Produced by Tapio Riikonen
KYLAeAeN TULLESSA
Kirj.
P. Paeivaerinta
Oulussa 1884.
Oulun Uudessa Kirjapainossa.
Kerran kun matkustin oli minulla eraes neljaetoista vuotias, utelias
poika toverina. Se on kyllae paha, kun melkein kaikkien kertomusten
pitaeae alkaa noilla sanoilla, mutta mitaepae sitae ihminen paljon naekee
oman huoneensa seinien sisaellae. Tosin loeytyy siellaekin paljon vaariin
ottamista perheellisen elaemaen piirissae, mutta se on paremmin yksityistae
laatua, jonka laehteet pian ehtyvaet. Ilman sitae, perhe ei ole kansa,
joka vasta luopi kokonaisen kuvan omasta itsestaensae. Jos siis tahtoo
noita kuvien murusia -- jotka ovat kovin moninaisia -- kokoilla, taeytyy
sen tapahtua itsensae kansan keskellae ja sinne ei tule kukaan, jos ei
liiku joskus kotiliedettae edemmaeksi. -- Siinaehaen syy, jonka vuoksi usea
kertomukseni alkaa: "Kerran kun matkustin" j.n.e.
No niin. Kesae oli kauniimmallansa ja puolentoista penikulmainen taloton
taival oli edessaemme. Varhainen aamu oli taipaleelle laehteissaemme ja
ilma oli mitae ihanin. Taivas oli peitetty puoleksi laempymaen naekoeisillae
pilven hattaroilla, joiden lomista kesaeinen aamu-aurinko loi valoa ja
laempoeae. Kastepisarat kiiltelivaet auringon valossa puiden lehdillae ja
kukkien vielae puoleksi ummistuneilla tertuilla niin kirkkaasti kuin
timantti. Laempoeinen etelaetuuli puhaltaa huhautteli tuon tuostakin,
josta puut ja koko kasvikunta huojahteli ja nuokahteli, ikaeaenkuin ne
olisivat sanoneet: "hyvaeae huomenta, suuri Luojamme!" Minae istuin syviin
mietteisin vaipuneena tuossa luonnon ihanassa helmassa. Minae mietin
luonnon kauneutta ja Luojan suurta hyvyyttae ihmisiae kohtaan. Minae
mietin heidaen kiittaemaettoemyyttaensae kaikesta hyvyydestae, jonka Luoja oli
ikaeaenkuin heidaen kaesiinsae laskenut, sanoen: "tulkaat ja ottakaat".
Kuinka moni kaesittaeae heistae sen, ettae "kaikkinainen hyvae anto tulee
valkeuden isaeltae"; kuinka moni heistae osoittaa totista rakkautta
laehimmaeistaensae kohtaan, joita Jumala on niin runsaasti jokaiselle
antanut, juuri sitaevarten, ettae ihmiset toisiansa rakastamalla
osoittaisivat Jumalaakin rakastavansa.
Noita miettiessaeni olin niin vaipunut omiin ajatuksiin, etten huomannut
matkassa olevanikaan, jonkataehden hevonen sai kulkea oman tahtonsa
mukaan; sekin naekyi kaesittaevaen, ettae nyt on miettimisen aika, sillae se
kaeveli vaan hiljaksensa, korvat topallaan, silloin taelloein katsellen
sivuillensa, ikaeaenkuin kysyaekseen: "joko nyt laehdetaeaen?" Poika lienee
myoes vaipunut omiin mietteisinsae, huomattuansa, etten minae ollut
puhetuulella. Kaikkien noiden taehden syntyi syvae hiljaisuus, ettei
muuta kuulunut kuin kaerryn ratasten hiljainen hyrinae ja ratina
hiekoitetulla tiellae. Kun vielae lisaeksi otamme lintujen aamulaulut ja
viserrykset ja jonkun liian likellae tietae olevan linnun pyraehdyksen
lentoon, niin on kaikki kerrottu, mikae tuota hiljaisuutta haeiritsi.
"Mistae te saatte aineita kirjoituksiinne, kun niin paljon
kirjoittelette yhtae ja toista?" kysyi poika yht'aekkiae, aeaenettoemyyden
katkaisten ja katsoen kysyvaesti minua silmiin.
Minae kavahduin, niinkuin unesta tuon kysymyksen kuultuani, mutta
kaesitin kumminkin kysymyksen.
"Koko luonto, se on: koko maailma, jossa asumme, on kuin suuri
kuvakirja, taeynnae Luojan viisautta, rakkautta ja hyvyyttae. Ihmiset maan
paeaellae ovat monipuoliset ja monenlaiset, sillae melkein niin monta eri
luonnettakin on ihmisissae kuin ihmisiaekin; noita kaikkia kuin kokee
katsella ja tutkistelee, loeytyy niissae kyllae aineita paremmillekin
kirjoittajille kuin minae olen", sanoin pojalle.
"Enhaen minae naee noissa mitaeaen erinomaisempaa", arveli haen.
"Sinun silmissaesi on kai sitten vielae jotain vikaa."
"Ei suinkaan, sillae naeenhaen minae lukea jos kuin hienoa praenttiae ja
kirjoitusta."
"Koetasta katsella nyt silmillaesi ja kuunnella korvillasi, naeetkoe ja
kuuletko mitaeaen!"
Poika katseli ja kuunteli.
"En minae naee enkae kuule mitaeaen", sanoi poika.
"Etkoe puitakaan metsaessae?"
"Niitae naeen."
"Minkaelaisia ne ovat?"
"Ne ovat suuria, siroja puita."
"Mutta ajattelepas, jos noita puita ei olisikaan, minkalainen olisi
silloin maailma mielestaesi?"
"Sitae en ole koskaan tullut ajatelleeksi, mutta nyt huomaan, ettae jos
ei puita olisi, niin taemae maailma olisi peraeti kolkko ja ikaevae."
"Naeetkoe tuota, joka tuolla puun oksalla istuu, tuommoinen pikkunen
nyttyrae?"
"Naeen, se on pikkunen lintu."
"Mitae se tekee?"
"Laulaa."
"Miltae sen laulu kuuluu korviisi?"
"Se kuuluu niin kauniilta."
"Jos ajattelisimme, ett'ei noita lintuja olisikaan?"
"Taemae maailma olisi silloin niin..."
"Taemae maailma olisi mitae niin?"
"Ikaevae", sanoi poika, naehtaevaesti vaehaen haepeissaeaen, kun ei ollut tuota
ennen kaesittaenyt.
"Sinae kaesitit siis metsaessaekin jotain?"
"Kaesitin; voi kuinka jaloa ja kaunista!"
"Niinhaen se on; kaikkialla naekee ihminen jotain jaloa, jotain kaunista,
kuu vaan haenen silmissaeaen ei ole mitaeaen vikaa. Katso noita kauniita
petaejiae, jotka ikaeaenkuin toistensa kilvalla pyrkivaet suorina ja uljaina
korkeuteen: minkae hyoedyn ne antavat ihmisille, mistae rakentaisimme
huoneemme, mistae saisimme taloutemme tarvekalut, millae laemmittaeisimme
huoneemme, millae kypsentaeisimme ruokamme, jos ei metsaeae olisi?"
Samassa tuli naekyviin pieni metsae-lampi, joka oli aivan likellae tietae.
Rasva-tyynenae ja peilikirkkaana kuvasteli lammen pinta aamuauringon
valaisemana ympaerillaeaen olevia korkeita metsiae ja joitakuita kallion
nyppyloeitae. Jaerven toisella puolen oli kesaemajat, jossa karja suitsun
ympaerillae maerehtiae leuhkasi huolettoman naekoeisenae ja lypsaejaet lypsivaet
lehmiae ja kaatelivat maitoa saapuvilla olevaan isoon saaviin.
