Hän näytti kenkiänsä, jotka olivat tehdyt turkishylkeen ja mursun
nahasta ja vieras tarkasti niitä peitetyllä mielenkiinnolla.
"Minä sain ne hyvin tiukasti tingittyäni."
Klok-No-Ton nyökkäsi jännittyneenä.
"Minä sain ne mieheltä La-lah. Hän on merkillinen mies, ja minä olen
usein ajatellut..."
"Niin?" keskeytti Klok-No-Ton kärsimättömästi.
"Olen usein ajatellut", päätti Scundoo lauseensa, ja oli sitten hetken
vaiti. "Nyt on kaunis päivä ja noituutesi on voimallinen, Klok-No-Ton."
Klok-No-Ton'in kasvot kirkastuivat. "Sinä olet suuri mies, Scundoo,
shamaani shamaanien joukossa. Minä lähden nyt. Tulen sinua aina
muistamaan. Ja mies La-lah on, niinkuin sinä sanoit, merkillinen mies."
Scundoo hymyili vieläkin kalpeammin, sulki oven lähtevän vieraansa
perään ja salpasi sen kahteen kertaan.
Sime pani kuntoon kanoottiaan, kun Klok-No-Ton tuli rantaan, ja hän
keskeytti työnsä vain ladatakseen pyssynsä, jonka pani viereensä
saataville.
Shamaani huomasi tämän ja huusi: "Kokoontukoon kaikki kansa tähän
paikkaan! Tämä on Klok-No-Ton'in, pirunhakijan ja pirujen karkoittajan,
käsky."
Hän oli aikonut koota heidät Hooniah'n taloon, mutta oli välttämätöntä,
että kaikki olisivat läsnä, ja hän epäili Sime'n kuuliaisuutta eikä
halunnut riitaa. Hänestä oli paras jättää Sime omaan oloonsa, sillä
Sime ei ylipäänsä ollut kenenkään shamaanin terveydelle hyvä.
"Tuotakoon nainen Hooniah tänne", komensi Klok-No-Ton, katsellen
vihaisesti ympärillään olevaa piiriä, ja niillä joihin hänen silmänsä
sattui, kulkivat kylmät väreet pitkin selkäpiitä.
Hooniah hiipi esiin, pää painuksissa ja katse sivulle päin luotuna.
"Missä ovat peitteet?"
"Minä ripustin ne vain päivänpaisteeseen ja katso, ne olivat poissa;"
inisi hän.
"Vai niin?"
"Se oli Di Ya'n syy."
"Vai niin?"
"Hänet olen minä pehmittänyt, ja tulen vieläkin pehmittämään, koska hän
on tuottanut onnettomuutta meille, jotka olemme köyhiä ihmisiä."
"Peitteet" huusi Klok-No-Ton käheästi, huomaten Hooniah'n tahtovan
vähentää hänelle tulevaa palkkiota. "Peitteet, nainen! Niiden arvo
tunnetaan."
"Minä ripustin ne vain päivänpaisteeseen", tiuskasi vaimo, "ja me
olemme köyhää väkeä, eikä meillä ole mitään."
Shamaani ojentautui äkkiä pirullisesti irvistäen, ja Hooniah peräytyi.
Mutta mies hypähti samassa eteenpäin, silmät nurinpäin päässä ja
alaleuka roikkuen, niin että nainen horjahti ja kaatui, madellen hänen
jaloissaan. Shamaani heilutti käsiään, hurjasti piesten ilmaa, hänen
ruumiinsa vääntyessä ja kiertyessä tuskissa. Näytti siltä kuin saisi
hän kaatuvataudin kohtauksen. Hänen huulilleen tuli valkoista vaahtoa
ja hänen ruumiinsa vapisi ja nytkähteli.
Naiset alkoivat valittaen laulaa, heilutellen ruumiitaan veltosti
edestakaisin ja miehet lankesivat huumiotilaan, kunnes ainoastaan Sime
oli jäljellä. Hän istui kanoottinsa laidalla, katsellen ivallisesti
tätä menoa; hänen esivanhempiensa peritty taikausko pyrki vaikuttamaan,
mutta hän vannoi vahvimmat valansa, että häntä ei lannisteta.
