Ranskalaista hajuainetta.
Punainen silkkipaperi-suojus oli säästäväisyyslampun päällä ja
nojatuolit puoliympyrässä uunin edessä. Matami de Pontjoie rehenteli
suuressa nojatuolissa. Hän oli kookas nainen, kasvot puuterista
harmaana kuin myllymiehen, ja hänen avara pukunsa oli punaisenruunia
samettia, kaunisteltuna keltaisilla pitseillä, sekä muutamia
samanvärisiä höyhentöyhtöjä päässä.
Hänen tuolinsa takana seisoi monsieur de Pontjoie, joka, samoin kuin
kaikki muutkin ranskalaiset aviomiehet, näytteli alamaisen osaa
seurustelusalissa, jossa hän esiintyi vaimonsa palvelevana kavalierina,
lievää sanaa käyttääksemme. Muuten käytettiin "Anatolea" paremmin
palvelijana eli juoksupoikana ja lähetettiin milloin minnekin sekä
mahdollisille että mahdottomille toimille.
Hän oli heikko mies, kasvot ryppyiset ja kellahtavat ynnä pari pieniä,
mustia piikkiviiksiä nenän alla.
Monsieurin ja madamen ympärille oli seura ryhmittynyt.
Siellä oli pari rouvaa naitaviksi valmistuneitten tyttäriensä kanssa,
yksi paroonin-armo -- semmoiset ovat aina seurustelusalien parhaimpia
koristeita -- sekä kirjallisuutta harrastava nainen, hiukset lyhyiksi
leikattuina ja silmälasit nenällä. Sitä paitsi oli siellä ruotsalainen
laulajatar, Malin Jönsson, pitkä, vaaleaverinen pohjoismainen kaunotar,
joka Parisissa sivistymässä venyi: sillä ruotsalaiset laulajattaret
tahtovat olla aina niin uusimuotisia.
Madame de Pontjoien heikkouksiin kuului taiteilijain ja kirjallisuutta
rakastavain henkilöitten helliminen, varsinkin jos nämä ulkomaalaisia
olivat. Sen tähden hän myös oli neiti Jönssonin kautta Lorenz Falkinkin
saanut seurustelusalinsa kaunistukseksi vetäneeksi, ja kaunistus hän
huomattavan ulkomuotonsa puolesta todella olikin.
Seuran miehisinä jäseninä oli kaksi vanhanpuoleista herrasmiestä,
kummallakin ritarinauha napinreiässä ja _"de"_ nimen edellä, ja pari
nuorta serkkua, molemmat sangen siivoja nuorukaisia, jotka mielellään
halusivat hervaantuneilta näyttää.
Oviverhojen aukosta, jotka syrjään olivat vedetyt, nähtiin ruokasaliin,
jossa mademoiselle Angélique teepöydän ääressä puuhaili, ja taampaa
häämötti madamen erityinen huone vaaleanharmaine huonekaluineen,
pikkupöytineen ja sarjahyllyineen, joille pikkutavaroita oli ladeltu.
"Terve tuloa!" huudahti madame, kun Lorenz saliin astui. "Teitte
kauniisti, monsieur Falk, että näin rumalla säällä tänne pistäydyitte.
Anatole, tuopas tuoli monsieurille!"
Angélique tuli ruokasalista ja ojensi kätensä hänelle.
Hän oli mustahapsinen ja mustasilmäinen nuori immyt, pukeutunut
laahaavaan vaaleankeltaiseen silkkihameesen, ja kasvavia ruusuja
rinnassaan.
Hän oli reipas, kukoistava ja turmeltumaton, samoin kuin kaikki
muutkin hyvin kasvatetut ranskalaiset nuoret naiset, joita äiti aina
tarkimmalla silmällä valvoo, kunnes he naiduiksi tulevat. Silloin he
saavat vapautensa, ja silloin he sitä käyttävätkin -- usein.
Kirjallisuutta harrastavan naisen piti esitelmä lukea.
"Anatole, tuo kaksi kynttilää tähän pienelle pöydälle ja anna jakkara
minulle!"
Madame nojautui tuolillaan taaksepäin ja rypisti miettiväisesti
silmäkulmansa. Muutkin naiset kokivat hartailta näyttää.
Kirjallisuutta harrastava nainen joi lasin vettä ja alotti.
Esitelmä oli sangen pitkä ja sangen ikävä.
Naiset haukottelivat viuhkojensa takana ja herrat leikkivät
välinpitämättöminä kokoon painettavilla hatuillaan, ja onneton Anatole
seisoi väsymyksestä vaipumaisillaan vaimonsa tuolin takana.
Vihdoinkin hän lopetti. Kaikki hengittivät huokeammasti ja taputtivat
käsiänsä innokkaasti, luultavasti siitä syystä, että se nyt viimeinkin
loppui.
Sitten levähdettiin tuokio ja keskusteltiin. Puhuttiin taiteesta,
musiikista ja teaattereista.
Angélique oli erittäin kiintynyt teaattereihin, joita hän ainoastaan
nimeksi tunsi. Hän sai käydä vaan operassa ja Fraçaisessa.
"Ja sitten olemme tänne saaneet kelpo amerikalaisen sirkuksen", sanoi
Jacques serkku. "Se avataan huomenna".
"Anteeksi, monsieur", sanoi Lorenz, "mutta se avataan jo tänä iltana".
"Eipä, minä vakuutan teille, monsieur, huomenna".
"Minä näin, että kaasutulet olivat sytytetyt".
"Mutta minä tunnen erään taideratsastajattaren", sanoi Jacques itseensä
tyytyväisenä.