Kyllikki, pienen seminaarikaupungin täysihoitolassa, sai kirjeen ja
kirjoitti vastauksen, jonka hän heti vei äitinsä luettavaksi:
"Hyvä Mauri!
Äitini ja minä otamme sydämestämme osaa suureen suruusi. Ma
olemme saman kokeneet, niinkuin sinä muistutit, ja me ymmärrämme
sinua. Me rukoilemme puolestasi. Koeta ajatella, että et olekaan
aivan yksin.
Kun minun isäni kuoli, toit minulle kortin, johon olit
kirjoittanut raamatunlauseen. Muistatko? Ja sitte keskustelimme
Jumalan palvelemisesta. Me molemmat halusimme oppia sitä. Nyt
olet aikeissa tehdä suuren uhrauksen palvellaksesi Jumalaa.
Mauri, sinä olet hyvä ja jalo, enkä minä kehoita sinua luopumaan
oikealta tieltä. Mutta entä jos sinun _ei tarvitse_ uhrautua?
Eikö unelmasi vieläkin voisi täydellisesti toteutua Jumalan
tiellä?
Mauri, luottaisitko minuun? Jos sen teet, olen valmis. Sinä
hankit kelpo työnjohtajan, ja minä tulen hoitamaan taloa sinulle.
Lähde sitte omalle toivotulle työmaallesi, lue, tutki, pyri
perille! Loma-aikoina tule tarkastamaan, miten on talosi laita.
Niin kauvan kuin kaikki on hyvin, voit viipyä poissa tekemättä
väärin. Viivy kymmenen vuotta -- viivy enemmän, jos halajat. Minä
vaalin uskollisesti isiesi muistoa.
Ehkä arvelet, etten osaa hoitaa taloa. Jos niin on, pane minut
viralta pois ja tule itse sijaan! Katsoppas, minulla on hiukan
itseluottamusta -- oh, miten se kuuluu pakanalliselta! En
tarkoita juuri niin, luulenpa vaan olevani terve, käytännöllinen
tyttö, ja kun ahkeroin parastasi, uskon että Jumala on kanssani.
Vai onko sinulla toinen vastaväite: _minun_ entisunelmani,
joka täten raukeaisi? Sinä tiedät, että isäni kuolemasta asti
olen tähdännyt varmaan päämäärään: kotikylän kansakouluun. Kun
pääsiäisviikolla pikimmiten käväisin siellä, oli tarkoitukseni
kuulustella tätä mahdollisuutta. Rovasti, Tuomiston agronoomi,
kunnanlääkäri, Mäkelän isäntä ja sinun isäsi myönsivät jokainen
erikseen, että oikeastaan tarvittaisiin apuopettajatar, sillä
oppilaita on hyvin runsaasti, miltei suurin sallittu määrä.
Lupasin hankkia hyvät todistukset ja hakea kahden vuoden
kuluttua, ellei paikka sitä ennen ole täytetty. -- Ei täytetä
ennen, me odotamme oman kylän kasvattia, -- sanoivat isännät.
-- Opettaja Kotirannan tyttärelle on virka varattuna jo isänsä
tähden, -- vakuutti rovasti. Sitä myöten siis oli tieni selvä.
Älä nyt kuitenkaan luule minun yrittelevän suurenmoista
uhrautuvaisuutta. Se mitä ehdotin, ei ole minulle risti eikä
tuskien tie, se on sula riemuni. Pyydän vaan saada ottaa mukaani
äidin, oman rakkaan, uskollisen äitini. Sittehän sinullakin on
äiti jälleen.
Tulen milloin kutsut.