Jos havaitsemme hyvää tai pahaa, jota käsitämme muille kuuluvaksi,
voimme pitää heitä joko sitä ansaitsevina tai ansaitsemattomina;
edellisessä tapauksessa herää meissä ainoastaan ilon tunne, koska meistä
on hyvä, että käy niinkuin pitää. Ero on vain siinä, että hyvän
aiheuttama ilo on vakava, kun sitävastoin pahan synnyttämää iloa seuraa
nauru ja iva. Mutta jos huomaamme toisten ansaitsemattansa saavan
osakseen hyvää tai pahaa, herättää hyvän havaitseminen kateutta, ja
pahan havaitseminen sääliä, jotka molemmat ovat surun lajeja. Tulee
huomata, että samat mielenliikutukset, jotka ovat nykyisen hyvän tai
pahan synnyttämät, usein saattavat kohdistua myöskin vastaisuudessa
tapahtuvaan hyvään tai pahaan, mikäli se luulo, että ne todella
tapahtuvat, saattaa meitä kuvittelemaan niitä nykyisiksi.