"Olen. Onko hän luulonne mukaan kummitus? Minä en juuri pidä heistä
lukua eikä kapteeni myöskään, niin että meillä ei ollut paljon
tekemistä heidän kanssaan. He ovat jonkunlaisia pappeja, joilla on
kirkkoja ja kouluja aivan kuin meillä täällä Englannissa."
"Mutta", sanoi Greeta vähän epäillen, "löytyy myöskin
naislähetyssaarnaajia Intiassa, minä tiedän, että niitä löytyy."
"Te olette ihan oikeassa, olen nähnyt muutamia. Mutta ne pysyvät
kouluissaan eivätkä muuten ole kapteenin suosiossa eivätkä minunkaan."
Hän nauroi puhuessaan.
Greeta oli vaiti, mutta hän ajatteli sitä enemmän. Sitten tuli päivä,
jolloin hän itse sai tavata kapteeni d'Arcyn.
Nesbitt oli ulkona ja Greeta kantoi teetarjottimen kirjastoon. Rouva
Dale oli poissa asioitansa hoitamassa, ja hänen veljenpoikansa makasi
sohvalla uunin edessä vaippa levitettynä jalkojen peitoksi. Greeta
katseli häntä kunnioituksella ja vavistuksella; mutta ei hänen entisten
emäntäinsä eikä Nesbittin kasvatus voinut estää häntä alkamasta
keskustelua jokaisen kanssa, jonka pariin hän joutui.
"Minä toivon, herrani, että olette nyt parempi", sanoi hän, samalla
kuin hän varovasti asetti tarjottimen pöydälle.
Kapteeni d'Arcy kääntyi ja katsoi häneen väsyneellä ja hämmästyneellä
katseella, joka kuitenkin pian muuttui aivan leikilliseksi.
"Kiitos, minä voin mainiosti", sanoi hän.
"Jos minä voisin tehdä jotakin, joka saattaisi teidät paremmaksi, niin
tekisin sen mielelläni", jatkoi Greeta katsellen häntä huolestuneilla
ja vakavilla silmillä.
"Pelkäänpä, että sinä et kykene siihen", vastasi hän huvitettuna,
"ellet voi antaa minulle uutta sisäpuolta. Intia turmelee miehen
ruoansulatuskyvyn, ja se tekee hänelle monta kepposta."
Greetan siniset silmät oikein säkenöitsivät ihastuksesta.
"Oi herra kapteeni, minä tiedän, kuka voi antaa teille uuden sisustan.
Minä tunnen juuri sen oikean. Saanko sanoa sen teille?"
Vastausta odottamatta hän jatkoi -- "Se on Herra Jeesus. Hän sanoo,
että hän antaa meille uuden sydämmen, jos me rukoilemme sitä häneltä.
Jos hänen luoksensa menette, niin hän laittaa teidän sydämmenne ihan
terveeksi. Hän sen todellakin tekee, sillä minä tunnen paljon ihmisiä,
joiden sydän on parantunut, ja minä olen itse jättänyt sydämmeni
hänelle, ja hän on tehnyt minut terveeksi. Suokaa anteeksi, hyvä herra,
mutta minä soisin niin mielelläni teidän parantuvan, ja näyttää siltä,
kuin teillä olisi juuri oikea kipu. Meidän sisustamme Herra tahtookin
parantaa. Sillä raamattu sanoo: Minä tahdon antaa teille uuden sydämmen
ja uuden hengen."
Hän vaikeni hengittääksensä, ja kapteeni d'Arcy oli niin hämmentynyt,
ettei hän saanut vastatuksi sanaakaan.
Greeta oli sanonut, mitä hänellä oli sanottavaa, ja läksi pois omasta
rohkeudestaan kiihtyneenä ja vapisevana.
"Nyt sen olet tehnyt, Greeta. Olet sanonut, mihin hänen tulee mennä.
Hänen sairas sydämmensä se tekee ruumiinkin kipeäksi -- hänpä sen sanoi
minulle. Oi, minä toivon, että hän menee ja tulee terveeksi."