Paitaressu-lapset huiskivat kaerpaesiae lypsettaevistae lehmistae, lehdistae
tehdyillae huiskillansa, ja toiset kohentelivat suitsua, ettae siitae
laehtisi enemmaen savua, joka sitten poistaisi syoepaelaeiset elaeimiae
haetyyttaemaestae. -- Sorsa uiskenteli lammen rasvatyynellae pinnalla
poikueensa kanssa, jonkataehden heidaen jaelkeensae ilmestyi veden pinnalle
silkkihieno vaere.
"Naeetkoe tuolla mitaeaen", kysyin minae pojalta, osoittaen samalla
sormellani lampea kohden.
"Naeen, siinae on pieni jaervi."
"Eikoe muuta?"
"On siinae muutakin."
"Mitae muuta?"
"Puita jaerven ympaerillae."
"Eikoe mitaeaen muuta?"
"Ja vuoren nyppyloeitae."
"Ja."
"Ja -- ja uiskentelevat sorsat."
"Entae sitten?"
"Ja majat toisella puolen jaerveae, karjoineen, suitsuineen, lypsaejineen
ja lapsineen."
Samassa pujahti eraeaen niemekkeen takaa esille pieni venhe, jota
harmaapaeinen vanhus melalla ohjasi eraestae rytipehkoa kohden. Kun haen
paeaesi rytikkoeae likelle, hypaetae loiskautti siinae joku iso kala. Ukko
otti venheestaeaen palasen koeyttae, jonka toiseen paeaehaen oli sidottu iso
kiven-moekylae. Haen laski kiven jaerven pohjaan ja sitoi toisen paeaen
kiinni venheen hankaan; sitten haen syoetti pari onkea ja nakkasi ne
jaerveen.
Me tarkastelimme ukkoa onkinensa. Jo rupesi toisen ongen kuuluvainen
pullistelemaan ja viimein se meni aivan umpeen. Ukko rupesi onkeansa
hinaamaan yloes ja haen ketjautti aika ahvenen venheensae pohjalle, joka
siellae rupesi keppuroimaan ja paeristelemaeaen.
"Miltaes tuo kuva kokonaisuudessaan nyt naeyttaeae silmissaesi?" kysyin minae
pojalta.
"Kauniilta."
"Minae pelkaeaen, ettae sinae niin vastasit sentaehden, kun tiesit minun
semmoista vastausta odottavan; mikae kohtaus sinusta on kaunein?"
"Jaervi."
"Ethaen ole maininnut mitaeaen noiden korkeitten lammin rannoilla olevien
puiden ja vuoren nyppylaein kuvastuksesta veteen; katsopas! jaervessae on
toinen metsae ja toiset vuoret."
"Kah! Niitae en ole ollenkaan huomannut."
"Etkoe nyt huomaa, ettae silmissaesi on jotain vikaa?"
"Paljon, paljon, isae."
Samassa ukko sivalsi toisen kalan venheesensae.
"Jos nyt ajattelisimme, ett'ei tuota lampea olisi olemassakaan?"
"Ennen olemme ajatelleet metsaet pois, nyt jaervet; kolkko, kylmae, ikaevae
olisi ilman niittae taemae maa."
Samassa alkoi kuulua paimentorven toitotus tuolta jaerven toisella
puolen olevalta kesaemajalta ja samassa laehti lehmaekarja liikkeelle.
"Minkae osan nyt pidaet kauneimpana tuossa naekynoessae?"
"Kaikki yhteensae: jaerven tyynine pintoineen, poikiensa kanssa uivat
sorsat, hyppivaet kalat, harmaa-paeisen onkijan, kuvastavat metsaet ja
vuoret, rannalla olevat kesaemajat maerehtivine lehmikarjoineen,
lypsaevine akkoineen, paitaressu-lapsineen ja savuavine suitsuineen, ja
viimeksi liikkeelle laehtevaet ja mylvivaet lehmaet, heidaen paimenensa ja
toitottavat paimentorvensa; kaikki, kaikki on kaunista, jaloa ja
ihanaa!" huudahti poika vaehaen selvettyaensae.
Samassa tuli eteemme iso niitty ja iso saranoilla oleva portti oli
poikinpuolin edessaemme, joka oli avattava, ennenkun niittyyn sisaelle
paeaesi. Niitty oli parhaassa kukoistuksessaan ja siellae taeaellae naekyi
viljeltyjaekin niittyjae, joissa hiirenhaentae- ja puntarpaeae-heinaet vahvana
ja taeydessae kaunistuksessaan seisoivat ja vaeliin ikaeaenkuin lainehtivat
tuulen hiljaisista henkaeyksistae.
"Voi kuinka kaikki on kaunista!" huudahti poika kun tulimme keskelle
niittyae.
"Mikaepaes sinusta naeyttaeaekaeaen niin kauniilta?"
"Taeae niitty."
"Mikae osa?"
"Kaikki yhteensae: nuo monenlaiset pystoessae sojottavat heinaet kaikkine
monenvaerisine ja laisine kukkineen, usioine kukkivine tuomineen ja
pihlajoineen, komeat putket kukka-terttuineen, jotka niin monta ilon
ainetta ovat minullekin ja muille lapsille antaneet, nuo hymyilevaet ja
vahvat viljelysheinikot korkeine tupsuineen; nuo kaikki yhteensae
tekevaet sen, ettae lumoavat minun kokonaan", selitti poika innossansa.
"Oletko ennen kulkenut taetae taivalta?" kysyin haeneltae, vaikka hyvin
kyllae tiesin haenen ennenkin kulkeneen.
"Olen; miksi sitae kysyitte?"
"Naeitkoe silloin sitae petaejikkoeae, johon nyt ensin tulimme?"
"Naein, mutta vaan niinkuin tavallista metsaeae sitae silloin katselin, sen
enempaeae sitae ajattelematta."
"Entae metsae-lampea?"
"Naein senkin, mutta niinkuin ikaevaen metsaelammen vaan: kaikki loiskivat
kalat, uivat sorsat, kuvastavat metsaet ja vuoret, ja toisella puolen
olevat kesaemajat olivat poissa: niitae en naehnyt laisinkaan."
"Miltaes taemae niitty naeytti silloin silmissaesi?"
"Ikaevaeltae, kylmaeltae, yksitoikkoiselta, jonka pian olisin suonut
loppuvan kulkiessani, nyt taas soisin taetae piisaavan pitkaesti, niin
kaunis on taemae nyt mielestaeni."
"Olihan kesae silloinkin kun taetae tietae kuljit?"
"Kesae ja yhtae kaunis kuin nytkin."
"Mikae on siinae syynae kun kaikki muka nyt naeyttaeae mielestaesi olevan
toisin kuin silloin?"
"Teidaen puheenne."
"Huomaathan nyt, ettae silmissaesi on ollut vikaa?"
"Kyllae sen nyt huomaan, ettae silmissae saattaa olla paljon vikaa, vaikka
vielae kuinkakin niillae naekisi. Sydaemen silmien tarvitsee tulla
avatuiksi, ennenkuin luonnollisilla silmillae voipi kaikki asiat naehdae.
Niinkuin olen sanonut, olen ennenkin naemaet naehnyt, mutta minae luulin
kaikki vaan olevan niinkuin niiden ollakin pitaeae."
"Kaikki tosin ovat niinkuin niiden ollakin pitaeae, mutta kuka on ne niin
laittanut, ettae kaikki ovat niinkuin ne ovat?"
"Jumala, tietysti."
"Hyvaeaekoe vai pahaa on Jumala sillae tarkoittanut, kun Haen on kaikki niin
laittanut?"
"Vissimmaesti hyvaeae."
