Sota ja sotahuutoja, majoitusta ja hyörinää! Preussiläisiä upseereja
kulkee senaattori Buddenbrookin loistokerroksen parkettilattioilla,
suutelee talonrouvan kättä ja käy klubissa Christianin kanssa, joka on
palannut Öynhausenista, — samalla kuin Mengstrassen varrella mamsseli
Severin, konsulinnan uusi neitsyt, raahaa palvelustyttöjen kanssa
aluspatjoja »porttaaliin», vanhaan puutarhamajaan, joka on sotamiesten
olinpaikkana.
Vilinää ja jännitystä kaikkialla! Sotaväkeä menee portista, toista
virtaa sijaan vaatien ruokaa, juomaa ja nukkumasijaa, täyttäen
asukkaiden korvat rummunpärrytyksellä, torventörähdyksillä, ja
komennussanoilla ja marssien taas pois. Kuninkaallisia prinssejä
tervehditään; läpikulkujoukkoja tulvii myötänään. Sitten jäädään
hiljaisuuden ja odotuksen valtaan.
Myöhemmin syksyllä ja talvella palaavat joukot voitokkaina takaisin,
vaativat taas majoitusta ja marssivat helpotuksesta huokaavien
asukkaiden koteihin näiden hurratessa. — Rauha. Lyhyt, kohtalokas rauha
vuonna kuusikymmentäviisi.
Ja noiden kahden sodan vaiheen välillä leikkii pehmeäkiharainen,
laajaan esiliinamekkoonsa puettu pikku Johann puutarhan suihkukaivon
luona tai »korokkeella», joka on vartavasten erotettu hänen
käytettäväkseen toisen kerroksen ulokkeesta pienellä pylväsrivillä,
leikkii neljän ja puolen vuotiaan viattomia leikkejä... Noita leikkejä,
joiden syvämielisyyttä ja viehätystä kukaan täysikasvanut ei enää
ymmärrä ja joihin ei tarvita muita välikappaleita kuin kolme kiveä
tai puupalikka, jonka kypärintöyhtönä on leijonankitakukka, mutta
joissa ennen kaikkea ilmenee tuon ikäkauden puhdas, voimakas, palava,
tahraton, pilaantumaton ja häiriintymätön mielikuvitus, ikäkauden, jota
elämä vielä karttaa, jolloin ei vielä velvollisuus eikä pakko tohdi
koskea meihin, jolloin näemme, kuulemme, nauramme, ihmettelemme ja
uneksimme maailman vaatimatta meiltä palveluksia... jolloin eivät ne,
joita me tahtoisimme rakastaa, vielä kärsimättömästi odota, miten me
voimme nuo palvelukset täyttää... Oi, ei ole kestävä kauan ennenkuin
raaka voima on hyökkäävä kimppuumme väkivaltaisena, kouluttaen,
kiusaten, typistäen, pilaten olemustamme...
Tapahtui suuria asioita Hannon noin leikkiessä. Sota raivosi,
voitto vaappui puolelta toiselle ja pysähtyi paikalleen, ja Hanno
Buddenbrookin synnyinkaupunki, joka oli ymmärtäväisesti pysynyt
Preussin puolella, saattoi katsoa vahingonilolla rikasta Frankfurtia,
joka sai maksaa uskonsa Itävaltaan sillä, että lakkasi olemasta
vapaakaupunki.
Mutta erään Frankfurtin suurkauppahuoneen vararikossa heinäkuussa,
heti aselevon jälkeen, kadotti kauppahuone Johann Buddenbrook yhdellä
iskulla kaksikymmentätuhatta taalaria.