ROSLUND (Hänen jälkeensä, tehden käsillään kummastelevan eleen).
Tämähän on ihan merkillistä!
AURA (Kirkaisee ja juoksee huutaen sisään, piiloutuen Roslundin taakse,
jonka asettaa itsensä ja oven väliin). Ei, ei, se ei ollutkaan hän!
Suojelkaa, suojelkaa!
ROSLUND: Aura hyvä! Mikä ihme sinun nyt on?! Sano!
AURA: Se olikin Reetu! Aukaisin ylisen oven, niin siellä pimeässä
seisoi Reetu Sirkka kuolleena käsivarrellaan. Hän on tullut takaisin!
Hän on tuonut Sirkan tänne. Menkää, ottakaa häneltä Sirkka pois! Sehän
on teidän lapsenne. Menkää, ottakaa! (Sydäntäsärkevällä, pakahtuvalla
äänellä.) Minä en jaksa, minä en jaksa enää.
ROSLUND: Ihanhan sinä olet sairas, lapsi raukka. Koeta nyt hiukkasen
tyyntyä, Aura hyvä! Käy tuohon sohvalle pitkällesi ja pane pää nyyttisi
päälle. (Vie hänet sohvalle.)
AURA: En minä, en. Tähän minä en käy maata, en koskaan, en koskaan.
ROSLUND: No istutaan tässä sitte. Jahka tulee Helena, niin lähetän
hänet lääkäriä noutamaan. Sinähän olet ihan sairas, lapsikulta.
AURA: Enkä ole. Ei tarvitse lääkäriä. Ei tarvitse mitään. Menkää te nyt
pois! Sattuu vielä Manu tulemaan, niin kateeksi käy, kun näkee teidät
tässä minun vieressäni. Sitä minä en tahdo, (Ovelle kolkutetaan.) Siinä
hän on. Enkös sanonut. (Molemmat hypähtävät ylös. Aura menee ovelle
päin.)
PORTIMO (Aukaisee oven).
AURA (Peräytyen). Pastori!
PORTIMO (Tulee sisään). Hyvää päivää! (Kättelee Roslundia ja Auraa.)
Kuulin Auran jo muuttaneen tänne takaisin.
AURA: En, en ole muuttanut. Käymältä vain olen. Lähden heti matkalle.
PORTIMO: No, niin. Pääasia on, että saan Auraa puhutella. -- Insinöörin
kuulin myös olevan täällä, niin että -- -- (Jatkaa kuiskaten
Roslundille ja ottaa kirjeen esille povitaskustaan.)
AURA: Että mitä niin?
ROSLUND: Ei, ei, minä lähden. Minä jätän pastorin Auran kanssa kahden
kesken. (Kättely.) Hyvästi Aura! Aura koettaa nyt olla vain ihan
levollinen. (Menee.)
AURA: Mitä, pastori --?
PORTIMO: Minä sain vast'ikään kirjeen, joka aiheuttaa tämän käyntini
Auran puheilla.
AURA: Minkä kirjeen? Keltä? Manultako?
PORTIMO: Ukko Ahkiolta -- mieheltänne.
AURA: Mitä minulla on hänen kanssaan tekemistä?
PORTIMO: Eiköhän kuitenkin? Hän ilmoittaa tässä, että hän tätä ennen on
ollut niin typerryksissään, ettei ole tietänyt mitä on puhunut, Nyt on
hänelle kuitenkin selvinnyt, että hän on menetellyt väärin, kun näin on
ottanut murhapolton omaksi syykseen. Herramme johtaa ihmisten teot
lopulta kuitenkin aina päivän valoon. Ahkio kieltää -- ja omatuntonsa
vaatimuksesta -- tehneensä ollenkaan murhapolttoa ja peruuttaa
tunnustuksensa.
AURA: Niinkuin kukaan uskoisi, mitä se ukkorähjä hassuttelee? Mitäs se
muuta latelee? Ja ketäs se nyt syyttää?
PORTIMO: Syyttää hän ei suorastaan tahdo ketään omasta puolestaan.
AURA: Siinäpä se!
PORTIMO: Hän sanoo, että kyllä kärsii sen ajan, kunnes asia tulee
oikeudessa esille, ja toivoo, ettei Jumala liian ankarasti tuomitsisi
sitä, joka tuosta teosta havaitaan syylliseksi.
AURA: Helenaa kai se siinä tarkoittaa, ketäs muuta? Kai maar' se siitä
nyt kovin raskaalta tuntuu, että juuri Helena siitä syylliseksi joutuu?
PORTIMO: Minä en tahtoisi oikeastaan heti lisätä Auralle kuormaa
kuorman päälle, mutta Herra näköjään niin vaatii.
AURA: Että mitä sitte vielä?
PORTIMO: On tullut ilmi asianhaaroja, jotka vievät tämän kysymyksen
likemmäksi selvyyttä ja ratkaisua.
AURA: Pastori sanoo vain! Minä en ole vielä kuullut mitään.
PORTIMO: Eikö Auran omatunto todellakaan siis sano mitään, koska Aura
noin julkeasti rohkenee minulle vastata vasten silmiä?
AURA: Minä tässä jo niin kovin hermostun, kun tuolla lailla kidutetaan
ja viivytetään minua, vaikka olisi niin kiire lähtöön.
