huomasi meidaet toisella rannalla. Kun haen tuli sille rannalle, jossa me
olimme, tein haenelle aamutervehdykseni, mutta haen ei vastannut mitaeaen,
katsella muljahutteli vaan ja naeytti hyvin vihaisen naekoeiseltae, kun me
hevostamme ja muita kaluja toimitimme lautalle. Sitten laehdimme
menemaeaen virran yli, joka onnistui hyvaesti. Koko ylimenommekaan aikana
ei vaihdettu yhtaekaeaen sanaa ja toisella rannalla maksoin haenelle
lauttausrahan; ja sanottuani jaeaehyvaeiset, ei haen vastannut siihenkaeaen
mitaeaen. Tuosta mitaeaen huolimatta, laehdimme ajelemaan kotia kohden.
Tiellae kylaen laepi kulkiessamme tapasimme vanhoja tuttujamme: tuo
lauttamieheltae seipaeaellae uhattu mies oli tienvarrella panemassa aitaa,
jonka lauttamiehen hevonen oli taas hiljakkoin saerkenyt. Haen paeivitteli
ettae pitaeae vartioida yoetae paeivaeae vainioitansa, jos mieli saada
saeilytetyksi kylvoensae tuolta pahalle tavalle oppineelta ja isaentaensae
puollustamalta lauttamiehen hevoselta. Haen puhutteli ystaevaellisesti
meitae ja pyysi ettae laehtisimme nyt haenen kotiinsa kaeymaeaen. Kun ei
meidaen sopinut haenen pyyntoeoensae suostua, sillae meillae oli jo
kotikiirut, pahoi haen hyvin sitae. Otimme haeneltae jaeaehyvaestit ja
laehdimme. Ajettuamme kappaleen matkaa, tulimme ison kesantovainion
kohdalle, jossa suuri joukko ihmisiae kaivoi, paitahihasillaan, isoa
ojaa vainion halki. Tyoemiehet olivat tieltae ison matkan paeaessae, mutta
eraes heistae tunsi meidaet tiellae ja alkoi juosta meitae kohden; me
seisatimme hevosemme ja odotimme. Tuo tulia ei ollut kukaan muu kuin
entinen tuttumme, tuo vaeaeryyttae kaersivae, joka ei saanut tunnotointa ja
vaeaeraeae naapuriansa kaivamaan yhteistae, rajoja myoeden juoksevaa
veto-ojaa. Haenen oli vaekinensae taeytynyt sitae ruveta kaivamaan, sillae se
olisi kaivamatta ollen tuottanut vahinkoa viljelyksille. Haenkin
puhutteli meitae ystaevaellisesti ja kyseli matkamme tarkoitusta. Haen
aikoi lain kautta hakea oikeuttansa tuota uppiniskaista naapuriansa
vastaan, joka ei mielestaeni ollutkaan ollenkaan vaeaerin niin julkeaa
vaeaeryyttae kohtaan; haeneltaekin jaeaehyvaeiset otettuamme, laehdimme taas
tuolle tutulle talottomalle taipaleelle.
Tultuamme taipaleelle ja tovin ajatuksissa oltuamme, sanoi poika
yht'aekkiae:
"Miksi tuo lauttamies naeytti niinkuin haen olisi ollut vihassa meille?"
"Ehkaepae haen oli todestaankin vihassa".
"No minkaetaehden?"
"Luultavasti sentaehden, kun minae en antanut haenen seipaeaellae
vahingoittaa haeneltae vaeaeryyttae kaersivaeae naapuriansa. Kenties haen olisi
tehnyt murhan, jos haenen kostonpyyntoensae ei olisi tullut estetyksi ja
niin tuo estaeminen kenties tuli suorastaan haenelle itselleenkin
hyvaeksi, katsomattakaan sitae, ettae haen oli aivan vaeaeraessae".
"Sepae nyt on kumma kun ihminen saattaa suuttua aivan oikeasta asiasta!"
"Ihminen, joka on vaeaeryyttae taeynnae, ei suutukaan mistaeaen muusta niin
nopeasti kuin oikeasta; haen ei kaersi eikae jaksa kuulla totuutta, sillae
haenen sydaemensae aivoitukset ovat pahat. Me emme ole vielae monen hengen
kanssa olleet puheisilla taeaellae ja kenties olemme jo saaneet useampia
vihamiehiae kuin ystaeviae, varsinkin kun olemme julkisesti puhuneet
kansakoulun puoleen; semmoista on maailman meno".
"Tuolla kokouksessa kansakoulun vastustajat puhuivat herroista ja
muista virkamiehistae niin rumasti, ovatko herrat sitten niin pahoja?"
"Tuhma ihminen luulee, ettae maailma seisoo heidaen sormiensa nenillae. He
luulevat, ettae he ovat ne, jotka kaikki elaettaevaet, jotka kaikki
pystyssae pitaevaet ja hallitsevat ja ett'ei herrat ole muuta vasten
mailmassa kuin laiskana elaemaeaen ja olemaan muille rasituksena.
