pahe, ja se onkin ainoa huomattava pahe mitä meillä suomalaisilla
täällä on. Vaikka ei meitä muut kansallisuudet tunne mistään
hyveistä, mutta me itse tiedämme, että Suomen kansa on paras osa
maailman kansoista. Juoppoutemme on tähän asti estänyt meidänkin
hyveemme täällä tulemasta näkyviin. Meillä näyttää olevan siihen
perinnöllinen taipumus. Minä olin hyvin pahoillani kun se pastori
jonka kutsuimme tänne pitämään rippikoulua; puhui niin loukkaavasti
raittiusseurastamme. Hän kun sanoi, että tie helvettiin kulkee
raittiusseuran kautta, olenpa varma, että hän itse oli salajuoppo,
niinkuin yleensä papit nykyaikana ovat. Sellaiset papit itse ovat
juuri helvetin portti, tie kadotukseen, ja minä voin sanoa, että
sellaisen kirkon kautta, jossa on pappina salajuoppo, on tie helvettiin
hyvin lyhyt. Minä en tarkoita tällä hyviä ja raittiita pappeja,
joita jo alkaa olla yhä useampia. Tosiasia kumminkin on, että ellei
paikkakunnalla saada raittiusseuraa, niin seurakuntaa ei ainakaan
tänne saada, sillä raittiusseura tuo mukanaan seurakunnan, mutta
seurakunta ei nähtävästi pysty tuomaan raittiusseuraa eikä tahdokaan
sitä, siitä meillä on todistuksia heimolaistemme elämästä muualta tällä
mantereella."
"Kaikki papit juovat salaa", kuiskasi Kreeta latvaheikkoolaiselle.
"Nyt meillä kumminkin on pahat tarkoitukset", jatkoi Piltti, "sillä me
selvästä päästä alamme juomaan. Mutta tässä kyllä on syynsä, sillä me
emme tahdo alistua noiden irlantilaisten ainaisen vainoamisen alle. Me
tahdomme näyttää heille, että kun kerran paikkakunnan laki ei takaa
turvallisuuttamme, niin me kerta kaikkiaan näytämme heille, että
meillä on oma lakimme. Me panemme nyt vielä yhden kerran, tämän viikon
ajaksi, meidän seuramme istumaan ja sitten alamme vasta tekemään oikein
kauas kantavaa raittiustyötä. Me tahdomme olla esimerkkinä toisille
hyvässä. Tahdomme olla suomalaisen maineen levittäjiä muussakin ei vain
työnteossa, jossa me olemme toiset lyöneet loistavasti."
"Piltti puhui kuin mies ja minä olen iloinen, että saimme hänestä
Stenroosin seuraajan", lausui Mäki-Töyli kun Piltti lopetti.
Teemu läksi hakemaan viinaa toisten jäädessä valmistamaan tappeluaseita.
"On selvin, että jokainen jättää puukkonsa kotiin, sillä me emme saa
alottaa tappelua. Jos he kauniisti antavat rahat ja kellon pois, niin
palataan heti takaisin", selitti Piltti.
"Minä olen myöskin sitä mielipidettä, että jätetään kaikki teräaseet
kotiin", lisäsi Iiska.
"Tämmöinen se pitää olla lyömäase! Tämä ei särje luita, eikä ota
henkeä, mutta aina kaatuu kun kerran iskee", puheli laihialainen
näyttäen jalan pituista kumiputkea, jonka hän oli täyttänyt hauleilla.
"Kyllä ne oli taasen tuolla rengaskorvan kapakassa ihmeissään, kun
käskin antaa viisi kalleria viinaa ja parasta mitä löytyy", sanoi Teemu
kun tuli viinan hakureisulta.
"Luulivat vissiin, että nyt se raittiusseura vihdoinkin on kuollut",
sanoi Piltti.
"Kyllä rengaskorva ainakin niin luuli, koska antoi tämän
sikaarilaatikon kaupantekiäisiä", vastasi Teemu.
Iiska, joka oli saanut itsensä verestä pestyksi, otti pullot ja
tyhjensi ämpäriin, josta kukin jois vesinapolla.
