Ensimmäinen kohtaus.
Florens. Huone herttuan hovilinnassa.
(Torventoitauksia. Florensin herttua seurueineen,
kaksi ranskalaista aatelisherraa ja sotureita tulee.)
HERTTUA.
Nyt kuulleet kohta kohdalt' olette,
Mik' alkusyy on tähän julmaan sotaan,
Mi paljon verta niellyt on ja lisää
Vain vaatii.
1 AATELISMIES.
Pyhä teidän korkeutenne
On asia, mut kamala ja musta
On vastustajan.
HERTTUA.
Siksi ihmettelen
Ett', oikea vaikk' asiamme on,
Lankomme Ranska avunpyynnöiltämme
Povensa sulkee.
2 AATELISMIES.
Armollinen herra,
En meidän politiikkaan minä pysty;
Vain halpa olen, sivullinen mies,
Jok', itse kyvytönnä, neuvoskunnan
Omistan suuret tuumat; siks en tohdi
Sanoa mieltäni, jonk' epävarmat
On arvaamiset usein harhaan menneet.
HERTTUA.
On oma ehtonsa.
2 AATELISMIES.
Mut varmaan monta
On meidänlaista nuorta, jotka levost'
On tyrtyneet ja purkeit' aika ajoin
Hakevat täältä.
HERTTUA.
Tervetulleet ovat;
Ja mitä kunniata meistä lähtee,
Valukoon heihin. Tehkää tehtävänne!
Te nousette, kun kaatuu ylempänne.
Huomenna taisteluun!
(Torventoitauksia. Menevät.)
Toinen kohtaus.
Roussillon. Huone kreivinnan hovilinnassa.
(Kreivinna ja narri tulevat.)
KREIVINNA.
Kaikki on toteutunut niin kuin toivonut olin, se vain, ettei poikani
tule Helenan seurassa.
NARRI.
Luulen, totta totisesti, että nuori herra on sangen raskasmielinen mies.
KREIVINNA.
Mistä sen luulet huomanneesi?
NARRI.
Hän katselee saappaitaan ja laulaa; korjaa saappaansa kaulusta ja
laulaa; tekee kysymyksiä ja laulaa; kaivelee hampaitaan ja laulaa.
Tunnen miehen, joka tuollaisessa synkkämielisyyden puhdissa möi hyvän
talonsa laulun pätkästä.
KREIVINNA.
Katsokaamme, mitä hän kirjoittaa ja milloin aikoo tulla.
NARRI.
Oltuani hovissa, ei tuo Elsa minua enää haluta. Meidän vanha
kapaturskamme[10] ja meidän maalaiset Elsamme eivät ole mitään hovin
vanhan kapaturskan ja hovin Elsojen rinnalla. Minun Cupidoltani on
aivokoppa halaistu, ja minä alan rakastaa, niinkuin vanha mies rakastaa
rahaa, ilman himoa.
KREIVINNA (aloittamaisillaan kirjeen lukemista).
Mitä tämä on?
NARRI.
Ihan sitä, mitä on.
(Menee.)
KREIVINNA (lukee).
"Lähetän teille miniän. Hän on parantanut kuninkaan ja minut tuhonnut.
Hän on ollut nuoteessani, vaan ei vuoteessani, ja vannon ettei siihen
ikänä tule. Saatte kuulla että olen karannut; teen sen tiettäväksi,
ennenkuin huhu sen kertoo. Jos maailma on tarpeeksi avara, tiedän
pysytellä aimo matkan päässä. Lapsen kunnioituksella, onneton poikanne
Bertram."
Ei hyvää tämä: huima, raisu poika,
Noin hyvän kuninkaan kun armot heittää
Ja kokoo päälleen hänen vihojaan,
Ja hylkää tytön, joka liian hyvä
On keisarinkin halveksittavaksi.
(Narri palaa.)
NARRI.
Oi, armo hyvä, tuolla ulkona kuuluu pahoja kahden soturin ja nuoren
armon kesken.
KREIVINNA.
Mikä nyt on?
NARRI.
