Samana iltana, jona Kyllikin kirje saapui määräpaikkaansa, oli suuret
kutsut Tuomarilassa. Kuu kumotti taivaalla, ja moniväriset paperilyhdyt
valaisivat kalliokomeroita ja puiden luomia pimentoja. Etäisessä
lehtimajassa Mauri ja Margit istuivat kahdenkesken. He puhelivat
vapaasti ja iloisesti. Yhteisillä kesäretkillä oli Maurin arkuus
haihtunut haihtumistaan.
Margitin pieni kengänkärki piirteli hiekkaa, sormet silpoivat
väkevätuoksuista jasmiininkukkaa, ja silmät leikkivät katseilla, huulet
sanoilla.
-- Se oli niin kaunis, se sinun Lehtoniemesi. Sielläpä kelpaa asua.
Kuinka hämmästyneeltä eukko vanhus näytti, kun me ratsastimme pihalle!
Eikö hän ennen ole nähnyt hevosia?
-- Hän ei ole ennen nähnyt sinua -- ei ainakaan Lehtoniemessä.
-- Lieneekö nähnyt ensimmäisen ja viimeisen kerran -- mitä arvelet,
Mauri? -- Silmäys oli veitikkamainen ja koko olento kiehtova kuin
satukeijukaisen.
-- Olisit tervetullut aina -- mutta sinähän lähdet pois.
-- Entäpä jos jäisin?
-- Jäisit? -- Mauri sävähti.
-- Hämmästytkö sinä? -- Margit nauroi. -- Niin, kyllä Sveitsi todella
olisi liian tyhjä jäädäkseni. Ei sitä vielä ole myytykään. Luultavasti
uusi tuomari sen ostaa, niinkuin isä edelliseltä. Mutta ei minulla
lähtemiseen ole halua. Kauvas itään he menevät -- siellä on täysi
erämaa. Tuskinpa siellä äitikään viihtyy.
Mauri tunsi veren kohoavan kasvoihinsa.
-- Margit, mihin sinä jäisit?
-- En sano, ellet arvaa.
Maurin sydän tykytti haljetaksensa.
-- Olisiko minun Lehtoniemeni sinun asunnoksesi arvollinen? Margit --
en uskalla sitä uskoa. Sano --
Tyttö sädehti ja hymyili.
-- Usko nyt siis vihdoinkin!
Se ilta oli sadun satu ja unen unelma. Kuvitelman ja todellisuuden
rajat hävisivät Maurin käsityksestä. Ah, kuinka saattoi olevaisuus
olla niin ihana, hetket niin hohtavat, koko kaikkeus riemun kyllyyteen
vaivutettu! Mauri oli hurmiossa, jommoista hän ei ennen tietänyt edes
aavistaa. Suudelmat polttivat hänen huuliaan. Margit, ihanainen, hänen,
hänen ikiomansa!
Myöhään yöllä hän tuli kotiin ja löysi Kyllikin kirjeen pöydältänsä.
Hän avasi sen ja luki, vaikka jokainen kirje oli hänelle yhdentekevä
tällä hetkellä.
Mauri heräsi todellisuuteen kuin pyörtynyt raikkaasta vesisuihkusta.
Vielä toistamiseen hän luki Kyllikin rivit. Sitte hän alkoi kävellä
edestakaisin huoneessansa. Hän pysähtyi pienen seinäkuvan eteen, jonka
alle oli painettu "Via dolorosa". Niin, Jumalan tie oli kerran hänelle
valjennut. Hän oli rehellisesti taistellut ja vilpittömästi rukoillut
silloin. Mutta nyt?
Tunteiden kuohu laskeutui, kuin meren vaahtoiset aallot illan
hiljetessä, ja omantunnon ääni puhui selkeästi ja vakavasti:
-- Mauri, Mauri, missä olet? Elämäsi tärkeimmän askeleen sinä astuit
huumauksen vallassa, ilman ainoata rukouksen huokausta!
