Ei vitsas tappiotaan p‰ivittele,
Vaan korvata sit' ilomielin koittaa.
Vaikk' onkin meilt‰ masto mereen syˆssyt,
Ankkuri mennyt, kˆysi katkennut,
Ja puolet miehistˆst‰ meri niellyt,
Viel' el‰‰ luotsi; pit‰isikˆ h‰nen
Per‰sin heitt‰‰ ja, kuin pelko poika,
Lis‰t‰ meren vett‰ kyynelin
Ja liian vahvaa viel‰ vahvistaa?
Kun n‰in h‰n voihkii, kaatuu ehk‰ laiva,
Jot' into ois ja miehuus auttaa voinut.
Ah, mik‰ h‰pe‰! Mik' erhetys!
Ol' ankkurimme Warwick: mit‰ siit‰?
Montague isomastomme: no ent‰?
Tapetut veikot taakelimme: niin?
Mut eikˆ Oxford toinen ankkurimme?
Somerset toinen kelpo mastomme?
Ja taakelimme Ranskan yst‰v‰t?
Ja miksi, vaikka tottumattomia,
Min‰ ja Edward emme voisi kerran
K‰tev‰n per‰miehen tointa pit‰‰?
Per‰sint' emme j‰t‰ itkun vuoksi,
Vaan haahden turvaamme -- vaikk' eitt‰is tuuli --
Luotoihin sek‰ s‰rkkiin s‰rkym‰st‰.
Laineita uhmaa, ‰l‰ liehakoi!
Ja Edward eikˆ ole raivo meri?
Ja Clarence petollinen pˆlyhiekka?
Ja Richard ryhmyllinen turmaluoto?
Kaikk' alus-raukan vihamiehi‰?
Jos uida voit, ah! se ei paljon auta;
Jos hiekkaan jalkas panet, vaivut oiti;
Jos astut luodolle, sun virta vie;
Tai kuolet n‰lk‰‰n, kolmin kerroin n‰lk‰‰n.
Ma t‰ll‰, loordit, tahdon osoittaa,
Ett', ykskin teist‰ paeta jos aikoo,
Nuo veljekset h‰nt' enemp‰‰ ei s‰‰li
Kuin raivot aallot, luodot taikka s‰rk‰t.
Miehuutta siis! Vain lapsen heikkoutta
On sit‰ valittaa, jot' ei voi v‰ltt‰‰.
PRINSSI.
Oi, moinen urhoollinen nainen voisi,
Jos n‰m‰ sanat kuulis pelkuri,
Niin t‰m‰n rinnan miehuudella t‰ytt‰‰,
Ett' aseittakin voittais asemiehen!
En t‰t‰ puhu ep‰luulosta;
Jos ep‰ilisin ket‰‰n pelkuriksi,
Niin heti tiehens‰ h‰n menn‰ sais,
Jott' ei h‰n t‰‰ll‰ pelkuruuttaan voisi
Kehenk‰‰n saastuttaa. Jos t‰‰ll' on moista --
Jost' armon Herra varjelkoon! -- niin menkˆˆn,
Ennenkuin apuansa tarvitsemme.
OXFORD.
Vaimot ja lapsetko noin uljaat ovat,
Ja urhot pelk‰is! -- Mik‰ h‰pe‰!
Oi, kelpo prinssi! Kuulu esi-is‰s
Sinussa el‰‰; kauan el‰ sin‰;
Kuvansa ole, maineens' elvytt‰j‰!
SOMERSET.
Ken moisesta ei toivost' ottele,
H‰n menkˆˆn maata ja, jos her‰‰, tulkoon,
Kuin huuhka p‰iv‰ll', ivaksi ja kummaks.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Jalo Somerset ja kelpo Oxford, kiitos!
PRINSSI.
Min‰kin kiit‰n; muut' ei mulla antaa.
(Sanansaattaja tulee.)
SANANSAATTAJA.
Aseisiin, loordit! Edward l‰hestyy,
Valmiina taistoon; siis vain rohkeutta!
OXFORD.
Sen arvasin: sen miehen temppuja
On rient‰‰ noin, meit' yll‰tt‰‰ksens‰.
SOMERSET.
