VIERAAMME POISTUU LUOTAMME, KOSKA EMME OLE OLLEET TARPEEKSI
VIERAANVARAISIA.
Beatrixin lähtö tapahtui tunnin kuluessa, ja hänen neitsyensä meni
hänen mukanaan postivaunuissa, ja ajurin istuimelle asettui asestettu
palvelija tien vaarojen varalta. Esmond ja Frank aikoivat saattaa
vaunuja, mutta Beatrix kieltäytyi vihaisesti heidän seurastaan, ja
niinpä toinen palvelija lähetettiin seuraamaan vaunuja ja häntä
kiellettiin poistumasta niiden luota, ennenkuin ne seuraavana päivänä
olivat sivuuttaneet Hounslow Heathin. Kun nämä kaksi muodostivat koko
lady Castlewoodin miespalvelijakunnan, tuli Esmondin uskollinen John
Lockwood palvelemaan tämän emäntää näiden poissaoloaikana, vaikka hän
kernaammin olisikin saattanut rakastettuaan, neitsyt Lucya, kun tämä
matkusti maalle.
Mieliala oli synkkä ja äänetön aterian aikana. Tuntui kuin pimeys
kattaisi talon, kun Beatrixin iloiset kasvot oli sieltä poistettu.
Iltapäivällä saapui kuningattaren suosikilta viesti, joka hiukan
huojensi apeaa mieltämme. "Kuningatar on ollut kovin järkytetty",
sanottiin kirjelipussa; "hän voi nyt paremmin ja kaikki päättyy hyvin.
Olkoon _lordi Castlewood_ valmiina sen varalta, että lähetämme häntä
noutamaan."
Illan suussa saapui toinen kirjelippu: "Neuvostossa on ollut
kiihkeä ottelu. Valtiovarainhoitaja on murtanut sauvansa, ja hän on
kukistunut niin, ettei hän enää milloinkaan nouse; ketään seuraajaa
ei ole määrätty. Lordi B:llä -- on suuret whig-kutsut tänä iltana
Golden Squaressa. Jos hän horjuu, ovat kuitenkin toiset uskollisia.
Kuningattarella ei ole enää kohtauksia, mutta hän on vuoteen omana, ja
hän on rauhallisempi. Olkaa valmiina aamulla, silloin toivon kaiken
käyvän hyvin."
Prinssi saapui kotiin pian sen jälkeen kuin tämän viestin tuoja oli
poistunut talosta. Hänen kuninkaallinen korkeutensa oli piispan
juomista tullut sellaiseen kuntoon, että ei hänen kanssaan tärkeistä
asioista keskustelemisesta olisi ollut mitään hyötyä. Hänet autettiin
kuninkaalliseen vuoteeseensa; hän nimitti Castlewoodia tuttavallisesti
tämän omalla nimellä; hän unohti kokonaan näytellä sitä osaa, josta
hänen kruununsa ja turvallisuutensa riippui. Oli onni, että lady
Castlewoodin palvelijat olivat poissa ja että hänen puheensa kuulivat
vain ne, jotka eivät halunneet häntä pettää. Hän tiedusteli jumalaista
Beatrixia kuninkaallisesti nikottaen. Hänet saatiin helposti vuoteelle
ja pian hän oli vaipunut sikeään uneen ja unohdukseen, jommoisella
Bakkus palkitsee palvelijansa. Me toivoimme, että Beatrix olisi ollut
näkemässä hänet humalassa. Pahoittelimme ehkä, että Beatrix oli poissa.