PORTIMO: Minä en suinkaan tahdo viivytellä omasta puolestani. Tahtooko
Aura sitte kuulla neiti Telsolta itseltään, mitä --
AURA: Lainalta?! Mitä sillä ruojalla vielä olisi minusta sanottavaa?
PORTIMO: Koska Aura todellakin näkyy olevan noin hermostunut, niin
taitaa olla parasta, että minä kerron, mitä hänellä on ollut
ilmaistavana.
AURA: Mitä se minua liikuttaa, pastori? Minä jo sanoin, ettei minulla
ole aikaa. Minun täytyy lähteä. Minä matkustan tänään pois täältä.
VILPPU (Katsoo ovesta sisään).
AURA: Vilppu, tule sisään vain! (Juoksee häntä vastaan.) No, mitä hän
sanoi? Olen jo niin kauan odottanut. Tuleeko hän? Miksei hän jo tullut
kanssasi?
VILPPU: En tavannut.
AURA: Miks'et tavannut? Missäs hän on?
VILPPU: En tiedä.
AURA: Kuinka et tiedä? Mitäs sulle sanottiin?
VILPPU: Manu kuuluu kolme tuntia sitte jo matkustaneen pois.
AURA: Se ei ole totta. Sinä valehtelet, Vilppu.
VILPPU: Sitte ovat muut minulle valehdelleet.
AURA: Yksinkö lähti? Vai Lainan kanssa?
VILPPU: Puodissa näkyi Laina olevan.
AURA: Yksin siis! (Sieppaa nyyttinsä ja aikoo lähteä.) Hyvästi! Minä
lähden myös. Manu odottaa minua! (Juoksee ovelle, jonka survaisee
auki.)
POLIISI (Seisoo eteisessä häntä vastassa). Olkaa niin hyvä! Ei saa
mennä minnekään! (Käännyttää Auran takaisin ja tulee sisään. Helena
tulee hänen jälessään.)
AURA: Miks'ei? Sepä nyt on kumma!
POLIISI: Nimismies on antanut käskyn, ettette saa lähteä ennenkuin hän
on tullut kuulustelulle.
AURA: Vieläkin?! Johan minä olen kaikki sanonut. En minä enää mitään
tiedä. Minun täytyy päästä. Päästäkää! Päästäkää! (Aikoo taas tunkeutua
ulos.)
POLIISI (Sulkien tien). Ei se käy päinsä.
PORTIMO: Auran on parasta pysyä alallaan nyt vain. -- Minä jo yritin
sanoa Auralle, että on tullut ilmi uusia asianhaaroja, jotka ovat kovin
raskauttavia Auralle -- entisten lisäksi.
AURA: Mitkä? Nekö Lainan jutut? Kyllä minä sille vielä ne valheet
näytän, jahka hänet tapaan.
PORTIMO: Aura kuuntelee minua nyt ensin! Aurahan lähetti noin tuntia
ennen tulipaloa pikku Lemmin ostamaan osuuskaupasta litran lamppuöljyä,
eikö niin?
AURA (Kalpenee ja mykistyy, horjuu ja peräytyy uuniin päin, johon
yrittää nojata, eikä saa vastatuksi mitään, vaan tuijottaa Portimoon).
PORTIMO: Eikö niin? Eikö niin? Tunnustaahan Aura sen?
AURA (Kuiskaten). Kuka sen on sanonut? Kuka sen on sanonut?
PORTIMO: Onhan se totta?
AURA: Ei, ei, ei, ei, se ei ole totta, se ei ole totta.
PORTIMO: Aura hyvä! Pikku Lempi ei osaa vielä valehdella. Ja neiti
Telso voi todistaa, mihin aikaan Lempi on käynyt, Auran pyynnöstä,
tulipalopäivänä ostamassa paloöljyä.
HELENA: Sitä paitsi löytyi se pullo, jonka Laina tunsi nimilapusta
samaksi, jolla Lempi oli käynyt sitä öljyä hakemassa, siltä kohtaa
rannasta, missä Aura oli tulipalon alkaessa vaatteita viruttamassa:
oli, näenmä, jäänyt epähuomiossa virtaan heittämättä.
AURA (Nyyhkyttäen, tukahtuen). Ei, ei, ei, ei, ei, ei!!!
PORTIMO: Mitä hyötyä siitä on enää, että noin kieltää vastoin selviä
todisteita?! Vaan mitäpä minä kyselen! (Ikkunaan vilkaisten.) Tuossa
näkyy nimismies jo pihalla olevan isännöitsijän kanssa tänne tulossa.
HELENA (Kääntyen, käsiään hykertäen, vuoroon poliisin, vuoroon Vilpun
puoleen ja kuiskaten). Enkös minä sanonut, enkös minä sanonut? Vapaaksi
se Reetu-ukko pääsee.
PORTIMO: Sydämessään on Aura jo tunnustanut tekonsa, minä sen näen.
Tunnustaahan Aura sen nyt julkisestikin, lähinnä lain ja järjestyksen
valvojalle?
AURA (Joka koko ajan on seisonut kuin kivettynyt, itkuaan
pidättäen, alkaa yhä kovemmin nyyhkyttää ja itkeä. Itkun
seasta kohoaa kuiskeesta yhä kovemmaksi huudoksi sana):
"Tu-hu-hu-hu-hun-nus-nus-nus-tan-tan-tan -- -- --" (ja hän
vaipuu suulleen sohvalle.)
Esirippu.
Loppu.