Neron voitto.
Herszek oli nostanut Rzepowan raidan alta ja kuljettanut hänet
Pässinpäähän. Tiellä olivat he kohdanneet Rzepan, joka nähdessään
rajuilman likenevän, oli valjastanut hevosensa ja lähtenyt vaimoaan
vastaan. Sen yön ja seuraavan päivän oli vaimo vuoteen omana, mutta
toisena päivänä hän jo nousi hoitamaan sairasta lastaan. Kummitkin
tulivat nyt taloon, polttivat vihityitä seppeleitä ja Cisowa, sepän
vanha vaimo luki sairaalle, toisessa kädessään seula, toisessa musta
kana. Lapsi rupesikin pian paranemaan, mutta Rzepa itse oli kaikkein
tukalimmassa tilassa: hän kaasi tätä nykyä viinaa sisäänsä aivan
määrättömästi, eikä kukaan tahtonut saada tulluksi aikaan hänen
kanssaan. Kun Rzepowa rupesi tointumaan tainnoksistaan, kysyi hän
paikalla lasta. Kumma kyllä ei Rzepa silloin antanut hänelle
ystävällistä vastausta, vaan ärähti: "sinä vaan juoksentelet
pitkin kaupunkia ja piru vie lapsen! Mutta kyllä sinut olisi hukka
perinyt, jos sille jotakin olisi tapahtunut!" Nainen tunsi näiden
kiittämättömien sanojen valavan kovaa katkeruutta mieleensä ja hän oli
jo päästämäisillään särkevän sydämensä äänen puhumaan, mutta hän ei
saanut suustaan muuta kuin: "Wawrzon!..." Ja siinä hän loi mieheensä
katseen kyyneltensä läpi. Mutta mies hypähti äkkiä pystyyn kirstulta,
jonka päällä oli istumassa. Hetkisen ajan pysyi hän ihan hiljaa, mutta
sitte alkoi hän aivan muuttuneella äänellä:
-- Oma Marysko, kultaseni, anna anteeksi sanani, olen loukannut sinua!
Rzepa itki ääneen ja heittäytyi suutelemaan vaimonsa jalkoja. Rzepowa
säesti häntä itkullaan. Rzepa tunsi, ettei hän ansaitse tällaista
vaimoa. Mutta tätä sopua ei kestänyt kauvan. Ärtyvänä haavana ärsytti
suru heitä toisiaan vastaan. Kotiin palatessa ei Rzepa puhunut
vaimolleen sanaakaan; hän vaikeni itsepintaisesti sekä juovuspäissään
että selvänä, istuutui vaan kirstulle ja tuijotti siinä maahan kuin
susi. Ja siinä hän istui tuntikausia ihan kuin kivettyneenä. Vaimo
askaroitsi pirtissä kuten ennenkin, mutta vaieten. Vihdoin kun
jompikumpi olisi tahtonutkin sanoa jotakin toiselle, niin ei puhe
luistanut. He elivät yhdessä, mutta ikäänkuin olisivat kantaneet vihaa
toisiaan kohtaan ja mökissä vallitsi haudan hiljaisuus. Mistä he
olisivatkaan osanneet puhua, kun molemmat tiesivät, ettei apua voi
tulla mistään ja että heidän kohtalonsa jo on ratkaistu. Muutamia
päiviä sitte oli miehen päässä alkanut liikkua pahoja tuumia. Hän oli
mennyt korvaripille pappi Czyzykin luo, mutta pappi ei antanut hänelle
synninpäästöä, vaan käski palaamaan seuraavana päivänä. Määrättynä
päivänä läksi Rzepa kapakkaan eikä kirkkoon. Ihmiset kuulivat hänen
juovuspäissään sanovan, että jollei Jumala häntä auta, niin hän myy
sielunsa pirulle. Siitä alkoivat ihmiset häntä väistellä. Hänen
mökkiään painoi heidän silmissään kirous. He rupesivat jo huutamaan,
että herrastuomari ja kirjuri ovat tehneet hyvän työn, sillä johan
tuollainen roisto tuottaisi Jumalan vihan koko Pässinpään kylälle.
Rzepowastakin tiesivät kylän ämmät kertoa kummallisia asioita.
Rzepalla sattui näihin aikoihin kaivo kuivumaan. Rzepowan piti siis
noutaa vettä kylältä ja hänen täytyi aina kulkea kapakan ohi. Tiellä
kuuli hän poikien puhuvan keskenään: "kas, kas sotamiehen akkaa!" Ja
toinen poika virkkoi: "ei se ole sotamiehen akka vaan pirun akka!"
Sanaa lausumatta jatkoi vaimo matkaansa, näki vaan että pojat tekivät
ristinmerkin. Hän otti astiansa vettä täyteen ja kääntyi kotiinpäin.
Kapakan edessä seisoi Szmul. Rzepowan nähdessään päästi hän paikalla
hampaistaan porsliinisen piipun, joka oli riippunut partaa vasten.
-- Rzepowa! sanoi hän.
-- Mitä te tahdotte? sanoi Rzepowa vastaan ja pysähtyi.
Kapakoitsija jatkoi:
-- Oletteko käynyt kunnan käräjissä?
-- Olen!
-- Entä papin puheilla?
-- Olen!
-- Entä kartanossa?
-- Olen!
-- Entä piiripäällikön puheilla?
-- Olen!
-- No ettekö ole saanut aikaan mitään?
Rzepowa huokasi syvään ja Szmul jatkoi:
-- No olettepa te niin tyhmä, ettei koko Pässinpäässä enään toista sen
tyhmempää! Mitä te sellaisiin menitte?
-- Mihin minun sitte olisi pitänyt mennä?
-- Mihin? matki juutalainen. -- Missä sopimus seisoo? Paperilla
tietysti. Jollei paperia ole, niin ei ole sopimustakaan: paperi on siis
revittävä.
-- Se on totta! äänteli Rzepowa. -- Kun vaan olisin saanut sen käsiini,
niin jo aikoja sitte olisin repinyt sen!
-- Ettekö te sitte tiedä, että paperi on kirjurilla? No niin... minä
tiedän, että te, Rzepowa, saatte aikaan paljon, jos menette hänen
luokseen; itse hän sanoi minulle: tulkoon vaan, sanoi, Rzepowa
pyytämään, niin minä revin koko paperin, sanoi!
Rzepowa ei puhunut mitään, nosti vaan kannun olkapäälleen ja rupesi
astelemaan rapattua taloa kohti.