Kensington Squaren seurueesta oli eräs kyllin hupsu ratsastaakseen
sinä iltana Hounslowiin _coram latronibus_ [ryöväreistä huolimatta]
ja majataloon, jota perheemme tavallisesti käytti matkustaessaan
Lontoota edemmäksi. Esmond pyysi, että majatalon isäntä ei ilmoittaisi
neiti Beatrixille hänen tuloaan, ja hänelle suotiin julma tyydytys
saada kävellä sen huoneen oven sivuitse, jonka takana Beatrix nukkui
neitsyensä kanssa, ja aamulla varhain nähdä hänen vaunujensa lähtevän
liikkeelle. Esmond näki Beatrixin hymyilevän ja antavan rahaa miehelle,
joka oli määrätty ratsastamaan vaunujen takana Bagshotiin asti. Beatrix
näytti erottavan toisen palvelijan saattueestaan, koska tie oli vapaa
ja toinen palvelija oli aseistettu; ja tämä palvelija heitti nuorelle
emännälleen hyvästit kumarrellen moneen kertaan ja meni ja tilasi
pullon olutta keittiöstä ja palasi palvelustoverinsa, Jussikuskin, ja
hevosiensa kanssa takaisin Lontooseen.
Nuo kaksi arvon ukkelia eivät vielä olleet kulkeneet penikulmaakaan
Hounslowin sivu, kun he uudestaan pysähtyivät juomaan, ja täällä
he säikähtivät, kun näkivät eversti Esmondin ratsastavan ohitse.
Vastaukseksi eversti Esmondin ankaraan kysymykseen selitti mies,
että hänen nuori emäntänsä oli lähettänyt vain tervehdyksensä, vain
sen eikä mitään muuta viestiä. Hän oli viettänyt yönsä hyvin ja oli
ehtivä illansuussa Castlewoodiin. Everstillä ei ollut aikaa pitempiin
puheisiin ja hän ratsasti nopeasti Lontooseen, missä hänellä oli kovin
tärkeitä asioita ajettavana, kuten lukijani varsin hyvin tietää. Hänen
mieltään kevensi sanomattomasti se ajatus, että Beatrix ajoi pois
vaarasta. Hänen ratsunsa saapui Kensington Square'iin (kelpo Pilkku
tunsi tien sinne varsin hyvin) ennenkuin edellisen illan juopunut
vieras vielä oli herännyt ja päässyt kohmelostaan.
Edellisen illan suuri tapahtuma tunnettiin koko kaupungissa varhain
seuraavana päivänä. Neuvostohuoneessa oli kuningattaren läsnäollessa
tapahtunut ankara yhteentörmäys, ja kaikilla kahviloilla oli oma
selostuksensa tuosta riidasta. Herra piispa toi nuo uutiset varhain
aamulla Kensington Square'iin, missä hän odotteli kuninkaallisen
herransa heräämistä yläkerrassa ja ilmoitti luottavaisena, että
vieraamme julistettaisiin Walesin prinssiksi ja kruunun perilliseksi,
ennenkuin päivä oli mennyt mailleen. Piispalla oli edellisenä päivänä
ollut vieraanaan muutamia mitä vaikutusvaltaisimpia herroja tuosta
oikeasta brittiläisestä puolueesta. Hänen kuninkaallinen korkeutensa
oli lumonnut ne kaikki, sekä skotlantilaiset että englantilaiset,
sekä katoliset että valtionkirkonmiehet. "Kokouksessamme oli
kveekareitakin", virkkoi piispa; "ja jos tuo muukalainen joikin
hieman liikaa brittiläistä punssia ja olutta, niin kyllä hän pian
tottuu paremmin noihin juomiin ja lordi Castlewoodin", virkkoi piispa
naurahtaen, "täytyy kärsiä se ilkeä syytös, että hän kerran elämässään
on ollut hieman humalassa. Hän joi ihanan sisarenne maljan lukemattomia
kertoja ja me nauroimme sille kaikki", virkkoi piispa, "sillä ihailimme
niin suurta veljen rakkautta. -- Missä on tuo lumoava luonnotar ja
miksi hän ei somista teidän armonne teepöytää kirkkailla silmillään?"
Lady vastasi yksikantaan, että Beatrix sinä aamuna ei ollut kotona.
Herra piispalla oli liian paljon puuhaa tärkeiden asiain vuoksi
vaivatakseen päätään kenenkään ladyn läsnäololla tai poissaololla,
olipa tämä miten kaunis tahansa.