Mut erehtyy: olemme varusteissa.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Mua ilahuttaa n‰hd‰ intoanne.
OXFORD.
T‰ss' asemamme on, t‰st' emme v‰isty.
(Marssi. Kuningas Edward, Clarence, Gloster
tulevat et‰‰lt‰ sotajoukkoineen.)
KUNINGAS EDWARD.
Tuoss', sotaveikot, on se okamets‰,
Jonk' oman voimamme ja taivaan avull'
Aiomme ennen iltaa juuria.
Tuleenne sytykett' ei en‰‰ tarvis,
Se kyllin lieskaa k‰rvent‰‰kseen nuo.
Nyt taistonmerkki vain ja tyˆhˆn, loordit!
KUNINGATAR MARGAREETA.
Ritarit, loordit, ylimykset, puheen
Mult' itku kielt‰‰: joka sanaan, n‰hk‰‰s,
Mun t‰ytyy silmieni vett‰ juoda.
Siis t‰‰n vain sanon: Henrik kuninkaanne
On noiden vankina, pois h‰lt' on kruunu,
Maa tappotalona, kansa teuraana,
Lait poljettuina, aarteet h‰viˆss‰;
Ja tuossa susi, joka ryˆstˆn teki.
Teiss' oikeus on; siis, Herran nimeen, loordit!
Rohkeutta vain! Nyt merkki taisteluun!
(Molemmat armeijat menev‰t.)
Viides kohtaus.
Toinen kohta samaa tasankoa.
(Solamelskett‰; hyˆkk‰yksi‰; per‰ytymist‰.
Sitten tulevat kuningas Edward, Clarence,
Gloster sotajoukkoineen: kuningatar
Margareeta, Oxford ja Somerset vankeina.)
KUNINGAS EDWARD.
Nyt loppu melskeisen on taistelun.
Pois Oxford heti Hamin linnaan viek‰‰,
Ja syyp‰‰n Somersetin kaula poikki!
Pois viek‰‰, pois! En tahdo kuulla heit‰.
OXFORD.
En min‰ aio sanoin vaivaks olla.
SOMERSET.
En min‰ myˆs; ma kohtaloni k‰rsin.
(Vartijat viev‰t pois Oxfordin ja Somersetin.)
KUNINGATAR MARGAREETA.
Surulla surun laaksoss' erit‰‰n,
Mut iloll' ilotarhass' yhdyt‰‰n.
KUNINGAS EDWARD.
No, onko julistettu, ett‰ se,
Ken lˆyt‰‰ Edwardin, saa hyv‰n palkan,
Ja ett‰ h‰n saa pit‰‰ henkens‰.
GLOSTER.
On; vaan kas tuossa nuori Edward tulee.
(Sotamiehi‰ tulee ja Edward prinssi heid‰n kanssaan.)
KUNINGAS EDWARD.
Se hempu t‰nne! H‰nt‰ kuulkaamme.
Haa! Voiko noinkin pieni oka pist‰‰?
Mink' annat meille hyvityksen, Edward,
Siit' ett‰ miekkaan tartuit, kansan nostit,
Ja kaiken t‰m‰n tuhon aikaan sait?
PRINSSI.
Puhu kuin alamainen, pˆyhk‰ York!
Oleta, ett‰ is‰ni nyt puhuu:
Kruunustas luovu, tuohon polvistu,
Niin samat sanat esit‰n ma sulle,
Kuin sin‰ mulle, sin‰ kavaltaja.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Oi, noin jos luja oisi is‰s ollut!
GLOSTER.
Niin hameessa sa viel‰ saisit k‰yd‰,
ja Lancaster sais pit‰‰ housunsa.
PRINSSI.
Aesopus[12] talviˆisin tarinoitkoon,
Sen jutut tˆrke‰t ei sovi t‰‰ll‰.
GLOSTER.
Sanastas tuosta kidutan sua, poika.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Oletkin ihmiskiduttajaks luotu.
GLOSTER.
Pois, hiiteen pois tuo h‰ijy torapussi!
PRINSSI.
Pikemmin pois tuo h‰ijy kyss‰selk‰!
KUNINGAS EDWARD.
Vait, poika ynse‰, tai kieles salpaan!
CLARENCE.
H‰vytˆn vesa, liiaks olet suulas.