Ja Maurin sydän lisäsi: -- Osan, jota rohkeimmat toiveeni eivät olleet
tavoittaneet, minä sain kuin kultaomenan puusta helmaani -- ja otin
ilman ainoatakaan kiitoksen kuisketta Jumalalle!
Levottomuus ja katumus täytti hänen mielensä. Hän koetti nyt kiittää ja
rukoilla, mutta ajatusten oli vaikea pysyä koossa. Kaiken muun ohella
soi hänen korvissaan lakkaamatta: -- Mitähän Kyllikki ajattelee, kun
saa tietää? Mitähän Kyllikki kirjoittaa?
8.
Toisena aamuna Mauri heräsi, olennossa omituinen, epäselvä tuntemus
siitä, että jotain oli tapahtunut. Oliko se riemuisaa, oliko se
raskasta ja painostavaa? Kesti kotvan, ennenkuin hän pääsi tajuihinsa
ja muisti kaiken.
Tänään piti elonleikkuun alkaa. Hyvä, Pekka saa sen järjestää, ja väki
tulkoon toimeen isännättä. Mauri oli luvannut heti aamulla lähteä
Margitin vanhempain puheille.
Nyt hän oli selvillä, hypähti nuolena vuoteesta ja alkoi pukeutua. Uusi
vaalea kesäpuku ylle, kiiltävä kaulus ja hieno solmuke.
Margit oli luvannut olla ylhäällä varhain, hyvin varhain. Mauri katsoi
kelloa, se oli puoli yhdeksän. Hän oli kauvan nukkunut yövalvontansa
jälkeen. Väkihän ehtii aamiaiselle, ellei hän kiirehdi.
Ennenkuin hän pääsi poikkeamaan Tuomarilan tienhaarasta, tuli väki jo
vastaan. Mauri oli kovin hämillänsä, mutta koetti näyttää reippaalta
tervehtiessään hyvää huomenta. -- Huomenta, -- kuului monista suista.
Mauri huomasi salaista kuiskintaa ja näki ihmetteleviä, myöskin
ilvehtiviä katseita. Pekka oli kovin totinen ja muljotti syrjäsilmällä.
Mauri joudutti askeleitansa. Miltähän tuntuu perille tullessa? Miten
hänet otetaan vastaan? Onkohan Margit jo puhunut vanhemmillensa?
Oli, kaikki oli täysin selvää. Morsian lehahti puutarhakuistilta
suoraan hänen syliinsä, ja tuomari ja tuomarinna tervehtivät häntä
herttaisesti tulevana poikanansa. Margit oli kertonut salaisuuden
heti yöllä. Isä oli varsin tyytyväinen, sillä pikku lemmikin suru
oli häntä painanut Berliinistä asti. Äiti olisi tietysti toivonut
hienomman vävyn, mutta hänkin nielaisi puolittaisen mielipahansa. Mauri
oli sievä ja siisti nuorukainen, muuta ei voinut sanoa, ja lisäksi
rikas. Rahoilla saa paljon aikaan, sekä komeutta että iloa. Onneksi
ei talonpoikaissukulaisiakaan ollut elossa, ei ainakaan likeisiä.
Ja Maurilla oli hyvä kielipää, sen Margit oli usein sanonut. Pieni
häämatka Ruotsiin, vaikkapa kauvemmaksikin -- no niin, kyllä kaikki
muodostuu, kun on hyvää tahtoa.