"Ja kenelle?"
"Ihmisille."
"Onko siis Jumala hyvae tai paha?"
"Jumala on hyvae", vastasi poika ja painoi paeaensae alas.
"Mitae ihminen on velkapaeae Jumalalle tekemaeaen kaikesta Haenen
hyvyydestaensae?"
"Kiittaemaeaen, kunnioittamaan ja ylistaemaeaen."
"Voisiko semmoinen ihminen kiittaeae, ylistaeae ja kunnioittaa Jumalaa,
jonka sydaemen silmissae on jotakin vikaa?"
"Ei, sillae haen ei tunne Jumalan hyvyyttae."
Noita puhellessamme oli niitty jaeaenyt taaksemme, ja matka kulunut niin,
ettae nyt tulimme laajalle ja korkeahkolle maeelle. Tuolla maeellae naekyi
kylae. Kylae oli laajalla tasangolla, jonkataehden se naekyi tuolle maeelle
niinkuin panoraama. Iso, valtava joki virtasi kylaen keskitse, joka
polvikkaasti hopeakirkkaana loikerteli jyrkkien toermiensae vaelitse. Joen
kahtapuolta seisoivat vankkana uljaat talonpoikien kartanot, milloin
harmaina maalaamattomina, milloin punaisiksi, valkoisiksi taikka
keltaisiksi maalattuina, paikoin ryoepsaehti vesi joessa alas jyrkkiae
putouksia myoeden vaahtoavina aaltoina, ikaeaenkuin joku poika viikari,
joka kyllaestyneenae laeksyjensae lukemiseen irti paeaestyaeaen ilosta hyppeli.
Aekkijyrkaellae jokeen pistaevaellae korkealla niemekkeellae seisoi Herran
huone kellotapulineen, uljaana ja ikaeaenkuin kilpaillen kumpi heistae
ulottuisi ylemmaes korkeuteen. Niin kauvas kuin silmae kantoi, oli tuo
alava tasanko viljeltyae maata, jossa vahva laiho aaltoeli tuulen
hengaehdellessae. Naekoeala oli tuolle korkealle paikalle niin kaunis, ettae
pysaehdyimme siihen, paeaestimme hevosemme syoemaeaen ja otimme itsekin
einettae.
"Voi kuinka kaunista on kaikki tuolla alhaalla kylaessae! Nyt minae, isae,
naeen jo hyvaesti", huudahti poika.
"Minae uskon ettae sinae naeet jo vaehaen paremmasti, mutta ihmisen pitaeae
koko elaemaensae aika teroittaa tuota naekoeaensae. Me olemme taellae
taipaleella teroittaneet naekoeaemme, naekemaeaen vaehaeistae osaa Luojamme
hyvyydestae, mutta ennenkuin olemme kylaessae, voimme naehdae vielae paljon
lisaeae", sanoin pojalle.
"Paljon on Jumala jakanut hyvyyttaensae noille ihmisille tuolla kylaessae;
he mahtavat kaiken kiittaeae Luojaa".
"Niin sen oikeastaan olevan pitaeisi, mutta minae luulen, ettae paljon on
tuolla kylaessaekin ihmisiae, joiden naeoessae on -- vikaa".
"En toki luulisi, keskellae noin suurta Jumalan rakkautta".
"Olisipa hyvae jos niin olisi, mutta minae pelkaeaen, ettae siinaekin kohden
on naeoessaesi vikaa. Sinae olet vielae kovin nuori, ettae olisit oppinut
tuntemaan ihmistae. Kun tulemme kylaeaen, tapaamme siellae varmaan ihmisiae:
koetapas heitae tarkastella, ettae vaehitellen tulisit ja oppisit
tuntemaan ihmisiae ja samalla omaa itseaesi".
Kun olimme syoeneet, panimme hevosemme aisoihin ja laehdimme kylaeae
kohden. Tultuamme ensimaeisen talon vainion kohdalle, oli siinae hevonen
irrallaan kylvoe-vainiossa. Samassa naeimme, ettae mies talosta juoksi
aika vauhtia sinnepaein, jossa hevonen oli. Haen otti hevosen kauniisti
kiinni, talutti sen veraejaelle, aukasi veraejaen ja laski hevosen
maantielle eikae siinae ollut sen enempaeae. Mutta samassa juosta harppasi
toinen mies paikalle, pitkae seivaes kaedessae, tukka poerroellaeaen, suupielet
vaahdossa ja silmaet kiilillaeaen kuin kissan paeaessae. Kun haen paeaesi sen
miehen tykoe, joka hevosen kylvoepellosta ajoi, aerjaesi haen:
"Mitae p----ttae sinae minun hevosestani tahdot?"
"Enhaen minae siltae tahdo mitaeaen, talutin vaan pois kylvoepellostani."
"Sinae et saa koskea minun hevoseeni, oli se missae oli, taikka..."
Me seisotimme hevosemme ja katsoimme.
"Taikka mitae?" kysyi uhattu.
"Taikka annan niin kalloosi, ettae ymmaerraet kaiketi olla koskematta
minun hevoseeni."
"Sinaehaen olet naapuri aivan vaeaeraessae! Tottahan minulla on se oikeus
ettae saan taluttaa kylvoe-vainiostani ulos vaikka kenen hevosen, ja
saman teen vastakin sinunkin hevosellesi, kun se vaan tulee vainiooni.
Teidaen velvollisuutenne on pitaeae elaeimistaenne huolta, ett'eivaet ne
paeaese minun eikae muiden tiluksille", sanoi uhattu.
"Sinaekoe uhkaat minun hevostani ja tulet vielae minua neuvomaan ja
lakejasi minulle lukemaan, mutta kyllae minae sinulle lakia opetan",
sanoi tuo vaeaeraessae oleva mies ja toeytaesi seipaeineen naapurinsa
kimppuun, jota haen tapaili ehtimiseen lyoedae. Mutta tuo naapurinsa oli
niin norea ja notkea, ettae haen liukkaasti vaeisti jokaisen haenelle
aiotun iskun, josta vastoinkaeymisestaeaen paeaellekaeviae raivostui kahta
ankarammaksi paeaelle kaeymaeaen, ja vihasta vaahtoavin suin haetyytti haen
saalistansa; naeyttipae siltae ettae se olisi tehnyt haenelle kovin pahaa,
jos ei haen olisi onnistunut saada toista lyoedyksi.
Vaikka vaeisteleminen kaevi niin noreasti, naeytti sorretun tila kuitenkin
arveluttavalta: aseetonna tuossa, raivossaan, aseella varustetun
vihollisensa yhae uudistettujen iskujen alaisena, joita vielae
koeteltiin, paremman onnistumisen vuoksi, tehdae milloin mitaekin tietae.
Minae rupesin aavistamaan pahaa, jonkataehden hyppaesin kaerrystae maahan ja
juoksahdin aivan paeaellekaeyvaen miehen luo; haen ei naekynyt ollenkaan
huomaavan minun liikettaeni, niin olivat haenen silmaensae kiintyneet
sorrettuun!
"Olettehan aivan vaeaeraessae, ystaevaeni! Pois seivaes!" aeyhkaeisin haenelle,
kun ma paasin laehelle.