Mutta kyökissä hän ei sanaakaan puhunut keskustelustaan kapteenin
kanssa. Sen hän piti omana asianansa. Hän oli saanut toivomansa
tilaisuuden ja käyttänyt sitä.
"Nyt olen tuon raamatun tytön kaltainen", sanoi hän iloisesti
itsekseen. "Hän sanoi sairaalle kapteenille, mihin hänen tuli mennä,
ja sen olen minäkin tehnyt, enempää en voi. Mutta mahtaneeko hän mennä
apua etsimään?"
"Alice täti", sanoi kapteeni d'Arcy saman päivän iltapuolella, "sinulla
on merkillinen palvelustyttö talossasi."
"Sinä tarkoitat Greetaa", sanoi rouva Dale hymyillen. "Minä myönnän,
että hän näyttää kummalliselta, mutta hän on hiomaton jalokivi, Harry.
Hän on totinen, uskollinen sielu, joka panee kaiken voimansa siihen
työhön, mikä hänellä on tehtävänä. Hän ei oikeastaan kuulu minun
talonväkeeni; minä olen ottanut hänet ollakseni avuksi muutamille
ystävilleni, jotka ovat kotoaan poissa. Muistatko erästä pastori
Churchhilliä East End'issä? Minä autoin häntä hänen työssään, monta,
monta vuotta sitten."
"Minä muistan aikaisimmista lapsuudenajoistani kaksi pientä tyttöä,
jotka kävivät joskus juomassa teetä luonasi. Joy eli Joyce oli
luullakseni toisen nimi. Hän ja minä lupasimme toisillemme ikuista
ystävyyttä tai jotakin sellaista. Missä he nyt ovat?"
"Isä kuoli joku aika sitten, ja kuten luulen, jätti hän heidät
hyvin niukkoihin varoihin. He ovat ostaneet pienen huvilan maalta,
ja Greeta on heidän palvelustyttönsä. Minä asuin kesällä eräässä
talonpoikaistalossa heidän läheisyydessään ja uudistin silloin
tuttavuutemme. Nykyään he ovat Bournemouthissa, sillä Helena Churchhill
on ollut sairas ja tarvitsi ilmanalan muutosta. He lukitsivat
huvilansa, ja minä lupasin ottaa Greetan huostaani siksi aikaa."
"Onko hän tulemaisillaan pyhimykseksi, vai onko hän yksinkertainen?"
kysyi kapteeni d'Arcy veltolla äänellä.
Hänen tätinsä katsoi häneen terävin katsein.
"Onko hän puhunut kanssasi? Hänen on vaikea pitää kieltänsä aisoissa,
mutta ei hän tarkoita mitään pahaa."
Kapteeni d'Arcy naurahti.
"Hän seisoi tuossa teetarjottimensa ääressä ja saarnasi minulle
lyhyimmän ja suorasukaisimman saarnan, minkä milloinkaan olen kuullut;
mutta se äkkiarvaamaton tapa, jolla hän ryhtyi aineeseensa, oli melkein
hämmästyttävä."
Rouva Dalen kasvoihin ilmaantui vakava sävy.
"Olen pahoillani, että hän vaivasi sinua, Harry; minun täytyy myöntää,
että hänen uutteruutensa välistä käy hienotunteisuuden rajojen
yli. Mutta hänen vaikuttimensa on hyvä, ja hän on vienyt minut
takaisin sellaisten asiain käsittelyyn, jotka jo aikoja sitten olin
välinpitämättömästi jättänyt."
Rouva Dalen täytyi ponnistaa voimansa sanoakseen nämät muutamat sanat.
Hänen veljenpoikansa vihelsi hiljaa.
"Hän on alkuperäinen ja omituinen", sanoi kapteeni. "Älä kiellä häntä
puhumasta, täti. Minua huvittaa nähdä, kuinka hän aikoo lopullisesti
selittää alotetun aineensa."
"En luule, että saat kuulla enempää siitä. Mikäli olen hänestä saanut
selkoa, olen käsittänyt, että hän tarjoo viestinsä ja sitte jättää
asian silleen. Hän varmaan ei aio sinua enään vaivata."