Nyt auringonpaisteisena aamuna koko huvila säteili. Tuomarinnakaan
ei näyttänyt vähintä jälkeä yöllisistä tunteistansa. Maurin piti
tietysti sanoa heitä tädiksi ja sedäksi, kunnes nimitys vaihtuisi vielä
läheisempään. Se oli tapahtuva pian. Margit toivoi kiihkeästi häitä --
koti-Sveitsissä, syyskuutamon aikana. Hänellä oli omat päähänpistonsa,
sillä lintusella. Pitkät kihlaukset olivat vanhemmistakin ikäviä,
ja nyt lisäksi oli kodin muutto edessä. Olihan Mauri kovin nuori,
mutta talonsa puolesta valmis menemään naimisiin koska tahansa; ja
Helsingistä voi saada huonekaluja ja liinavaatteita Margitille minä
päivänä vaan tilasi. Sunnuntaihin asti pidetään kihlaus salassa ja
julkaistaan se kuulutuksella. Heti sen jälkeen lähetetään hääkutsut.
-- Kuinka _hirveän_ hauskaa! -- riemuitsi Margit. -- Se on niin
originellia, ettei kukaan meidän tuttavistamme vielä ole niin tehnyt!
-- Ja Wieniin myöskin hääkutsu, -- päätti hän mielessänsä. -- Ennätän
kumminkin ennen Raimundia.
Maurin oli aivan pää pyörällä ehdotusten nopeudesta, mutta oikeastaan
tämä oli hänellekin kaikkein mieluisinta. Supattelu ja salapuheet
kiusasivat häntä kovin. Hän pelkäsi väen puhuvan jo nytkin.
Hieno aamiainen oli valmistettu kihlattujen kunniaksi, samoin
päivällinen. Mauri ei saanut lähteä koko päivänä, ei, ei. Tänään Margit
pyytämättä otti esiin viulunsa. Mauri suli säveliin, onnellisena,
hurmaantuneena jälleen. He kävelivät puistossa ja istuivat samassa
lehtimajassa kuin eilisiltana. Margit nojasi Maurin olkapäähän,
kietoi valkoiset käsivartensa hänen kaulaansa ja ojensi punahuuliaan.
Mauri sulki hänet syliinsä hehkuvin tuntein. Hetket riensivät, päivä
kallistui iltapuoleen.
Harmiksiko sen piti tapahtua? Kotiin mennessään Mauri taas kohtasi
illalliselle palaavan työväkensä, vieläpä juuri Tuomarilan
tienhaarassa. Hänen oli ilkeä olla, mutta hän ponnisti kaiken
arvokkaisuutensa.
-- Tuleeko isäntä huomenna pellolle? -- kysyi Pekka harvakseen.
-- En, -- vastasi Mauri jotenkin tuikeasti. Hän huomasi kätketyn
nuhteen. -- Viime vuonnahan Pekka itse kehoitti minua makaamaan ja
ratsastamaan hevosella. Nyt minulla on tärkeämpi este.
Pekka ei puhunut enempää, eivätkä toisetkaan. Joukko kulki eteenpäin
kiusallisen äänettömyyden vallitessa aina kotipihalle asti.
Mauri oli hyvin tyytymätön, itseensä eniten. Mutta ei nyt ollut
aikaa sitä ajatella. Tuomarilaiset olivat luvanneet tulla huomenna
Lehtoniemeen "talon tarkastukselle", jotta nähtäisiin mitä oli kuntoon
pantava ennen häitä tai heti jälkeen, Margitin mukavuudeksi ja
viihtymiseksi. Maurin täytyi tänä iltana itse katsastaa joka loukko.
Ja mitä hän hankkisi päivälliseksi heille? Hilma, keittiötyttö,
ei varmaankaan osannut laittaa hienoa ruokaa. Hätäännyksissään ja
levottomana Mauri kiirehti Matleenan luo.
-- Matleena, meille tulee päivällisvieraita huomenna, oikein hienoja.
Tehän olitte ennen keittäjänä, osaatteko te neuvoa Hilmaa? Mitähän
pitäisi olla ruoaksi -- varmaan jotakin paistia...
-- Keitäs tänne tulee? -- kysyi Matleena, joka ei hätäilemistä
ymmärtänyt. Hän oli sekä utelias että ihmeissään.