Olimme yhä pöydän ääressä, kun tohtori A -- saapui palatsista kovin
huolestuneen näköisenä. Ne mielenjärkytykset, mitkä kuningattarella
edellisenä päivänä oli ollut, olivat aiheuttaneet kovin vakavia
seurauksia; tohtoria oli haettu ja hän oli määrännyt kuningattarelle
suoneniskentää. Long Acren haavuri oli haettu iskemään kuningattarelta
suonta, ja hänen majesteettinsa oli nyt rauhallisempi ja hengitti
kevyemmin. Mikä sai meidät säpsähtämään, kun kuulimme mr. Aymen nimen?
"_Il faut être aimable pour être aimé_" [Jos tahtoo saada rakkautta,
tulee olla rakastettava.], virkkoi iloinen tohtori. Esmond veti häntä
hihasta ja pyysi häntä vaikenemaan. Aymen taloon oli rakas lordi
Castlewood. Frankin isä, viety kuolemaan tuhoisan kaksintaistelun
jälkeen.
Kuningattaren luokse ei ainakaan sinä päivänä voinut mennä vierailulle;
ja kun yläkerrassa oleva vieraamme antoi merkin, että hän oli hereillä,
menivät tohtori, piispa ja eversti Esmond prinssin aamuvastaanottoon
ja toivat hänelle sekä iloisia että epäilyttäviä uutisia. Tohtorin
täytyi pian poistua, mutta hän lupasi antaa prinssille yhtämittaa
tietoja siitä, mitä tapahtui läheisessä palatsissa. Sekä hän että
piispa antoivat sen neuvon, että prinssi heti, kun kuningattaren tauti
saisi suotuisan käänteen, vietäisiin hänen vuoteensa ääreen, neuvosto
kutsuttaisiin koolle, Kensingtonin ja St. Jamesin henkivartiostot,
joihin kahteen rykmenttiin saattoi täydellisesti luottaa, sekä yksi,
josta tiedettiin, ettei se ollut vastahakoinen, julistaisivat prinssin
oikeaksi perilliseksi ja sen tekisi myös kuningatar neuvostonsa lordien
edessä ja määräisi hänet valtaistuimen perijäksi.
Sinä päivänä viettivät prinssi ja Rochesterin piispa, eversti
Esmond sihteerinään, useita tunteja lukittujen ovien takana
laatien julistuksia ja kehoituksia maaseudulle, skotlantilaisille,
pappissäädylle, Lontoon ja Englannin kansalaisille; näissä ilmoitettiin
kolmen valtakunnan maanpakolaisperijän saapuneen, ja niihin liitettiin
se tunnustus, missä hänen sisarensa tunnusti hänet valtaistuimen
oikeaksi perijäksi. Taattiin täydellinen suoja vapauksille, joita
kirkko ja kansa voivat pyytää. Piispa saattoi vastata kovin useiden
pappien uskollisuudesta, ja nämä kehoittivat puolestaan seurakuntaansa
ja virkaveljiään tunnustamaan tulevan hallitsijan pyhän oikeuden ja
puhdistamaan maan kapinasynnistä.
Näiden asiapaperien laadinnan aikana saapui palatsista useampia
sanansaattajia, ja nämä viestit koskivat siellä sairastavan korkean
potilaan vointia. Keskipäivällä hän voi hieman paremmin; illalla
hän meni taas tajuttomaksi ja houraili. Yöllä tohtori A -- oli
taas luonamme ja toi vähän suotuisampia tietoja; mitään äkillistä
vaaraa ei ainakaan pelätty. Viimeisen kahden vuoden aikana oli hänen
majesteetillaan ollut useampia samanlaisia, mutta vielä vaikeampia
taudinpuuskia.
Tähän mennessä olimme laatineet puolisenkymmentä julistusta (kysyttiin
suurta varovaisuutta, jotta saatiin laadituksi ne muotoon, mikä ei
loukannut mitään puoluetta eikä tuottanut mielipahaa whigeille eikä
dissentereillekään); ja nuori prinssi, joka pitkän työpäivän aikana
tosiaankin oli osoittanut sekä kykyä ymmärtää saamiaan neuvoja että
käytännöllistä älyä ja taitoa muovaillessaan lauseita, mitkä oli
julaistava hänen allekirjoittaminaan, osoitti myös hyväntahtoisuutta ja
harkitsevaisuutta, mitkä tulisi panna hänen ansiopuolelleen.
