Onko siinä noituutta?"
Keesh katsoi häneen ja hymyili. "Ei, oi Klosh-Kwan. Sitä ei ole, sillä
eipä ole nuoren pojan lupa tietää mitään noituudesta, enkä minä tiedä.
Olen vain keksinyt tavan, millä voi tappaa jääkarhun helposti, siinä
kaikki. Se on viekkautta eikä noituutta."
"Ja voiko kuka tahansa tehdä sen?"
"Ken hyvänsä."
Seurasi pitkä äänettömyys. Miehet silmäilivät toinen toisensa kasvoja,
ja Keesh kävi syömään.
"Ja ... ja ... ja tahdotko kertoa meille, oi Keesh?" kysyi Klosh-Kwan
lopulta aralla äänellä.
"Miksei, tahdon kertoa teille", vastasi Keesh, lopetti syöntinsä imien
mehun luusta tarkkaan ja nousi. "Aivan yksinkertainen juttu. Nähkääs!"
Hän otti esille ohuen valaanluisen suikaleen ja näytti sitä heille. Sen
päät olivat terävät kuin neulan kärjet. Sitten hän taivutti sen
varovasti sormillaan. Äkkiä hän päästi päät irti, jolloin ruoto
ponnahti suoraksi. Sitten hän otti valaanrasvapalan.
"Niin", sanoi hän, "otat valaan ihrapalan, näin, ja koverrat sen
ontoksi. Sitten asetat valaanruodon tähän onttoon kohtaan, tiukasti
jännitettynä, ja peität sen toisella ihrapalalla. Sitten se pannaan
ulos, missä se jäätyy pieneksi, pyöreäksi palloksi. Karhu nielee
pienen, pyöreän pallon, ihra sulaa, teräväpäinen ruoto oikenee suoraksi
haavoittaen karhun sisuksia, ja kun karhu tulee hyvin heikoksi --
mikäs, ettei sitä voi keihästää. Sehän on aivan helppoa."
Ja Ugh-Gluk sanoi: "Ah!" Ja jokainen sen jälkeen sanoi jotakin, kukin
omaan tapaansa, ja Klosh-Kwan sanoi: "Ooh!" ja kaikki ymmärsivät.
Tämä on kertomus Keeshistä, joka eli hyvin vanhaksi napameren äärellä.
Koska hän harjoitti viekkautta eikä noituutta, kohosi hän kurjimmasta
igloosta kylänsä päälliköksi, ja kautta niitten vuosien, jotka hän eli,
kerrotaan hänen heimonsa olleen hyvinvoipaa, eikä yhdenkään lesken tai
yksinäisen tarvinnut yöllä vaikeroida sitä, ettei ollut heillä lihaa.
End of Project Gutenberg's Yllätys y. m. kertomuksia Alaskasta, by Jack London