En voi havaita muuta kuin yhden huomattavan seikan, joka erottaa nämät
kaksi mielenliikutusta toisistaan. Se on löydettävissä siitä, että
rakkauden ja vihan esineet saattavat johtua tajuntaan joko ulkonaisten
tai sisäisten aistien ja järjen toiminnan kautta. Sillä kutsumme yleensä
hyväksi tai pahaksi sitä, mitä sisäinen aistimme tai järkemme arvostelee
soveliaaksi tai vahingolliseksi luonnollemme. Kauniiksi tai rumaksi
kutsumme sitä, minkä ulkonaiset aistimemme sellaisiksi meille kuvaavat;
tärkein aisti tässä suhteessa on näköaisti. Täten syntyy kaksi eri
rakkauden lajia, nimittäin rakkaus hyviin ja rakkaus kauniisiin
seikkoihin, jota jälkimmäistä saatamme kutsua mieltymykseksi, jott'ei
sitä sekoitettaisi toiseen, eikä himoon, jota usein kutsutaan
rakkaudeksi. Näin syntyy myöskin kaksi vihan lajia, joista toinen
kohdistuu kehnoihin seikkoihin, toinen rumiin; jälkimäistä saatamme
erotukseksi kutsua kammoksi tai vastenmielisyydeksi. Omituisinta tässä
on se, että nämät kaksi mielenliikutusta, mieltymys ja kammo,
tavallisesti ovat voimakkaammat kuin muut rakkauden tai vihan lajit,
koska se, minkä aistimukset johtavat sieluun, kiihottaa sitä
voimakkaammin kuin se, minkä järki siinä herättää. Mieltymys ja kammo
ovat kuitenkin tavallisesti aiheeltaan perättömät, ja kaikista
mielenliikutuksista ne pettävät enimmin, jonka vuoksi niiden suhteen
tulee olla hyvin varoillaan.