"Tämä, kestää meillä ainakin viikon juoda, vakuutti raumalainen.
"Ei pojat pidä ottaa liikaa, tahi me tulemme saamaan siellä itse
selkäsaunan", huomautti vähänkyröläinen.
"Minä meinasin sanoa juuri samaa, ettei pidä ottaa liikaa. Eikö olisi
selvin, että mennään ottamaan ne härmäläiset ja Kauhavan häijyt mukaan,
sillä siinä saluunassa majailee aina myöskin englantilaisia ja ne
lyövät veitsellä samoin kuin suomalaisetkin", sanoi Iiska.
"Sepä hyvä, jos siellä on englantilaisia, että saadaan antaa heille
palkka siitä hyvästä kun he ovat kulkeneet Suomen rantoja polttain ja
pommittaen", lausui laihialainen.
"Minä kannatan Iiskan esitystä, että mennään ottamaan härmäläiset ja
kauhavalaiset mukaan, ja että täytetään yksi pullo viinalla ja viedään
heille", lisäsi latvaheikkoolainen.
Noin puolta tuntia myöhemmin kuului Harborin ja Ashtabulaon väliltä
laulu: "Härmästä poikia kymmenen, hurraa, hurraa, hurei, joittenka
silmistä vuoda ei kyyneleet suta sunffati riiati rallalalei!"
"Se pojat määräksi, että kenenkään ei saa lähtiä käplikköön, vaikka
henki lähtisi!" muistutti Teemu.
"Ei, vaikka niitä olisi enempi kuin Konnin piruja!" myönsi
ilmajokelainen.
"Mennäänkö sisälle ovesta vai klasista?" tiedusti kauhavalainen.
"Ovesta mennään, jos se on auki. Sinä raumalainen menet heti sisään ja
vaadit rahat ja kellot pois, tahi muuten paukkuu", määräsi härmäläinen.
Suomalaisten laulu herätti kapakassa olijain huomiota ja peläten jotain
olevan tekeillä varustautuivat he ottamaan vastaan.
"Kuka menee edellä sisään?" kysyi Teemu.
"Kyllä minä menen", vastasi härmäläinen, ja nousi rappuja ylös.
Tuskin hän kerkesi pistää päätään kapakan sisälle kun sieltä lyötiin
häntä jollakin raskaalla aseella sillä seurauksella, että hän heti
putosi läjään ja veri alkoi juosta pitkin kasvoja.
Kun Teemu koetti nostaa härmäläistä ylös, lyötiin häntäkin samalla
tavalla ja hän vaipui toverinsa viereen.
Toinen härmäläinen veti kumpaisenkin jaloista alas ja aikoi sitten itse
iso punkko kädessä mennä sisään, mutta nyt sulettiin ovi ja lukittiin
sisäpuolelta.
"Ikkunasta pojat sisään!" komensi härmäläinen ja kiiruhti ikkunan luo.
"Niitä on siellä ainakin viisikymmentä, joten on paras, että pysytään
sieltä pois", sanoi latvaheikkoolainen vähän arkaillen.
"Nyt ei auta muu kun ikkunasta sisään!" huusi härmäläinen ja samassa
löi puulla etuikkunan puineen päivineen sisään.
"Hoitakaa te pojat sairaita sillä aikaa kun miehet tappelee!" karjasi
kauhavalainen hypäten härmäläisen rikkilyömästä ikkunasta sisään.
Sieltä lyötiin vastaan tuolilla ja muilla aseilla. Samalla toinen
kauhavalainen ryntäsi sisään sivuikkunasta viikatteen kanssa, jonka
hän oli saanut naapuritalon aidalta. Sisällä ruvettiin siunaamaan
ja kiroamaan kun härmäläisen ja kauhavalaisen puukko viilsi
englantilaisten ja irlantilaisten lihaa. Viikatteen kanssa ryntäävä
kauhavalainen sai sisällä olijat sellaiseen kauhuun, että he rupesivat
pakenemaan yläkertaan. Laihialainen ja kuortanelainen olivat eteisen
katon kautta menneet jo sinne ja jokainen, joka yritti nousta
viimeiselle rappuselle, sai haulipussista sellaisen iskun, että tulivat
ylenniskojaan ales rappusia. Lopuksi he hätääntyivät kaikki yliselle
meneville rappusille suomalaisten ahdistamina sekä edestä että takaa.
