Jos minun kultani kuolisi,
Heikulla keikuttaisin.
Harakalla haudan kaivattaisin,
Korpilla laulattaisin.
(Katselee ahnaasti syöjiä).
LEIPURI. Kisälli ota naukku! (ryyppää itse ensin ja antaa sitte
sällille).
KISÄLLI. Takka vaan (ryyppää.) Ah peijakas kun on hyvää, voi mainiota
junttaa ja silavaa.
LEIPURI. Ottakaa, ottakaa, ei tässä nyt tarvitse niukuin, naukuin,
kyllä täällä riittää. (Syövät ahnaasti).
KISÄLLI. Ja me ei olla mitään nauku Maijan poikia.
ISÄNTÄ. Taikinainen laittaa junttapullan totisesti parempaa kuin
Suomessa. Mutta eikös emäntä syö?
LEIPURIN VAIMO. Eipä tässä tunnu ruoka maittavan...
ISÄNTÄ. Vai ei.
LEIPURI. Kyllä muutkin leivokset teen siinä missä toinenkin, vaikka
itse kehun.
LEIPURIN VAIMO. Minä kerran ihan varmaan heitän uuniin tuon taskumatin.
On se surkeaa kun on pitänyt joutua juomarin muijaksi...
LEIPURI. Missä pussissa ne eväät ovat kannettu. Onko sinulla
kotiripityksiä mukanakin?
LEIPURIN VAIMO. On niitä ja kyllä ansaitsetkin, juopporatti.
LEIPURI. Sinä häijy akka, mikä sinulla on hätänä, syö junttapullaa,
eläkä aina murise. Jos niikseen tulee, kyllä toisia saan, kun aina vaan
pauhaat juomisesta. Erotaan, kyllä tuollaisia loppanoita saan
elättääkseni. Olethan itsekin juoppo, mokoma kahvilalli.
LEIPURIN VAIMO. Luuletko etten minä eroa saa ja jos nyt tässä vain
olisi joku tuomari saapuvilla, niin paikalla tulisi ero. Minäkin
näytän, saanko toisia vai en, vaikka olenkin ollut juopon ämmänä.
LEIPURI (suuttuneena). Sattuuko kukaan läsnäolevista olemaan tuomari?
HELNY. Olen Philadelphian pormestari.
LEIPURI. Kunnioitettava tuomari, vaimoni ja minä tahtoisimme purkaa
naimakontrahdin. Kävisikö laatuun täällä?
HELNY. Miks'ei, jos vaan tahdotte.
LEIPURI. Tule, nyt pääset minusta, pahasta juoposta.
LEIPURIN VAIMO. Se on hyvä, sitä olen usein toivonutkin...
HELNY. Onko teillä todellakin aikomus erota?
LEIPURI. En minuuttiakaan enään voi tämän aviopuolisona olla.
HELNY. Nimenne?
LEIPURI. Leipurimestari Yrjö Taikinainen, Limpun kaupungista.
HELNY (kirjoittaa kirjaansa, vaimolle:) Hennotteko erota miehestänne?
LEIPURIN VAIMO. Hennotteko! Vielä hän kysyy. Tuollaisesta.
HELNY. Virginia Staar. (Kirjoittaa kirjaansa). Kuusi dollaria, viisi
senttiä.
LEIPURI (maksaa). Hyvästi! Nyt pääset kotiripityksen virasta. _All
right!_ (Menee toiseen vaunuun.)
HELNY (peittää kasvonsa ja koettaa nukkua).
LEIPURIN VAIMO. Hyvästi, juoppo rutkale!
ISÄNTÄ. Oliko hän oikea rapajuoppo...
LEIPURIN VAIMO. Kyllä hänen huulillaan loppumatta taskumatti heilui.
ISÄNTÄ. Ikävätä se vaan on ollut. Kyllä nyt on toinen otettava.