PRINSSI.
Min‰ tied‰n teht‰v‰ni, te vain ette.
Haurelias Edward, -- valapatto Clarence --
Ja ep‰luoma Richard, -- kaikki tietk‰‰:
Min' olen herranne, te petturit! --
Mult' oikeuden ja is‰lt‰ni ryˆstit.
KUNINGAS EDWARD.
Kas tuossa saat, tuon herjan ilmikuva!
(L‰vist‰‰ h‰net.)
GLOSTER.
V‰rvitkˆ? Tuossa, tuskain lievikkeeksi!
(L‰vist‰‰ h‰net.)
CLARENCE.
Ja tuossa, mua kun valapatoks s‰tit!
(L‰vist‰‰ h‰net.)
KUNINGATAR MARGAREETA.
Minutkin tappakaa!
GLOSTER (l‰vist‰m‰isill‰‰n h‰net).
Sen kyll‰ teemme.
KUNINGAS EDWARD.
Seis, Richard, seis! Jo teimme liikaakin.
GLOSTER.
Miks torall' en‰‰ maailman h‰n t‰ytt‰is?
KUNINGAS EDWARD.
H‰n pyˆrtyy! Tuntoon h‰net saattakaa!
GLOSTER.
Mua puolustele veljelleni, Clarence;
Lontoossa t‰rkeiss' asioissa k‰yn.
Te kohta saatte sielt‰ uutta kuulla.
CLARENCE.
Mit‰ sitte? Mit‰?
GLOSTER.
Tower! Tower!
(Menee.)
KUNINGATAR MARGAREETA.
Oi, Edward! Haasta ‰idillesi, lapsi!
Oi, etkˆ voi? Oo, murhaajat! Te, konnat!
Caesarin murha veren vuodatusta
Ei ollut eik‰ moitittava rikos,
Jos t‰t‰ murhaa siihen verrataan.
H‰n oli mies, t‰‰ sit‰ vastoin laps,
Ja miehet raivoaan ei tuhlaa lapseen.
Murhaajaa pahempaako? Sanokaa!
Ei, ei, ei! Syd‰n s‰rkyy, jos ma puhun,
Ja puhun siksi, ett‰ syd‰n s‰rkyy. --
Te teurastajat, konnat, verikoirat!
Ihanan taimen kesken taitoitte.
Ei lasta teill‰, tappurit! Jos oisi,
Jo aatellessa niit‰ syttyis s‰‰li.
Mut laps jos teille suodaan, olkaa varma,
Se nuorena jo teilt‰ riistet‰‰n,
Niinkuin te t‰m‰n nuoren prinssin teitte.
KUNINGAS EDWARD.
Pois h‰net viek‰‰, v‰kivalloin viek‰‰.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Ei, ‰lk‰‰ viekˆ; t‰h‰n tappakaa!
No, tuohon iske! Tyˆsi anteeks annan.
Kuin? Etkˆ? Sitten sin‰ tee se, Clarence.
CLARENCE.
Sit‰ hyv‰‰ en tee sulle, jumalauta!
KUNINGATAR MARGAREETA.
Tee, hyv‰ Clarence! Rakas Clarence, tee se.
CLARENCE.
Kuulithan valani, sit' en ma tee.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Niin, mutta tapaat tehd‰ pattovalan.
Nyt laupeutt' ois se, mik' ol' ennen synti.
Siis et? Miss' on se hornan teurastaja,
Se ruma Richard? Richard, miss‰ olet?
Et ole t‰‰ll‰; murha sun on almus,
Sa veren anojaa et koskaan hylk‰‰.
KUNINGAS EDWARD.
Pois h‰net viek‰‰'
KUNINGATAR MARGAREETA.
Niinkuin t‰m‰n prinssin,
Niin teid‰n k‰ykˆˆn sek‰ teik‰l‰isten!
(Menee.)
KUNINGAS EDWARD.
Mihin on Richard mennyt?
CLARENCE.
P‰‰t‰ pahkaa
Lontooseen, valmistamaan Towerissa
Verist‰ illallista, niinkuin luulen.
KUNINGAS EDWARD.
Pikainen on h‰n, kun saa p‰‰h‰npiston.
