XXI.

Eräänä kauniina huhtikuun aamuna ajoivat samassa vaunussa eversti

sir Thomas Nevil, hänen tyttärensä miss Lyydia ja Orso, jotka olivat

menneet naimisiin muutamia päiviä sitten, ynnä Colomba ulos Pisan

kaupungista katsomaan äskettäin löydettyä etruskilaista hypogeeta,

jota kaikki ulkomaalaiset riensivät näkemään.

Muistomerkin sisään tultuansa ottivat Orso ja hänen vaimonsa esille

piirustusvehkeensä ryhtyen jäljentämään sen maalauksia. Eversti

Nevil ja Colomba, jotka molemmat olivat jokseenkin välinpitämättömiä

muinaistieteestä, jättivät heidät kahdenkesken ja läksivät

katselemaan ympäristöjä.

-- Rakas Colomba, sanoi eversti, me emme ikinä ehdi ajoissa takaisin

Pisaan määräaikaiselle aamiaiselle. Eikö teidän ole nälkä? Siellä

syventyvät Orso ja hänen vaimonsa muinaismuistoihin ja kun he käyvät

yhdessä piirustelemaan, niin eivät he muista lopettaakaan.

-- Niin kyllä, hymyili Colomba, eivätkä he kuitenkaan saa yhtään

piirustusta valmiiksi.

-- Minun neuvoni olisi, että menisimme tuonne pieneen maataloon,

jatkoi eversti. Siellä saamme ainakin leipää, luultavasti myöskin

Aleatico-viiniä ja kenties vielä mansikoita kerman kanssa. Näin

voimme kärsivällisesti odotella piirustajiamme.

-- Olette oikeassa, eversti. Te ja minä, jotka olemme talon järkeviä

ihmisiä, olisimme tuhmia, jos kärsisimme noiden rakastuneiden vuoksi,

jotka elävät vain runoudesta. Tarjotkaa minulle käsivartenne. Enkös

minä sivisty tavoiltani vai mitä? Minä osaan käydä käsikynkässä,

käytän hattuja ja muodikkaita pukuja, kannan jalokiviä ja opin

lukemattomia hyviä asioita, minä en siis enää ole aivan metsäläinen.

Huomatkaa vain, kuinka sievästi minä kannan tämän shaletin!... Se

vaalea upseeri teidän rykmentistänne, joka on nainut mies ... hyvä

Jumala, nyt en muista hänen nimeänsäkään! ... se pitkä, käherretty

roikale, jonka minä yhdellä ainoalla korvapuustilla voisin lyödä

maahan...

-- Chatworth?

-- Aivan niin, mutta ääntää en minä sitä ikinä osaa; hän juuri on

rakastunut minuun.

-- Ahaa, Colomba, teistä tulee vielä aika veitikka! Ehkä saamme pian

toiset häät?

-- Minäkö menisin naimisiin? Ja kuka silloin kasvattaisi veljeni

pojan, kun sellainen syntyy? Ja kuka opettaisi hänelle korsikan

kieltä? Niin, hän on oppiva korsikan kieltä ja minä teen hänelle

vielä suippolakin ... ainoastaan teitä kiusatakseni.

-- Varrotkaamme siksi, että teillä ensin veljenpoika on. Sitten

voitte opettaa hänelle tikarileikkiä niin paljo kuin tahdotte.

-- Tikareille minä olen sanonut jäähyvästit, nauroi Colomba

iloisesti. Nykyään käytän minä löyhytintä rapsauttaakseni teitä

sormille, jos puhutte pahaa syntymämaastani.

Näin jutellen saapuivat he maataloon ja saivatkin siellä ruokaa

viinin ja mansikkain kanssa. Colomba auttoi emäntää poimimaan

mansikoita sillä aikaa kuin eversti maisteli Aleatico-viiniä. Eräässä

puistokäytävän mutkassa huomasi Colomba sairaalta näyttävän vanhuksen

istuvan juurituolissa auringon paisteessa: ukon posket olivat

kuopilla, silmät syvällä ja muuten oli hän tavattoman laiha, niin

että hän, kalpeana ja liikkumattomana istuessaan tuossa eteensä

tuijottaen, enemmän muistutti ruumista kuin elävää ihmistä. Colomba

katseli häntä kotvan aikaa niin uteliaana, että emäntä sen huomasi.

