Yhtäpitäväisyys Herramme toisen tulemisen ja jumalallisen suunnitelman
muiden osien kanssa. -- Millätavoin ja milloin Seurakunta tulee
näkemään hänet. -- Millätavoin ja milloin Herran kirkkaus on niin
ilmestyvä, että kaikki liha yhdessä näkee sen. -- Näennäisesti
toisiensa kanssa ristiriidassa olevat ilmotukset näytetään olevan
keskenään yhtäpitävät. -- Hän tulee "niinkuin varas". -- "Ei nähtävällä
tavalla". -- Ja kumminkin "sotahuudolla". -- "Äänillä". -- Ja "suuren
pasuunan äänellä". "Hän on ilmestyvä tulenliekissä kostamaan". -- Ja
kumminkin on hän tuleva "samalla tavalla", kuin hän meni pois. --
Profetallisen ajan tärkeys tämän yhteydessä osotettu. -- Millä tavalla
nykyiset merkit ovat sopusoinnussa kaiken tämän kanssa.
Nopeasti loppuaan kohti rientävät pakanain ajat, joita juuri
käsittelimme, samoin kuin varmuus Seurakunnan toivon täyttymisestä
_ennen_ niiden loppua, terottavat sellaisien ikävöimistä, jotka
odottavat Israelin lohdutusta. Sellaiset isoavat ja janoavat mitä ikänä
Isämme lienee ilmottanut profeettain kautta "elonkorjuusta", tämän
aikakauden lopusta eli päättymiskaudesta -- nimikirkon elävien jäsenten
keskuudessa tapahtuvasta vehnän erottamisesta lusteista ja ajasta,
jolloin ne, jotka voittavat, tulevat muuttumaan ollakseen Herransa
kanssa ja tullakseen Herransa ja päänsä kaltaisiksi. Mutta jotta
voisimme huomata järkevyyttä siinä, mitä ennustus opettaa näistä,
syvällistä mielenkiintoa herättävistä asioista, on aivan välttämätöntä,
että meillä on selvät mielipiteet sekä Herramme toisen tulemisen
_tarkotuksesta_ että _tavasta_, jolla hän on ilmestyvä. Me toivomme
kaikkien nykyisten lukijain tulleen vakuutetuiksi Ensimäisen osan
lukemisen kautta, että tulemisen tarkotus on saattaa sovintoon
"jokaisen, joka tahtoo" Jumalan kanssa sen hallitsemisen ja opettamisen
ja kurinpidon kautta, jota nimitetään tuomitsemiseksi ja siunaamiseksi.
Tärkeää on sentähden nyt tietää Herramme tulemisen ja ilmestymisen
tapaa, ennen kun menemme eteenpäin tutkimaan elonkorjuun aikaa y.m.
Tutkijan on tarkasti pidettävä muistissa Herramme palaamisen tarkotus,
tutkiessaan tulemisen tapaa, ja nämät molemmat, kun hän ryhtyy ajan
tutkimiseen. Tämä on välttämätöntä vastapainoksi niille väärille
mielipiteille, joita useat entuudestaan omistavat, ja jotka perustuvat
vääriin käsityksiin Herramme tulemisen sekä tarkotuksesta että tavasta.
Käsitä ja pidä mielessä niin varmasti kuin mahdollista mitä jo on
osotettu, nim., että Jumalan suunnitelma on yksi ainoa sopusointunen
kokonaisuus, joka toteutetaan Kristuksen kautta; ja että se, mitä
toimitetaan toisessa tulemisessa, suhtautuu siihen, mitä toimitettiin
ensimäisessä tulemisessa kuin seuraus syyhyn: se on, että suuri
ennalleenasettamistyö, joka kuuluu toiseen tulemiseen, on ensimäisessä
tulemisessa täytetyn pelastustyön johdonmukainen seuraus, jumalallisen
suunnitelman mukaisesti. Sentähden on Herramme palaaminen _toivon
sarastus maailmalle_, aika suosionsiunauksien jakamiselle, joka
saavutettiin pelastuksen kautta -- ja evankelinen aika on vaan
tuollainen väli-aika, jona aikana Kristuksen morsian valitaan
ottaakseen osaa Herransa kanssa suureen ennalleenasettamistyöhön, jonka
hän tulee toimeenpanemaan.
Ja koska Kristuksen Seurakunta, joka on kehittynyt
evankeliaikana, tulee olemaan Herransa kanssa osallisena suuressa
ennalleenasettamistyössä Tuhatvuotiskautena, on selvää, että Kristuksen
ensimäinen toimenpide toisessa tulemisessa on valitun seurakuntansa
kokoominen, johon profeetta viittaa (Ps. 50: 5) kun hän sanoo: "Kootkaa
minulle minun pyhäni, jotka ovat tehneet liiton kanssani uhrin kautta."
