Sa soihtu, kauas kaaokseen
sun viemme päällä päämme.
Päin astumme me pimeyteen
ja tyhjyyden me näämme.
Mut vanan jätät välkkyvän,
miss', soihtu, auot yötä.
Hän näkee meitä enemmän,
ken seuraa meidän myötä,
Hän näkee valon edessään,
mit' emme koskaan nää me,
tien löytää yönsä hämärään,
me tietä vaille jäämme.
Mut soihtuamme kantaen
ei uuvu askeleemme.
Vuossatain kautta, kansojen
me valonpiirin teemme.
Sa, soihtu, yössä loistaos,
sa säen jumaluuden,
tiet tulevaisten johtaos
ain' uskoon ajan uuden,
sa jumalsilmäin välähdys,
sa ikuisuuden laina!
On elomme vain henkäys,
sa, soihtu, loistat aina.
Pois kuihtuu kädet kantajain,
et sammu soihtu pyhä,
vaan haudoillamme loimahtain
sun liekkis loistaa yhä.
Mit' annat, muille antanet,
et meille yömme teillä:
on toivottomat sydämet
ja kädet vahvat meillä.