Kuule sa, kuule sa, kukkaro kulta!
Virkasi maailman mainio on.
Sinä otat multa, ja minä otan sulta,
anto ja otto on loppumaton.
Kuule sa, kuule sa, kukkaro kulta!
Tyhjää sun täydeksi usein nään vaan.
Kun et saa multa, niin minä en saa sulta.
Milloin sa pulskana pullotatkaan?
Kuule sa, kuule sa, kukkaro kulta!
Paljon jos saanet, niin paljon myös suot.
Köyhäill’ ei paljon oo saatavaa sulta,
köyhälle huolta ja murhetta tuot.
Köyhän ei kukkaroon seisahdu markat:
kiirehen vilkkaa ne vierivät pois.
Köyhäll’ on useinkin asiat tarkat, —
köyhäll', oi, paljonkin tarpeita ois.
En minä sentään kiiltävään kultaan
omaa mun onneain vaihtaisi, en.
Aartehes, maailma, vertaan ma multaan
rinnalla onneni rikkauden.