"Jos nämä paperit joutuisivat väärään paikkaan", virkkoi hän, "tai
jos suunnitelmamme sattuisi epäonnistumaan, veisi mylord Esmondin
käsiala hänet paikkaan, mistä minä kaikin mokomin tahtoisin varjella
häntä; ja niinpä luvallanne jäljennän nämä asiapaperit itse, vaikka ei
oikeinkirjoitus olekaan vahvimpia puoliani; ja jos ne löydetään, ei
niistä joudu kiinni muut kuin se henkilö, jota ne enin koskevat"; ja
sitten prinssi, ensin huolellisesti jäljennettyään julistukset, poltti
ne, mitkä olivat kirjoitetut eversti Esmondin käsialalla. "Ja nyt, ja
nyt herrat", virkkoi hän, "menkäämme illalliselle ja juokaamme malja
naisten seurassa. Mylord Esmond, te olette luonamme illallisella tänä
iltana; viime aikoihin olette suonut meille liian vähän seuraanne."
Prinssin ateriat tarjottiin tavallisesti siinä huoneessa, joka oli
ollut Beatrixin makuuhuone ja sen huoneen vieressä, missä prinssi
nukkui; ja hänen kestitsijöittensä velvollisuudentuntoisena tapana oli
odottaa, kunnes heidän kuninkaallinen vieraansa pyysi heidän ottamaan
paikkansa pöydässä; sitten vasta he istuutuivat aterioimaan. Kuten
arvaatte, olivat tänä iltana vain Frank Castlewood ja hänen äitinsä
odottamassa, kun illallinen ilmoitettiin, ja he ottivat vastaan
prinssin, joka oli viettänyt koko päivän omassa huoneessaan, missä
piispa oli toiminut hänen pääministerinään ja eversti Esmondilla oli
ollut hänen neuvostonsa sihteerin virka.
Prinssin muoto ei suinkaan osoittanut mielihyvää, kun hän katsahti
siihen pieneen seurueeseen, joka oli kokoontunut häntä odottamaan,
eikä kuten tavallista nähnyt Beatrixin iloisten kasvojen loistavan
vastaansa. Hän tiedusteli lady Castlewoodilta, missä hänen eilinen,
ihana esittelijättärensä oli. Lady loi vain silmänsä alas ja sanoi
tyynesti, ettei Beatrix voinut ottaa osaa illalliseen sinä iltana,
eikä hänessä ilmennyt pienintäkään hämmennyksen merkkiä, mutta
sensijaan Castlewood punastui eikä Esmondkaan ollut vähemmän hämillään.
Luulen naisilla olevan vaistomaisen teeskentelytaidon; he tietävät
luonnostaan, miten he voivat peittää tunteitaan paljon paremmin kuin
täydellisimmätkään hoviherrat. Eivätkö useat heistä kuluta parasta
osaa elämästään tunteittensa salaamiseen, tyranniensa imartelemiseen,
peittäen hellillä hymyillä ja teennäisellä iloisuudella epäilyksensä
tai surunsa ja pelkonsa?
Vieraamme nieleksi illallisensa kovin synkkänä; vasta toisen pullon
jälkeen alkoi hänen korkeutensa ilostua; kun lady Castlewood pyysi
lupaa poistua, lähetti kuningas Beatrixille viestin, että hän toivoi
tämän saapuvan seuraavana päivänä päivälliselle, ja sitten hän alkoi
juoda ja jälkeenpäin puhua, sillä olihan puheenaihetta yllinkyllin.
Seuraavana päivänä ilmoitti tiedonantajamme Kensingtoniin, että
kuningatar voi hiukan paremmin ja oli ollut tunnin jalkeilla, vaikka
hän ei ollut vielä tarpeeksi voimissaan ottaakseen vastaan vieraita.