"Mitae sinun meidaen riitoihimme tulee roisto!" karjasi tuo raivostunut
mies minulle ja samassa kaeaentyi haen minuun paein oikaisten seipaeaensae
minua lyoedaeksensae! Kylmae viima kaevi ruumiini laevitse, sillae tunnustaa
taeytyy, ett'en ainakaan kovin monta iskua olisi voinut vaeistaeae. Mutta
juuri kun seipaeaen isku oli paeaelleni putoamaisillansa, kaeytti toinen
mies tilaisuutta hyvaeksensae ja hyoekkaesi takaapaein seivaesmieheen
kaesiksi; hirmuinen temmellys naekyi alkavan. Mutta minae menin toiselle
avuksi ja rupesimme yhdessae vaeaentaemaeaen haeneltae seivaestae pois. Haen koki
puolustaa kaikin voimin ja tavoin tuota mielestaensae haenelle niin
tarpeellista lempi-asettansa: haen puri kuin koira samassa seipaeaessae
olevia kaesiaemme, kun vaan sai, haen potki kuin hevonen, mihin vaan voi
ja vaeliin haen pukkasi kuin jaeaerae, kun vaan satuimme rehkiessaemme haentae
niin liki tulemaan, ettae haen ulottui; lyoemaeaen ei haen joutanut, sillae
haen tarvitsi molemmin kaesin pitaeae seipaeaestae kiini, jos haenen oli mieli
jonkunkaan aikaa saeilyttaeae omistusoikeutensa siihen. Mutta jos
kuinkakin ritarillisesti haen koetti tuota seivaestaeaen puolustaa,
kallistui kumminkin voitto meidaen puolellemme, sillae: "kyllaehaen kaksi
yhden voittaa." Me vaeaensimme, kun vaeaensimmekin, seipaeaen pois haenen
kaesistaensae, mutta tunnustaa taeytyy ettae vankka haen oli kuin karhu ja
vihainen kuin saakeli. Kuu haen joutui aseettomaksi, seisoi haen
laeaehoettaeen kappaleen matkan paeaessae meistae, eikae voinut sanaakaan
suustansa paeaestaeae hengestyksensae taehden, niin periin pohjainen oli
ollut tuo seipaeaen puolustus. Haen seisoi ja katsoa tuijotti kiiluvin
silmin vuoroon minua ja taistelutoveriani.
"Aelkaeae huoliko, sen kappaleet, tapaanhan minae teidaet toisen kerran, jos
en muualla, niin markkinoilla", sanoi haen kun viimeinkin voi puhua.
"Mitaehaen toki teetkaeaen, onpa laki maassa", sanoi toverini.
"Vaehaen minae teidaen laistanne; minaepae en pidaekaeaen vieraitamiehiae
muassani kostaessani", sanoi mies uhkaavasti.
"Olethan kovin jumalaton ja tunnotoin! Mistae sinulla semmoinen laki on,
ettae saat syoettaeae ja poljettaa elaeimillaesi toisten ihmisten kylvoejae ja,
mikae vielae kummempi, kaeydae aseitten kanssa paeaelle, kun niitae siivosti
sieltae pois ohjataan? Kaikki tuo olisi jo kovan sakon alaista", sanoin
haenelle vaehaen naerkaestyksissaeni haevyttoemaen kaeytoeksensae vuoksi.
"Sakottakaa jos vaan voitte."
"Miks'emme voi?"
"Eipae ole vieraita miehiae."
"Mitaes minae ja tuo poika olemme?"
"Tekoe vieraita miehiae! Maankulkiamia roistoja, joita ei kukaan tunne
paremmin kuin Jerusalemin suutaria."
"Mistae sinae tiedaet, ettae me juuri niin roistoja olemme?"
"Mitaes ne muuta ovat tuntemattomat kulkiat?"
"Se ei ole mikaeaen roiston merkki, sillae kulkea taeytyy rehellisenkin
ihmisen. Marsi vaan tiehesi, minae en laehde, ennenkun sen olet tehnyt,
sillae minae en jaetae naapuriasi turvatta", sanoin haenelle.
Vihdoin laehti tuo kostoa pyytaevae mies pois vihapaeissaeaen, katsellen
vaeliin jaelkeensae vihaisesti ja uhkaavasti.
Kun haen oli mennyt, rupesi tuo vaeaeryyttae kaersivae mies pyytaemaeaen, ettae
laehtisimme haenen kotiinsa, jotta haen saisi jotenkin palkita muka tehdyn
hyvyytemme haentae kohtaan; mutta kun kulkumme oli aina eteenpaein, emme
suostuneet tuohon tarjoukseen, vaan laehdimme ajelemaan eteenpaein,
sanottuamme haenelle ensin nimemme ja asuinpaikkamme, jos haen muka meitae
vasta maailmassa tarvitseisi, ja niin mies laehti kotiansa ja me
ajelemaan.
Kun tulimme pojan kanssa kahden kesken, kysyin haeneltae: "oletko naehnyt
monta taemaen kylaen ihmistae?"
"Kaksi".
"Minkaelaisilta he naeyttivaet mielestaesi?"
"Toinen vaeaeraeltae ja toinen oikealta".
"Voimmeko nyt otaksua, ettae nuo molemmat miehet kiittaevaet Jumalaa haenen
hyvyydestaensae?"
"Ei ainakaan toinen heistae".
"Mutta sanoithan tuolla maeellae naekevaesi jo hyvaesti?"
"Sanoin, isae, mutta se oli erehdys; minae naeen vielae vaehaen, hyvin
vaehaen".
"Se on hyvae merkki; kun kerran naekee oman naekemaettoemyytensae, silloin
ihminen alkaa naehdae yhae enemmaen ja enemmaen."
"Miksi tuo toinen mies oli niin paha ja luuli oikeassa olevansa, vaikka
haen oli aivan vaeaeraessae?"
"Siksi ett'ei haen naee vielae ollenkaan, vaikka haenellae on suuret silmaet
paeaessae kuin suitsirenkaat".
"Sehaen siinae onkin naeen mae".
"Noilla suurilla luonnollisilla silmillaensae haen ei naee muuta kuin
itsessaeaen oikeaa ja laehimaeisessaeaen vaeaeraeae, vaikka kuinkakin haenen omat
tyoensae olisivat vaeaeriae ja pahoja. Niinkuin lienet huomannut, on Jumala
antanut haenelle vahvat ruumiin voimat; se on haenen korkein lakinsa,
jolla haen luulee voivansa ylitse kaeydae maailmallisen lain ja jolla haen
luulee voivansa sortaa laehimmaeisensae oikeudet; Jumalan lakia ei haenellae
ole ollenkaan, sillae haen on himonsa orjana kuolettanut sen lain, jonka
Jumala jo kirjoitti luomisessa ihmisen sydaemeen ja sentaehden ei haenellae
ole enaeaen kymmenen kaeskyn lakiakaan".
Noin haastellen olimme hiljaisesti kulkien menneet hyvaen matkan
eteenpaein. Nyt juuri tuli kaksi miestae tiellae vastakkain.
"Hyvaeae paeivaeae, naapuri!" sanoi toinen tullut, "olipa hyvae kun ma teidaet
tapasin. Raja-ojamme peltovainiolla on aivan ummessa; se olisi aikoja
sitten ollut aukaistava, vaan olen vartonut teidaen joutoanne; milloin
ryhdymme tyoehoen?"
Taaskin seisotimme hevosemme, kuunnellaksemme heitae.
"Minae en rupea luomaan sinun ojiasi; kun et luo niitae, niin ole
luomatta", sanoi tuo puhuteltu.
Vieno puna nousi ensi puhujan kasvoille. Se oli vihastumisen puna tuon
haevittoemaen vastauksen taehden, mutta haen naekyi olevan luontonsa herra,
sillae pian katosi tuo vihastumisen puna haenen kasvoistansa ja haen sanoi
tyynesti:
"Onhan oja yhtae hyvin teidaen kuin meidaenkin, sillae peltomme on aivan
rajatusten".
"Oli mitae oli, mutta minae en kaiva sitae ojaa kyynaeraeaekaeaen", sanoi
toinen itsepintaisesti.
"Molempien meidaen peltomme menee pilalle, semminkin kun se on molempien
yhteinen lasku-oja, jos ei sitae kaiveta", muistutti vaatia.