Klok-No-Ton oli kauhea katsella. Hän oli heittänyt vaippansa yltään ja
repinyt vaatteensa, niin että hän, paitsi uumilla roikkuvaa
kotkankynsistä tehtyä vyötä, oli aivan alaston. Kiljuen ja karjuen,
musta tukka kuin yön varjona leyhyen, juoksi hän hurjasti ympäri
piiriä. Hänen raivossaan oli jonkinlaista alkuperäistä poljentoa, ja
kun kaikki olivat yhtyneet siihen, heiluttaen ruumiitaan samaan tahtiin
kuin hänkin, huutaen yhteen ääneen, istui hän suorana, käsi ojennettuna
osoittaen sormella, joka oli kuin petolinnun kynsi. Tähän vastattiin
kuin kuolevan soinnuttomalla ähkinällä, ja ihmiset kumartuivat
vapisevin polvin, kun tuo kauhistuttava sormi hitaasti kulki heidän
ohitseen. Sillä se merkitsi kuolemaa, ja ne, joiden ohi se oli
kulkenut, saivat jäädä eloon ja he seurasivat sen kulkua jännittyneinä.
Lopulta pysähtyi kohtalokas sormi La-lah'in kohdalle, joka päästi
hirveän huudon. Hän vapisi kuin haavanlehti ja näki jo itsensä
kuolleena, omaisuutensa jaettuna ja leskensä hänen veljensä vaimona.
Hän koetti puhua, kieltää, mutta hänen kielensä oli tarttunut
kitalakeen ja hänen kurkkuaan kuristi sietämätön jano. Klok-No-Ton
näytti puoliksi pyörtyneen, nyt kun hän oli tehnyt työnsä; mutta hän
odotti silmät kiini suurta veri-huutoa, -- suurta veri-huutoa, jonka
hän tunsi tuhansista noitumistilaisuuksista, jolloin heimon väki susina
hyökkäsi vapisevan uhrin kimppuun. Mutta hiljaisuus vallitsi, sitten
kuului hiljaista kikatusta sieltä ja täältä, joka levisi kunnes kaikki
nauroivat täyttä kurkkua.
"Minkätähden?" huusi hän.
"Hahhah!" nauroi kansa. "Sinun loitsusi ovat huonoja, oi Klok-No-Ton."
"Kaikki sen tietävät", änkytti La-lah. "Kahdeksan pitkää kuukautta olen
ollut poissa Siwash-heimon hylkeenpyytäjien parissa ja vasta tänään
tulin takaisin ja Hooniah'n peitteet olivat poissa, ennenkuin tulin."
"Se on totta", huusivat kaikki yhteen ääneen. "Hooniah'n peitteet
olivat poissa, ennenkuin hän tuli."
Mutta Klok-No-Ton näki ainoastaan Scundoo'n naaman ja hänen kalpean
hymynsä ja kuuli ainoastaan heinäsirkan kaukaisen, heikon sirkutuksen:
"Minä sain ne mieheltä La-lah ja minä olen usein ajatellut", ja "nyt on
kaunis päivä ja noituutesi on voimallinen."
Hän hyökkäsi Hooniah'n ohitse ja piiri teki hänelle vaistomaisesti
tietä. Sime huusi hänelle pilkallisesti kanoottinsa laidalta, naiset
nauroivat häntä päin naamaa, hänen jälkeensä huudettiin ilkkuvasti,
mutta hän ei mistään välittänyt, juoksi vain kohti Scundoo'n majaa, Hän
koputti ovelle, hakkasi sitä nyrkeillään, ja kiljui raakoja
haukkumasanoja. Mutta vastausta ei kuulunut, paitsi silloin tällöin
kuultiin Scundoo'n lukevan loitsujaan. Klok-No-Ton riehui kuin
mieletön, mutta kun hänen piti isolla kivellä murtaa ovi, rupesivat
miehet ja naiset mutisemaan. Ja hän, Klok-No-Ton, tiesi, että hänen
valtansa ja voimansa oli mennyttä vieraan kansan silmissä. Hän näki
miehen kumartuvan ottamaan kiveä, ja toisenkin, ja hänet valtasi pelko.