Päivällispöytään oli katettu vain yhtä varten, hänen kuninkaallista
korkeuttaan, ja vain nuo kaksi herraa palvelivat häntä. Meillä
oli aamulla ollut neuvottelu lady Castlewoodin kanssa, ja siinä
oli päätetty, että jos hänen korkeutensa tekisi muita kysymyksiä
Beatrixista, niin hän saisi vastauksen perheen herroilta.
Prinssi näytti kiihtyneeltä ja levottomalta ja loi yhtämittaa katseensa
oveen kuin odottaen jonkun saapuvan. Kukaan ei sentään tullut,
lukuunottamatta kelpo John Lockwoodia, joka koputti ja toi ruokalajin,
minkä sisällä olijat häneltä ottivat, (ateriat olivat aina järjestetyt
siten; ja minä luulen keittiöneuvoston tulleen siihen käsitykseen, että
nuori lordi oli tuonut mukanaan katolisen papin, joka oli käännyttänyt
meidät kaikki katolisiksi ja että katoliset olivat samanlaisia kuin
juutalaiset, jotka söivät yhdessä, eivätkä halunneet syödä ateriaansa
kristittyjen nähden).
Prinssi koetti peittää mielipahaansa -- siihen aikaan hän oli perin
kömpelö teeskentelytaidossa, ja kun hän oli huonolla tuulella, oli
hänen vaikea pitää tyyntä ulkomuotoa, -- ja kun hän oli muutamia
kertoja kovin nolosti yritellyt pakinoida iloisesti, hän joutui
piankin itse asiaan ja virkkoi niin rauhallisena kuin vain taisi lordi
Castlewoodille, että hän toivoi ja pyysi, että lordin äiti ja sisar
ottaisivat osaa illalliseen sinä iltana. Kun aika tuntui hänestä
pitkäveteiseltä eikä hän saanut liikkua ulkona, niin eikö miss Beatrix
pitäisi hänelle seuraa korttipelissä?
Silloin lordi Castlewood katsahti Esmondiin ja saatuaan tältä merkin,
hän ilmoitti hänen kuninkaalliselle korkeudelleen [Lontoossa me
nimitimme prinssiä aina kuninkaalliseksi korkeudeksi, vaikka naiset
itsepäisesti sanoivatkin häntä kuninkaaksi], että hänen sisarensa
Beatrix ei ollut Kensingtonissa ja että hänen perheensä oli nähnyt
parhaaksi, että hän poistui kaupungista.
"Ei ole Kensingtonissa!" virkkoi prinssi. "Onko hän sairas? Eilen
hän oli terve; miksi hän poistui kaupungista? Tapahtuiko se teidän
määräyksestänne vai eversti Esmondinko, joka näyttää olevan tämän talon
isäntä?"
"Ei tämän talon, sir", virkkoi Frank kovin ylevästi, "vaan ainoastaan
maalla olevan sukutilamme, jonka hän on meille antanut. Tämä on äitini
talo ja Walcote on isäni talo; ja markiisi Esmond tietää, että hänen on
vain huomautettava palauttaakseni hänelle omaisuutensa."
"Markiisi Esmond! -- markiisi Esmond", virkkoi prinssi tyhjentäen
maljansa, "sekaantuu liian paljon minun asioihini ja ottaa liian suuria
vapauksia minulle tekemänsä palveluksen vuoksi. Jos haluatte, että
Beatrix myöntyy teidän kosintaanne siten, mylord, että te suljette
hänet vankeuteen, niin tietäkää, että ei naista sillä tavalla voiteta."
"Minä en tiennyt, sir, että olin puhunut teidän kuninkaalliselle
korkeudellenne kosineeni neiti Beatrixia."