Ei, se ei sentään olekaan niin vallan pahaa sentään; poikanne ei olekaan
niin pian mennyttä kuin luulin.
KREIVINNA.
Miksi hän olisi mennyttä?
NARRI.
Sitä minäkin, armo, vaikka juokseekin pakoon, niinkuin kuulen hänen
tehneen; paikkansa pitäminen, se on vaarallista; se se on miesten tuho,
vaikka siitä väkiluku lisääntyykin. Tuossa tulee niitä, jotka voivat
lisää kertoa; minä puolestani olen vain kuullut, että poikanne on
juossut pakoon.
(Menee.)
(Helena ja kaksi aatelismiestä tulee.)
1 AATELISMIES.
Jumalan rauha, arvon rouva!
HELENA.
Rouva,
Mun mieheni on mennyt, iäks mennyt.
2 AATELISMIES.
Sit' älkää sanoko.
KREIVINNA.
Oi, maltu! -- Herrat, anteeksi, -- niin monta
Ilon ja huolen käännett' olen nähnyt,
Ett' ensi hyökkäämält' ei kumpikaan
Mua hervaise, -- miss' on mun poikani?
2 AATELISMIES.
Florensin herttuan meni palvelukseen;
Tavattiin tiellä; sieltä tulemme
Ja sinne taaskin palaamme, kun hoviss'
Olemme asiamme suorittaneet.
HELENA.
Kas, tässä kirje: matkakirjani.
(Lukee.) "Jos sinä voit saada sormestani sormuksen, joka siitä ei
ikinä lähde, ja näyttää minulle kohtusi hedelmän, jonka isä minä olen,
niin silloin sano minua mieheksesi; mutta tuo 'silloin' on sama kuin
'ei koskaan'." Se kauhea on tuomio.
KREIVINNA.
Ja tekö
Tään kirjeen toitte, hyvät herrat?
1 AATELISMIES.
Me;
Mut kadumme, kun näemme sisällyksen.
KREIVINNA.
Oi, lapsi hyvä, mieltäs rohkaise.
Jos koko surun omistat, niin multa
Osani viet. Mun poikani hän oli;
Mut nimensä nyt verestäni huuhdon,
Ja sinä ainut olet lapseni. --
Siis Florensiinko meni hän?
2 AATELISMIES.
Niin meni.
KREIVINNA.
Soturiks ruvetakseenko?
2 AATELISMIES.
Se hänen
On jalo aikeensa; ja prinssi varmaan
Hänelle kaiken antaa kunnian,
Mit' arvo vaatii.
KREIVINNA.
Palaatteko sinne?
1 AATELISMIES.
Palaamme tulisella kiireellä.
HELENA (lukee).
"Kunnes vaimost' olen erin, olen Ranskast' erin."
Oi, katkeraa!
KREIVINNA.
Niin kirjeessäkö?
HELENA.
Niin.
1 AATELISMIES.
Tuo varmaan vain on käden julkeutta,
Ja siin' ei mitään osaa sydämmellä.
KREIVINNA.
On Ranskast' erin, kunnes vaimost' erin!
Ei mikään täällä hälle liian hyvää,
Pait Helena, jok' ansainnut on miehen,
Jot' yhdeksätkin moiset nulikat
Sais palvella ja valtiattarenaan
Kumartaa häntä. Kuka seuranaan?
1 AATELISMIES.
Yks palvelija vain, ja herrasmies,
Jonk' olen joskus tuntenut.
KREIVINNA.
Parolles?
1 AATELISMIES.
Niin, armollinen rouva, sama mies.
KREIVINNA.
Mies kelvoton ja rietas. Poikani
Perityn puhtaan veren moinen seura
Vie pilalle.
1 AATELISMIES.
Niin, oikein, siinä miehess'
On liian paljo sitä, joka hänet
Saa siihen luuloon, ett' on hällä paljon.
KREIVINNA.
Olette tervetulleet. Pyydän teitä,
Kun näette poikani, niin sanokaa:
Ei miekoin voi sit' arvoa hän voittaa,
Mink' on hän menettänyt. Lisää pyydän
Kirjeessä viemään.