"Meni mitae meni, mutta minae en kaiva".
"Minun taeytyy se tehdae yksin; se ei saa olla kaivamatta, sillae siitae
seuraisi iso vahinko meille kummallekin. Mutta kun te olette aina noin
uppiniskainen kaikissa yhteisissae toeissae ja odotatte, ettae muut niissae
aina tekisivaet teidaen edestaenne teille kuuluvat tyoet, niin minun taeytyy
lain kautta hakea oikeuttani", sanoi vaatia ja laehti pois.
"Koeta paeaelle vaan?" sanoi toinen ja laehti myoes pois.
"Minkaelaiset nuo miehet olivat mielestaesi?" kysyin pojalta, tultuamme
taas kahden kesken.
"Toinen oikealta toinen vaeaeraeltae".
"Minkaelaisilta tuntuivat sinusta ne perusteet, joille vaeaeraessae olla
vastavaeitteensae rakensi?"
"Huonoilta, hyvin huonoilta, sillae semmoiset perustelmat: 'oli mitae
oli' ja 'meni mitae meni', ovat jo aikoja tuntuneet mielestaeni paikkansa
pitaemaettoemiltae".
"Niinhaen se on: olemme vasta neljae henkeae tavanneet taemaen kylaen
asukkaista ja kaksi heistae on ollut naehtaevaesti vaeaeraessae! Tuollakin
miehellae oli ilkivaltainen omantahdon laki suurimpana lakina."
Kylae laeheni nyt laehenemistaeaen, sillae nuo kohtaukset, joissa olimme
olleet laesnae, olivat tapahtuneet kylaen takalolla olevien talojen
tienoilla. Jota laehemmaeksi tulimme itse kylaeae sitae vilkkaammaksi tuli
liike ja ihmisiae tuli ja meni sivutsemme, mutta meillae ei heidaen
kanssaan ollut mitaeaen tutustumista, sillae he eivaet naeyttaeneet olevan
missaeaen tekemisessae toistensa kanssa.
Nyt juuri tulimme kylaen halki juoksevan joen yli viepaeaen
lauttauspaikkaan. Suureksi ihmeekseni havaitsin, ettae lauttamiehenae oli
tuo entinen hyvae tuttumme, aeskoeinen seivaesmies! Haen katseli meitae
tuimasti, eikae naeyttaenyt pitaevaen ylipaeaesystaemme mitaeaen lukua. Ahteella
seisoi paalu, jonka otsaan oli lasin taakse, katoksen alle naulattu
kuvernoeoerin vahvistama lauttaustaksa. Kaevelin sen luo ja luin siitae
kaikki matkustavien lauttaustaksat ja muut saeaennoet. Sen tehtyaeni
kaeaennyin lauttaajan puoleen ja kysyin, jos paeaesemme yli. Mies ei
puhunut eikae vastannut mitaeaen, mutta haen rupesi heti laittamaan
lauttaansa reilaan ja me ajoimme hevosemme kaerryineen lautalle, ja niin
aloimme hinata toiselle puolen jokea. Koko ylimenon ajalla ei
lauttamies paeaestaenyt suustaan yhtaekaeaen sanaa ja mykkaenae kuin kivi otti
haen toisella puolen jokea vastaan haenelle tulevat lauttausrahat!
Naehtaevaesti haen oli pahalla tuulella siitae, kun tuo seivaes tuli haeneltae
tuolla takalolla aesken niin vaeaeraellae vuorolla riistetyksi, ett'ei se
ennaettaenyt toimittaa haenelle uskottua ja haltiallensa niin mieluista
ammattiansa! Haen olisi kenties mielellaensae minulle nyt jo kostanut tuon
aeskoeisen uhkauksensa, mutta se ei kaeynyt laatuun, sillae ihmisiae liikkui
kaikkialla. Ennen kaikkea olisi haen tietysti kieltaenyt meitae yli
viemaestae, mutta tuo patsas pahuus tuossa, jolla oli laki otsassa ja
joka oli melkein sama jos se olisi naulattu lauttamiehen omaan otsaan,
sehaen sen teki, ett'ei haen tohtinut estellae yli viemaestae, jos kohtakaan
ei tuo taksa voinut estaeae haentae ynseyttaensae osoittamasta; haen tunsi
siis tuon otsaan naulatun saeaennoen kautta hiukan lakiansa ja
velvollisuuksiansa, -- hyvaepae sekin, mutta eipae olisi ollut mielestaeni
miksikaeaen haitaksi jos haen olisi tuntenut molempia vaehaen enemmaenkin.
Pitaejaeaen pappila oli toisella puolen jokea, korkealla toermaellae aivan
jokirannalla. Tuuhea puisto ympaeroeitsi pappilan kahdelta taholta,
jonkataehden pappila kauniine maalattuine huoneineen naeytti tuon puiston
laepi pilkistellessaeaen hyvin kauniilta.
"Voi kuinka tuo pappila on kaunis, kun sen ympaerillae on tuo puisto!
Miks'ei kaikkien talojen ympaerillae ole samanlaiset puistot?" huudahti
poika.
"Siks'ei kuin muiden talojen omistajien naeoessae on jotakin vikaa."
"Luulisipa tuon nyt sokeankin naekevaen, ettae tuonlaiset puistot ovat
kauniita", intti poika.
"Niin sen outo luulisi, mutta niin se ei ole. Niinkauan kun ihmisellae
ei ole oikeuden ja totuuden tuntoa, ei haenellae ole myoes kauneuden
tuntoakaan. Helposti saattaa tapahtua niin, ettae jonka toinen ihminen
pitaeae kauniina, toinen pitaeae sen rumana ja inhottavana. Tuossa
pappilassa on monta vuosisataa asunut koulunkaeyneitae, sivistyneitae
perheitae; heissae on kauneuden tunto kehittynyt ja varttunut polvi
polvelta, silti tuo puisto tuossa. Toiset eivaet sitae vastaan naee
puistossa muuta kuin raakaa, inhottavaa metsaeae, joka on kaikin mokomin
haevitettaevae. Tunnenpa eraeaen tapauksen, joka parhaiten voipi sinulle
asian selittaeae. Eraes herrasmies osti kerran eraeaen talon, rakensi siihen
kartanon. Kartanon ympaerille ja taloon menevaen tien kahden puolen
istutti haen kauniin puiston, joka oli koko kylaen kaunistus. Aikoja
kului ja puu-istutukset kasvoivat isoiksi, mutta nyt kylaen
epaerehelliset asukkaat rupesivat kesaeisenae aikana varastelemaan
istutetuista koivuista kylpyvitsojen varpuja, ja kaikki puut olivat
kylaen poika-viikarein puukkojurain alaiset. He kiskoivat koivuista
tuohia, rapasivat niistae mahlaa ja muita puita he toekkeivaet
puukkojurillaan ja kirvesnyrheillaeaen, joiden vallattomuuksien taehden
moni puu kuivasi. Jos heitae joku vaehae vaehaevaekisempi meni haeaetaemaeaen
tuosta epaerehellisestae tyoestaensae, haukkua tirstuivat he vastaan ja
kaevivaetpae paeaellekin, kun vaan tohteivat. Mutta kun heitae joku vaekevaempi
meni haeaetaemaeaen, kiitivaet he kohta kaepaelaemaekeen ja pian ei heitae naekynyt
koko autiolla yhtaekaeaen jalkaa. Jonkun ajan kuluttua muutti tuon talon
omistaja toiseen pitaejaeaesen ja talo joutui puu-istutuksineen toisen
omistajan haltuun ja ensimaeiseksi tyoekseen hakkautti haen kumoon kaikki
puu-istutukset! Ymmaerraetkoe nyt, minkaetaehden kaikilla taloilla ei ole
puistoa?"