-- Tuo vanha ukko on teidän maamiehiänne, neiti, sanoi hän, sillä

puheestanne kuulen teidän olevan kotoisin Korsikasta. Hänellä on

ollut vastoinkäymisiä kotimaassansa: hänen lapsensa saivat näet

kamalan kuoleman. Pyydän anteeksi, neiti, mutta maamiehenne eivät

kuulu olevan hellävaraisia vihamielisyydessänsä. Sitten tuli

yksinäiseksi jäänyt ukko-raukka Pisaan erään kaukaisen sukulaisensa

luo, joka on tämän maatilan omistaja. Tuo kunnon ukko on hieman

hassupäinen; onnettomuudet ja huolet, nähkääs... Rouvasta oli ikävää

pitää häntä kaupungissa, hän kun näkee paljo vieraita luonansa...

Sen vuoksi toimitti hän ukon tänne maalle... Meistä on hän sangen

hiljainen, ei häiritse ketään eikä puhu kolmeakaan sanaa päivässä.

Hän on kai menettänyt järkensä. Lääkäri käy täällä joka viikko ja

sanoo, ett'ei hän enää kauvan elä.

-- Ah, onko hän siis maanpakoon tuomittuja? sanoi Colomba. Siinä

tapauksessa on kuolema hänelle onneksi.

-- Teidän pitäisi puhutella häntä korsikan kielellä, neiti, ehkä

huvittaisi häntä kuulla kotimaansa kieltä.

-- Saadaan nähdä, sanoi Colomba ivallisesti hymyillen.

Hän lähestyi ukkoa niin likelle, että hänen varjonsa riisti tältä

auringon paisteen. Silloin nosti tylsistynyt vanhus päänsä ylös ja

tarkasti tutkivasti Colombaa, joka katseli häntä hymyillen.

Hetken kuluttua vei vanhus käden otsallensa ja sulki silmänsä

ikäänkuin olisi hän tahtonut välttää Colomban katsetta. Sitten avasi

hän ne seposen seljällensä, hänen huulensa värisivät, hän tahtoi

nostaa molemmat kätensä ylös, mutta sitä ei hän Colomban tenhoamana

voinut tehdä, ja niin jäi hän istumaan tuoliinsa kuin naulattu,

voimatta puhua tai liikahtaa. Vihdoin vierivät suuret kyyneleet hänen

poskillensa ja muutamia nyyhkytyksiä tunkeusi hänen rinnastansa.

-- Ensi kerran näen minä hänet tällaisena, sanoi puutarhurinainen.

Tämä neiti on kotoisin teidän kotimaastanne, hän on tullut teitä

katsomaan, sanoi hän ukolle.

-- Armoa! huudahti vanhus käheällä äänellä, armoa! Etkö sinä

vieläkään ole tyytyväinen? Sen lehden ... jonka minä poltin ...

kuinka sinä sen voit lukea?... Mutta miksi vaadit sinä molemmat?...

Orlanducciota vastaan sinä et voinut siitä mitään lukea... Yksi olisi

sinun pitänyt jättää minulle ... yksi ainoa... Orlanduccion nimeä

sinä et siitä voinut lukea...

-- Minunpa täytyi saada molemmat, sanoi Colomba hiljempaa korsikan

kielellä. Oksat ovat siis poikki ja ell'ei juuri olisi niin mädännyt,

olisin raastanut sen tyyten pois. Mene täältä eläkä valita, kauvan

aikaa sinun ei enää tarvitse kitua. Minä sain kärsiä kaksi vuotta!

Vanhus huudahti ja hänen päänsä vaipui rinnalle. Colomba käänsi

hänelle selkänsä ja palasi verkkaisin askelin taloon hyräillen

muutamia käsittämättömiä ballatan säkeitä: "Mun täytyy saada käsi

sen, jok' ampui, ja silmä tähtääjän ja sydän sen, jok' kaiken mietti".