Tämä kokoominen tahi elonkorjuu tehdään silloin, kun aikakaudet
tunkeutuvat toisiinsa. Toinen aikakausi, Tuhatvuotiskausi, alkaa,
niinkuin tulee näytettäväksi, neljäkymmentä vuotta ennen, kun toinen,
evankelikausi, päättyy. (Katso I osa sivut 267--270; 234--237; sekä
Aikakausien karttaa.) Tänä elonkorjuuaikana ei tulla ainoastaan
erottamaan vehnää lusteista evankelisessa nimiseurakunnassa, ja
korjaamaan ja kirkastamaan vehnäluokkaa, vaan poltetaan (hävitetään)
myös lusteet (lusteina, matkiessaan vehnää) -- ei kuitenkaan yksilöinä,
sillä hävityksen tuli on esikuvauksellinen samoin kuin lusteetkin ja
"maan viinipuun" turmeltuneiden hedelmien (inhimillisen kunnianhimon,
saituuden ja itsekkäisyyden) korjaaminen ja hävittäminen. Nämä hedelmät
ovat kasvaneet ja kypsyneet vuosisatojen kuluessa tämän maailman
valtakunnissa ja erilaisissa porvarillisissa ja yhteiskunnallisissa
järjestöissä ihmisten keskuudessa.
Vaikka me käsitellessämme ainetta Herramme tulemisesta näytimme, että
tuleminen olisi henkilökohtainen, täytyy meidän jälleen varottaa
tutkijaa ajatuksen sekaannuksesta tutkiessaan kahta Herramme
näennäisesti vastakkaista lausetta: "Katso, minä olen teidän kanssanne
joka päivä maailman (_aionos_, aikakausien) loppuun asti" ja: "_Minä
menen_ valmistamaan teille sijaa -- -- --, ja _minä tulen takasin_ ja
otan teidät tyköni." (Matt. 28: 20; Joh. 14: 2, 3.) Seuraava pieni
tapaus saattaa valaista näiden kahden lupauksen yhtäpitäväisyyttä: Eräs
ystävä sanoi toiselle juuri kun heidän piti erota toisistaan: Muista,
että olen kanssasi koko matkalla. Millä tavalla? Ei suinkaan
persoonallisesti; sillä juuri silloin he astuivat eri juniin
matkustaakseen eri suuntiin kaukaisiin paikkoihin. Tarkotus oli,
etteivät he rakkaudessa, muistelemisissa ja osaaottavaisuudessa olisi
toisistaan erotettuina. Samanlaisessa, vaikka paljon täydellisemmässä
merkityksessä on Herra aina ollut Seurakuntaansa lähellä, hänen
jumalallisen voimansa tehdessä hänelle mahdolliseksi valvoa, johtaa ja
auttaa heitä alusta loppuun asti. Mutta emmepä nyt tarkastakaan
Herramme läsnäoloa kuvannollisessa merkityksessä, vaan hänen toista
läsnäolemisensa ja ilmestymisensä tapaa, "kun hän tulee sinä päivänä
kirkastettavaksi pyhissään ja ihmeteltäväksi kaikissa uskovissa."
Raamattu opettaa, että Kristus palaa hallitsemaan, että hänen on
hallittava, kunnes hän on kukistanut kaikki viholliset -- kaikki
vastustajat, kaiken, joka on tuon suuren ennalleenasettamisen tiellä,
jonka hän tulee toimeenpanemaan -- jolloin viimeinen vihollinen, joka
kukistetaan, on kuolema (1 Kor. 15: 25, 26); ja että hän tulee
hallitsemaan tuhatta vuotta. Sentähden onkin niinkuin olla pitää, kun
ennustuksessa huomaamme annetun paljon enemmän tilaa toiselle
tulemiselle ja sen tuhatvuotiselle voittorikkaalle ihanalle
hallitukselle ja pahan kukistamiselle, kuin ensimäisessä tulemisessa
pelastukseen määrätyille kolmellekymmenelleneljälle vuodelle. Ja
niinkuin olemme huomanneet ennustuksen koskettelevan kaikkia erilaisia
tärkeitä kohtia näiden kolmenkymmenenneljän vuoden aikana, alkaen
Betlehemistä ja Nasaretista sappeen ja etikkaan, hänen vaatteensa
jakamiseen, ristiin, hautaan ja ylösnousemiseen asti, niin huomaamme,
että ennustus samalla tavalla koskettelee eri kohtia hänen
tuhatvuotisessa läsnäolossaan, etenkin sen alkamista ja loppua.