"Pyh, pyh, monsieur! Meidän ei tarvitse olla taikureita huomataksemme
sen. Se paljastuu joka hetki. Te olette mustasukkainen, mylord,
ja tuo hovineiti ei voi luoda katsettaankaan toisiin, kun te jo
alatte murjottaa. Teidän menettelynne, monsieur, on arvotonta --
se ei ole kohteliasta -- se on, on lâche, niin juuri, lâche" [veltto,
huolimaton], (prinssi puhui kovin nopeasti ranskaksi ja joka lauseella
sai kiihtymys hänessä enemmän valtaa). "Minä tulen taloonne. Minä
uskallan elämäni, minä vietän aikani _ennui'ssa_ [ikävä], minä
antaudun teidän uskollisuutenne varaan; minulla ei ole muuta seuraa
kuin teidän ylhäisyytenne saarnat tai tuon ihailtavan nuoren ladyn
keskustelu; ja te riistätte hänet minulta ja te, te olette rauhallisia.
_Merci, monsieur!_ [kiitoksia, herra!] Minä kiitän teitä, kun minulle
ilmaantuu mahdollisuuksia; minä tiedän miten palkitsen hieman nenäkkään
palveluksen, mylord -- hieman nenäkkään palveluksen. Kuluneen
kuukauden aikana on teidän holhoojan ilmeenne kiusannut minua vallan
sanomattomasti. Te muka tarjoatte minulle kruunun ja käskette minun
ottamaan sen polvillani kuin kuningas Juhana -- niinkö? Minä tunnen
historian, monsieur, ja nauran tyytymättömille parooneille. Minä
ihailen neitiä ja te lähetätte hänet vankilaanne; minä saavun taloonne
ja te epäilette minua. Minä poistun täältä, monsieur, vielä tänä
iltana poistun täältä. Minulla on muita ystäviä, jotka ovat kyllin
uskollisia epäilläkseen minua. Jos minulla on Sukkanauhoja antaa, niin
annan niitä aatelismiehille, jotka eivät ole niin valmiit ajattelemaan
pahaa. Tuokaa minulle vaunut ja antakaa minun poistua tästä
paikasta tai antakaa ihanan Beatrixin palata. Minä en halua teidän
vieraanvaraisuuttanne tuon ihanan olennon kustannuksella riistämällä
häneltä vapauden."
Tätä kiihkeätä puhetta prinssi säesti nopein liikkein jommoisia
ranskalaiset käyttävät, ja hän puhui sen kansan kieltä -- ja hän
harppaili edestakaisin pitkin lattiata hehkuvin kasvoin ja kädet
vihasta vavisten. Hän oli kovin hento ja heikko toistuvan sairauden
ja ainaisen hurjastelun vuoksi. Sekä Castlewood että Esmond olisivat
voineet musertaa hänet polvensa päällä ja puolen minuutin ottelussa
tehdä hänestä lopun; ja tässä hän nyt loukkasi meitä molempia eikä
paljon yritellytkään peittää meiltä kahdelta joiden kunniaa se enimmän
koski, sitä intohimoa, jota hän tunsi perheemme nuorta ladyä kohtaan.
Lordi Castlewood vastasi prinssin sanatulvaan kovin ylevästi ja
yksinkertaisesti.
"Sir", virkkoi hän, "teidän kuninkaallinen korkeutenne suvaitsee
unohtaa, että toiset teidän asianne edestä panevat alttiiksi elämänsä.
Kovin harvat englantilaiset, Jumalan kiitos, tahtoisivat vahingoittaa
teidän pyhää olemustanne mutta monikaan heistä ei haikailisi käydä
meihin käsiksi. Meidän henkemme on teidän ja kaikki mikä on meidän,
lukuunottamatta kunniaamme."
"Kunniaa! pyh, sir, kuka on aikonut teidän kunniaanne loukata?" kysyi
prinssi ärtyneenä.
"Me pyydämme, ettei teidän kuninkaallinen korkeutenne koskaan
aikoisikaan sitä vahingoittaa", virkkoi lordi Castlewood syvään
kumartaen. Koska ilta oli kuuma, olivat akkunat avoinna sekä puistoon
että kadulle päin. Eversti Esmond kuuli suljetun oven läpi vartijan
huutavan tuntia rakennuksen vastakkaisella puolella. Hän aukaisi
oven, joka johti prinssin huoneeseen. Martin, se palvelija, joka oli
ratsastanut Beatrixin kanssa Hounslowiin, poistui paraikaa huoneesta,
kun Esmond sinne saapui; ja kun palvelija oli mennyt, huusi vartija
taas virttään: "Kello on kymmenen lyönyt ja on tähtikirkas ilta";
Esmond virkkoi prinssille matalalla äänellä: "Teidän kuninkaallinen
korkeutenne kuulee tuon huudon?"