Sillä välin kun puutarhurinainen auttoi vanhusta, istahti Colomba

heleänvärisenä ja virkeäsilmäisenä aamiaispöytään eversti Nevilen

eteen.

-- Mikäs teidän on? kysyi eversti. Te näytätte jälleen sen näköiseltä

kuin tuona päivänä Pietranerassa, jolloin söimme päivällistä luotien

vinkuessa.

-- Korsikalaiset muistot vain johtuivat mieleeni. Mutta ne saavat

olla nyt lopussa. Minusta tulee pian kummitäti eikö totta? Oi, kuinka

kauniit nimet minä hänelle antaisin: Ghilfuccio-Tomaso-Orso-Leone!

Puutarhurinainen tuli samassa sisään.

-- No? kysyi Colomba vallan kylmäverisesti, onko hän kuollut vai

ainoastaan tainnoksissa?

-- Ei se ollut mitään, neiti; omituista vain, miten teidän

lähestymisenne vaikutti.

-- Sanooko lääkäri, ett'ei hänellä enää ole pitkää aikaa jäljellä?

-- Tuskin kahta kuukautta.

-- Vähä vahinko, arveli Colomba.

-- Mutta saakeli, kenestä te puhutte? kysyi eversti.

-- Eräästä korsikalaisesta tylsämielisestä ukosta, joka on täällä

täyshoidossa, sanoi Colomba välinpitämättömästi. Kaipa minä saanen

hänestä tietoja silloin tällöin? Mutta, eversti, jättäkää toki

mansikoita veljelleni ja Lyydialle!

Kun Colomba poistui talosta ja nousi vaunuihin, seurasi

puutarhurinainen häntä jonkun aikaa silmillänsä:

-- Näetkös tuota kaunista neitiä? sanoi hän tyttärellensä. Olenpa

varma siitä, että hänellä on -- pahat silmät.

Viiteselitykset:

[1] Kuten lukija muistanee, esitettiin tämä opera viime

näytäntö-vuonna Kansallisteatterin näyttämöllä, rva M. Järnefelt

nimiosassa. -- Eräs toinen opera, joka "Hugenottien" nimellä on

Meyerbeerin säveltämänä tehnyt kierroksensa maailman ympäri, on

muodostettu Mériméen novellista "Kronika Kaarle lX:n ajoilta."

[2] "Ei ihailla mitään."

[3] Ranskaksi daim, latinaksi dama, ruots. dofhjort.

[4] _Vendetta transversale_ tehdään silloin, jos joku murha kostetaan

tekoon syyllisen läheiselle tahi kaukaisemmalle sukulaiselle.

[5] Goëlette = kuunarin lailla varustettu pieni laiva.

[6] "Jos pääsisin ma paratiisiin pyhään, pyhään, ja siell' en tapais

sua, niin sen jättäisin." (_Ser. di Zic._)

[7] Katso Filippini, luku XI. -- Vittolon nimellä on vieläkin katala

kaiku korsikalaisten keskuudessa; se merkitsee näet samaa kuin

kavaltaja.

[8] Jonkun mieshenkilön kuoltua ja olletikin, jos hän on murhattu,

asetetaan hänen ruumiinsa pöydälle ja vainajan perheen naispuoliset

jäsenet tai näiden puutteessa ystävät taikka myöskin vieraat,

runotaidostansa tunnetut naiset improviseeraavat eli runoilevat

äkkiä suuren kansajoukon läsnäollessa surulaulun kansanmurteella.

Näitä naisia kutsutaan nimellä _vocetatrici_ eli korsikan murteella

_buceratrici_ ja valitusrunoa nimellä _vocero, buceru, bucetatu_

itäisellä ja _ballata_ nimellä saaren läntisellä puolella. _Vocero,

vocerar, voceratrice_ ovat johdettavat latinal. sanasta _vociferare_.

Joskus esiytyy useampia naisia peräkkäin ja usein laulaa vainajan

vaimo tai tytär tällaisen suruvirren. _Tekijä_.

J. M. Suomalaisille on tämä tapa tunnettu etupäässä Inkeristä

koottujen "itkujen" kautta, jotka laulettiin vainajan ruumiin ääressä

omituisilla, surullisilla nuoteilla. _Suom_.