Herramme toisen tulemisen aika tulee kestämään paljon kauvemmin kuin
ensimäinen. Hänen ensimäisen tulemisensa tehtävä täytettiin vähemmässä
kuin kolmessakymmenessäneljässä vuodessa, kun sitävastoin tarvitaan
tuhatta vuotta sen tehtävän suorittamiseksi, joka on määrätty
tehtäväksi toisessa tulemisessa. Ja siten saattaa yhdellä silmäyksellä
nähdä, että vaikka ensimäisen tulemisen tehtävä ei ollut vähemmän
tärkeä kuin toisen tulemisenkaan -- niin, vaikka se oli _niin tärkeä,
ettei_ toisen tulemisen tehtävä _milloinkaan olisi ollut mahdollinen
ilman sitä_ -- niin ei se kumminkaan ollut niin monipuolinen, eikä
siitä niinmuodoin ollut niin paljon kerrottavaakaan, kuin toisen
tulemisen tehtävästä.
Tarkastellessamme toista tulemista emme saa, enemmän kuin
ensimäisenkään tulemisen aikana odottaa, että kaikki ennustukset
tulisivat osottamaan jotain erittäin vaiherikasta kohtaa Herramme
tulemisessa ja kiinnittämään ihmisten huomion siihen tosiasiaan, että
hän on läsnä. Jumala ei tavallisesti menettele sillä tavalla; niin ei
ollut ensimäisessäkään tulemisessa. Messiaan ensimäistä tulemista ei
osottanut mikään äkillinen tahi hämmästyttävä todistus, joka olisi
poikennut asiain tavallisesta järjestyksestä, vaan se ilmotettiin ja
todistettiin ennustuksen asteettaisen täyttymisen kautta, josta
ajatteleva vaarinottaja saattoi huomata, että tapaukset, jotka olivat
odotettavissa, täyttyivät määrätyllä ajalla. Ja samalla tavalla tulee
olemaan toisessakin tulemisessa, Onkin vähemmän tärkeää, keksiä
tarkalleen se silmänräpäys, jolloin hän tuli, kuin että voimme erottaa
sen tosiasian, että hän on läsnä, kun hän on tullut. Ensimäisenkin
tulemisen aikana oli tärkeää voida huomata hänen läsnäolonsa, ja mitä
pikemmin, sitä paremmin, mutta paljon vähemmästä merkityksestä oli
tarkalleen tuntea hänen syntymisensä aika. Tarkastellessa toista
tulemista ajatellaan liian usein itse tulemista ja saapumisen hetkeä,
kun sitä vastoin olisi ajateltava sitä _läsnäolemisen aikana_, kuten
ensimäinenkin tuleminen oli. Tuo määrätty silmänräpäys, jolloin
läsnäolo on alkava, tulee silloin näyttämään vähemmän tärkeältä, ja
hänen tarkotuksensa ja tehtävänsä, hänen läsnäolemisensa aikana, tulee
silloin olemaan suuremman huomion esineenä.
Meidän on muistettava, ettei Herramme enää ole ihminen: että hän
ihmisenä antoi itsensä ihmisten lunastukseksi, koska hän juuri sitä
tarkotusta varten oli tullut ihmiseksi. (1 Tim. 2: 6; Hebr. 10: 4, 5;
1 Kor. 15: 21, 22.) Hän on nyt korkealle korotettu jumalalliseen
luontoon. Sentähden sanoo Paavali: "Jos olemmekin tunteneet Kristuksen
semmoisena kuin hän oli lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää [siten
häntä] tunne." (2 Kor. 5: 16.) Hän nousi kuolleista eläväksitekevänä
_henkenä_. (1 Kor. 15: 45) eikä ihmisenä, maasta maallisena. Hän ei
enää ole ihminen missään merkityksessä, eikä missään määrässä; sillä
emme saa unohtaa, mitä olemme lukeneet (Katso I Osa luku 10) -- että
luonteet ovat erilaiset ja selvään erotetut. Koska hän ei enää missään
suhteessa eikä missään määrässä ole ihminen, emme saa odottaa häntä
ihmisenä palaavaksi, niinkuin ensimäisessä tulemisessa. Hänen toinen
tulemisensa tulee tapahtumaan toisella tavalla ja toista tarkotusta
varten.