2 AATELISMIES.
Palvelukseen nöyrät
Olemme kaikkeen, mitä käskette.
KREIVINNA.
Ei palvelua vastapalvelutta.
Suvaitsetteko mua seurata?
(Kreivinna ja aatelismiehet menevät.)
HELENA.
"Kunnes vaimost' olen erin, olen Ranskast' erin."
Vai Ranskast' erin, kunnes vaimost' erin!
No, minust' olet erin, Roussillon;
Niin takaisin saat kaikki. Kreivi-parka!
Minäkö karkoitan sun maastasi
Ja hennon ruumiis säälittömän sodan
Saaliiksi heitän? Minäkö sun ajan
Iloista hovin, missä sulo-silmät
Sua tähtäsivät, pilkkatauluksi
Savukkaan musketin? Te, lyijyviestit,
Te, joita tulen tuima kiire kantaa,
Sivuitse syöskää, haavoittakaa ilmaa,
Jok' ampumaanne laulaa, älkää häntä!
Ken häneen ampuu, mun on palkkaamani;
Ken hänen uljast' uhkaa sydäntään,
Se mun on raukan siihen yllyttämä.
Vaikk' itse hänt' en tapa, syynä toki
Ma hänen surmaans' olen. Paremp' oisi
Tavata raateleva jalopeura
Nälästä kiljuvana; paremp' oisi,
Ett' yhtä haavaa kaikki luonnon kurjuus
Mua kohtais. Tule kotiin, Bertram, sieltä,
Miss' uljuus muut' ei voita kuin vain naarmun,
Mut usein kaikki menettää. Ma poistun;
Mun täällä-oloni sun pitää siellä.
Tulisko siis mun jäädä? Ei, ei, vaikka
Tääll' ilotarhan ilma leyhkäisi
Ja enkelit mua palveleis, ma poistun;
Ja säälivänä huhu kertokoon
Mun paostani, korvaas lohdutellen.
Yö, tule! Päivä, pääty! Mulle paras
Pujahtaa pimeässä pois kuin varas.
(Menee.)
Kolmas kohtaus.
Florens. Herttuan hovilinnan edusta.
(Torventoitauksia. Florensin herttua, Bertram, Parolles,
ylimyksiä, sotaherroja, sotureita y.m. tulee.)
HERTTUA.
Sun ratsuväen päälliköksi teen.
Lupaavaan onneesi ma täyden toivon
Ja luottamuksen panen.
BERTRAM.
Voimilleni
Se liian raskas toimi on, mm koitan
Asian hyvän tähden ponnistaa
Äärimpään vaaran huippuun.
HERTTUA.
Eespäin siis!
Sun kypärilläs onni liehukoon
Ja lemmikilleen suokoon suosionsa!
BERTRAM.
Ma tänään, suuri Mars, sun riviis astun;
Suo, mitä toivon, niin ma tahdon näyttää,
Mitenkä lemmenvauhko räikkää käyttää.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Roussillon. Huone kreivinnan hovilinnassa.
(Kreivinna ja hovimestari tulevat.)
KREIVINNA.
Ett' otit kirjeen vastaan! Selväähän,
Ett' tekis niinkuin teki, mulle kirjeen
Kun lähetti. Se lue vielä kerran.
HOVIMESTARI (lukee).
"Sanct Jagon haudalle mun tieni vie
Katumaan ylpeyteni hairahdusta;
Käyn avojaloin, vaikk' on routa tie,
Näin synneistäni saamaan sovitusta.
Oi, kirjoittakaa, että luopukoon
Mun armahani sotisovastansa;
Palatkoon kotiin rauhan nautintoon;
Ma kaukaa siunaan hänen muistoansa.
Hän anteeks suokoon mitä pahaa tein,
Häjynä Junonaan kun hänet hovin
Huveista karkoitin ja sotaan vein,
Miss' uhkaa kuolema ja vaara kovin.