"Ymmaerraen: heidaen naeoessaeaen on iso, kovin iso vika."
"Aivan niin. Mitae edellisessae kertomuksessa kauneuden tunto oli
rakentanut, sen raaka sokeus haevitti. -- Mutta sanopas minulle:
mitenkaehaen olisit ajatellut, jos eilen olisit naehnyt taemaen puiston?"
"Luultavasti olisin ajatellut: kumma kuin noin liki taloa annetaan
metsaen olla."
Tuo keskustelumme tapahtui hevosta aisoihin pannessamme lauttauspaikan
rannalla ja muita kapineitamme jaerjestellessae.
Kun tulimme pappilan kartanon kohdalle, havaitsin ettae kartanolla oli
paljon ihmisiae ja hevosia. Tavattoman vilkas liike naeytti olevan
ihmisien kesken. He olivat kokouneet ryhmiin, joissa naeyttiin kiivaasti
keskusteltavan ja kaikista naekyi, ettae mielet olivat kiihoituksissa.
Juuri kun mieleni oli uteliaimmallaan tietaemaeaen mitae tuolla kartanolla
on tekeillae, meni sivutsemme eraes mies, joka myoes naeytti rientaevaen
pappilaa kohden aika vauhtia.
"Mikae kokous pappilassa?" kysyin tulialta.
"Kuntakokous."
"Mitae asioita on kokouksen kaesiteltaevinae?"
"Kansakoulun perustaminen", sanoi mies ja kiirehti kartanolle
paeaetaeaenkaeaen kaeaentaemaettae.
"Ajetaan mekin kartanolle, paeaestetaeaen hevonen ja mennaeaen sitte
kuntakokousta kuuntelemaan, ehkae siellaekin opimme jotain naekemaeaen ja
tuntemaan", sanoin pojalle.
"Tehdaeaen niin."
"Koeta nyt siellae tarkata naekoeaesi, ettae tulisit aina enemmaen ja enemmaen
naekevaemmaeksi, sillae luulenpa ettae tuolla kokouksessa ei siihen
tilaisuutta puutu, sillae tietysti siellae ilmestyy monenkaltaisia
mielipiteitae. Muutoin luulen tuon tarkastamisen tulevan suorastaan
sinulle joksikin hyoedyksi, sillae luulenpa siellae meille avaantuvan
uusia naekoe-aloja tuon kokouksen jaelkeen, jotka ehkae antavat aihetta
keskusteluamme jatkamaan", esittelin pojalle.
"Kyllae koen katsoa ja kuunnella."
Niinkuin olimme aikoneet, teimme myoes: ajoimme hevosemme kartanoon,
riisuimme sen ja laehdimme syoemaeaen. Itse menimme jo varasilta
kokoushuoneesen ja valitsimme siamme johonki nurkkaan, josta helposti
saattoi kaikki naehdae ja kuulla.
Kauan ei tarvinnut vartoa, ennenkun huoneesen alkoi keraeytyae vaekeae. Tuo
aeskoeinen tuttumme -- seivaesritarikin tuli kiiluvin silmin kokoukseen,
nyrkit ja hampaat yhteen puristettuina, samoin tuo vastahakoinen
raja-ojan kaivajakin; he menivaet kiihkeaen naekoeisinae siihen joukkoon,
joka oli toiselle puolelle huonetta kokoontunut eri ryhmaeksi ja jossa
naeyttiin kiihkeaesti mutta hiljaa keskusteltavan. Hiljaisena ja ujoina
tulivat jaelempaeae kokoushuoneesen sekae lauttamiehen seipaeaeltae haetyytetty
mies, ettae haen, joka oli rajanaapurissaan tavannut niin vastahakoisen
raja-ojan kaivajan. He istuivat hiljaisina penkeillae harvakseen
istuvien ja mietteisinsae vaipuneiden naekoisien miesten keskelle;
seipaeaellae uhattu mies kumartui heti istumaan paeaestyaensae, ja otti
laattialta saapuvilla olevan pienen kuusen oksan, jota haen alakuloisen
naekoeisenae pyoeritteli sinne taenne.
Vaekeae karttui aina enemmaen ja enemmaen ja pian oli kokoushuone aivan
taeynnae.
"Onko teidaen kokouksessanne aina naein paljon vaekeae?" kysyin eraeaeltae
mieheltae, joka sioittui aivan meidaen viereemme.
"Ei niitae ole muulloin monta miestaekaeaen", vastasi kysytty.
"Mikaes kumma taenne nyt on naein paljon vaekeae tuonut?"
"Kansakoulu-asia".
"Joko teillae on kansakoulu olemassa?"
"Ei; nythaen tulee kysymys sen perustamisesta".
"Vai niin! Puoltamaanko vai vastustamaan kansakoulua on naein lukuisasti
paikalle saavuttu?" kysyin taas.
"Vastustamaan; piruko vielae tuon maksun niskoilleen ottaa", sanoi mies
yrmeaesti ja laehti pois, ensin tuikeasti katsoen minua silmiin; naeyttipae
siltae kun haen pelkaeisi, ett'en ole oikein yksimielinen haenen kanssaan
kansakoulu-asiassa.
Ja tosiaankin, kun loin yleisen silmaeyksen kokoukseen tulleisin,
huomasin aivan pian, ettae kansakoulua oli todellakin tultu
vastustamaan. Sillae enin osa sinne saapuneista oli naehtaevaesti jo
tullessaan itsensae varustanut vastustuskuntoon. Reillae oli pitkaeksi
venyneet, murrollaan olevat ja vihaisen naekoeiset kasvot, jonkun nyrkit
olivat puristetut kokoon ja tuosta kiihkeaestae, vaikka hiljaisesta
keskustelusta havaitsin selvaesti, ettae heidaen mielensae oli
kiihoituksissa jotain vastaan. Ettae he olivat yksimieliset jossain
peri-aatteessa, naekyi aivan helposti siitae, kun he olivat kokoontuneet
isoksi, tiheaeksi ryhmaeksi, jota joukon keskellae oleva eraes mies johti
hiljaisella puheella, johon kuuliain hiljainen suostumus-murahteleminen
tavasta yhdistyi. Tuohon ryhmaeaen oli myoes yhtynyt joukko pitaejaeaessae
asuvia uskonnon kiivastelioita, jotka aivan helposti voi tuntea osaksi
heidaen muista eroavain vaatepartensa vuoksi, osaksi heidaen oudosta
tervehdystavastansa.
Silmaeilin muitakin huoneessa olioita. Ei mitaeaen kiihkoa, ei mitaeaen
salavehkeitae, ei mitaeaen kuiskutuksia, eikae ennakkoneuvottelemisia
naekynyt noiden hiljaisina penkeillae istuvien miesten vaelillae olevan;
tyyni rauha naekyi vaan heissae vallitsevan, lieneekoe se ollut hyvaen
omantunnon synnyttaemae vai tuntuiko taemae hetki heistae siltae kuin "ilta
ennen tappiota"?
Samassa paikassa istui aesken seipaeaellae ahdattu mieskin, pyoerittaeen
aeskoeistae havun lehvaeae sormiensa vaelissae.
"Oletteko kansakoulun suosia?" kysyin hiljaa eraeaeltae laehellaeni
istuvalta mieheltae, joka hiljaisuudessa tarkasteli kokoukseen tulleita.
"Olen", sanoi mies lyhyesti ja ikaeaenkuin surumielisesti. Koko ajan
vieressaeni istuessaan oli haen pyoeritellyt tulitikun kokoista
paereentikkua hammastensa ja huuliensa vaelissae. Haen ei lakannut
nytkaeaen sitae pyoerittelemaestae, eikae luonut silmiaeaenkaeaen pois
tarkastelemisestansa minun tuota kysyessaeni; luultavasti arvosteli haen
siinae puolueitten voimaa.