LEIPURIN VAIMO. Otettava olisi, kun nyt ei juoppo sattuisi. Outoa olisi
ruveta elatusta puuhaamaan, kun ei ole mitään elinkeinoa, taikka en
kykene mitään elinkeinoa hoitamaan. Vaikeaksi mahtaa käydä elämä, jos
ei miestä satu. (Itkee.)
ISÄNTÄ. No ei huoli valittaa, eikä vaipua toivottomuuteen. Kyllä
elättäjän voi saada. Ei minullakaan ole emäntää.
LEIPURIN VAIMO (iloisesti.) Eikö teillä vielä ole?
ISÄNTÄ. Kyll' maar minustakin voisi miehen saada, jos vaan uskaltaisi.
LEIPURIN VAIMO. Kuka?
ISÄNTÄ. Eihän sitä uskalla näin vieraan maan ihminen...
LEIPURIN VAIMO. Täällä onkin melkein mahdotonta naimattoman miehen
tulla toimeen ja ihmeinä sellaisia pidetään. Heidän täytyy ravintolassa
syömässäkin käydä, sillä koti ei tarjoa mitään.
ISÄNTÄ. Hyi, varjelkoon taivas toki ravintolan ruoasta täälläkin.
LEIPURIN VAIMO. Jospa edes söisivät ravintolassa, mutta siellä
ryypiskelevät yökaudet ja ehkäpä päivälläkin. Joka mies on täällä
pitemmän eli lyhemmän ajan naimisissa. Surullista onkin olla yksin,
sekä naisten että miestenkin.
ISÄNTÄ (rohkaisten). Jos naimiskauppaa tuumitte, kyllä minustakin
voisitte miehen saada. Kyllä minä rehti mies olen, jos vaan muuten
tykkäätte.
LEIPURIN VAIMO. Tykkäätte! Miksi ei. Aivan mielelläni otan teidät.
ISÄNTÄ (ottaa pienestä sormestaan sormuksen ja antaa sen vaimolle).
Tässä olisi tämä sormuspahanen. Se on hopeasta. Torniosta ostin jo
siltä varalta, että jos sattuisi tarvitsemaan ja hyvään tarpeeseenpa se
sattuikin. (Leipurin vaimo pistää sormuksen sormeensa ja on nyreissään
kun se on hopeasta). Kyllä minä pyytäisin kumminkin, että ei vain tässä
tatsuunassa niitä häitä vietettäisi ja että kuoloon saakka eletään
yhdessä.
LEIPURIN VAIMO. Mitäs me nyt tässä tatsuunassa?
ISÄNTÄ. Kyllä minä tahtoisin huoneessa eli kirkossa, samalla tavalla
kuin Suomessakin vihitään.
LEIPURIN VAIMO. Tehdään vaan niin kuin Suomessa... Ethän sinä vaan
juoppo ole.
ISÄNTÄ. En mikään paha juoppo, kyllä minä vähän otan, kun sattuu.
LEIPURIN VAIMO. Jos liityt raittiusseuraan, sitten vasta uskallan
kuoloon saakka sinuun liittyä.
ISÄNTÄ. Ka, miks'ei, kyllä kai minä siihen voin ruveta, jos
tarvitaan...
KISÄLLI. Isäntä, älä nuolase ennenkuin tipahtaa. Kyllä minä myös otan
teidät jos ei isäntä tarvitse ämmää.
ISÄNTÄ (vihaisena tuuppaa kisälliä kylkeen). Tuollainen ottaja,
kisällin renttu.
LEIPURIN VAIMO. On hyvä, kun saan raittiin miehen. Leipuri oli kuin
juomaratti.
LEIPURI (tulee junaan, entiselle vaimolleen.) Jos tahtoisin, voisin
melkein jo näyttää sinulle morsiameni, saan sen täten ilmoittaa.
(Kisällin pää retkahtaa ja harmonikka putoaa lattialle, kaikki
nauravat. Kisälli kuorsnaa).
