Herroiksi ajamista.
Kaupungista oli koko joukko vieraita Falkestadissa ollut.
He jäivät yöksi sinne, ja seuraavana aamupäivänä oli heitä kotiin
saatettava vanhoilla, suurilla vaunuilla, jotka olivat niin raskaat,
että niiden eteen täytyi kolmivaljakko panna, kun niin monta niihin
istumaan meni, ja niihin sopikin varsin mukavasti kahdeksan henkeä.
Lorenz oli päässyt mukaan saadaksensa ajella; mutta ei hän sinne
niinkään itse matkan vuoksi pyrkinyt. Hänellä oli omat tuumansa.
Palausmatkalla hän aikoi antaa Jens ajurin, joka ajajan sijalla
istui uudessa sinisessä,hopealta heloittavilia napeilla varustetussa
liverinutussaan, ajaa tohtori Londemannin talon ohitse, ja Gusta
Londemann, joka tapansa mukaan aina akkunan pielessä istui ja
korko-ompeluksia hypisteli, saisi silloin nähdä hänen siinä kaikessa
loistossaan ajavan kuin pienen prinssin kolmivaljakolla. Se varmaankin
hänessä kunnioitusta herättäisi.
Aluksi kaikki kävi toiveiden mukaan.
Vieraat olivat saatetut kukin omiin asuntoihinsa, ja Lorenz istui
yksinään ja rehenteli vaunuissa postitalon edustalla, sillä aikaa kun
Jens oli kirjeitä ottamassa.
Jens oli juuri sijallensa ennättänyt, kun Lorenz alempana kadulla keksi
ko'okkaan naisolennon.
"Joudu, Jens, ja aja isoa katua ylöspäin ennen kuin täti Norderud
meidät huomaa!"
Mutta se oli jo liian myöhäistä.
Täti Norderud viittasi käskien suurella ruskealla kädellään, ja heidän
täytyi pysyä paikallaan.
Norderudin matami oli tilanomistaja Falkin sisar ja naimisissa
rikkaan talonpojan, Ole Daniel Norderudin, kanssa. Itse hän eli
yksinkertaisesti kuin tavallinen talonpoikaiseukko eikä pienestä,
hienosta, kaupunkilaistapoja seuraavasta kälystänsä juuri paljoa
välittänyt. Hän oli pitkä, karkealuinen, karkeapiirteinen nainen,
isonenäinen kuin veljensäkin. Hänen pukunansa oli kotikutoinen hame,
kudottu villasaali kahdesta kulmastaan vyötäisille solmittuna, ja
suuri, musta olkihattu sekä muutamia kauheita vaatekukkia sen toisella
puolella.
Hän talutti kädestä tytärtään, Anettea, joka oli pieni tyttö, vähää
nuorempi Lorenzia. Anette oli oikeastaan hyvin herttainen tyttö
paksuine, liinanvaaleine lettineen, jotka selkää pitkin alaspäin
riippuivat, ja terveine, ahavoittuneine kasvoineen; mutta Lorenzin
mielestä hän oli hirvittävän näköinen siinä seistessänsä jäykäksi
tärkätyssä pumpulihameessaan, suuri punaruutuinen karttuunisäpsä
päässään.
Norderudin matami avasi aivan häikäilemättä vaunujen oven.
"Käypäs takapuolelle." sanoi hän Lorenzille, "Anette ja minä tulemme
mukanasi Falkestadiin; sillä tavalla pääsemme kävelemästä enimmän
osan tietä. Kotoa emme saa ainoatakaan hevosta näin keskellä
elonkorjuuta; mutta ei teillä pidetä asianakaan ottaa niitä työstä
kolme kappaletta, nähdäkseni. On ihmeellistä, että ette vaunujen eteen
neljää valjastaneet ja panneet isännöitsijää vielä mustalla oriilla
edellä ratsastamaan, sittenpä se vasta oikein kuninkaalliselta olisi
näyttänyt".
"Kyllä vielä niinkin teemme", vastasi Lorenz, "että talonpoikaismuijat
jotakin harmitellakseen saavat".
"Oletpa itsekin talonpojan lapsi, sinä nenäviisas nulikka, etkä
hituistakaan muuta, vaikka äitisi mielellään silkissä käy ja
luulottelee rouva olevansa."