"Saatammehan sitten vapaasti haastella", sanoin haenelle.
"Saatamme, puhukaa vaan vapaasti".
"Mikae joukko tuo on, joka noin kiihkeaesti tuolla keskustelee erillaeaen
muista?"
"Se on kansakoulua vastustava ryhmae; he ovat kaikin kokoontuneet,
keraeaemaeaen kaikki valttinsa yhteen", sanoi mies ja pyoeritteli tikkuansa.
"Niinhaen minaekin arvelen, mutta onhan heidaen joukossaan jumalisiakin?"
"On".
"Kuinka se niin on?"
"Niinpae se on; Kristus ja Beliali sopivat siinae asiassa aivan hyvin
yhteen."
"No, mutta mitenkae se saattaa olla mahdollista? Tiedaenhaen, joiden
pitaeisi olla maailman valkeus, luulisi etukynnessae harrastavan valoa
kansalle".
"Niinhaen sen luulisi, mutta niin ei ole. Milloin vaan on joku kysymys
kansan valistuksen hyvaeksi, siinae he kokevat panna vastaan minkae vaan
voivat ja silloin he sopivat varsin hyvaesti yhteen kaikkein
jumalattomimpainkin kanssa, vaikk'eivaet he muulloin paljon seurustele
heiltae luultuin maailman lasten kanssa."
"Vai niin! Sepae on ikaevae kristillisyyden merkki. Mutta luuletteko
voittavanne kansakoulun?"
"Se on mahdoton, kun nuo vastustajat ovat niin tarkoin varustaneet
itsensae taenne."
"Mitae toivoa teille tappionne jaelkeen jaeaepi?"
"Ei muuta kuin kaersiminen ja uudestaan yrittaeminen."
"Mistae mielestae kokouksen esimies on, pitaeaekoe haen paikkansa?"
"Haen on mies, joka ei vyoery eikae murene. Haen on harras kansakoulun
ystaevae, eikae liisi siitae, vaikka vielae mitaekin tulisi. Useat kerrat
ovat vastustajat koettaneet tehdae haenestae keppihevostansa ja saada
haenet pois tieltaeaen, mutta aina ovat he saaneet pitkaen nokan."
Nyt juuri tuli esimies kuulutus kaedessae ja kokous alkoi. Ennen
kansakoulukysymystae oli kaesiteltaevaenae joitakuita muita asioita, joita
keskustellessa jo usein ilmestyi tarpeetonta kiukkua ja aeksiae.
Kirkkoherra tuli nyt kokoushuoneesen.
Esimies luki kuulutuksesta asian ja niin oli tuo mieltae jaennittaevae
kansakoulukysymys kaikkine kiihkoineen astunut esille. Pitemmaessae
puheessa selitti puheenjohtaja, kuinka taerkeae olisi, ettae kansakoulu
pantaisiin toimeen, kuinka kristillisen yhteiskunnan velvollisuus on
katsoa, ettae nouseva kansa saa opetusta, josta me olemme tilinalaiset
sekae Jumalan ettae ihmisien edessae. Haen selitti kuinka oppimaton ihminen
on sokea, niin ett'ei haen tiedae eikae tunne velvollisuuksiansa Jumalaa,
isaenmaata eikae laehimaistaan kohtaan, eikae myoeskaeaen niitae oikeuksia,
joita haen on oikeutettu kansalaisena yhteiskunnalta saamaan. Haen pyysi
ettae kokous pysyisi rauhallisena, jos kohtakin mielipiteet eroaisivat
ja ettei yhteen aeaeneen meluttasi, mutta ettae yksi puhuisi vaan
kerrallansa.
Katsoin seipaeaellae uhattua miestae, haen ei enaeaen pyoerittaenyt havun lehvaeae
eikae vieressaeni istuvankaan paereentikku enaeaen pyoerinyt.
Monta kertaa jo esimiehen puhuessa ruvettiin huutamalla pauhaamaan,
mutta haenen luja kieltonsa heidaet kumminkin hetkeksi asetti.
Kun puheenjohtaja lopetti puheensa, nousi kokouksessa semmoinen huuto
ja meteli, ett'ei haen voinut sitae enaeaen hillitae. Jokaisella koulun
vastustajalla oli nyt jotain hyvin taehellistae sanottavan tuota tapoja
turmelevaa kansakoulua vastaan. "Meillae on jo oppia liiaksikin",
aerjyivaet he. "Meillae on jo liiaksikin laiskoja herrarottia
elaetettaevinae, emme tarvitse heitae enaeaen lisaeae. Kuka sitten tyoetae tekee,
kun kaikki laiskoiksi ja herroiksi tulevat? Kyllae niitae on narreja ja
roistoja jo kyllaeksi, vaikk'ei niitae koulussakaan opeteta", ja monta
muuta semmoista kuului pauhun seasta.
Seipaeaellae uhattu mies koetti laempymaesti puoltaa kansakoulua, raja-ojan
kaivamista pyytaevae samoin, turhaan, melu ja raa'at haukkuma- ja
herjaussanat keskeyttivaet heidaet. Havun lehvae ja paereentikku putosivat
lattialle; niiden omistajat olivat menettaeneet toivonsa -- kansakoulun
saamisesta.
Seivaesritari otti nyt puheenvuoroa ja vastustajajoukko vaikeni niinkuin
muuri, sillae he tiesivaet ettae mitae haen sanoo, se on niinkuin taivaasta
pudonnut.
Haen selitti, ett'ei vielae koskaan koulunkaeynyt herra ole kylmaeaen
metsaeaen taloa tehnyt, vaan koulun kaeymaettoemaet ovat monasti sen tehneet
ja ett'ei sen surkeampaa eikae kansaa turmelevampaa, laiskuuteen,
narreuteen ja jumalattomuuteen saattavampaa hanketta ole koskaan ennen
kunnassa ollut, kuin tuo mokoma kansakouluhanke on!
Esimies huomautti, ettae jos ei haen ja muut koulun vastustajat opin
hyoedystae mitaeaen tietaeisi, niin kansakuulu olisi jo senkintaehden
tarpeellinen, kun yleinen asevelvollisuus tulee toimeen pantavaksi ja
kansakoulun oppikurssin laepi kaeyneet paeaesevaet yhden vuoden vaehemmaellae
palvelusvuodella kuin kaeymaettoemaet.
"Paljon parempi on ettae pojat ovat enemmaen aikaa sotamiehinae, kuin ettae
he olisivat kansakoulussa, kaikkea pahaa oppimassa", sanoi tuo
mielestaensae liiaksi oppinut vastustajain johtaja ja edustaja!
(Suostumushuutoja).
Kirkkoherra pyysi nyt puheenvuoroa, mutta koulun vastustajain edustaja
rupesi kuiskumaan, ett'ei kirkkoherran tarvitse puuttua eikae sekautua
heidaen asioihinsa ja ettae haenen piti olla hiljaa. Esimiehen taeytyi
kaikella kunnallislain ankaruudella saeilyttaeae kirkkoherran puhevaltaa,
jonka haen viimein saikin.