"Onko kukaan joukostamme kuollut?" kysyi härmäläinen ja otti
kauhavalaiselta viikatteen, jonka löi tiskiin pystyyn.
"En tiedä onko kukaan kuollut, mutta pahasti haavoittunut on ainakin
joitakin", vastasi latvaheikkoolainen, joka myös oli saanut rohkeutta
ja seurannut voittoisia huoneeseen.
"Sano nyt raumalainen, että tuovat heti kellot ja rahat tänne tahi nyt
se vasta alkaa", käski Piltti.
Kun raumalainen oli tulkinnut tämän, niin eräs mies antoikin kellot,
ja kapakoitsija antoi sata dollaria rahaa, vaikka suomalaisilta oli
ryöstetty vain kolmekymmentä dollaria.
"Tietysti talosta annetaan vielä lähtöryypyt, vai kuinka?" kysyi
kauhavalainen. Kun raumalainen tämän tulkitsi, tuli kapakan omistaja
esiin ja nosti tiskin takaa kaksi pulloa konjakkia tiskille, jotka
suomalaiset tyhjensivät pohjiaan myöten.
Eräs farmari, joka sattui olemaan matkalla Harboriin, otti kärryilleen
härmäläisen ja Teemun. Castle Cartiin päästyä koetti Kreeta antaa
ensiapua. Jos huone olisi ollut lämmin, niin hän olisi vetänyt joitakin
sarvia haavoittuneisiin, mutta se jätettiin seuraavaan päivään.
Raumalainen läksi hakemaan lääkäriä.
Jonkun ajan kuluttua tuli raumalainen takaisin sen tiedon kanssa, ettei
lääkäri lähde mihinkään keskellä yötä.
"Te Kauhavan miehet menkää nyt raumalaisen kanssa ja tuokaa lääkäri
niskasta tänne, jos ei hän suosiosta tule", käski Piltti.
Ei ollut kauan, kun kauhavalainen toi selässään lääkäriä ainoastaan
yöpaita päällä. Teemu kulki perässä kantaen lääkärin laukkua.
Lääkäri oli niin peloissaan, ettei hän ensin tiennyt mitä olisi
tehtävä. Kätensä vapisi, ettei lääkepullo tahtonut niissä pysyä.
"Onko mitään vaaraa pelättävissä?" kysyi raumalainen lääkäriltä.
Lääkäri totesi, että härmäläinen on heikossa tilassa. Päähän oli lyöty
niin kovasti, että pääluu oli murtunut sisään, josta, jos sattuu,
voi seurata kuolema. Teemun tila sitävastoin ei ollut vaarallinen.
Yhtä miestä joukosta kaivattiin, mutta hänen nimeänsä ei kukaan
tarkemmin tiennyt, sillä hän oli vasta hiljan tullut Suomesta, ja häntä
kutsuttiin virolaiseksi.
"Minä kyllä huomasin, että hän oli ensimäisiä menemään sivuikkunasta
sisään ja luulen että hän sai puukoniskun englantilaiselta, koska hän
oli vähällä saada lyödä minuakin", selitti isokyröläinen.
"Minä luulen, että kyllä siellä on myös joku saanut puukoniskuja",
sanoi kauhavalainen pesten puukkoaan verestä.
Aamulla läksi pari miestä etsimään virolaista. Kauas ei heidän
tarvinnut mennä kun löysivät hänet tien vieressä kuolleena, iso haava
vatsassa.
Kaupungin viranomaiset korjasivat ruumiin ja pitivät muodollisen
tutkinnon kuoleman johdosta. Ketään ei vangittu, koska ei ollut kukaan
joka olisi kantanut päälle. Jälkipuheitten mukaan olisi pitänyt
kaksi irlantilaista myös kuolleen saamistaan haavoista Clevelandin
hospitaalissa, mutta siitä ei saatu varmuutta.