On liian kaunis tuonelle ja mulle;
Ma hänen sijaans' antaun, kuolo, sulle."
KREIVINNA.
Sanoissa hellimmiss' on oka tuima! --
Rinaldo, olit älytön, kun annoit
Noin hänen mennä. Minä jos hänt' oisin
Tavata saanut, oisin voinut estää
Tuon hankkeen. Nyt on myöhää.
HOVIMESTARI.
Anteeks, armo!
Jos illall' oisin tuonut tään, ois ehkä
Hän ehdätetty; vaikka kirjoittaakin,
Ett' ois se turhaa.
KREIVINNA.
Mikä enkeli
Noin kelvotonta miestä siunaisi?
Ei koskaan hänen hyvin käy, jos vaimon
Ei rukous, jonka taivas mielin kuulee
Ja mielin täyttää, hänest' ehkäise
Vanhurskaan vihaa. -- Kirjoita, Rinaldo,
Kelvottomalle tuolle; joka sanan
Painoksi pane jalon vaimon arvo,
Jot' arvostaa hän liian köykäiseksi.
Mun tuskaani, jot' ei hän liioin tunne,
Myös räikeästi kuvaa. Sananviejäks
Sopiva hanki mies. Ehk' ylkä palaa,
Kun kuulee että vaimonsa on poissa;
Ja tää kun tämän kuulee, varmaan hänkin
Palavan lemmen johtamana pian
Kotihin rientää. Kumpi näistä kahdest'
On mulle rakkain, sit' ei tuntoni
Voi ratkaista. -- Niin, sananviejä hanki. --
On sydän raskas, voimaa vain on muru;
Sanoiksi tuska pyrkii, itkuks suru.
(Menevät.)
Viides kohtaus.
Florensin muurien edustalla.
(Torventoitauksia etäällä. Vanha florensilainen leski,
Diana, Violenta, Mariana ja muita kaupunkilaisia tulee.)
LESKIVAIMO.
Käykää mukaan; jos he lähestyvät kaupunkia, niin menee meiltä koko
näky hukkaan.
DIANA.
Sanovat, että se ranskalainen kreivi on tehnyt vallan mainioita
urotöitä.
LESKIVAIMO.
Kuuluu ottaneen vangiksi heidän etevimmän päällikkönsä ja omin käsin
surmanneen herttuan veljen. -- Olemme nähneet turhaa vaivaa: he ovat
menneet päinvastaista tietä. Kuulkaa! Kuulettehan sen jo heidän
torvistaan.
MARIANA.
Mennään pois, ja tyydytään muiden kertomuksiin. Kuules, Diana, varo
tuota ranskalaista kreiviä. Hyvä nimi on tytön kunnia, ja siveys on
paras perintö.
LESKIVAIMO.
Kerroin tässä naapurin vaimolle, että yksi hänen herraskumppaneistaan on
sinua ahdistanut.
MARIANA.
Minä tunnen sen konnan; hirteen koko mies! Muuan Parolles, rietas
kätyri noissa nuoren kreivin viettelyshankkeissa. -- Varo heitä, Diana!
Mokomain lupaukset, syötit, valat, lahjat ja kaikki muut vietevivut
eivät ole mitä ovat olevinaan. Monta tyttöä on niillä vietelty, ja
surkeinta on, että, vaikka on niin kauhistavia esimerkkejä impeyden
haaksirikoista, se ei sittenkään heitä pelota, vaan siitä huolimatta
he tarttuvat siihen liimasaittaan,[11] joka heitä uhkaa. Toivon, että
minun ei tarvitse sinua sen enempää varoittaa; uskon, että oma
jumalanpelkosi sinua varjelee, vaikk'ei tässä olisikaan muuta tiettyä
vaaraa kuin siveyden menettäminen.
DIANA.
Teidän ei tarvitse minusta huolehtia.
LESKIVAIMO.
Sitä minäkin toivon. -- Kas, tuossa tulee pyhiinvaeltaja. Tiedän, että
hän aikoo majailla minun talossani; sinne he neuvovat toinen toistaan.
