aika tyttö aikoinani,
suotta piin pos'en punaisen,
käsi-varren valkeaisen,
5 mull' oli lello leuan alla,
mun' ol' leuka'in leviä,
mull' oliit pos'et punaiset,
käs' ol' varret valkeaiset;
tulin toiseen mie talohon:
10 putos' on punaa pos'esta,
hävis' lello leuan alta,
ei oo leuka'in leviä,
käsi ei varret valkeaiset; —
kun olin ison kotona,
15 kasvoin luona kantajani,
olin luona luojaseni,
ja elin emoni luona,
mie käin kukkana kujassa, (IV: 185.)
kajavan' käin kaivo-tiellä;
20 tiiett' ei tytön nimeä:
iso kutsui kuu-valoksi,
emo päivän-nousunnaksi,
velloin on ve'en kalaksi,
sisoni sini-keräksi; —
25 maall' on marja paljon maksoi,
kannollaan ol' aivon kallis,
kukillaan ol' aivon kuulu;
maksa ei maalla vierahalla,
ei marja mitä'än maksa,
30 maks' ei maallista matoa,
itikaist' ei lentäväistä,
riihen-eellist' ei rikaista,
jonka tallon tanhualla;
ei maksa sitä vieoista,
35 minkä join janohuvani,
maksa ei niitä jauholoja,
mitkä syönen leipänäni; —
kun olin ison kotona,
mie vaan kuuluin kuuluisalle,
40 ja heläjin heiluvalle;
tulin toisehen talohon,
yli kynnyksen kylähän,
yli pellon naapurihin,
muutuin mustaksi siaksi,
45 käännyn kärsän-kantajaksi.
Toisinnuksia ja selityksiä: 52.
Tois.:
2 aika likka aikoinani
21 iso kutsui kukkaiseksi
22 emo ehto-lapseksensa
27 kukillaan ol' kuuluisampi
37 minkä syönen leivässäni.
5 _lello_ = hyvä, makea (lasten kielessä); lello leuan alla = kaksi
leukaa.
19 _kajava_ = lokki (Larus argentatus).
20 _tiiett'_ = tiedetty.
23 on myöskin laulettu ve_t_en; vrt. täh_t_en, selityksiä N:o 34:51].
26 tarkoitetaan: marja oli kallis kun se vielä oli kiinni varressaan
tahi kannollaan.
31, 32 itikkainen — rikkanen; part -_ikaista_, vit. siv. 29, 30. — r.
eell. rikka = roiska, joka on riihen edellä
33 _tallon_ = tallaan ; vrt. mitt_o_mani, selityksiä N:o 36:19].
35 janohuvani = janouvani, janoovani; kl jano(h)huuv(v)aini.
(Vrt. A.W. Forsman: Suom. person. nim. I: siv. 57 ja Knt. II: 157.)
53. Liekkuvirsi.
Olin yksi eukollani,
olin yksi, maksoin kaksi;
mie käin kukkana kujassa, (IV: 185.)
kajavana kaivo-tiellä,
5 maksoin kaksi kassarissa,
kaksi kassarin-ranissa,
viis' on heinä-viikatteessa,
kuusi sirpin-kuoliossa,
mie käin kuuesta kujassa,
10 seitsemästä siellä täällä,
kaheksast' käin kaivo-tiellä,
mie käin ympäri yheksän,
kysyttiin ain' kymmenestä,
kaheksasta katsottihin.
Toisinnuksia ja selityksiä: 53.
Tois.:
3 mie käin kukkana kujalla
7 maksoin viisi viikatteessa.
5 _kassari_ = vesuri, kassar_a:, kirves oksia varten.
6 tarkoitus: vaikka olipa kuinka kehnokkainen kassarin-rani minulla,
niin minä tein yhtä paljon työtä kuin kaksi muuta.
13 kl kymmen_ä_stä; EK:ssa kymmen_ä_ = kymmenen (niin kl myöskin N:o 7:
34: päivän päälle kymmen_ä_ttä).