Nyt matkaan! Rahalla ja kiitoksella
P‰‰st‰mme joukot; sitten Lontooseen
N‰kem‰‰n, miten rakas vaimo jaksaa:
Jo varmaan laittanut on pojan mulle.
(Menev‰t.)
Kuudes kohtaus.
Lontoo. Huone Towerissa.
(Kuningas Henrik istuu kirje k‰dess‰. Towerin linnan
p‰‰llikkˆ seisoo h‰nen vieress‰‰n. Gloster tulee.)
GLOSTER.
Huomenta, mylord! Kirjassako kiinni?
KUNINGAS HENRIK.
Niin, hyv‰ herra: oikeammin, herra;
Imarrus syntist' on, ja hyv‰ samoin;
Hyv‰ Gloster yht‰ ois kuin hyv‰ piru,
Ja yht‰ tuhmaa; siis, ei: hyv‰ herra.
GLOSTER.
Mies, mene! Meill' on puhuttavaa kahden.
(Linnan p‰‰llikkˆ menee.)
KUNINGAS HENRIK.
Noin sutta veltto paimen pakenee;
N‰in leikkaa teurastajan veitsi ensin
Lakean lampaan villat, sitten kurkun. --
Mit‰ kuolinkohtaus!' aikoo Roscius
Nyt n‰ytell‰?
GLOSTER.
Ain' ounoo syyp‰‰ pahaa;
Poliisiks varas luulee joka pensaan.
KUNINGAS HENRIK.
Se lintu, jok' on liimasaitass' ollut,
Se joka pensast' aroin siivin karttaa;
Ja min‰, pienen linnun kurja is‰,
Nyt edess‰ni n‰en sen turman tuojan,
Mi poikaseni kiehtoi, vei ja tappoi.
GLOSTER.
Mik' oli houkkio se Kreetan mies,
Kun houkutteli lentoon poikansa,
Ja t‰m‰ houkka siten mereen hukkui!
KUNINGAS HENRIK.
Daedalus min‰; poikani Icarus;
Is‰ni Minos, pakomme jok' esti;
Aurinko, joka pojan siivet poltti,
Sun veljes, Edward; sin‰ itse meri,
Min pahansuopa kuilu h‰net nieli.
Ah, surmaa minut miekoin, ‰l‰ sanoin!
Tikarin piston ennen syd‰n k‰rsii
Kuin korva t‰t‰ murhetarinaa.
Mut miksi tulit? Henke‰ni tahdot?
GLOSTER.
Luuletko, ett‰ olen teloittaja?
KUNINGAS HENRIK.
Vainooja olet, sen ma varmaan tied‰n;
Ja syyttˆm‰in jos murha teloitusta,
Niin olet sin‰ teloittaja myˆs.
GLOSTER.
Sun poikas tapoin pˆyhkeilyns‰ t‰hden.
KUNINGAS HENRIK.
Jos sinut oisi tapettu, kun ensin
Sa pˆyhkeilit, niin sin' et en‰‰ el‰is
Etk' oisi voinut tappaa poikaani.
Ennustan, ett‰ monet tuhannet,
Jotk eiv‰t viel‰ aavistakaan vaaraa,
Ja monen ukon, monen lesken huokaus,
Ja monen orvon itkettyneet silm‰t --
Poikaansa is‰ suree, leski miest‰‰n,
Ja orpo vanhempainsa ‰kkisurmaa --
Pahovat p‰iv‰‰, jolloin sin‰ synnyit.
Syntyiss‰s huuhka huusi, -- paha merkki;
Kehr‰‰j‰ kirkui, ennustaen turmaa;
Ja koirat ulvoi, myrsky kaatoi puita,
Harakat nauroi virtt‰ vihlovaa,
Ja korppi kyyristihe savutorveen.
Enemp' ol' ‰idill‰s kuin ‰idin tuska,
Mut v‰hemm‰n h‰n sai kuin ‰idin toivon,
Sai h‰ijyn, kuvattoman mˆhk‰n vain,
Puun kauniin hedelm‰n ei kaltaistakaan.
Kun synnyit, oli sulla hampaat suussa:
Tulithan maailmata puremaan.
Ja, jos on totta, mit‰ lis‰‰ kuulin,
Niin tulit --
GLOSTER.
