LAINA (Itsekseen). Erehdyinkös minä sittenkin?! (Istuutuu ikkunan
ääreen odottamaan. Kotvan kuluttua tulee)
AURA (Kättelyä). Kas vain, kenenkä täältä tapaankin! Päivää, Laina.
LAINA: Niin, tulin Auraa ja lastanne katsomaan, vaan täällä olikin
yksin Helena. Hän sanoi Auran lähteneen kylällä käymään, livisti sitte
itse tiehensä ja jätti minut tänne. Enkä minä hennonnut lapsen tähden
täältä lähteä.
AURA: Niinkö? No, mitäs sitä kuuluu? Laina on hyvä ja istuu.
LAINA: Kiitos vain. Eipä nyt enää aikaa olisi, kun lupasin vielä
muuallekin poiketa.
AURA: Vai ei? Olisihan tuo ollut hauska rupattaa ja kuulumisia kuulla.
Aina kai Laina jotakin uutta tietää? Äsken lasista tästä -- ei kai
siitä ole kun neljännes tunti -- Helenan kanssa nähtiin teidän Manun
kanssa tuolla juttelevan.
LAINA (Suoraan). Tännehän minä juuri olin tulossa, kun hän ehätti minut
tiellä ja pyysi kanssaan vähän kävelemään.
AURA (Hätkähtäen, uteliaasti). Niinkö? No? Mitäs hauskaa hänellä oli
sanottavana?
LAINA: Eipä juuri mitään. Siinä kohta erottiin. Hän sanoi jonnekin
kiirehtivänsä ja minä läksin tänne.
AURA (Salavihjauksella). Vai ei sen enempää? Vähänpä siinä kuulumisia
olikin. Ja minä kun jo luulin parempaakin saavani kuulla.
LAINA: Ei, mutta kyllä minunkin nyt täytyy kiirehtiä.
AURA: Joko sittenkin?
LAINA: Jo. Hyvästi nyt.
AURA: No, kuinka vain. Hyvästi sitte. Laina.
LAINA (Mennessään). Hauskahan on, että lapsenne näkyy olevan terve.
AURA: Ka, mikäs sen olisi...