Sanalla tahto en tässä tarkoita halua, joka on erityinen mielenliikutus
ja tavoittelee jotakin tulevaa seikkaa; vaan tarkoitan sisäistä
vakaumusta, joka on siinä, että nykyhetkestä alkaen pidämme itseämme
liittyneinä siihen, jota rakastamme, kuvitellen kokonaisuutta, jonka
toinen osa itse olemme, ja jonka toinen osa on rakkautemme esine. Vihan
valtaamina taas pidämme itseämme kokonaisuutena, joka on kokonaan
erotettuna vastenmielisyyttä herättävästä seikasta.
81. _Erotuksesta, joka tavallisesti tehdään himotsevan ja hyvänsuovan
rakkauden välillä._
Tavallisesti erotetaan kahdenlaista rakkautta, joista toista kutsutaan
hyvänsuovaksi s. o. sellaiseksi rakkaudeksi, joka saattaa meitä
toivomaan hyvää rakkautemme esineelle. Toista kutsutaan himotsevaksi
rakkaudeksi, koska se saattaa haluamaan rakkauden esinettä. Mutta
minusta tämä erotus näyttää koskevan ainoastaan rakkauden vaikutuksia,
eikä sen olemusta. Sillä niinpian kuin olemme kohdistaneet tahtomme
johonkin esineeseen, olkoon se minkäluontoinen tahansa, olemme sille
hyvänsuovat s. o. toivomme sille myös sellaisia seikkoja, joiden
luulemme olevan sille mieluiset. Tämä on rakkauden päävaikutuksia. Jos
pidämme rakkauden esineen omistamista hyvänä seikkana tai jos haluamme
muunlaista yhteyttä sen kanssa kuin mainitun tahdon kohdistamisen kautta
tapahtuvaa, niin himotsemme sitä. Se on rakkauden tavallisimpia
vaikutuksia.
82. _Miten sangen erilaiset mielenliikutukset siinä ovat yhdenlaiset,
että ne yhtyvät rakkauteen._
Ei ole tarpeellista erottaa yhtä monta rakkauden lajia, kuin on
erilaisia rakkauden esineitä. Sillä vaikka esim. ne mielenliikutukset,
joita kunnianhimoinen henkilö tuntee tavoitellessaan kunniaa, saituri
himotessaan rahaa, juoppo himotessaan viiniä, rivo mies tahtoessaan
häväistä naista, kunnon mies ystäväänsä tai lemmittyänsä kohtaan, ja
hyvä isä lapsiaan kohtaan, suuresti eroavat toisistaan, ovat ne
toistensa kaltaiset siinä, että ne sisältävät rakkautta. Neljässä
ensimäisessä on rakkautta vain siinä suhteessa, että rakastetaan
mielenliikutuksien esineen saavuttamista, eikä itse esinettä, jota
kohtaan tunnetaan ainoastaan himoa, johon on sekaantunut muita erityisiä
mielenliikutuksia. Sitävastoin hyvän isän tuntema rakkaus lapsiinsa on
niin puhdas, ett'ei hän halua heiltä mitään eikä tahdo omistaa heitä
toisin kuin hän heidät omistaa, eikä olla liittynyt heihin läheisemmin
kuin hän on. Hän pitää heitä toisena »minänään» ja tavoittelee heidän
menestystään yhtä hartaasti kuin omaansa, jopa hartaamminkin; sillä hän
kuvittelee yhdessä heidän kanssaan muodostavansa kokonaisuuden, jonka
paras osa hän itse ei ole, ja senvuoksi hän usein uhraa omat etunsa
heidän eduilleen, eikä edes pelkää perikatoa, jos heidän pelastuksensa
on kysymyksessä. Kunnon miesten kiintymys ystäviinsä on tämän kaltainen,
vaikka se harvoin on niin täydellinen; heidän kiintymyksensä lemmittyyn
on myös suuresti senkaltainen, vaikka se myös on vähän sukua toiselle
mainitsemalleni rakkauden lajille.
83. _Yksinkertaisen kiintymyksen, ystävyyden ja hartaudellisen
kiintymyksen erotus._
Suuremmalla syyllä saattaa mielestäni erottaa rakkauden eri lajit sen
mukaan, missä määrin pidämme rakkautemme esineestä itseemme verrattuna.
Jos pidämme rakkautemme esineestä vähemmän kuin itsestämme, tunnemme
sitä kohtaan yksinkertaista kiintymystä; jos pidämme siitä yhtä paljon
kuin itsestämme, syntyy ystävyys; jos pidämme siitä enemmän, saattaa
täten syntynyttä mielenliikutusta kutsua hartaudelliseksi
kiintymykseksi. Voimme siis olla kiintyneet johonkin kukkaan, lintuun
tai hevoseen; mutta ainoastaan se, jolla on hyvin omituinen mieli,
saattaa tuntea ystävyyttä muita kuin ihmisiä kohtaan. Ihminen näet on
siihen määrään tämän mielenliikutuksen esine, ett'ei ole niin
epätäydellistä ihmistä, joka ei voisi saavuttaa täydellistä ystävyyttä
sellaisen henkilön puolelta, josta hän pitää, ja jolla todella on ylevä
ja jalo luonne, kuten myöhemmin pykälissä 144 ja 146 osotetaan. Mitä
hartaudelliseen kiintymykseen tulee, niin sen pääesine epäilemättä on
ylin jumaluus, jota kohtaan meillä välttämättömästi on hartaat tunteet,
jos tunnemme sitä niinkuin meidän tulee. Mutta saatamme myös olla
hartaudellisesti kiintyneet ruhtinaaseemme, maahamme, kotikaupunkiimme,
jopa yksityiseen henkilöön, jos kunnioitamme häntä paljon enemmän kuin
itseämme. Näiden kolmen rakkauden lajin erotus selviää etupäässä niiden
vaikutuksista. Kokiessamme itsessämme kutakin näistä rakkauden lajeista,
pidämme itseämme liittyneenä rakkautemme esineeseen, mutta olemme aina
valmiit uhraamaan tuon kokonaisuuden vähemmänarvoisen osan
pelastaaksemme toisen. Tuntiessamme siis yksinkertaista kiintymystä,
pidämme aina itseämme etevämpänä kiintymyksemme esinettä; hartaudellisen
kiintymyksen valtaamina päinvastoin pidämme tämän kiintymyksen esinettä
siihen määrään itseämme ylevämpänä, ett'emme pelkää edes kuolemaa jos
voimme sen pelastaa. Tästä on usein nähty esimerkkejä niissä, jotka
ovat antautuneet alttiiksi varmalle kuolemalle puolustaakseen
ruhtinastaan tai kotikaupunkiaan, jopa välistä yksityisiä henkilöitä,
joihin ovat olleet hartaasti kiintyneet.