Teemu parani terveeksi, mutta härmäläinen täytyi viedä Kingsvillen
köyhäin talolle jossa hän jonkun ajan kuluttua kuoli.
Tuli seuraava sunnuntai, jolloin olisi pitänyt pauna seura taasen
käyntiin, mutta miehet olivat niin päissään, ettei kellään ollut halua
siihen. Kreetakin, joukon henkilääkäri, oli sitä mieltä, että seuraa ei
tarvita. Kului viikko viikon perään, mutta Hyvä Toivo raittiusseuraa ei
vaan saatu enää henkiin. Elämä repesi entistä hurjemmaksi. Suomalaisia
kapakoita oli nyt ilmestynyt jo useampia ja näiden takahuoneissa
pidetyt tanssit vetivät niin puoleensa, että kukaan ei malttanut olla
sieltä pois. Suomalaiset eivät olleet tähän saakka tapelleet välinsä,
mutta nyt alkoi keskinäiset tappelut, joissa kauhavalaisella puukolla
oli tunnettu maine. Toisinaan tapeltiin pitäjittäin ja toisinaan
läänittäin. Jos paikkakunnalle tuli uusi mies vaikkapa Suomesta, niin
hänelle annettiin joukolla ensiksi selkään. Jos sattui, että uusi mies
piti puoliaan tahi uskalsi lyödä vastaan, niin häntä kunnioitettiin.
Seuraavana keväänä kun Stenroos palasi takaisin Suomesta toi hän
mukanaan toista sataa kirjaa, jotka oli tarkoittanut Hyvä-Toivo
raittiusseuralle lahjoittaa. Kuultuaan, että seura on kuollut, tuli hän
hyvin murheelliseksi, mutta ei toivottomaksi, sillä hän päätti herättää
sen uudelleen henkiin. Luettuaan seuran viimeisen pöytäkirjan huudahti
hän: "Eihän seura olekaan kuollut; se on vain pantu istumaan. Minä
herätän sen käyntiin. Seuraavana sunnuntaina kutsui hän taasen kaikki
kokoon ja seura pantiin uudelleen käyntiin. Nyt seuralle annettiin
nimeksi 'Hyvä Tahto'. Nimen muutos johtuen siitä, kun Stenroosin
lahjoittamat kirjat päätettiin antaa lukuhaluisten luettavaksi vapaasti
seuran ja sen perustajan 'hyvästä tahdosta'."
Hyvä Tahto-seuran perustamisesta alkaen voidaan lukea Harborin
suomalaisten valistusrientojen alkaneen. Sen jälkeen alettiin
Harborista vaikuttamaan valistuksen levittämiseksi ulommaksikin.
Ryhdyttiin säännöllisen seurakunnan perustamiseen ja hankittiin pappi.
Moninaiset valistusharrastukset alkoivat täällä versomaan, myöhemmin
perustettiin sanomalehtikin. Hancockista, Michiganista, saatiin aina
valoa ja tukea uusille alotteille ja entisten rientojen hoivaamisessa.
Hancock oli silloin Amerikan suomalaisten valistusrientojen heräävän
ajan kehto. Sieltä saatiin aina siementä ja virkistäviä neuvoja. Mutta
ei ottanut kauan kun Harbor tuli tunnetuksi kautta maan suomalaisten
keskuudessa, ei enää maamiestemme hurjan kapakkaelämän tähden, mutta
esimerkiksi kelpaavien sivistysharrastusten voimakkaan ja herättävän
toiminnan ja ripeyden tähden. Suomessakin oli Harborin nimi tullut
jo niin tutuksi, että Amerikaan matkustajakin osti tikettinsä vain
"Harboriin" mitään muuta osoitetta paikasta tarvitsematta antaa.
* * * * *
Tähän päättyy "Iloisen Harborin" ensimäinen osa ja kertomajakso
kansalaistemme elämästä Harborissa ensimäisellä neljännessadalla.
Seuraavassa kerrotaan myöhemmästä ajasta, joka on tapauksineen ja
rientoineen nuoremmallekin polvelle tuttua.