Vait! -- Kuole kesken puhettas, profeetta!
(L‰vist‰‰ h‰net.)
Muun muass' oli teht‰v‰ni t‰m‰.
KUNINGAS HENRIK.
Ja viel‰ monet muutkin murhat. -- Herra,
Suo anteeks syntini, suo anteeks h‰lle!
(Kuolee.)
GLOSTER.
Mit‰? Lancasterin ylh‰isveri laskee
Maan sis‰‰n aivan? Luulin ett‰ nousis!
Kas, kuinka miekka raukan surmaa itkee!
Noin purppuraiset noreet tihkukoot
Jokaisesta, ken huonettamme uhkaa! --
Jos viel' on elon kipin‰‰, niin mene
Alas helvettiin ja sano, ett‰ min‰
Sun l‰hetin,
(L‰vist‰‰ h‰net viel‰ kerran.)
niin, min‰, jok' en tied‰
Pelosta, s‰‰list' enk‰ rakkaudesta.
Niin, se on totta, mit‰ Henrik sanoi:
Ilmoille tulin jalat edell‰;
Siis eikˆ minun syyt‰ kiirehti‰
Ja oikeutemme anastajat kaataa?
K‰tilˆ ihmetteli, naiset huusi:
"Heresta varjelkoon! On hampaat sill‰!"
Niin olikin; siis p‰iv‰nselv‰‰ on,
Ett' ‰r‰hd‰n ja puren niinkuin koira.
Kun taivas t‰llaiseks on ruumiin tehnyt,
Niin horna sielun painakoon sen mukaan!
Ei mulla velje‰, en tule veljeen;
Ja halliparran taivaallinen rakkaus
Niiss' asukoon, jotk' ovat toisiinsa,
Ei minussa; min' olen yksin min‰. --
Varo, Clarence; valon multa h‰mmenn‰t,
Mut hankin sulle pikimustan p‰iv‰n:
Levit‰n kansaan moisen ennustuksen,
Ett Edward peloissaan on hengest‰‰n,
Ja pelon poistaakseni surmaan sinut.
Henrik ja Edward-prinssi ovat poissa:
Nyt, Clarence, sun on vuoros; muitten sitten.
Ma nousta tahdon parhaaks parahitten.
Vien tuonne piiloon, Henrik, ruumis-r‰iv‰s,
Mun riemup‰iv‰n' on sun kuolinp‰iv‰s.
(Menee, raastaen per‰ss‰‰n ruumista.)
Seitsem‰s kohtaus.
Lontoo. Huone kuninkaanlinnassa.
(Kuningas Edward istuu valtaistuimella, kuningatar Elisabet
ja pikku prinssi Clarence, Gloster, Hastings y.m. seisovat
h‰nen ymp‰rill‰‰n.)
KUNINGAS EDWARD.
Englannin valtapaikall' istun taas,
Vihollis-verin j‰lleen voitetulla.
Kaadoimme urhoolliset vastustajat
Kuin syksyn viljan t‰ydess' uljuudessaan:
Somersetia kolme, kolmin kerroin
Rohkeiksi sankareiksi tunnettua;
Kaks Cliffordia, is‰n sek‰ pojan;
Kaks Northumberlandia, joiden vertaist'
Ei ollut sotaratsun kannustajaa;
Nuo uljaat karhut lis‰ks, Warwickin
Ja Montaguen, jotk' omiin kahleisiinsa
Kuninkaallisen leijonan on panneet
Ja mets‰‰ j‰rist‰neet ‰rjynn‰ll‰‰n.
N‰in kruunust' ep‰luulon ehk‰isimme
Ja astinlaudaks saimme luottamuksen. --
Tule, Betty, ett‰ suudella saan poikaa. --
Sun t‰htes, lapsi, set‰si ja min‰
Valvoimme aseet yll‰ talviˆit‰,
K‰vimme jalan kes‰n helteess‰,
Ett' oisi turvattuna sulle kruunu,
Ja vaivoistamme sadon korjaisit.
GLOSTER (syrj‰‰n).
Tuon sadon t‰rvelen, sun p‰‰s kun kaatuu:
Huomattu viel' en ole maailmassa.
