Minä ulkona porraspuulla
suvituulessa istuskelen.
Humu hongikon on soma kuulla:
syvä, kaunis on sointu sen.
Suvituulonen käy, puut häilyy,
ne häilyy, ne huojuu, ne soi.
Sinitaivolta päivönen päilyy, —
ja niin leuto mun olla on, oi!
Kuni armahan kätönen hellä,
mua tuulonen hyväelee,
ja kuin kesän pääskysellä,
mulla rinta taas riemuitsee.
Ja kuin kylvyssä ollut ma oisin,
ja kuin juhlahan kellot nyt sois,
ja ma kaikille hyvää soisin,
ja kaikki taas kirkasta ois, —
niin tuntuvi, oi, kevätkulta,
suvituultasi huokuessain:
kevätriemua rintaani sulta,
kevättunteita tuomisiks sain.