Kun sielu tahtoo palauttaa muistiin jonkun seikan, panee tahto rauhasen
heilumaan eri tahoille ja se syöksee elonhengekkeitä aivojen eri osiin,
kunnes ne tapaavat ne jäljet, jotka muistiin palautettava seikka on
jättänyt aivoihin. Nämät jäljet näet ovat aivohuokosia, joiden kautta
elonhengekkeet aikaisemmin ovat kulkeneet kysymyksessä olevan seikan
mielikuvaa kohti, ja nämät huokoset avautuvat senvuoksi helpommin
toistamiseen niille elonhengekkeille, jotka siirtyvät niitä kohti.
Saapuessaan näiden huokosten luo, mainitut elonhengekkeet siis siirtyvät
helpommin niihin kuin muihin ja aikaansaavat siten rauhasessa liikkeen,
joka herättää sielussa mielteen samasta esineestä, jonka se tahtoi
palauttaa muistiin.
43. _Miten sielun kuvitteleminen tapahtuu, miten se voi olla
tarkkaavainen ja liikuttaa ruumista._
Kun tahdomme kuvitella jotakin, jota emme koskaan ole nähneet, panee
tahto rauhasen heilumaan niin, että elonhengekkeet siirtyvät niihin
aivosoluihin, joiden aukoista kysymyksessä oleva mielle ilmestyy. Kun
tahdomme pysäyttää tarkkaavaisuutemme kohdistaaksemme sen joksikin aikaa
johonkin esineeseen, pidättää tahto rauhasta sen ajan samassa paikassa;
ja jos tahdomme astua tai muuten liikuttaa ruumistamme, panee tahto
rauhasen siirtämään elonhengekkeitä tätä aikaansaaviin lihaksiin.
44. _Jokainen tahdonilmaus on yhdistynyt johonkin rauhasen liikkeeseen,
mutta taitavuuden ja tottumuksen avulla saattavat tahdonilmaukset
liittyä muihinkin liikkeisiin._
Tahto ei aina ole liikkeidemme alkuvaikutin eikä yleensä sellaisen
seikan vaikuttaja, josta liike seuraa. Tässä näet on vaihtelevaisuutta
sen mukaan kuin luonto tai tottumus eri tavalla on yhdistänyt jokaisen
rauhasen liikkeen jokaiseen ajatukseen. Jos esim. tahdomme asettaa
silmämme tarkastamaan kaukaista esinettä, niin tahto laajentaa
silmäterää, ja jos rupeamme katselemaan läheistä esinettä, niin tahto
supistaa silmäterää. Mutta jos vain tahdomme laajentaa silmäterää, emme
voi sitä tehdä, vaikka kuinka tahtoisimme, koska luonto ei ole
yhdistänyt sitä rauhasen liikettä, joka siirtää elonhengekkeitä
näköhermoihin silmäterän laajentamista tai supistamista varten,
sellaiseen tahdontoimintaan, joka yksistään aikaansaisi nämät muutokset
silmäterän ko'ossa, vaan siihen tahdontoimintaan, jonka seurauksena on
kaukaisen tai läheisen esineen tarkastaminen. Ja jos me puhuessamme
ajattelemme ainoastaan sitä, mitä aiomme sanoa, liikkuvat kielemme ja
huulemme paljoa nopeammin ja paremmin, kuin jos tuumisimme, miten
liikuttaisimme niitä kaikilla niillä eri tavoilla, jotka ovat
välttämättömät sanojen synnyttämiseksi. Sillä oppiessamme puhumaan on se
sielun toiminta, joka rauhasen välityksellä voi liikuttaa kieltä ja
huulia, tottumuksen kautta yhdistynyt niiden sanojen merkitykseen, jotka
ovat näiden liikkeiden seurauksena, eikä itse liikkeisiin.