Kysyn häneltä.
(Helena tulee pyhiinvaeltajan puvussa.)
Terveeksi, vaeltaja! Minne matka?
HELENA.
Vanhemman pyhän Jaagon haudalle.
Miss' asuntoa saisi matkalainen?
LESKIVAIMO.
Tuoss' ihan, Fransiskaani-majassa.
HELENA.
Tätäkö tietä mennään?
LESKIVAIMO.
Sitä --. Kuulkaa!
(Marssisoitto kuuluu etäältä.)
Tulevat tästä. -- Pyhä vaeltaja,
Varrotkaa, kunnes joukot kulkee ohi,
Niin saatan teidät majaanne; ma luulen,
Ett' emäntänne tunnen yhtä tarkoin
Kuin itseni.
HELENA.
Se itse lienette?
LESKIVAIMO.
Niin, nöyrin palveljanne.
HELENA.
Kiitoksia!
Ma varron tässä, kunnes teille sopii.
LESKIVAIMO.
Tulette varmaan Ranskasta?
HELENA.
Niin tulen.
LESKIVAIMO.
Maanmiehen täällä tapaatte, jok' uljait'
On tehnyt töitä.
HELENA.
Mikä nimeltään?
DIANA.
Roussillon, kreivi. Tunnetteko hänet?
HELENA.
Nimeltä vain, mut hyvä sill' on kaiku.
En nähnyt ole häntä.
DIANA.
Kuka liekin,
Hän urhomies on. Karkas Ranskasta,
Niin kerrotaan, kun vastoin taipumustaan
Kuningas hänet naitti. Liekö totta?
HELENA.
On ihan totta; tunnen vaimonsa.
DIANA.
Tääll' yksi herra kreivin seurueessa
Pahasti häntä parjaa.
HELENA.
Mikä nimi?
DIANA.
Monsieur Parolles.
HELENA.
Oi, sen ma hyvin uskon.
Jos suuren kreivin omaa arvoa
Ja mainett' aatellaan, niin mainittavaks
On vaimo liian halpa; ainut hyveens'
On kaino siveys, ja sit' en ole
Ma kuullut epäiltävän.
DIANA.
Rouva-rukka!
On hirmuist' olla mieheen sidottuna,
Jok' inhoo vaimoaan.
LESKIVAIMO.
Niin kyllä; raukka
Miss' olleekin, on sydän hällä raskas.
Tuo tyttö, jos vain tahtois, voisi hälle
Poloiset tehdä.
HELENA.
Mitä tarkoitatte?
Hänt' ahdistaako rakastunut kreivi
Luvattomilla pyyteillä?
LESKIVAIMO.
Sen tekee,
Ja käyttää keinoja, mill' ihan saattaa
Pilata tyttölapsen hennon maineen.
Mut tyttö varuill' on ja varusteissa
Ja pitää kunnialla puoliaan.
MARIANA.
Jumala auttakoon!
(Bertram, Parolles ja osa florensilaista armeijaa kulkee
liehuvin lipuin ja helisevin soitoin näyttämön poikitse.)
LESKIVAIMO.
Jo tulevat. --
Tuo on Antonio, herttuan vanhin poika;
Tuo Escalus.
HELENA.
Ja kuka ranskalainen?
DIANA.
Tuo, sulkatöyhtö päässä: sievä mies,
Kun vaimoaan vain lempis! Kauniimp' oisi,
Jos reilump' oisi. Eikös ole soma?
HELENA.
On kyllä.
DIANA.
Sääli, ettei ole reilu.
Tuoss' on se konna, joka moisiin toimiin
Hänt' ohjailee. Jos hänen vaimons' oisin,
Niin myrkyttäisin roiston.
HELENA.
Kuka se?
DIANA.
Tuo marakatti tuolla hetaleissaan.
Mut miks on hän niin alakuloinen?
HELENA.
On ehkä haavoittunut tappelussa.
PAROLLES.
Hukata rumpu! Kylläpä vain!
MARIANA.
Hän on julmasti suutuksissaan jostakin. --
Kas, hän on meidät vainunnut.
