Oi, onnea, kun olla saan
ma lapsi Jumalan,
laps' suuren taivaan kuninkaan,
laps' Isän korkeimman!
Oi, onnea, oi, autuutta,
oi, rikkahinta riemua,
mit' ajatella konsaan voi
ja minkä Jeesus mulle soi:
laps' olen Jumalan!
Laps' olen vapaa Jumalan
ma tähden Kristuksen.
Ma, vanki synnin, kuoleman,
sain Herralt' armon sen.
Oi, onnea, oi, autuutta,
oi, rikkahinta riemua!
Sen uskoa saan todeks’, oi
Mua synnit kadottaa ei voi —
laps' olen Jumalan!
Ma pesty olen synneistäin
verellä Karitsan.
Ja rauhan rintaani sain näin, —
laps' olen Jumalan!
Oi, onnea, oi, autuutta,
oi, rikkahinta riemua!
Vaikk' oon maan mato vaivainen,
on koti mulla taivainen, —
laps' olen Jumalan!
Laps' olen Herran Jumalan, —
mit' oisi suurempaa?
Mua auttavi hän ainian
ja kotiin kuljettaa.
Oi, onnea, oi, autuutta,
oi, rikkahinta riemua!
Hän linnani, hän toivon' on
hän kallioni verraton, —
laps' olen Jumalan!
Täst' iloita jo täällä saan
ma matkall' ollessain.
Ja kerran taivaass' ainiaan
saan soittaa harppuain.
Oi, onnea, oi, autuutta,
oi, rikkahinta riemua,
kun kerran taivaan kuorossa
saan pyhäin kanssa veisata:
laps' olen Jumalan!