-- Tuomarin väki vaan -- mutta sehän nyt on yhdentekevää, minä
pyytäisin Matleenan neuvoja pian. Osaako Matleena Hilman kanssa
valmistaa vasikanpaistia, jos minä lähetän teurastamaan?
-- Eikö se vasikka aiottu pitää? -- kysyi Matleena.
-- Mutta sitä nyt ei pidetä. -- Mauri kävi kärsimättömäksi. --
Osaatteko te paistaa?
-- No tottahan. -- Matleena alkoi kertoa niistä häistä ja niistä
hautajaisista, joissa hän oli keittänyt ja paistanut. Mutta Mauri
keskeytti hänet.
-- Sopisikohan sitte rusinasoppa ja pannukaakku? Niitä Hilma joskus on
pyhinä tehnyt.
-- Johan siitä tulee kuin hääruokaa, -- vakuutti Matleena. Hänellä
näytti olevan enemmänkin sanomista, jotain sydämellään, mutta Maurilla
ei ollut aikaa kuulla.
Keveämmin mielin hän kiirehti vanhaan rakennukseen käskyjänsä
jakelemaan rengille, jonka tuli teurastaa, ja Hilmalle, joka paraikaa
pesi illallisastioita.
-- Mitenkäs minä joudan laittaa paistit ja sopat ja pannukaakut, kun
väenrokkakin on tehtävä? -- kysyi tyttö pelästyneenä.
-- Kyllä se menee, kun Matleena auttaa... Vaikkapa jättäisitte rokan.
Voihan väkikin kerran saada rusinasoppaa ja pannukaakkua.
Hyvänen aika! Kyllä nyt oli jotakin tavatonta tekeillä. Heti Maurin
mentyä Hilma lähti livistämään toisten tyttöjen luo, kertoakseen kummia
kuulumisia. Suuresti hän hämmästyi, kun isäntä jo ennen häntä oli
väentupaan kerinnyt. Hän haki tyttöjä Lehtoniemeen lattioita pesemään,
vielä tänä iltana.
Miina katsoi tyhmistyneenä Maijaan, ja Maija heitti niskojansa. Vanha
Pekka ei voinut olla sanomatta, että kuinka ne aamulla viideltä ylös
pääsevät, jos pitkän työpäivän jälkeen vielä on yökuuraukset.
-- Minä hyvitän sen teille erikseen, -- sanoi Mauri tytöille. -- Kunhan
vaan heti tulette. Kutsuttakoon pari vierasta apulaista pellolle.
Miinaa ja Maijaa voidaan tarvita kotona.
Hiljainen Mauri oli kuin tulessa ja valkeassa. Yöllä hän ei saanut unta
pelkästä ajatuksesta, että jotain kumminkin ehkä oli hullusti. Jospa
Kotirannan täti ja Kyllikki olisivat olleet täällä! He tietäisivät
asettaa kaikki hyvin. Siellä oli turvallista ja suloista, missä he
toimivat ja järjestivät.
Aamulla Mauri omin käsin poimi monta vihkoa sinilemmikkejä joen
rannalta. Ne olivat hänen sydämensä tervehdys Margitille.
Tuomarilaiset tulivat. He havaitsivat paikan miellyttäväksi ja
rakennuksen kyllin tilavaksi. Seinäpapereita ei vielä ollut -- ehkä
Margit voi ne valita käydessään kaupungissa. Maurin oma huone oli hyvin
sisustettu, mutta muihin tarvittiin toisenlaiset huonekalut. Ne kyllä
tuomari oli valmis lahjoittamaan -- siitä oli jo kotona suostuttu. Ensi
keväänä Maurin sopi ottaa puutarhuri järjestämään ympäristöä. Tuohon
ruohokenttä -- tänne ruusuja ja koristepensaita. Kyllä kaikki tulee
hyväksi, kyllä Margit voi viihtyä.