54. Liekkuvirsi.
Eihän sys' syäntä murra,
eikä terva mieltä käännä;
sulho murta'a syämen,
miesi mielen käänteleepi:
5 mieli terva'a tekeepi,
syän syttä poltteleepi;
miks' on mulla musta mieli?
miks' on mull' syän sysinen?
syän sytt' ei valkeampi, (IV: 216.)
10 miel ei terva'a parempi, (IV: 215.)
miel' on mettä karkeampi.
Toisinnuksia ja selityksiä: 54.
Tois.:
1 Sys' ei syytele syäntä.
1 _sysi_ = hiili
4 _mielen kääntää_ = oksennuttaa, läylee.
5, 6 tarkoittaa: "kun on mieli paha, on yhentekemä vaikka tervaa otat
suuhus tahi syöt ("sydän polttelee" = mieli tekee) sysiä".
55. Liekkuvirsi.
Syän tietää äijä syitä,
pää-parka paha'a mieltä,
syän täynn' on syömättäkin,
pää kipeä lyömättäkin,
5 syäntäni syyteleepi, (IV: 273.)
päätäin on pahoin paneepi, (IV: 274.)
syäntäni syyessäni,
päätäin on kävelessäni.
Selityksiä: 55.
5 _syytelee_ = vaivaloittaa, pakoittaa.
7 _syyessä_ = syödessä.
(Knt. II: 225.)
56. Liekkuvirsi.
Helpo hellä varsahansa,
vaimo vaalittuisehensa,
laps' on kylmähän kivehen;
ei itke iso minuista, (IV: 285.)
5 vuua ei vettä vellon silmät, (IV: 288.)
sisären sin' ei ikänä,
itkee mun imettäjäni,
kaihoaa se kantajani,
sitä itkee kuin imetti,
10 kaihoaa siit' kuin hän kantoi,
imett' hän ihalat rinnat,
syöttel' hän makeat maiot,
minun kurjan kulkkuhuni,
kaian kaula-varrelleni,
15 itke'et ihanat silmät,
pos'et potrat vierettävät,
emo näh't on suuren vaivan,
nähnyt vaivan vaaliessa,
kärsin't on kivun kipeän,
20 vaivan näh't varain on noussut,
monet yöt, minun emoni,
monet yöt unetta jäivät,
monet illat iltasetta,
monet aamut murkinatta,
25 tämän tyttösen takehen,
tämän piian pään perästä,
vaaliiss' on vaa'aista lasta,
katsoiss' on kapalokaista.
Toisinnuksia ja selityksiä: 56.
Tois.:
2 vaimo vatsahan [kl -sa'an] väkehen
4 ei itke iso minu'u
14 piian kaian kaulalleni
18 näh't on vaivan vaalijani
22 monet yöt unetta jäänyt
27 vaaliiss' on tätä tytöistä.
5 vuua = vuoda; myös kl: vuu(v)' ei...
8, 10 kl kaiho_v_aa.
11 _ihala_ = suloinen, hyvä.
13 kl kulkkuh_ei_ni.
15, 16 _ihana, potra_ = kaunis.
17 näh't, murteessa: näh'ty = nähnyt.
19 kl käärsin't.
20 kl varra'in.
27, 28 vakainen (= vakahainen = vasta syntynyt), tyttönen,
kapalokkainen; part. v(o)aa'aista, tytöistä, kapalokaista.
57. Liekkuvirsi.
Mie kuin etsin velloistani,
kysyin kirkon kipparilta,
lausuin laivan kannen päältä:
"näittäk' te mun velloistani?"