LEIPURIN VAIMO (ylpeästi). Vai niin! Tuleva mieheni istuu vierelläni.
LEIPURI. Mokomakin sulhanen! Siirtolainen, maankuljeksija.
LEIPURIN VAIMO. Mokomakin, parempiko sinä olet mielestäsi... Saitkos
pitkän nenän...
LEIPURI (menee pois). Pahuuksen akka.
ISÄNTÄ. Nyt kävi nolosti! Kävi kerrassaan. (Taputtaa morsianta
selkään). Täällä näkyy hyvin helposti pääsevän naimiseen ja taas
vapauteen. Suomessa avioliiton siteet ovat purkamattoman tiukat. Ei
niitä noin tuostaan rikki revitä. Ainoastaan sivistynyt ja hieno väki
siellä vain osaa konstin helposti purkaa avioliiton. Yksinkertainen,
sivistymätön kansa pitää liiton pyhänä, purkamattomana, kuten
sanassakin neuvoo ja luulee ainoastaan kuudennen käskyn rikoksen
tuottavan eron mahdollisuuden...
LEIPURIN VAIMO. Mutta parempi hyvä ero kuin paha yhteys.
ISÄNTÄ. Niinpä kyllä. Mutta huono sopusetkin pyhyyttä noudattaen elävät
yhdessä ijän loppuun, ja usein tapellen, riidellen ja kiroten
kuluttavat armon ajan, uskoen olevansa pyhässä avioliitossa... vaikka
korvapuustien pauke ja mustelmien hohto todistavat kaikkea muuta, vaan
ei pyhyyttä.
LEIPURIN VAIMO. Keskenäänpä koirat haavansa nuolevat, ei se sen
vaarallisempaa liene...
ISÄNTÄ. On se. Herran laki ja pyhät lupaukset rikotaan alinomaan. Mutta
pauhatkoon ennen sota, kun ero sen lopettaa saisi.
LEIPURIN VAIMO. Ameriikassa ei ole onnettomia avioliittoja, sillä jotka
eivät sovi keskenään elämään, eriävät ajoissa ja suloisessa
sovinnossa... ja se onkin paras.
ISÄNTÄ. Suomessa usein murhiakin tapahtuu onnettomissa avioliitoissa.
Toinen puoliso tappaa toisensa, mikä sukupuoli milloinkin tahtoo
kiusauksesta vapautua.
LEIPURIN VAIMO. Siis parempi hyvä ero kuin paha yhteys.
ISÄNTÄ. Totta kai se olisi parempi vapaasta tahdosta rakastaa toistaan
ja asua yhdessä kuin lain pakosta. Kuka sanoo teidän täytyy ulkonaisten
hyväin tapojen noudattamiseksikin elää yksissä, vaikka tunteet ja sydän
eri haaroille ja aloille kääntyvät.
LEIPURIN VAIMO. Lakinne pakottaa onnettomuuteen, myöntää oikeuden
tappeluun, riitaan jopa murhaakin. -- Meidän laki estää tuollaista.
Rankaiseeko lakinne puolisonsa murhaajan, kuten muunkin murhamiehen?
ISÄNTÄ. Jo toki ja oikein kovasti, henki hengestä sitä tuomitaan, vaan
keisarin armo lievittää tuomion.
LEIPURIN VAIMO. Sama laki, joka ei suojele kiusauksilta, pakottaa
olemaan murhaa tuottavassa tukalassa tilassa ja tuomitsee sitten, jos
onnettomuus sattuisi. Lain pitäisi julistaa: vältettäköön murhia,
eläköön vapaus. Toista on meillä. Täällä erotaan ja yhdytään miten
mieli on.
KONDUKTÖÖRI (tulee). Kyöpeli 10 minuuttia. -- Onko täällä Kyöpeliin
meneviä, antakaa lippunne.