Päivällinen onnistui loistavasti, ainakin Hilman ja Matleenan mielestä.
Tuomarinna vaan tuli sen johdosta muistaneeksi palvelijakysymystä.
Helsingistä saa aina palvelijattaria, täällä maalla ja likimmässä
kaupungissa kaikki muuttavat marraskuun ensi päivänä. Oli varmaan
parasta, että hankittiin Margitille keittäjä ja sisäkkö Helsingistä.
Sinnehän kuitenkin oli lähdettävä myötäjäisiä ostamaan.
Mauri kuunteli ja antoi tädin ja Margitin suunnitella. Tietysti he
ymmärsivät parhaiten. Hän tosin laski ajatuksissaan, että kahden
lisäpalvelijan pitäminen tuotti suuren menon. Sille ei mitään
voinut. Itse hän oli syönyt samaa ruokaa kuin väki, mutta oli aivan
luonnollista, ettei Margit ollut tottunut sellaiseen. Matleena oli
tähän asti siivonnut Maurin huoneet ja Santtu kantanut veden ja puut.
Nyt kai Matleenan piti muuttaa vanhaan rakennukseen, jättääksensä
sijan sisäkölle. Santtu sopi puutarhan kitkijäksi ja vedenkantajaksi
edelleenkin...
Margitin liverrys keskeytti laskelmat. Hän oli todellakin ihastuttava.
Hän otti pannukaakkua kaksi kertaa, hän liiteli ympäri aterian jälkeen,
ja ulkona ja sisällä kaikki oli hänen mieleistänsä -- kuvitelmissa,
sellaisena, jommoiseksi se oli tuleva.
-- Tuoko on se vesikivi, josta kerran puhuit? Siinäkö minun piti
soittaa? Kyllä, milloin vaan tahdot, joka ilta...
Ja Mauri unohti arkisen todellisuuden, uneksien niitä ihania runoiltoja.
Koivun koko väki oli selvillä siitä, että talossa oli käynyt morsian.
Nuoret olivat kahdenvaiheilla, pitikö iloita vai pahoitella. Hauskaahan
se tietysti olisi ollut, mutta kun tuli tuommoinen perin hieno ihminen.
-- Hetaleryökkinä, -- sanoi Pekka. Hän oli vihoissansa.
Vanha Matleena oli ainoa, joka rohkeni puhua asiasta Maurille. Hän oli
rukoillut nuoren isäntänsä puolesta eikä voinut vaieta.
-- Se oli kaunis ja iloinen nuori neiti, -- sanoi hän. -- Onko hän
jumalinen myöskin?
-- Miten Matleena kysyy... Eikö Matleena ole nähnyt häntä kirkossa?
-- Eivät ne kaikki ole Jumalan lapsia, jotka kirkossa käyvät.
-- Onhan Jumala kaikkien Isä, -- vastasi Mauri vältellen. -- Ei meidän
pidä tuomita.
-- Älkää vetäkö ijestä epäuskoisten kanssa, -- pääsi Matleenan
huulilta. Hän jo arvasi, etteivät asiat olleet hyvin. -- Ei se ole
onneksi kellekään. Minunkin miesvainajani oli komea katsella, mutta
sellainen tuhlari ja huikentelevainen, että monta kertaa minä itkin ja
kaduin.
-- Matleena! -- keskeytti Mauri nuhdellen.
-- Te ette tiedä mitä puhutte. -- Sitte hän käänsi selkänsä ja lähti
ulos.
Alipihalta kaikui hänen korviinsa Pekan äänekäs laulu:
-- "Erokirjan takasivu se oli vallan musta,
ja siihen oli kirjoitettu, että en minä huoli susta".
Närkästyneenä Mauri palasi omaan huoneeseensa. Tänä iltana hänen
korvansa olivat kuurot varoituksille. Hän oli valinnut osansa ja tahtoi
sen pitää.