5 "täss' oli eklen vellosesi,
täss' oli eklen näill' ajoilla,
näill' ajoilla, näillä päivin,
tään päivän nimellisellä,
täss' ol' puilla pyörivillä,
10 veräjill' ol' vierevillä,
varvoilla vapisevilla,
lehtilöillä liekkuvilla;
puu kuin vierahti vetehen,
vello vierahti keralla";
15 jäi mun viitta velloltani,
viittä viljoin itkuloiksi,
jäi mun hattu velloltani, (XV: 256.)
hattu mieli-harmiloiksi, (XV: 258.)
jäi mun paita velloltani, (XV: 253)
20 paita mieliksi pahoiksi, (XV: 254.)
jäivät sukat velloltani, (XV: 256.)
sukat suureksi suruksi; — (XV: 257.)
mie sain rauta'a palaisen,
pikkaraisen pihjalata,
25 mie vein rauan seppälähän,
teetin rautaisen haravan,
piit panetin pihjalaiset:
"seppyeni, selvyeni,
taitaja takojaseni!
30 taoit eklen, taoit ennen, (XV: 199.)
nyt tao tänä'i päinnä, (XV: 200.)
tao rautanen harava,
pane piit on pihlajasta, (XV: 202.)
vas'est' on valata varsi, (XV: 201.)
35 teräksestä naaklat teetä";
mie sain rautaisen haravan, (XV: 240.)
haravoin meret kokohon, (XV: 241.)
meren ruuvot ruopustelin,
meren kaislat kaaputtelin,
40 meren hiekat helsyttelin;
löysin viimein velloseni,
jo oli siika silmät syönyt, (XV: 289.)
hauki hartiat kalunut; — (XV: 290.)
sanoi vietre velloseni:
45 "älköön ehtonen emoni, (IV: 343.)
älköön maire maammoseni,
ottakoo merestä vettä,
pankoo vettä taikinahan, (IV: 345)
sinä ilmoisna ikänä, (IV: 344.)
50 kuun' ei kulla päivänähän,
mikäl's on meressä vettä, (IV: 363.)
se on kaikk' minun vereni; (IV: 364.)
älköön ilmoinen isoni,
hevoistansa juottakoho;
55 älköön siityinen sisoni,
juoko'o merestä vettä,
mikälis meressä vettä,
se on kaikki vellon vertä;
älköön vietre velloseni,
60 syökö'ö meren kaloja,
sinä ilmoisna ikänä,
kuuna kulla päivänänsä,
mikälis meren kaloja, (IV: 365.)
ne on kaikki mun lihaani". (IV: 366.)
Toisinnuksia ja selityksiä: 57.
Tois.:
1 Mie vaan etsin velloistani.
2 _kirkon-kippari_ ehkä = suntio; vanhassa ruotsalaisessa kielessä
löytyy verbi _kippa_ = nytkiä, tuustia, suntia (vrt. ruots.
_kyrkostöt_). Kuopion provastintarkastus-pöytäkirjassa v. 10/3 1678
mainitaan, että kyläkunnittain oli asetettava järestysmiehiä eli
_"kirkon kijcaria"_ (ehkä alkuaan kirjoitettu kipari). Mahdollista on
myöskin, että on luettava _Kirkin_ kippari = Kirkin laivuri (Kirkin-maa
on joko Riian maakunta eli Liivinmaa, tahi "joku pakanamaa", ehkä
Kirgisinmaa tahi Itä-India).
4 näittäk' = näittekö.
16 _itku_ ehkä = itkuluku.
23-40 vrt. N:o 25: 23—38.
35 _naakla_ = naula.
46 _maammo_ = äiti; sana esiintyy vaan kreikkalaisten runoissa.
48 _taikina_ = tiinu eli pytty, jossa tahdasta valmistetaan (EK:ssa on
tahas = ruots. deg, taikin = degtina).
54 kl hevoistaase juottak_oone_.
Virsi on kuultu Pitkälän Palakalta Vaskelasta.
(Knt. III: 115 ja vanh. pain. III: 43.)
58. Liekkuvirsi.
Ei se tiiä yksikänä
ei us'o useakana
mieloistain ei mun poloisen, (IV: 203.)
mitä mun on mielessäni,
5 kuta pää-kulusessani,
mitä allin miel'-alassa, (IV: 204.)
pääsky-linnun pään sisässä;
mie kuin mietin mielelleni,
ajattelen aivoilleni
10 ennistä elämätäni:
viereet vie'et silmihini,
kalkkeammat karpaloja,
tippuut tilkat silmistäni,
helkkeämmät hernehiä, (IV: 513.)