"_Apres, monsieur_?" [Entä sitten?] virkkoi prinssi.
"Minun tarvitsee vain viitata hänelle akkunasta ja lähettää hänet
viidenkymmenen metrin päähän saadakseni hänet tänne vartioston kanssa
-- ja luovuttaakseni hänelle sen henkilön, joka nimittää itseään
Jaakko III:ksi ja jonka vangitsemisesta parlamentti, on luvannut 500
punnan palkinnon, kuten teidän kuninkaallinen korkeutenne näki, kun
ratsastimme Rochesterista. Minun ei tarvitse muuta kuin tehdä tuo
ilmoitus ja sen minä Jumalan kautta, joka minut on luonut, tekisinkin,
jos luulisin, että prinssi ei kunniansa vuoksi lakkaisi tahraamasta
meidän kunniaamme. Mutta Englannin ensimmäinen gentlemanni tietää
velvollisuutensa liian hyvin unohtaakseen itsensä alhaisimpain parissa
tai pannakseen kruununsa vaaraan häpeällisen teon vuoksi."
"Onko teidän ylhäisyydellänne mitään sanomista", kysyi prinssi kääntyen
Frank Castlewoodiin päin vihasta ihan kalpeana, "mitään uhkauksia tai
loukkauksia, joilla teitä haluttaisi lopettaa tämän miellyttävän illan
huvit?"
"Minä yhdyn perheemme päämieheen", virkkoi Castlewood kumartaen
vakavana. "Mihin aikaan meillä on kunnia palvella prinssiä aamulla?"
"Te voitte palvella Rochesterin piispaa varhain; te pyydätte häntä
tuomaan vaununsa tänne ja valmistamaan minulle huoneen omassa talossaan
tai jossain turvallisessa paikassa. Kuningas on kauniisti palkitseva
teidät, olkaa siitä varmat, kaikesta, mitä te olette tehneet hänen
hyväkseen. Minä toivotan teille hyvää yötä ja menen nukkumaan, jollei
markiisi Esmond suvaitse kutsua virkaveljeään, yövartijaa, jossa
tapauksessa minun täytyy viettää yö Kensingtonin vartiostossa. Voikaa
hyvin; olkaa varmat, että muistan teitä! Lordi Castlewood, voin tänä
iltana mennä vuoteeseen ilman kamaripalvelijan apua." Ja prinssi
lähetti meidät pois kumartaen ilkeästi ja lukitsi puhuessaan oven, joka
johti ruokailuhuoneeseen, sekä myös sen, josta me poistuimme. Se johti
siihen pieneen kamariin, joka oli Frank Castlewoodin eli _Monsieur
Baptisten_ huostassa ja josta Martin oli saapunut, kun eversti Esmond
vähän aikaa sitten näki hänet siinä huoneessa.
Varhain seuraavana aamuna saapui piispa ja hän sulkeutui vähäksi aikaa
herransa kanssa tämän huoneeseen, missä prinssi neuvonantajalleen
paljasti sen vääryyden, mitä hän oman selityksensä mukaan oli
saanut kärsiä Esmond perheen herroilta. Arvoisa kirkkoruhtinas tuli
neuvottelusta kovin tyytyväisen näköisenä. Hän oli kovin aloitekykyinen
mies sekä mitä taatuimmin uskollinen, ja hän oli älykäs ja omasi neroa
ja monia hyviä ominaisuuksia; mutta hän oli kärkäs moittimaan ja mitä
kateellisin luonteeltaan eikä voinut olla riemuitsematta minkään
suosikin sortumisesta; ja hän oli vasten tahtoaankin mielissään, kun
hän kuuli, että Esmondin ministeristön aika oli lopussa.
