Oi, vaiti, oi, hiljaa! Ma lasta
koen villiä viihdyttää,
last' orpoa, oikukasta:
mun sydäntän' itkevää.
Ah, hetkeä niin monen monta
jo tuota ma tuuditin;
sitä raukkaa, oi, rauhatonta
kuni kehdossa keinutin.
Ja viihdytysvirteni sille
kai kaikki jo laulaa sain,
vaan tuskaan ja valvehille
jäi vaivojen laps se vain.
Se valittaa, vaikeroi, ärjyy, —
yhä keinuos, kehto, oi!
Se väriseepi, se värjyy, —
soi, viihdytysvirsi, soi!
Yhä hyrskii se, itkuhun kiihtyy, —
se varmahan sairas on.
Oi, konsa se vihdoinkin viihtyy
ja raukeepi lepohon?
Oi, keinuos hiljaa sa, kehto!
Soi, viihdytysvirsi, soi!
Pian ehtivi tuskille ehtoo:
laps' untansa uinua voi.