LESKIVAIMO.
Surma hänet periköön!
MARIANA.
Ja hänen nyökäyksensä! Senkin parittaja!
(Bertram, Parolles, sotaherrat ja soturit menevät.)
LESKIVAIMO.
Jo ovat poissa. Tulkaa, matkalainen,
Vien teidät majaanne. On neljä, viisi
Sanct Jagoon vaeltavaa katuvaista
Jo talossani.
HELENA.
Kiitän, nöyrimmästi.
Jos, rouva, te, ja tämä soma tyttö,
Suvaitsette mun kanssain illastaa,
Niin maksu jää ja kiitos huoleks mulle,
Ja lisähyvitykseks vielä annan
Tytölle tälle hyvän, vakaan neuvon.
MOLEMMAT.
Ilolla tarjo vastaan otetaan.
(Menevät.)
Kuudes kohtaus.
Sotaleiri Florensin edustalla.
(Bertram ja kaksi ranskalaista ylimystä tulee.)
1 YLIMYS.
Ei, herra kreivi, antaa hänen koettaa; tehköön tahtonsa.
2 YLIMYS.
Jos, herra kreivi, ette silloin havaitse, että hän on raukka, niin älkää
vasta minuun panko mitään arvoa.
1 YLIMYS.
Vesikupla, teidän armonne, niin totta kuin elän!
BERTRAM.
Luuletteko, että olen siihen määrään hänestä pettynyt?
1 YLIMYS.
Uskokaa minua, herra kreivi: oman tarkan tietoni mukaan -- en sano sitä
pahan pahuudella, vaan niinkuin puhuisin sukulaisesta -- hän on oikein
pääpelkuri, päätön ja määrätön valehtelija, ainainen sanansa syöjä,
jolla ei ole ainoatakaan hyvää ominaisuutta, joka ansaitsisi teidän
armonne huomiota.
2 YLIMYS.
Tarpeellista olisi, että oppisitte häntä tuntemaan; muuten, jos
liiaksi luotatte hyveeseen, jota hänessä ei ole, hän voisi tärkeissä
luottamustoimissa jättää teidät, vaaran uhatessa, pulaan.
BERTRAM.
Jospa vain tietäisin, mikä olisi paras keino häntä koetella.
2 YLIMYS.
Paras on antaa hänen noutaa rumpunsa, johon toimeen hän niin uskaliaasti
tarjoutuu, niinkuin kuulitte.
1 YLIMYS.
Minä yht'äkkiä hyökkään häneen florensilaisella miesjoukolla; valikoin
sellaisia miehiä, joita hän varmaan ei voi erottaa vihollisista. Me
sitten sidomme häneltä kädet ja silmät, niin ettei hän voi muuta luulla,
kuin että on joutunut vihollisten leiriin, kun tuomme hänet omille
teltoillemme. Mutta teidän armonne tulee olla läsnä, kun häntä
kuulustelemme. Jos hän ei silloin, pelastaakseen henkeään, halpamaisen
pelon suurimmassa hädässä tarjoudu teitä pettämään ja kaikennäköistä
pahaa teistä juttelemaan, vannoen iankaikkisen autuutensa kautta kaikki
todeksi, niin älkää minun älyyni missäkään luottako.
2 YLIMYS.
Oo, makean naurun nimessä, antakaa hänen noutaa rumpunsa. Hän sanoo,
että on sitä varten keksinyt sotajuonen. Kun sitten, herra kreivi,
näette perin pohjin kehnon tuloksen ja millaiseksi kuonaksi tuo
epäperäinen vaskimöhkäle sulaa, jos ette silloin itse häntä vähän
rumputa, niin olette auttamattomasti häneen suostunut. Tuossa hän
tulee.
1 YLIMYS.
Oo, makean naurun nimessä, älkää ehkäiskö hänen kunniakasta hankettaan;
antakaa hänen kaikin mokomin noutaa rumpunsa.
(Parolles tulee.)
BERTRAM.
No, monsieur? Tuo rumpu se kovasti mieltänne kirveltää.