"Älä loukkaa Scundoo'ta, joka on taituri!" huusi joku naisista.
"Paras on sinun lähteä omaan kylääsi", neuvoi eräs miehistä uhkaavasti.
Klok-No-Ton kääntyi ympäri ja meni joukon halki rantaan, sydämessään
karvas kiukku ja -- eikä syyttä -- ajatellet suojatonta selkäänsä.
Mutta kiviä ei heitetty. Lapset kieppuivat pilkaten hänen jaloissaan ja
nauru ja ivahuudot raikuivat ilmassa, mutta siinä kaikki. Mutta hän ei
hengittänyt vapaasti ennenkuin kanootti oli kaukana laineilla; silloin
hän nousi seisomaan ja kirosi kylän ja sen asukkaat, eikä unohtanut
erikseen mainita Scundoo'ta, joka oli tehnyt hänestä pilkkaa.
Rannalla alettiin huutaa Scundoo'ta, ja koko kylänväki piiritti hänen
oveaan pyytäen ja vannottaen ja epäselvästi soristen, kunnes hän tuli
ulos ja nosti kätensä.
"Koska te olette minun lapsiani, annan teille anteeksi", sanoi hän.
"Mutta en koskaan toiste. Viimeisen kerran saa teidän mielettömyytenne
olla kostamatta. Se, mitä te tahdotte, täytetään, ja minä tiedän jo,
mitä se on. Tänä yönä, kun kuu on mennyt maailman taakse katselemaan
mahtavia vainioita, kokoontukoon pimeässä kaikki kansa Hooniah'n majan
eteen. Silloin on ilkilyöntekijä astuva esiin ja saapa ansaitsemansa
palkan. Minä olen puhunut."
"Se on oleva kuolema", huusi Bawn isoon ääneen, "sillä olemme saaneet
kärsiä huolta ja häpeää."
"Olkoon niin", vastasi Scundoo sulkien ovensa.
"Nyt on kaikki selviävä, ja tyytyväisyys on jälleen vallitseva
joukossamme", julisti La-lah ennustajan äänellä.
"Kiitos Scundoo'n, pienen miehen", sanoi Sime pilkallisesti.
"Kiitos Scundoon, pienen miehen taikojen", korjasi La-lah.
"Nämä Thlinket-ihmiset ovat mielettömyyden lapsia!" Sime läimäytti
reiteensä. "En käsitä, että täysikasvuiset naiset ja väkevät miehet
kieriskelevät loassa, uneksien asioista ja ihmetellen satuja."
"Minä olen maailmaa kulkenut mies", vastasi La-lah. "Minä olen kulkenut
syvillä merillä ja olen nähnyt merkkejä ja ihmeitä, ja minä tiedän,
että ne pitävät paikkansa. Minä ole La-lah --"
"Velmu --"
100
"Siksi kutsuttu, mutta Matkamies oikealla nimellä."
"Minä en ole niin suuri matkamies --" alkoi Sime.
"Pidä siis suusi kiini", keskeytti La-lah, ja he erosivat vihoin.
Kun kuun viimeinen hopeinen kajastus oli kadonnut maailman taakse, tuli
Scundoo Hooniah'n majan ympärille kokoontuneeseen väkijoukkoon. Hän
käveli nopeaan ja kevyesti, ja ne, jotka näkivät hänet Hooniah'n
hylkeenrasvalampun valossa, huomasivat, että hän tuli tyhjin käsin,
ilman kulkusia, naamiota tai shamaanin taikavehkeitä, ainoastaan iso,
uninen korppi toisessa kainalossaan.
"Oletteko koonneet puita nuotiota varten, että kaikki näkisivät, mitä
tapahtuu?" kysyi hän.