Kirkkoherra nousi seisomaan ja piti laempymaen puheen koulun
puollustukseksi, jossa puheessa haen selitti, kuinka pimeys ja
tietaemaettoemyys vajottaa ihmisen raakuuteen ja ettae raakuudesta syntyy
orjuus, joka taas synnyttaeae tirannisuuden. Haen selitti kuinka ihminen
jo luomisessa luotiin oppivaiseksi ja oppia tarvitsevaiseksi koko
elaemaensae ajaksi ja vertaili ihmisten keskinaeistae suhdetta oppineena ja
oppimatonna. Haen puhui kokemuksistaan, kuinka ison vaelin haen on
huomannut rippikouluunkin tullessa niiden vaelillae, jotka ovat
kansakoulussa olleet ja niiden, jotka eivaet ole olleet. Edelliset
tietaevaet toki jotain Jumalastakin ja haenen pyhaestae sanastansa ja
antavat tarkkoja vastauksia uskonnollisiin kysymyksiin, jota vastaan
jaelkimaeiset ovat kuin puusta pudonneita.
Kun kirkkoherra lopetti puheensa. aerjaesi tuo mahtava puolueen johtaja:
"Tuo saarna nyt ei maksanut mitaeaen, siitae ei valistunut kukaan. Meillae
on jo oppia liiaksikin. Eikae missaeaen koulussa ole yhtaeaen arttikuulusta,
jossa oikeita tapoja ihmisiin istutettaisiin, sillae kaikki koulun
arttikuulukset (mitae haen lienee noilla 'arttikuuluksillaan'
tarkoittanut, koulujen luokkia, lukutunteja, oppiaineita vai mitae, on
minulle ja kukaties sinullekin tuntematoin asia) tarkoittavat
laiskuuden oppia, joka ei kelpaa mihinkaeaen. Herroista ei ole muuta
hyoetyae, kun ettae he kasvattavat isoa vatsaa ja sitte kun sen saavat,
ovat he tiellae itsellensae ja muille. He eivaet muuta katso kuin ettae
saisivat vaan vatsansa taeytettae ja ovat sitten valmiit katsomaan muita
ihmisiae yloen". Ja haen nousi oikein seisoalleen mittailemaan kuinka
isoja vatsoja herrat kasvattavat.
Se oli mieluinen puhe vastustaja-joukolle. Suostumushuutoja kuului ja
he oikein ilosta hykertelivaet kaesiaensae. Erittaeinki se seikka naeytti
heitae hyvin miellyttaevaen kun heidaen johtajansa on oppimatonnakin niin
oppinut, ettae tiesi "arttikuuluksetkin". Eraes vastustaja, jolla ei
ollut aeaentoevaltaa, oli heistae taaempana josta haen kuunteli ja katsoi
vastustajain vehkeitae ja mielilauseita, suu toerhoellaeaen: ho, ho ho, ho,
hooo! nauraa hohotti haen aina, kun heidaen puheensa ja kaeytoeksensae
tulivat raaimmilleen.
"Kyllaehaen se kuuluu kaikista teidaen puheistanne, ettae liiaksi teillae on
oppia", sanoi kirkkoherra hiljaa ja huokasi; luultavasti tunsi haen
sillae hetkellae kipeaesti sydaemessaeaen, kuinka paljon kansa vielae
enemmaeltae osalta tarvitseisi valoa, ollakseen ihmisenae.
Nyt ei enaeaen koetettukaan kumota koulun vastustajain perusaatetta,
sillae kokemus oli jo opettanut, ettae se oli turhaa tyoetae. Sillae
niinkauan kuin ihminen on niin alhaisella kannalla ett'ei haen oikeutta
vaeaeryydestae, totuutta valheesta eroita, eikae tunne paremman elaemaen
tarvettakaan, niinkauvan on mahdoton haentae saada peraeaentymaeaen vaeaeristae
mielipiteistaensae. Taessae ei ole vielae millaeaen jaerjellisellae puheella
siaa, ja heidaen kanssaan juuri toteentuu tuo vanha sananlasku: "yksi
tyhmae vastaa yhdeksaen viisasta."
Kokous oli nyt tuon oivallisen koulun vastustuspuheen taehden tullut
niin meteliseksi, ettae oli mahdoton enaeaen mitaeaen jaerjellistae toimeen
saada. Jokainen koulun vastustaja koki nyt oikein tuimalta syytaeae
mielilauseitaan koulua, koulun suosioita, kirkkoherraa ja esimiestae
vastaan. Esimies teki huutamalla aeaentoe-esityksen ja ilmoitti ettae
aeaenestys aljetaan. Vastustajat vaikenivat heti, sillae he pitivaet
varmana asiana sen, ettae he aeaenestyksessae voittavat. Koulun puolesta
aeaenestaejissae ei ollut yhtaeaen, joka olisi kuulunut mihinkaeaen
uskonlahkoon, vaan he olivat kaikki niin kutsutuita "suruttomia"!
Kummallista!!
Kun aeaenestys oli paeaettynyt, julisti esimies, ettae koulun vastustajat
olivat voittaneet noin kolmannen osan aeaenivoitolla, joka tieto naeytti
tuovan erinomaisen tyytyvaeisyyden kokouksen enemmistoeoen.
Esimies kirjoitti itse poeytaekirjan. Kun haen luki sen tarkastettavaksi,
nousi taas aika meteli kokouksessa, sillae haen oli poeytaekirjaan ottanut
kokouksen enemmistoen perusaatteita. Koulun vastustajat kaeaereentyivaet
esimiehen ympaerille ja rupesivat aeyvaestaemaeaen: "noita lauseita ei saa
ottaa poeytaekirjaan; ei niitae ole lausuttu koulua vastustaessa; meitae
haevaeistaeaen hallituksen edessae", ja monta muuta semmoista huusivat he ja
vaativat nyrkin kovuudella, ettae heidaen koulun vastustusperusaatteensa
pyyhittaeisiin poeytaekirjasta pois.
Esimies sanoi: "Minkae minae kirjoitin, sen minae kirjoitin. Enkae minae
ymmaerrae missae muussa tarkoituksessa te olisitte noita raakoja
mielipiteitaenne lausuneet kuin juuri kansakoulua vastustaessanne; ja
mitae parempia teidaen tarvitsee olla hallituksen edessaekaeaen, kun te
olette yhteiskunnallisissa oloissamme. Se mikae on kerran kirjoitettu,
sen taeytyy pysyae. Sillae ne lauseet, joita te pois tahtoisitte
poeytaekirjasta, ovat juuri teidaen omia lauseitanne, jotka rupeavat nyt
jo teitae itseaennekin kammottamaan, jonkataehden tahtoisitte ne tehdyiksi
hyvin sivioeiksi, ettae itse saisitte naeyttaeytae hurskaina, ulkokullatun
tekokuorenne alla".
Koulun puoltajat tekivaet vastalauseensa paeaetoestae vastaan ja esimies
merkitsi sen poeytaekirjaan; he ilmoittivat myoes valittavansa ja vaativat
otteen kokouksen paeaetoeksestae.
Koulun vastustajat rupesivat uhkaamaan esimiestae: he aikoivat haeneltae
ottaa viran, kunnian ja "paennaen" pois, tuon kauhean rikoksen taehden
muka, kun ei haen ruvennut poeytaekirjaa sotkemaan heidaen mielensae
mukaiseksi! He eivaet kirjoittaneet poeytaekirjan alle, mutta koulun
ystaevaet tekivaet sen, vaikka se oli heille tappopaeaetoes ja vaikk'ei
heille enaeaen jaeaenyt muuta toivoa jaelelle kuin vetoominen hallituksen
kansan parasta katsovaan tahtoon.
Kokous hajosi nyt ja merkillistae oli, ettae koulun vastustajat laehtivaet
kokouksesta pois paljon pahemmalla omalla tunnolla kuin koulun
puoltajat, vaikka he saivat niin tuntuvan tappion.
Meidaen matkamme maeaerae oli mennae aina eteenpaein; siis sanottuani
jaeaehyvaeiset tuolle kokouksessa olleelle puhetoverilleni, laehdimme pojan
kanssa matkalle, jolla viivyimme useampia viikkoja.