2 YLIMYS.
Menköön hiiteen; älkää siitä välittäkö! Sehän on vain rumpu.
PAROLLES.
Vain rumpu! Ettäkö vain rumpu? Noin menettää rumpu! Oli sekin oivallinen
komanto! Omalla ratsuväellämme hyökätä omaan sivustaamme ja ajaa hajalle
oma väkemme!
2 YLIMYS.
Siitä ei saa komantoa syyttää; se on sotaonnettomuus, jota ei itse
Caesar olisi voinut välttää, jos hän olisi komantoa pitänyt.
BERTRAM.
No, emme voi suuresti tuloksia valittaa; pieni häpeä tosin oli tuo
rummun menettäminen; mutta sitä nyt ei enää saada takaisin.
PAROLLES.
Se olisi voitu ottaa takaisin.
BERTRAM.
Niin, olisi; mutta ei nyt enää.
PAROLLES.
Sen voi vieläkin ottaa takaisin; jos ei noita sotilaallisia tekoja vain
niin harvoin luettaisi todellisen ja varsinaisen ansion työksi, niin
voisin kyllä minäkin noutaa sen rummun tai jonkin toisen sen sijaan,
-- tai: _hic jacet_.[12]
BERTRAM.
No niin, jos teitä haluttaa, monsieur; jos luulette, että teidän
salaperäinen sotajuonenne voi toimittaa tämän kunnian kapineen takaisin
alkuperäiseen paikkaansa, niin näyttäkää urhoollisuuttanne ja käykää
toimeen. Minä yritystä ylistän ansiokkaana urotekona; jos se onnistuu
hyvin, niin herttua ei ainoastaan sitä kiittäen mainitse, vaan vielä
palkitsee sen teille, niin kuin hänen suuruudelleen sopii, ansionne
viimeiseen nipukkaan asti.
PAROLLES.
Tuohon soturin käteen! Minä siihen ryhdyn.
BERTRAM.
Vaan ette saa asiaa lykätä unta tuonnemmaksi.
PAROLLES.
Ryhdyn siihen vielä tänä iltana; panen heti paperille liikesuunnitelmani,
rohkaisen itseluottamustani, valmistan itseni kuolemaan, ja keskiyön
seuduissa saatte minusta kuulla lisää.
BERTRAM.
Saanko kunnian ilmoittaa hänen herttualliselle armolleen, että olette
toimeen ryhtynyt?
PAROLLES.
En tiedä, mikä loppu siitä tulee, mutta yrittää lupaan.
BERTRAM.
Minä tiedän, että olet urhoollinen, ja takaan, että toimit parhaan
sotilaskykysi mukaan. Hyvästi!
PAROLLES.
Minä en rakasta monia sanoja.[13]
(Menee.)
1 YLIMYS.
Et sen enempää kuin kalakaan vettä. -- Eikö, herra kreivi, tämä ole
kummallinen mies, joka niin vakaasti näyttää ryhtyvän asiaan, jonka
tietää mahdottomaksi, ja kiroo ja vannoo sen tekevänsä, vaikka ennemmin
tahtoisi olla kirottu kuin sitä tehdä?
2 YLIMYS.
Te ette tunne häntä, herra kreivi, niinkuin me. Totinen totuus on, että
hän osaa pujahdella ihmisten suosioon ja viikkokauden välttää koko
joukon paljastuksia, mutta kun pääsette hänestä selville, niin tiedätte
ainiaaksi, mikä hän on.
BERTRAM.
Mitä, luuletteko, että hän ei yritä tehdä vähääkään siitä, mihin niin
juhlallisesti hankkiutuu?
1 YLIMYS.
Ei vähääkään. Hän palaa takaisin jonkin kepposen varjolla ja syöttää
teille pari kolme todennäköistä valhetta. Mutta me olemme jo ajaneet
hänet miltei uuvuksiin; ja tänä iltana saatte nähdä hänen kaatuvan;
sillä, toden totta, hän ei ole teidän huomionne arvoinen.