Tuommoinen ajatustapa on peraeti vaeaerae ja suurimman ymmaertaemaettoemyyden
synnyttaemae. Oikeastaan ei oikeain virkamiesten ja talonpoikien vaelillae
olekaan mitaeaen eroitusta tyoen teon suhteen, sillae molemmat tekevaet
tyoetae sekae itsensae ettae yhteisen hyvaen eduksi. Usein tekee raskasta
henkistae tyoetaensae virkamies suuremmalla huolella, murheella, vaivalla
ja ahkeruudella kuin kova tyoemies, joka paeivaensae tyoen paeaetettyae saa
nukkua yoensae rauhassa. Usein tekee oppinut mies henkisellae tyoellaensae
enemmaen hyoetyae isaenmaallensa ja ihmiskunnalle, kuin kovan tyoen tekiae,
vaikka haenellae olisi sadat kaedet tyoetae tekemaessae. Yhtae tuhmasti on myoes
se, jos joku virkamies eli niin kutsuttu herra katsoo rahvasta
sentaehden yloen, kun haen on kovan tyoen tekiae, sillae kaikki kelvollinen
tyoe on kunniallista ja se tulee yhteisen isaenmaamme hyvaeksi,
tehtaekoeoenpae tyoetae sitten paeaellae taikka kaesillae".
Tuota viimeistae vastaustani seurasi pitkae aeaenettoemyys ja matka kului
hitaasti ja ajatuksissa.
"Voi kuinka paljon minun naekoeni on selvennyt taellae matkalla, isae!"
sanoi poika taas hetken aeaeneti oltuamme.
"Mitae sinae olet ruvennut naekemaeaen?"
"Olen naehnyt senkin, ett'eivaet kaikki ihmiset olekaan niin hyvaet kuin
olen luullut".
"He olivat tuolla kokouksessa kovan kiihoituksissa jaennittaevaen asian
vuoksi, jonkataehden ei sovi kansan keskinaeistae suhdetta mitata sillae
mitalla, mutta paljon kumminkin puuttuu ihmisiltae totista rakkautta.
Minua ilahuttaa kun ma huomaan, ettae todellakin on naekoesi parannut.
Mutta ei sinun pidae niin ajatella, ettae sinae nyt olet kyllaeksi naekevae.
Sinae olet nyt vaehaeisen osan tullut tuntemaan luonnon suuresta
kuvakirjasta ja Jumalan suuresta korkeudesta, viisaudesta ja
rakkaudesta ihmisiae kohtaan. Vaehaen olet myoes kaesittaenyt vielae tuota
jalointa, Jumalalta luotua, mutta samassa oikullisinta -- juonikkainta
naekyvaeisten kappalten seassa olevaa olentoa -- ihmistae. Kaikissa noissa
on niin paljon tutkimista, kaesittaemistae ja oivaltamista, ettae ihmisen
taeytyy koko ikaensae niitae tutkia, jos mieli on niistae jokukaan murunen
selville saada".
"En minae niin luulekaan, ettae olisin jo kylliksi naekevae, mutta toivon
ettae olen saanut hyvaen alun naekoeni selveaemiseen".
"Se tunto on oikea. Mutta tiedaetkoe nyt, mistae minae otan aineita
kirjoituksiini?"
"Tiedaen: ihmissydaenten tuomista elaemaen kohtaloista ja heidaen
menetystavasta Jumalaa ja laehimaeistae kohtaan".
"Aivan niin mutta mitae ajattelisit jos kirjoittaisin taemaen matkamme
kaikkineen, mitae olemme naehneet, kuulleet, puhuneet ja tunteneet?"
"Siitae tulisi sievae kertomus".
"Minkae panisit kertomukselle nimeksi?"
"No, kylaeaen tullessa".
"Olemmehan naehneet ja kuulleet jotain itse kylaessaekin".
"Mutta enimmaen kumminki kylaeaentullessa", intti poika.
"Suostun. Minae kirjoitan kertomuksen kaikesta mitae olemme taellae
matkalla havainnut ja panen sille ehdoittamasi nimen".
"Kirjoittakaa! Mutta pyydaen ettae annatte sen minun lukea, sitten kun
kertomus on valmiina!"
Minae suostuin.
Nyt juuri tulimme koti-veraejaelle.
Kun paeaesin kotia rupesin kirjoittamaan taetae kertomusta.
Kertomuksen valmiiksi tultua, vein sen lupaukseni mukaan pojalle
luettavaksi; poika luki sen aikojansa myoeden. Kun haen oli lukenut
loppuun kertomuksen, tuli haen minun tykoeni loistavin silmin: "nyt minae
vasta oikein kaesitaen mistae kertomuksissa aineita saadaan, koko elaemaen
lavea tanner on taeynnae valmiita kukkaisia; kauniita, rumia,
terveellisiae ja myrkyllisiae ja kirjoittajalla ei ole muuta tyoetae kuin
ettae haen oppii ne tuntemaan ja ettae haen sitte jaerjestelee ne sievihin
riveihin joihin haen vaeliin sovittelee myrkyllisiaekin kasvuja
kauneimpain ja tuoksuvampain kukkien sekaan ja niin tuosta kirjavasta
joukosta tulee kokonainen sarja. Jos Jumala suo minulle niitae voimia ja
minun siihen ikaeaen tulla, ettae voin kansalleni kirjoittaa jotain, niin
luulisin jo loeytaevaeni aineita", innotteli poika.
"Mistae kirjoittaisit silloin?"
"Ihmissydaemestae".
"Sen valopuolistako?"
"Ei, ei, vaan minae panisin piikkejae ruusuin sekaan ja muista valkean
rinnalle. Kokonainen kuva minua aina on parhaiten miellyttaenyt ja
semmoinen ei ole mielestae eksyttaevae", sanoi poika.
"Jospa Jumala sen soisi, ettae aikeesi kaevisi toteen!" sanoin pojalle ja
pari kyyneltae nousi silmiin, jotka huolellisesti koin haeneltae salata.