15 paksummat pavun jyviä; — (IV: 514.)
sitä minä iäin itken,
ajan kaiken kaikattelen:
ei oll't mulla milloinkana,
kulloinkaan ei kurjaisella,
20 ei oo mulla niinkuin muilla,
niinkuin ilman ilmisillä,
vetäjäist' ei vierahiksi,
oppijaist' ei oljamihin,
niinkuin veivät muien vellot,
25 veivät siityiset sisonsa,
he vaan veivät vierahiksi,
he vaan oppiit oljamihin; —
kuinhan mie katala katson,
katson ilman ilmisiä:
30 iloin ilmiset elävät,
nakratellen muien naiset,
muhoitellen muien muorit.
Toisinnuksia ja selityksiä: 58.
Tois.:
2 arvaa ei useakana
5 kuta alla kulmieni [kl kulmiheini]
6 tämän allin miel'-alaista
armottoman miel'-alaista
7 m itä päässä pääsky-linnun
pääsky-linnun pään-sisusta
21 niinkuin muilla ilmisillä
22 ei vie'etty [= vedetty] vierahiksi
23 ei opittu oljamihin
27 sekä oppiit oljamihin.
33 meill on aina urrin-ärrin.
2 ei us'o = ei usko.
10 ennistä = entistä, vrt. siv. 30; kl ja murteessa: elämäj(j)äin(i).
23, 27 _oppimiseksi_ sanotaan, kun äsken naitu "morsiain" on kotona
käymässä; morsiamen veli _"oppii oljamiin"_ (siv. 75), ja morsiamen
siellä oltua jonku viikon, tulee hänen miehensä ("sulhasensa") appensa
taloon (tavallisesti paastonaikana) _"oppimaan pois oljamista_ eli
_oljanta"_, saattaaksensa "morsiamensa" taasen omaan kotiinsa. Sitä
sanotaan myöskin: (ei vaan EK:ssa) _käydä ativoissa_ eli _apperoissa_.
31 nakratella = nauratella.
32 _muhoitella_ = nauraa iloisesti.
59. Liekkuvirsi.
La mie koittelen äänöistäni,
kiusaelen kieloistani,
onkos äänein ennellähän,
kielueni ponnellahan;
5 ei oo äänein ennellähän,
kieluein ei ponnellahan;
äijä on ääntäin mun kulunut,
vaaksa varttain on valunut, (IV: 516.)
kyynär' on kupe'itani, (IV: 515.)
10 kahen verran kasvojani,
siintä männe'en kesosen,
siint' on toisen touko-vuuen,
kesosta kulunehesta; — —
välehen vähä väsyypi,
15 vähän kuin ol', välein loppui,
pian heikko hengestyypi; —
vieläk' laulan, vain onk' kyllä,
vieläk' tarkemmin tahotta,
vieläk' virttä jatketahan,
20 ja enemmän eistetähän? —
nää on laulut laaukkaita,
nää on virret viisahia.
Selityksiä: 59.
3 kl onkos _e_änein ennelleäne. — Paitsi _ii_, _uu_ ja _yy_
diftongiserataan Sakkulan murteessa aina pitkät vokaalit: aa = _oa_, ee
=_ie_, oo = _uo_, ää = _eä_ ja öö = _yö_ esim. v_oa_liiss' v_oa_'aista
(N:o 56: 27), laulet_oa_n l_oa_tuisaste (2: 5), tok' en huoli enkä
h_oa_li (19: 36), soa'an lehmän s_oa_tta.
Parasken runot.
Kun Elias Lönnrot pani kokoon ikikuulun Kalevalan, oli hänellä
käytettävänä ne kansan runot, joita Venäjän ja Suomen Karjalassa
laulettiin. Kolmannesta runoalueesta, Inkeristä, sai hän vasta viime
hetkellä aineksia ja nekin varsin vaillinaisina käytettäväkseen.
