KALLE. Minäkin luulen, että sinä osaat vähän paremmin emännöidä, kuin
minä.
REETA. Kalle, annatko minulle anteeksi -- että -- että -- (purskahtaa
itkuun.)
KALLE (menee Reetan viereen). Reeta, eiköhän minullakin ole saman
verran anteeksipyydettävää? (Niistää nenäänsä.)
REETA. Kyllä sinä sittenkin olet kelpo mies, niinkuin minä silloin
morsiamena ollessani luulin.
KALLE. Ja sinä aivan niinkuin se entinen Luhtalan Reeta, jota minä niin
rakastin, etten olisi voinut keneenkään muuhun vaihtaa.
REETA (lähestyen Kallea ja puhuen hellällä, itkunsekaisella äänellä).
Kalle, muistatkos, kuinka me silloin, -- niihin aikoihin -- -- --
KALLE (koppaa Reetan syliinsä). Muistan! Eiköhän se näin ollut?
REETA (Kallen rintaan nojaten). Nyt minä en ymmärrä, kuinka me olemme
voineet tuottaa toisillemme niin paljon harmia, ja kiusaa.
KALLE. Kummalliselta se minustakin nyt tuntuu.
REETA. Emmeköhän liene tarpeeksi tunteneet toisiamme?
KALLE. Tai emme ole tarpeeksi tunteneet itseämme ja omia virheitämme.
Olemme nähneet raiskan toisen silmässä, mutta emme malkaa omassamme.
REETA. Niin, niin! Minun osaltani varsinkin olisi tarvis paljon
parannusta ja mielenmuutosta. Kaikki onkin ollut oikeastaan minun
syytäni.
KALLE. Ei, Reeta! Minä sinut olen sellaiseksi saanut. Mutta
tästälähtien olen toinen mies. Sinun mielesi ei saa enää koskaan minun
vuokseni kovettua. Uskothan minua Reeta?
REETA (luottavasti). Uskon!
(Antti, kädessään halko, jonka toinen pää on palanut ja vielä
savuaa, lennättää sisään edellään Maijaa, jolla on vesiämpäri,
mistä räiskyttää Antin ja halon päälle.)
MAIJA. Auttakaa, hyvät ihmiset!
ANTTI (huomaa Reetan ja Kallen, jotka sylitysten nauravat. Jää
hämmästyneenä seisomaan). Mitä! Mitä te teette?
MAIJA (myöskin hölmistyen). Mutta Reeta! Oletko sinä aivan hassu, vai
eikö sinun ukkosi olekaan tehnyt mitään tyhmyyksiä tänään?
REETA (nousee). Me olemme oppineet paremmin tuntemaan itsemme ja
huomanneet, että omista tyhmyyksistämme olemme kärsimyksemme kutoneet.
Mutta nyt me olemme päättäneet tästäpuolin elää sulassa sovinnossa ja
olla toisiamme morkkaamatta.
ANTTI. Tuohan tuntuu mukavalta.
KALLE. Antti, muistatkos vielä sitä entistä Pajulan Maijaa, josta olit
niin mustasukkainen, että olit Kantolan Villen hengiltä kuristaa, kun
hän mielestäsi Maijaa liiaksi tanssitteli?