T‰‰ selk‰ taakkoja on varten kˆyry;
Ja taakan viel‰ nostaa se, tai taittuu. --
Sa tiet‰ tee, -- ja sin‰ t‰yt‰ tyˆ!
KUNINGAS EDWARD.
Clarence ja Gloster, kuningattarelle
Nyt alamaisuusvala tehk‰‰, veljet,
Ja nuorta prinssi‰nne suudelkaa.
CLARENCE.
Alamaisuuteni kuningattarelle
T‰‰n nuoren prinssin huuliin kiinnit‰n.
KUNINGATAR ELISABET.
Jalo Clarence, kiitos! Kiitos, hyv‰ veli!
GLOSTER.
Ja merkiks, ett‰ sukupuutas arvon,
T‰‰n painan suudelman sen hedelm‰‰n. --
(Syrj‰‰n.) N‰in antoi Juudas suuta mestarilleen,
Ja huusi: "El‰kˆˆn!", kun mietti: "Kuolkoon!"
KUNINGAS EDWARD.
Nyt hallitsen ma niin kuin syd‰n toivoi:
Maan rauhaan sain ja yst‰viksi veljet.
CLARENCE.
Mit' aiotte nyt tehd‰ Margareetan?
Is‰ns‰ Ranskalle on pantiks pannut
Sisiliat ja Jerusalemin
Ja l‰hett‰‰ ne t‰nne lunnahiksi.
KUNINGAS EDWARD.
Pois viek‰‰, Ranskaan h‰net laivatkaa. --
Ei muuta nyt, kuin nauttikaamme aikaa
Remuilla, juhlilla ja n‰ytelmill‰,
Niinkuin on hovin ratoks sopivaa. --
Nyt rummut, torvet soimaan! Pois nyt huoli!
Nyt alkaa hallintamme riemupuoli.
(Menev‰t.)
SELITYKSIƒ:
[1] _Uskalla siipe‰‰nk‰‰n liikutella_. Haukkajahdista otettu kuvaus.
Haukkain kaulaan sidottiin kelloja, jotta pyydett‰v‰t linnut eiv‰t
tohtisi l‰hte‰ lentoon.
[2] _Sata puntaa olkihuiskasta_. Toraisiin tai irstaisiin naisiin
kiinnitettiin h‰pe‰rangaistukseksi olkihuiska. Sen n‰ytt‰minenkin
naiselle oli jo loukkaus.
[3] _Menelaus_ oli aisankannattajain klassillinen perikuva.
[4] _Glosterin herttuakunta tiet‰‰ pahaa_. Thomas Woodstock ja
Humphrey, kumpikin Glosterin herttuoita, olivat tulleet murhatuiksi.
[5] _P‰iv‰ksi kauemmin kuin ihme kest‰‰_. Viittaa englantilaiseen
sananlaskuun: ei ihme kest‰ yhdeks‰‰ p‰iv‰‰ kauemmin.
[6] _Jot' em‰ viel' ei ole valmiiks nuollut_. Rahvaan
luulon mukaan em‰karhu synnytti muodottoman lihamˆhk‰leen,
jota se sitten nuolemalla valmiiksi muodosteli.
[7] _Salli sisarentytt‰reni raiskattavan_. T‰h‰n tekoon oli Edward
tehnyt itsens‰ syyp‰‰ksi Warwickin omassa kodissa.
[8] _Sano, ett‰ min‰ pajunoksaa kannan_. Pajunoksa tai pajuseppel oli
hylj‰tyn lemmen vertauskuva.
[9] _Minusta ei ollut oikein tehty_ j.n.e. Rikkaat ja ylh‰iset
perij‰tt‰ret olivat kuninkaan holhouksen alaiset.
[10] _En sukuper‰‰ ollut alhaista_. Elisabetin ‰iti oli
naimisissa Bedfordin herttuan kanssa ja siis Henrik viidennen k‰ly.
[11] _K‰y t‰nne, sin‰ toivo Englannin_. Nuori Richmond tuli
myˆhemmin kuninkaaksi Henrik seitsem‰nnen nimell‰
ja teki lopun ruusujen sodasta.
[12] _Aesopus_ oli kyss‰selk‰ niinkuin Glosterkin.