Te soturit uljahat Suomenmaan,
jotk astuitte lippujen alle,
maan onnea, vapautta puoltamaan,
tueks Suomelle turvattomalle,
maa teihin ja sankaritöihinne
nyt luottaen katseensa luopi,
ja teille, oi, sankarit, teille se
pyhän siunauksensa suopi.
Kodit tuhannet kourissa sortajaan
ne vartovi vapautustaan.
Jos leijona Suomen nyt uinuis vain,
maa vaipuisi yöhön mustaan.
Vaan ei! Jalopeura jo noussut on,
sen kulusta maa kumajaapi.
Sen voima on mahtava, voittamaton,
ja se lyö, ja se voittoja saapi.
Oi, sankarit, teihin nyt katsoo maa»
isänmaan jalo, vakava kansa:
ja teille se voittoa toivottaa
ja anovi Luojaltansa.
Oi, kuulkaatte, kuinka se taivohon
yhä huutavi: saattaos, Luoja,
pyhä vapaudentaistomme voittohon!
Ole urhoimme turva ja suoja?
Ma myös teitä, sankarit, siunaten
ain' aattelen lämpimin mietin,
ja eestänne taivasta rukoilen
ja kiittelen raikkahin kielin.
Ma huutelen laivahan puoleen ain:
Oi, siunaa sa, Herrani, heitä,
jotk' eestämme, itsensä unhottain,
nyt kulkevat taistojen teitä!