Ben-Hurin mieleen ei ollut koskaan johtunut, kun hän ajatteli
Simonidesta orjaksensa, että lain mukaan tytär oli samassa asemassa
kuin isänsä. Milloin Ester oli ilmestynyt hänen unelmiinsa, oli
tämä kaunis tyttö aina esiytynyt egyptiläistytön kilpasiskona ja
sellaisena, johon oli mahdollista vast'edes rakastua. Nyt Ben-Huriin
vastenmielisesti koski tämä äkillinen keksintö ja hän katsoi punastuen
Esteriin. Tyttökin tuli ihan purpuranpunaiseksi ja käänsi katseensa
maahan. Papyruslevy kiertyi ihan kuin itsestään kokoon Ben-Hurin
käsissä hänen lausuessaan:
"Mies, jolla on kuusi sataa talenttia, on tosiaan rikas ja voi tehdä,
mitä tahtoo. Mutta arvokkaampi kultaa ja harvinaisempi rikkautta on
nero, joka kokoo omaisuutta, ja sydän, joka ei turmellu rikkauden
karttuessa. Simonides ja sinä kaunis Ester, älkää pelätkö! Sheikki
Ilderim on todistajani, että samana hetkenä, kun sain tietää teidän
olevan minun palvelijani, julistin teidät jälleen vapaiksi. Mitä nyt
tässä suullisesti lausun, vahvistan myöskin kirjallisesti. Onko siinä
kylliksi? Voinko tehdä vielä enemmän?"
"Hurin poika", sanoi Simonides, "sinä tosiaan teet elinkautisenkin
orjuuden helpoksi kärsiä. Mutta minä olin väärässä. Sinä et voi tehdä
kaikkea. Lain mukaan sinä et voi tehdä meitä vapaiksi. Minä olen koko
elinkauteni sinun orjasi, sillä minä seurasin kerran isääsi porttioven
pieleen ja korvassani on vieläkin nahkahihnan merkki."
"Tekikö minun isäni niin?"
"Älä häntä tuomitse", Simonides kiiruhti vastaamaan, "hän otti minut
omasta pyynnöstäni sellaiseksi palvelijaksi. Minä en ole koskaan
katunut sitä tekoani. Se oli hinta, jonka maksoin lapseni äidistä
Rakelista. Hän näet ei tahtonut tulla vaimokseni, joll'en minä ruvennut
siksi, joka hän itsekin oli."
"Oliko hän sitte elinkautinen orja?"
"Oli juuri."
Ben-Hur astuskeli edestakaisin pahoillaan voimattomuutensa tunnosta.
"Minä olin rikas ennestään", hän sanoi ja pysähtyi äkisti, "minä olin
rikas jalon Arriuksen testamentin kautta. Nyt tulee tähän lisäksi
vielä suurempi rikkaus ja se nero, joka kokosi sen. Eikö siinä ole
jokin Jumalan tarkoitus? Auta minua hyvällä neuvolla, Simonides? Auta
minua näkemään, mikä on oikein, ja tekemään sitä! Auta minua olemaan
nimeni arvoinen, niin mikä sinä olet lain mukaan minua kohtaan, siksi
sen sanan oikeassa merkityksessä minä tulen sinulle. Minä tulen sinun
orjaksesi ainiaaksi."
Simonideen kasvot oikein säteilivät.
"Oi sinä, minun herra vainajani poika, minä teen enemmän, kuin
ainoastaan autan sinua. Minä palvelen sinua koko sieluni ja
sydämmeni voimalla. Ruumista minulla ei ole, se on runneltunut sinun
palveluksessasi, mutta sielullani ja sydämmelläni minä palvelen sinua.
Sen minä vannon Jumalamme alttarin ja niiden uhrilahjain kautta, joita
sinne kannetaan! Tee minut vain laillisestikin siksi, kuin minä todella
olen."
"Sano, sano!" pyysi Ben Hur kiihkeästi.
"Taloudenhoitajaksi, sillä silloin on omaisuutesi hoito minulla."
"Ole tästä hetkestä minun omaisuuteni hoitajana. Tahdotko ehkä
kirjallista vahvistusta?"
"Sanasi riittää kyllä minulle! Sellainen oli isäsi ja minun suhde
enkä minä tahdo enempää pojaltakaan. Ja nyt, jos oikein ymmärrämme
toisiamme..."
Simonides vaikeni.
"Ainakin minun puoleltani", vastasi Ben-Hur.
"Ja sinä, Rakelin tytär, puhu!" sanoi Simonides, nostaen hänen kätensä
pois olkapäältään.
Ester, siten yksikseen jätettynä, seisoi hetkisen hämillään. Puna
milloin nousi hänen poskilleen, milloin niiltä katosi. Sitte hän meni
Ben-Hurin luo ja sanoi omituisen sulokkaasti:
"Minä en ole muuta kuin äitini ennen. Koska hän on kuollut, pyydän minä
sinulta, isäntäni, että saisin hoidella isääni."
Ben-Hur otti häntä kädestä ja vei hänet isänsä luo, sanoen:
"Sinä olet hyvä tytär, tapahtukoon tahtosi."
Simonides laski takaisin kaulalleen hänen kätensä, ja kaikki olivat
kotvan aikaa vaiti.