Suvilinnut ne laulavat muille,
vaan mulle, oi, laula ne ei.
Suvenriemuni rinnasta multa
kova kohtalo armotta vei.
Suvikukkaset muille ne kuiskii,
ilotunteita rintahan luo.
Vaan mulle ne muistoja murheen,
surun muistoja mielehen tuo.
Suviaurinko muille se paistaa:
he iloita, riemuita voi.
Minä kuljen kuin syksyn yössä,
minun onneni mennyt on, oi!
Se on vaipunut hautahan valjuun,
johon armaani vietiin pois.
Voi, jos saapua mullekin kerran
suvi suuri ja riemuinen vois!