2 YLIMYS.
Tahdomme saada vähän ajohuvia tuosta repolaisesta, ennenkuin sen
nyljemme. Vanha herra Lafeu hänet ensin vainusi; kun naamari häneltä
putoaa, niin saatte nähdä, mikä silli hän on; ja sen saatte nähdä
vielä tänä iltana.
1 YLIMYS.
Minun pitää mennä liimasaittojani katsomaan; hänet pitää saada permeen.
BERTRAM.
Mut veljenne mun seuraani on jääpä.
1 YLIMYS.
Niinkuin vain tahdotte; mut minä menen.
(Menee.)
BERTRAM.
Nyt teidät sinne vien ja näytän teille
Sen tytön.
2 YLIMYS.
Siveydenkö esikuvan?
BERTRAM.
Siin' ainut vika. Häntä puhutellut
Vain kerran olen; kumman kylmä oli.
Tuon narrin kanssa, jota vainuamme.
Nyt hälle kirjeit', antimia laitoin;
Lähetti takaisin ne; siinä kaikki.
Ihana luomus? Ettekö te häntä
Halua nähdä?
2 YLIMYS.
Vallan mielelläni.
(Menevät.)
Seitsemäs kohtaus.
Florens. Huone leskivaimon talossa.
(Helena ja leskivaimo tulevat.)
HELENA.
Jos ette usko että olen se,
Niin muut' en vakuutta voi teille antaa,
Jos hankettani pilata en tahdo.
LESKIVAIMO.
Kodista hyväst' olen, vaikka köyhä;
Ma moisia en vehkeit' ymmärrä,
Ja likaisilla töillä mainettani
En pilaa.
HELENA.
Sit' en tahdo minäkään.
Vain uskokaa, ett' olen kreivin vaimo
Ja että sanasta on sanaan totta,
Mit' uskoin teille valaa vastaan. Väärin
Siis ette tee, jos pyytämäni avun
Minulle suotte.
LESKIVAIMO.
Uskoa siis pitää,
Kun kaikest' olen nähnyt, että liette
Hyvinkin ylhäinen.
HELENA.
Tuoss' annan kultaa
Ens'aluks ystävyyden-avustanne;
Kun tehty on se, kaksin-, kolmin-kerroin
Sen maksan. Kreivi liehii tytärtänne,
Himonsa verkkoon kaunottaren saartaa,
Ja päättää voittaa. Tyttö suostukoon;
Hänelle neuvon mik' on paras keino.
Ei kreivin kuuma veri mitään kiellä,
Mitä hän pyytää. Kreivillä on sormus;
Se neljänteen ja viidenteen on polveen
Pojasta poikaan käynyt perintönä
Es'isäst' alkaen. Se sormus hälle
On perin kallis, mutta lemmen huumass'
Unohtaa voi sen arvon, vaikka sitten
Jälestä katuu.
LESKIVAIMO.
Nyt ma tarkoituksen
Perillä olen.
HELENA.
Näette siis, ett' aie
On luvallinen. Tyttärenne vain,
Ennenkuin näön vuoksi hälle suostuu,
Sormuksen vaatii, sopii yhdynnästä,
Jonk' antaa sitten minun toimekseni,
Pysyen itse siveänä poissa.
Hän siitä kolmetuhatt' kruunua
Saa lisämyötäjäisiks.
LESKIVAIMO.
Minä myönnyn.
Tolalle tyttöä vain ohjatkaa,
Tuo petos laillinen jott' aikaan sääntyis
Ja paikkaankin. Hän tulee joka ilta,
Mukanaan musiikit ja kohtuuttomat
Ylistysrunot; et saa poistumaan,
Jos kuinka soimaat; pintansa hän pitää,
Kuin kaupan olis henki.
HELENA.
Tänään pannaan
Se juoni käymään. Jos se luonnistaa,
Niin huono aie hyvän lopun saa;
Ja hyvän aikeen teko hyväks sääntyy,
Ja synnittömäks itse synti kääntyy.
Nyt joutuin toimeen!
(Menevät.)