"Äiti on paljoa parempi kuin sinä", sanoi Lorenz vihasta tulipunaisena.
"Usko pois, että minä vielä kotia päästyäni tämän hänelle kerron".
"Minä olen sitä itsekin hänelle jo usein sanonut. Mutta minäpä olen
aika hölmö, joka istun tässä ja riitelen poikanulikkain kanssa. Aja
kaupungista vanhan hautausmaan ohitse", sanoi hän ajajalle. "En minä
halua pitkin katuja narrin tavoin ajella".
"Lorenz käski ajamaan isoa katua".
"Ei lapsilla ole mitään sanomista, silloin kun vanhempia ihmisiä
saapuvilla on".
Lorenz oli aina miesmäisestä tädistänsä paljon pitänyt. Nyt hän suuttui
häneen. Hän oli sentään iloinen, kun he pääsivät kaupungin lävitse
kulkemasta. Ei iki maailmassa hän olisi suonut Gusta Londemannin häntä
tämmöisessä seurassa näkevän.
Maantietä kuljettaessa Lorenz istui vaan jurrotteli, mutta Norderudin
matami oli vaiti ja näytti miettiväiseltä. Anette teki onnistumattoman
sovitusyrityksen itse syöden pipari kakku-ukolta jalat ja tarjoten
yläruumista Lorenzille; mutta kylmästi halveksien tämä hyljäsi hänen
jalomielisen tarjouksensa.
Kun he Falkestadiin saapuivat, oli rouva juuri tullut puutarhasta
kukkia katkomasta ja seisoi rapulla.
Hänellä oli valkea olkihattu, vaalea hame ja puutarhahansikkaat käsissä.
"Kiitoksia kyydistä", sanoi Norderudin matami ja astui vaunuista.
"Sepä sopi oikein hyvin, että sait ajaa kotiin", sanoi rouva Falk.
"Etkö halua tulla tupaan ja juoda kupin kahvia, ennen kuin jatkat
matkaa, niin saavat lapsetkin sillä aikaa puutarhassa leikkiä".
"Kiitoksia".
He menivät tupaan.
"Niinpä sinä näytät kuin tanssihuveissa olisit", sanoi Norderudin
matami.
"Voihan suvisin hyvin käyttää vaaleata hametta, ja täytyyhän
päivänpaisteella pitää hansikkaita, jos ei halua käsiään rengin
kouriksi saada".
"Niin, voihan olla hieno, kun ollaan rouva ja ajetaan kolmivaljakolla".
"Vaunut ovat liian raskaat kahdelle".
"Olisithan voinut antaa pojan kotona olla. Hänellä on kylliksi suuria
ajatuksia ennestäänkin, eikä sinun sopisi hänen turhamaisuuttaan
yllytellä".
"Olisipa ollut syntiä, jos ei olisi suonut pojan hiukkasta huvikseen
ajella".
"Kyllä kait olisi poikaa huvittanut, kun olisi kaupungin lävitse
kolmivaljakolla ajaa saanut, kuin ainakin joku keikari; mutta
onnettomuudekseen hän kohtasi halpa-arvoisia sukulaisiaan, ja silloin
hänen täytyi ajaa sivutietä".
"Minä tiedän kyllä, että sinä aina Lorenzia väärin arvostelet".
"En minä häntä väärin arvostele; mutta sinä se olet, joka häntä
väärin kasvatat. Niin, älä pahastu, Beate, saatatpa kyllä suvaita
totuutta kuulla, se lausutaan hyvässä tarkoituksessa. Näetkös, _me_
olemme rikkaita, siitä minä olen varma; mutta me kasvatamme Anettea
juuri kuin köyhää torpantyttöä, ja hän on niin lapsellinen, ettei
voi aavistaakaan meidän ainoana lapsenamme tulevansa näiden seutujen
rikkaimpain naimapoikain haluttavaksi. Oletteko te rikkaita, sitä en
minä tiedä. Teidän itsenne tähden sitä toivon; mutta minä pelkään, että
jos te eteenkinpäin elätte niin suurellisesti ja jos ei veljeni tahdo
pitää omaisuudestaan parempaa huolta kuin nyt, niin te alatte takaperin
kulkea. Tämä on nyt minun mielipiteeni. Ja Lorenz, häntä kasvatetaan
kuin pientä prinssiä, ja semmoinen hän luulottelee olevansakin. Hän saa
menetellä omin päinsä, eikä kukaan häntä opeta. No, sepä ajaakin saman
asian, jos hänestä maanviljelijä tulee; mutta siksi hän epäilemättä
on liian hieno. Norderud on oikea hölmö, herra nähköön, tuskin osaa
nimeänsä kirjoittaa; mutta hän hoitaa taloansa ja ymmärtää rahaa koota,
ja sepä kuitenkin on pääasia tässä maailmassa".
