Uljuutta, voimaa täynnähän hän lähti.
Hän, loistain nyt, kuin kirkas aamutähti,
Ihmeenä ihmisille kullassaan,
On kohta, ah kuink' kohta multaa vaan!
Et uhria Sa, Herra, suurempaa
Ja puhtaampata synnin maasta saa,
Kuin minkä multa syntieni tähden
Vanhurskautes vaatii. Täältä lähden
Ma kaipauksetta, kun hän poiss' on.
(Väelleen).
Nyt, miehet, miekoin urho-tekohon!
(Lähtee viimeisen sotajoukon kanssa. Yksinäisiä pakenijoita Abnerin
joukosta juoksee ohitse; viimein koko joukko tuoden väkitungoksessa
Abnerin myötänsä).
Abner (häärien vihan vimmassa paljastetulla miekalla).
No, seisokaatte, miehet epäkelvot,
Te järjettömät, tyhmät tomppelit!
Jotk' ilman syyttä, niinkuin lampahat,
Sen vihollisen eestä pakenette,
Jot' useasti ennen kurititte.
Te häijyt konnat, kurjat pelkurit!
Viel' ettekö nyt seista rohkene,
Vihollinen kun näkymättömissä
On teistä, koirat, hiiden syöttiläät?
Kuin niityll' lehmät paarmain puremat
Kesällä kiilivät, kun koittavat
Ne päästä syöpäläisistänsä, joita
Omassa ruumiissansa kantavat,
Vaan joista eivät pääse paeten,
Niin tekin, pöllöt, pelkuruuttanne
Omassa mielessänne pakenette,
Jost' ette juosten pääse kumminkaan.
Jok' ei nyt kohta tahdo seisahtaa,
Hän miekan kärjen rintahansa saa.
Vihollisjoukon valtaan kuninkaamme
Te heititte nyt, häpeäksi maamme.
Voi kirouksen mustaa päivää tätä,
Voi Israelin suurta häpeätä!
(Viedään väkisin väkitungoksessa pois. Muutamain pakenijain jälestä
tulee Saul verisenä ja horjuvin askelein aseenkantajansa nojassa).
Saul.
Seisahtukaamme tässä, kauemmaks'
Ei sovi sotarinnasta mun mennä.
Näin kauaskaan en sielt' ois lähtenyt,
Jos heikkoudest' en ois nääntynyt,
Kun vertani jo liian vuodatin.
Käy kypärilläs vettä noutamaan
Lähellisestä lähtehestä, että
Tulista kieltä sillä jäähdytän
Ja kasvoiltani verta virutan.
(Aseenkantaja menee).
Henk' olisi nyt tosin vielä altis,
Vaan liha kuoleva on aivan heikko.
(Eräs pakeneva nuorukainen tulee).
Nuorukainen.
Voi, kuninkaani, päivää murehen!
Uroosi, Israel, on kaatunut.
Sen surusanoman nyt sulle tuon.
Saul.
Sun Jonathanin joukost' olevan
Ma tunnen. Sano, onko poikani
Jo kuollehena? Sitä varmahan
Sa voivotellen aiot ilmoittaa.
Nuorukainen.
Pois Israelin kunnia on hän.
Jo murrettu on kilpi väkevän.
Hän, jonka jouts' ei ennen harhaillut
Tapettujen verestä eikä nyt,
Kedolla kirotull' on kaatunut.
Nyt kukkas, Israel, on nääntynyt.
Saul.
Eläissähän hän oli mulle kallis,
Kalliimpi kenties vielä kuoltuaan.
Rakasta muistoaan en suinkaan sallis
Ma vaihtumahan kultaan kaiken maan.
Mua virvoittaakses kerro kuolostaan.
Nuorukainen.
Jalompata ei silmä nähdä voi,
Kuin taistelua tämän sankarin.
Kuin liukas kotka, lentons' aina loi
Hän sinne, sota miss' ol' ankarin.
Kun ympäriltä uskollinen seura
Ol' uupunut ja itse vaipunut
Jo polvilleen, kuin raju jalopeura
Hän soti viel' eik' ennen kaatunut,
Kun vihamiehist' oli joukko suuri
Tapettu; sitte henkensä hän heitti.
Ja ympärillä oikein oli muuri
Vihollisjoukosta, mi maata peitti.
Pois, kuningas, sun täält on kulkeminen.
Vihollisen jo kuuluu karjuminen.
Saul.
Pois lähde täältä. Minä tänne jään.
Sä henkes säästä vielä elämään.
Nuorukainen.
Mä käskyäsi, herra, tottelen
Sun jättäen nyt Herran kätehen.
(Menee).
Saul (itsekseen).
En tiedä oikein, murheellako vai
Ilolla kuoloansa muistelen.
Hän nuorena jo urhon kuolon sai
Valossa kunniansa loistaen.