"Minä olen tyynnyttänyt vieraanne", virkkoi hän tullessaan noiden
kahden herran ja lady Castlewoodin luo, jolle myös oli hiukan
selostettu edelliseniltaista väittelyä. (Me annoimme ladylle sellaisen
selityksen, että prinssi suuttui vain siksi, että epäilimme hänen
tarkoituksiaan Beatrixin suhteen ja että hän poistui, koska olimme
epäilleet hänen kunniaansa). "Mutta luulenpa, kun otamme kaiken lukuun,
että on parempi, että prinssi poistuu tästä talosta; ja sitten, lady
Castlewood", virkkoi piispa, "voi kaunis Beatrix palata."
"Hänellä on yhtä hyvä koti Castlewoodissa", virkkoi lady, "siksi kunnes
kaikki on selvillä."
"Sinä saat arvonimesi, Esmond, minä lupaan sen", virkkoi hyvä piispa
puhuen kuin pääministeri. "Prinssi on suhtautunut mitä jaloimmin teidän
pieneen eilisiltaiseen erimielisyyteenne, ja minä vakuutan, että hän
on kuunnellut minun saarnaani yhtä hyvin kuin eräiden toistenkin
saarnoja", virkkoi tohtori kujeilevasti. "Hänellä on kovin ylevät ja
jalot luonteenominaisuudet, vaikka hän onkin naisiin nähden heikko,
mikä on ominaista hänen suvulleen, ja se heikkoushan on tunnettu
lukemattomissa suosituissa hallitsijoissa kuningas Davidista lähtien."
"Mylord, mylord", huudahti lady Esmond, "minua kauhistaa, että te
arvostelette noin keveästi sellaista käytöstä sukupuoltamme kohtaan, ja
sitä, mitä te sanotte heikkoudeksi, sanon minä valitettavasti synniksi."
"Syntiähän se onkin, hyvä ystävä", virkkoi piispa kohauttaen
olkapäätään ja nuuskaten, "mutta ajatelkaapa minkälainen syntinen
kuningas Salomon oli, vieläpä siitä huolimatta, että hänellä oli
tuhannen vaimoa."
"Riittää jo, mylord", virkkoi lady Castlewood punastuen kauniisti, ja
hän poistui huoneesta hyvin arvokkaana.
Pian saapui sinne prinssi hymy kasvoillaan, ja jos hän oli
loukkaantunut meihin edellisenä iltana, niin ei hän sitä ainakaan nyt
osoittanut. Hän tarjosi meille kummallekin kätensä kovin kohteliaasti.
"Jos kaikki piispanne saarnaavat yhtä hyvin kuin tohtori Atterbury",
virkkoi hän, "niin en tiedä, herrat, kuinka minun käy. Puhuin kovin
ajattelemattomasti, mylordit, eilen illalla ja pyydän anteeksi teiltä
molemmilta. Mutta en saa enää jäädä", virkkoi hän, "aiheuttamaan
loukkauksia hyville ystäville ja pidättämään kauniita tyttöjä kotoaan
poissa. Herra piispa on löytänyt minulle turvallisen paikan tässä
aivan lähellä apulaisen talossa; häneen piispa voi luottaa, ja hänen
vaimonsa on niin ruma, että siellä ei ole mitään vaaraa. Me poistumme
tuohon uuteen asuntoomme; minä jätän hyvästit ja kiitän teitä osakseni
tulleista lukemattomista ystävyydenosoituksista. Missä on emäntäni,
että voin jättää hänelle jäähyväiset, jotta pian voisin ottaa hänet
vastaan omassa talossani, missä ystävilläni ei tule olemaan mitään
syytä riidellä kanssani."
Pian saapui lady Castlewood ja punastui kovin suloisesti ja kyyneleet
täyttivät hänen silmänsä, kun prinssi armollisesti hyvästeli häntä.
Hän näytti niin viehättävältä ja nuorelta, että tohtori ei voinut
kujeilevaan tapaansa olla puhumatta hänen kauneudestaan prinssille,
jonka kohteliaisuus sai hänet taas punastumaan ja näyttämään vieläkin
viehättävämmältä.