"Olemme", vastasi Bawn. "Puita on yllin kyllin."
"Siis kuunnelkoot kaikki, sillä minun sanani tulevat olemaan harvat
luvultaan. Olen tuonut kanssani Jelchs'in, korpin, joka paljastaa
salaisuuksia ja näkee tulevia tapahtumia. Sen tulen minä panemaan
Hooniahn'n ison mustan padan alle, hänen majansa pimeimpään nurkkaan.
Hylkeenrasvalamppu sammutetaan, ja kaikki jäävät ulos pimeyteen, Yksi
kerrallaan on teidän mentävä majaan, laskettava kätenne kattilalle
pitkän hengenvedon ajaksi ja tultava takaisin ulos. Se on hyvin
yksinkertaista. Jelchs kyllä epäilemättä äännähtää, kun ilkityöntekijän
käsi on likellä sitä. Tai jos joku tietää jotakin muuta, ilmituokoon
viisautensa. Oletteko te valmiit?"
"Me olemme valmiit", oli moniääninen vastaus.
"Siis tahdon kutsua jokaisen vuorolleen, miehen ja naisen, kunnes
kaikki ovat kutsutut."
La-lah käskettiin ensimäisenä ja meni heti majaan. Kaikki heristivät
korviaan ja kuulivat hiljaisuuden vallitessa hänen askeleensa, hänen
kulkiessaan poikki natisevan lattian. Siinä olikin kaikki. Jelchs ei
päästänyt ääntäkään, ei antanut merkkiä. Sitten oli Bawn'in vuoro,
sillä olihan mahdollista, että mies varasti omat peitteensä,
tarkoituksella häväistä naapureitaan. Sitten meni sisään Hooniah ja
muut vaimot ja lapset, mutta ilman tulosta.
"Sime!" huusi Scundoo.
"Sime!" kertasi hän.
Mutta Sime ei liikahtanutkaan.
"Pelkäätkö sinä pimeää?" kysyi La-lah karskisti, nyt kun hänen oma
viattomuutensa oli todettu.
Sime naurahteli! "Minä nauran kaikelle, sillä se on sulaa hullutusta.
Menen kuitenkin sisään; en siksi, että uskoisin ihmeisiin, mutta
näyttääkseni, etten pelkkää."
Ja hän meni rohkeasti sisään, tullen pois yhtä ivallisena.
"Jonakin päivänä kohtaa sinut äkillinen kuolema", kuiskasi La-lah
harmistuneena.
"Epäilemättä", vastasi pilkkaaja kevyesti "Harvat meistä vuoteisiinsa
kuolevat, kiitos shamaanien ja syvän meren."
Kun puolet kylän väestä onnellisesti oli kestänyt kokeen, rupesi
mieliala kiusallisesti kiihtymään, koska ei tultu mihinkään tuloksiin.
Kun kaksi kolmasosaa oli sen läpäissyt, kaatui eräs raskaana oleva
nuori nainen, ruveten kauhuissaan hermostuneesti huutamaan ja
nauramaan.
Vihdoin tuli viimeisten vuoro mennä sisään, eikä mitään ollut
tapahtunut. Ja Di Ya oli kaikista viimeinen. Varmasti se olisi hän.
Hooniah valitti suruaan tähdille, ja muut vetäytyivät kauemmaksi
onnettomasta nuorukaisesta. Hän oli peljästyksestä puolikuollut, ja
hänen jalkansa notkahtelivat hänen allaan, niin että hän horjahti
kynnyksellä, ja oli kaatumaisillaan. Scundoo työnsi hänet sisään ja
sulki oven. Pitkään aikaan ei kuulunut muuta kuin pojan itku. Sitten
kuului hänen hitaitten askeleittensa natina, hänen mennessään nurkkaan,
ja palaavien askelten natina. Ovi aukeni ja hän tuli ulos. Mitään ei
ollut tapahtunut.
"Sytyttäkää nuotio", komensi Scundoo. Kirkkaat liekit rupesivat
loimuamaan ja valaisivat sekä vielä hiukan peljästyneitä, että
epäileviä naamoja.