Ja tuskin tainnen onnettomuudeksi
Lukea kuoloaan, joll' ikuiseksi
Ajaksi sankarin sai mainehen,
Jonk' kautta unhotuksen merehen
Nimensä kallis milloinkaan ei vaivu. --
Nyt kansaa armahtamahan jo taivu,
O Herra! Olkoon uhri sovinnon
Tuo Jonathanin veri viaton
Vioista, joita tehnyt kansas on
Mun tähten'; - ota taas se armohon.
(Aseenkantajalle, joka seisoo hänen edessänsä tariten vettä).
Taritsemastas virvoituksest' en
Enää mä huoli; nytpä tarvitsen
Mä virvoitusta siitä lähtehestä,
Miss' synnin verivammat voidaan pestä.
Et mua saattaa lähtehen luo voi sen,
Vaan palveluksen voit sä tehdä toisen.
Kuin näät, en taida henkeäni säästää
Vihollisilta, mut sa taidat päästää
Mun joutumasta heidän valtahansa
Elossa ollessain ja pilkastansa.
Kuin mies nyt vedä miekkasi ja sillä
Lävistä rintan', että elävillä
En silmillä mä nähdä pakanain
Sais ilkkumista, pilkkaa kuollessain.
Aseenkantaja.
En, herra kuningas, en milloinkaan
Voi suostua ma sua murhaamaan.
Ja ennen kuolon kuudenkertaisen
Mä itse kärsisin, kuin murhaten
Kuninkahani verta vuodattaisin.
Saul.
Vaan palvelus se sult ois kaunokaisin.
Niin uskollist' et työtä tehnyt ennen
Viel olisi. -- No, kuinka täältä mennen,
Lie yhtä, kun mun mennä kuitenkin
Täytyypi.
(Paljastetulle miekallensa).
Ystäväni armahin,
Et palvellessas ennen pettänyt
Minua milloinkaan, niin tylsä nyt
Et terävyydeltäsi suinkaan lie,
Ett' ihmissydämeen ei sulle tie
Viel' aukeisi. Täss' on nyt tieni pää.
Hyvästi, maani, kansoinesi jää!
(Lankee miekkaansa).
Aseenkantaja.
Oi Israel! nyt suurin setripuu
Sun kukkuloiltas kaatui myrskyn alla,
Hän, jonka latvan päässä loisti kuu
Ja päivä Israelin taivahalla,
Mataapi maassa mullan vertaisena.
Te kummut Gilboan, älkäätte kastehena
Taivaasta saako koskaan siunausta,
Ketonne vihreinkin ain' olkoon musta,
Joll' ei voi nähdä kukka-kaunistusta,
Kun kunnia siell' Israelin suurin
On temmattu jo maasta perin juurin.
Ja älköön nousko Herran etehen
Sielt' uhri-savu, missä verehen
Nyt Herran voideltu on uupunut
Ja sankari tää suuri kaatunut.
Hän, jonka miekka viel' ei tyhjänä
Verestä vihamiesten palajanut,
Makaapi tuossa nyt jo kylmänä;
Hän miekallaan on vihdoin saavuttanut
Vihollisensa muita suurimman,
Kun oman sydämensä horjuvan
Hän sillä saavutti. -- Mä myöskin tehdä,
Kuningas, tahdon laillasi; en nähdä
Voi pakanoiden pilkkaa ilkiää.
Hyvästi, maa, mun puolestainkin jää.
(Syöksyy miekkaansa ja kuolee. Hetken päästä tulee eräs Amalekilainen
nuorukainen, huomaa Saulin ja tarkastaa häntä).
Amalekilainen.
Ken tuossa on? Se Saul on tosiaan.
Häneksi tunnen tuon jo kruunustaan.
(Saul herää tainnoksistaan ja huomaa nuorukaisen).
Saul.
Oletko, sano, Israelilainen?
Amalekilainen.
Ma olen nuori Amalekilainen,
Vaan Israelin palveluksess' ollut.
Saul (itsekseen).
Hän tänne Herran suomast' ehk' on tullut.
Ma Samuelin sanonehen kerran
Nyt muistan, että sallinnasta Herran
Viel' Amalekin jäännöksistä mulle
Tulisi kostaja. Kun murretulle
Vanhurskauttas, Herra, vielä näytät,
Niin toivon, että armoaskin käytät
Ja sielustani huojennat sen vaivan,
Jok' elämässä täss' on sitä aivan
Raskaasti painanut. Kun kuljen
Nyt tuonelahan, itsen' armoos suljen.
(Amalekilaiselle).
Minulle vielä tehdä palveluksen
Sa voit, jos multa kuolon ahdistuksen
Nyt päätät. Tuossa miekkan' on,
Vaan itse olen sitä voimaton
Poveeni painamaan. Sa tee se työ
Ja mulle jouduta jo kuolon yö.
Ja kruununi sa Davidille vie.
Mies Israeliss' ainoa hän lie,
Jollenka Herra suonut on sen pestä
Verestä tästä Saulin syntisestä.
Nään sielun silmin, kruunu, tulevassa
Ajassa loistavan sun kunniassa.
Ja nähdä saa viel' Israelin kansa
Profeetan olleen Saulin kuollessansa.
(Painaa Amalekilaisen avulla miekan rintaansa ja kuolee).