[9] _Rimbecco_ on italian kieltä ja merkitsee lähettää, heittää

takaisin, vastata; korsikan murteessa merkitsee se = lausua julkinen,

loukkaava moite. Huomauttaa pojalle, että hänen isänsä on kostamatta,

on _rimbecco_. Genovan laki rankaisi sangen ankarasti sitä, joka teki

itsensä syypääksi _rimbeccoon_.

[10] Kansanomainen lauseparsi, jolla tarkoitetaan _schioppettoa,

stilettoa_ ja _stradaa_ s.o. pyssyä, tikaria ja pakoa.

[11] Tekijä käyttää tässä sanaa _maraîcher_, joka oikeastaan

merkitsee puutarhuria niillä seuduin Pariisin ympäristöä, mikä

tunnetaan nimellä Marais. _Suom. muist_.

[12] Pannupaistina.

[13] Tapausten keskelle.

[14] Bruccio, joka on jonkunlaista juustoa keitetyn hyytelön kanssa,

on korsikalainen kansallisruokalaji.

[15] Signori-nimellä käsitetään korsikan läänitysherrain jälkeläisiä.

Signori-perheet ja korpraalisuvut kilpailevat nim. jalosukuisuudesta.

[16] S.o. itärannikolta. Tämä varsin yleinen lauseparsi _di la

dei monti_ muuttaa tietysti merkitystä sen mukaan, millä puolen

saarta puhuja asuu. Korsikan jakaa näet pohjoisesta etelään kulkeva

vuoristovyö kahtia.

[17] Katso Filippini, luku II; kreivi Arrigo bel Missere kuoli noin

v. 1000. Kerrotaan, että eräs ääni lauloi ilmassa seuraavat säkeet

hänen kuolemansa johdosta: E morto il conte Arrigo bel Missere E

Corsica sarà di male in peggio.

[18] Tätä pyhimystä ei löydy kalenterissa. Tehdä lupaus pyhälle

Negalle on = kieltää kaikki tehdystä päätöksestä.

[19] Elää "à la campagne" tai _alla Campagna_ merkitsee samaa kuin

elää ryövärinä. Ryöväri ei ole mikään paha nimitys, vaan yhtä kuin

maanpakolainen, ja englantilaisissa ballaadeissa esiytyvät _outlaws_.

[20] _La scaglia_, joka on yleisesti käytetty lauseparsi Korsikassa.

[21] Vuoristolais-korsikalaiset vihaavat Bastian asukkaita,

joita he eivät pidä maamiehinänsä. Koskaan eivät he näistä käytä

nimitystä _Bastiese_, vaan _Bastiaccio_; lukijan tulee tietää, että

_accio_-pääte aina ilmaisee halveksimista.

[22] Balistiikka on taito laskea heitettyjen esineiden (olletikin

pommien) radat ilmassa.

_Suom. muist_.

[23] Tässä käyttävät korsikalaiset sanaa _malamorte_, joka merkitsee

väkivaltaista kuoloa eli murhaa.

[24] Tintinajoksi kutsutaan kellokasta, joka käy lehmäkarjan

etunenässä, ja kuvannollisesti annetaan tämä nimitys sille perheen

jäsenelle, joka johtaa toisia kaikissa tärkeimmissä asioissa.

[25] By the by = sivumennen sanoen.

[26] Piloni = sangen paksusta kankaasta valmistetut ja paslikilla

varustetut kauhtanat.

[27] Palla calda u farru freddu on yleinen sananparsi.

[28] Salute a noi! Tämä huudahdus seuraa tavallisesti kuolo-sanaa

muodostaen sille jonkunlaisen oikaisun.

[29] Brandolaccio tarkoittaa tässä sitä puoleensa vetävää vaikutusta,

mikä hänen katseellansa tahi sanallansa voi -- vastoin hänen

tahtoansa -- olla tietämättömiin lapsiin.

[30] L'enquête du _coroner_.

[31] Ryöväripäällikkö Teodor Poli käytti nimittäin arvonimeä "le

commandant de la campagne", joka sanojen mukaan olisi = "maaseudun

komentaja". Suom. muist.