"Koe on kaikesta päättäen epäonnistunut", kuiskasi Hooniah miehelleen.
"Niin", vastasi tämä mukaantuvaisesti, "Scundoo vanhenee ja me
tarvitsemme uuden shamaanin."
"Missä on nyt Jelchs'in viisaus?" kikatti Sime La-lah'n korvaan.
La-lah pyyhkäsi hämillään otsaansa, eikä vastannut mitään.
Sime pullisti ylimielisesti rintaansa, ja tepasteli pienen shamaanin
luokse. "Hohhoh! mitäs minä sanoin. Ei siitä tullut mitään!"
"Siltä se voi näyttää! Siltä se voi näyttää!" vastasi Scundoo
hiljaisesti. "Ja se voi näyttää merkilliseltä niiden mielestä, jotka
eivät ymmärrä salattuja asioita."
"Niinkuin sinä?" kysyi Sime nenäkkäästi.
"Ehkä niinkuin minäkin." Scundoo puhui aivan hiljaa, hänen
silmäluomensa painuivat hiljaa alemmaksi ja yhä alemmaksi, kunnes ne
kokonaan peittivät hänen silmänsä. "Aion siis tehdä uuden kokeen.
Nostakoon jokainen mies, nainen ja lapsi nyt ja heti kätensä korkealle
päänsä yläpuolelle."
Käsky oli niin odottamaton ja lausuttiin niin mahtipontisesti, että
kaikki tottelivat kysymättä. Joka käsi oli ilmassa.
"Katselkoon jokainen toistensa käsiä, ja katselkoot kaikki", komensi
Scundoo, "että --"
Mutta hänen äänensä hukkui naurun rähäkkään, joka kuitenkin ilmaisi
kiukkua. Kaikkien silmät olivat kohdistuneet Sime'en. Jokaisen kädet,
paitsi hänen olivat noesta mustat, mutta hänen eivät olleet Hooniah'in
padan nokeamat. Ilman halki lensi kivi, joka osui hänen poskeensa.
"Se on valhe", lausui hän. "Valhe! Minä en tiedä mistään Hooniah'en
peitteistä!"
Toinen kivi sattui hänen otsaansa, iso veri-huuto kajahti, ja
jokapaikassa tunnustelivat ihmiset maata kiviä löytääkseen. Hän
horjahti ja oli kaatumaisillaan.
"Se oli leikkiä! Paljasta leikkiä!" lausui hän. "Minä otin ne
ainoastaan leikillä!"
"Mihinkä sinä olet ne piiloittanut?" Scundoo'n terävä, kimakka ääni
viilsi kuin veitsi läpi melun.
"Suureen nahkaläjään majassani, siihen joka on telttatangon juurella",
vastasi mies. "Mutta se oli leikkiä, minä sanon sen, ainoastaan --"
Scundoo nyökäytti päätään, ja ilma sakeni lentävistä kivistä. Simen
vaimo itki hiljaa pää polvillaan, mutta hänen pieni poikansa, joka
huusi ja nauroi, heitteli kiviä niinkuin muutkin. Hooniah hoippui
takaisin kalliine peitteineen. Scundoo pysäytti hänet.
"Me olemme köyhää väkeä ja meillä on vähän", inisi nainen. "Älä siis
kohtele meitä ankaruudella, oi Scundoo."
Kansa poistui horjuvan kiviröykkiön luota, jonka he olivat rakentaneet
ja jäivät kuuntelemaan.
"En, se ei ole koskaan ollut minun tapani, Hooniah hyvä", vastasi
Scundoo, tarttuen peitteisiin. "Näyttääkseni, etten ole ankara, otan
ainoastaan nämät."
"Enkö minä ole viisas, lapseni?" kysyi hän.
"Totisesti olet sinä viisas, oi Scundoo!" huusivat he yhteen ääneen.
Ja hän poistui pimeyteen, peitteet ympärilleen käärittyinä, ja torkkuva
Jelchs kainalossaan.