"Olemmeko rikkaita vai emmekö, siitä en minä tiedä enempää kuin
sinäkään", sanoi rouva Falk, "sillä ei mieheni milloinkaan anna minulle
asioistansa pienintä aavistustakaan; mutta mitä Lorenzin kasvatukseen
tulee, siitä ei minulla ole hituistakaan tunnonvaivaa. Ei ole monta
lasta, joita pidettäisiin niin ahtaalla kuin häntä. Ettei hän ole
mikään talonpoikaistollo, se kyllä on totta, sillä hän on hieno
luonteeltaan, ja lahjakas hän on, ja kyllä hän lukee myöskin".
"Niin, romaaneja".
"Sinä näyt tietävän tässä talossa kaikki asiat paljoa paremmin kun me
itse".
"Ehkäpä. Minä tunnen kumminkin Vindahlin ja tiedän, että Lorenz
komentaa häntä, samoin kuin hän komentaa neitsyttä ja palveluspiikoja
ja kaikkia muitakin tässä talossa".
"Ei Vindahl enää saatakaan vallan kauvoja hänen opettajanansa olla.
Hänpä onkin vaan seminarilainen, ja meidän täytyy saada lukenut mies".
"Niin, epäilemättä on Lorenzin lukeminen itsensä niin viisaaksi, että
alkaa vanhempiansa halveksia".
"Tänäänhän sinä olet tavallista miellyttävämpi".
"En minä ole tänne sinua miellytelläkseni tullutkaan".
"Et, sen kyllä voin huomata".
"Beate", lausui Norderudin matami ja työnsi kahvikupit luotaan, "vaikka
minä silloin tällöin sinulle mielipiteeni suoraan sanon, niin en sillä
tarkoita sinua loukata, vaan kun teidän omaa hyväänne tarkoitan. Minä
tiedän kyllä, että sinä olet kelpo ja ankara vaimo, joka talonsa
järjestyksessä pitää, mutta te elätte kokonaan liiaksi suurellisesti,
se on pää-asia. Kyllä sitä pääsee yhtä hyvin perille, vaikka ei niin
herroiksi ajaisikaan".
"Ei se ole yksinään minun syyni".
"Olkaamme oikein avomielisiä, Beate, ja myöntäkäämme, että sekä sinä
että minä olemme herrat talossamme. Norderud on nolla, herra nähköön,
ja Falk, niin, hän on kyllä suuri, pitkä ja voimakas, mutta kun hänen
pieni, hieno, kalpea vaimonsa lähettää hänelle pari silmäystä vehreistä
silmistään, niin hän taivuttaa niskansa kuin taittunut akilea ja lausuu
niin ja amen kaikkiin".
Norderudin matami nousi seisaalleen.
"Nyt on parasta meidän lähteä matkaamme. Minä luulen, että sinä olet
saanut minusta tarpeesi tänään ".
Heidän ulos tullessaan istui Anette rapulla ja nyreissänsä.
"Etkös leiki?"
"En; ei Lorenz huoli leikkiä muuta kuin teaattieria. Hän vaatii minua
prinsessaa esittelemään, enkä minä sitä osaa".
"Et, tyttäreni; ei se meidän suvullemme sovellu", sanoi Norderudin
matami, tarttui tyttärensä käteen ja meni tietä alaspäin.
Rouva Falk katseli vakavana heidän jälkeensä ja henkäsi vähän syvempään
jälleen tupaan palatessaan.