Kalevalan ilmestyttyä on runon keräystä jatkettu etupäässä tällä
alueella, _joka runojen paljoudessa ja monipuolisuudessa voittaa kaikki
muut runojen löytöpaikat_. Nykyisin on Inkeri ainoa maakunta, jossa
vanha runoutemme on elinvoimainen.
Loistavana todistuksena siitä runotaidosta, joka Suomen kansalla
vielä on, ilmestyvät Parasken Runot. Laulaja, ijäkäs nainen,
on pohjois-inkeriläisen laulutavan, jota myöskin muutamissa
Kaakkois-Karjalan pitäjissä noudatetaan, etevin edustaja. Hänen
tiedossaan on melkein kaikki, mitä molemmin puolin Rajajokea runoja
tunnetaan. On siis täysi syy julkaista; hänen laulamansa runot
erikoisena kokoelmana.
Näiden runojen kokoilija ja toimittaja pastori Neovius on seurannut
Kalevalan järjestystä. Siten lukija vaivatta löytää ne alkuperäiset
aiheet, joista Kalevalan runot pohjois-karjalaisten laulajain
lisäileminä ja Lönnrotin viimeistäminä ovat kehittyneet. Eroitus
yksinkertaisemman ja kehittyneemmän muodon välillä on kuitenkin siksi
suuri, että Parasken runoilla on arvonsa ei ainoastaan Kalevalan
toisintoina, vaan _itsenäisinä runollisina tuotteina_. Monta uutta ja
ennen tuntematonta kaunista kohtaa on lukija löytävä tässä kokoelmassa.
Runollinen ajatuksen juoksu ja soinnukas runonmitta osoittavat, kuinka
luonnon-omainen käsitys ja herkkä kielikorva laulajalla on.
Muistutukset ja selitykset, jotka toimittaja on runoihin liittänyt,
helpoittavat suuressa määrin niiden käsitystä. Kansanrunoutemme
tutkijalle on huomautuksia tärkeistä seikoista, erittäin runojen
esittämistavasta, joista tähän saakka ei ole ollut täyttä selkoa.
Tieteelliseltäkin kannalta on pastori Neoviusen julkaisu erityisesti
arvokas. Olisi sen vuoksi hyvin suotava, että tämä suurikokoinen teos
voisi piakkoin valmistua, ja arvattavasti suomalainen yleisö ei saata
olla tilauksillaan kannattamatta sitä.
A.W. Forsman Kaarle Krohn
Kuten jo yllämainitut herrat huomauttavat, niin tulee tämä teos
tarjoamaan kaikille, jotka harrastavat Kalevalan tutkimista,
paljon uutta, sillä runolaulajaa niin arvokkailla ja rikkailla
runovarastoilla, jotka sitä paitse vielä ovat säilyneet vain muistin
avulla (sillä lukea ja kirjoittaa hän ei osaa), — ei ennen ole tavattu.
Kun nyt Kalevala on kansamme suurin ja kalliin kirjallinen aarre, niin
lieneepä syytä olettaa, että Paraskenkin runot saavat maassamme monta
harrasta lukijaa. Niin toivon, ja sen vuoksi olen päättänyt ottaa
julkaistakseni ainakin 1:sen vihon. Jatkovihkojen ilmestyminen riippuu
kumminkin siitä, antaako yleisö kyllin arvoa ja kannatusta yritykselle
teosta tilaamalla. Tavattoman paljon työtä on näiden runojen kokoilija
ja toimittaja jo nähnyt, mutta paljon on vielä vaivaa ja puuhaa
ennenkuin teos on valmiina. Kun se sitten vielä tulee täyttämään noin
15 vihkoa, on selvää, että kustannukset sen julkaisemisesta käyvät
suurenmoisiksi. Kesäkuussa ilmoitetaan, voidaanko teoksen painattamista
jatkaa, vai ei. Ilmestyminen riippuu etupäässä tilaajien lukumäärästä.
Porvoossa 6 p. Toukok. 1893
Werner Söderström