Huomioon ottamalla, että Herramme _muuttuminen_ inhimillisestä
jumalalliseen luontoon ylösnousemisensa jälkeen oli vielä suurempi
muuttuminen kuin se, joka tapahtui noin kolmekymmentäneljä vuotta
aikasemmin, kun hän pani pois sen kirkkauden, joka hänellä oli ollut
henki-olentona ja "tuli lihaksi", saattaa tulla suureksi hyödyksi, jos
me hyvin tarkasti ja yksityiskohtaisesti otamme tutkisteltavaksi
jokaisen hänen tekonsa niinä neljänäkymmenenä päivänä ylösnousemisensa
jälestä, ennen kun hän meni "Isän luokse"; sillä se on näiden
neljänkymmenen päiväin Jeesus, joka on tuleva jälleen, eikä _ihminen_
Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunastajaksemme kuolemassa. Hän joka
oli 'kuoletettu lihassa' oli myös tehty eläväksi _hengessä_. -- 1 Piet.
3: 18.
[Herramme kuoletettiin lihallisena tahi inhimillisenä olentona, mutta
herätettiin kuolleista henkiolentona. Ja koska Seurakunta tulee
"_muuttumaan_", tullakseen Kristuksen kaltaiseksi, on selvää, että se
muuttuminen, joka tapahtui Päälle, oli samankaltainen kuin se, joka
odottaa niitä, jotka voittavat, jotka myös tulevat muuttumaan
inhimillisestä henkisiksi luonnoksi ja tehdään hänen kaltaisikseen,
"osallisiksi jumalallisesta luonnosta". Niinmuodoin saattaa seuraavan
kertomuksen pyhien muuttumisesta sovelluttaa heidän Herraansakin, nim.:
-- "Häpeässä kylvetään, kirkkaudessa herätään; heikkoudessa kylvetään,
voimassa herätetään; kylvetään luonnollinen ruumis, herätetään
hengellinen ruumis."]
Toisessa tulemisessaan ei hän tule ollakseen alamainen niille
valloille, jotka ovat; maksamaan keisarille veroa ja kärsimään
nöyryytystä, vääryyttä ja väkivaltaa; vaan tulee hän hallitsemaan,
käyttämällä kaikkea voimaa taivaassa ja maan päällä. Hän ei tule
alennuksensa, ihmisen ruumiissa, jonka hän otti kuoleman kärsimyksien
tähden, ja joka oli alempi hänen entistä ihanaa ruumistansa (Hebr. 2:
9); vaan kirkkaassa henkisessä ruumiissaan, joka on Isän "olemuksen
perikuva" (Hebr. 1: 3); sillä kuuliaisuutensa tähden aina kuolemaan
asti, on hän nyt korkealle korotettu _jumalalliseen luontoon_ ja
Jumalan kaltaisuuteen, ja on hänelle annettu nimi yli kaikkien nimien
-- lukuunottamatta Isän nimeä. (Fil. 2: 9; 1 Kor. 15: 27.) Apostoli
näyttää, "ettei vielä ole ilmotettu" inhimilliselle ymmärryksellemme
minkä kaltainen hän on; niinmuodoin emme tiedä minkälaisiksi tulemme,
kun meidät tehdään hänen _kaltaisikseen_, mutta me (Seurakunta) voimme
iloita siitä vakuutuksesta, että me kerran tulemme olemaan hänen
luonaan, hänen kaltaisinaan ja näemme hänet _sellaisena kuin hän on_ (1
Joh. 3: 2) -- ei sellaisena kuin hän oli ensimäisessä tulemisessaan,
alennuksessa, kun hän oli pannut pois entisen ihanuutensa ja tullut
köyhäksi meidän tähtemme, että me hänen köyhyytensä kautta tulisimme
rikkaiksi.
Jos me tarkastamme sitä ymmärtäväisyyttä ja viisautta, joka ilmeni
niissä menettelytavoissa, joilla Herramme ilmotti läsnäolonsa
opetuslapsilleen ylösnousemisensa jälkeen niinkuin sitä ennenkin, on
tämä auttava meitä muistamaan, että hän tulee käyttämään samoja
viisaita menettelytapoja ilmottautuessaan toisessakin tulemisessa, sekä
seurakunnalle että maailmalle -- menettelytapoja, jotka eivät
välttämättömästi tarvitse olla samanlaisia, mutta jotka molemmissa
tapauksissa ovat hyvin sovelletut hänen tarkotuksilleen. Hänen
tarkoituksensa ei ole tehdä ihmisiä rauhattomiksi tahi kuohuttaa heidän
tunteitaan, vaan _todistaa_ heidän rauhalliselle ja tyyneelle
arvostelukyvylleen niitä suuria totuuksia, joita hän tahtoo terottaa
heille. Herramme ensimäinen tuleminen ei ollut sellainen tapaus, joka
herätti hämmästystä, melua tahi rauhattomuutta. Miten hiljaa ja
vaatimattomasti hän tulikaan! Vieläpä niin suuressa määrässä, että
ainoastaan ne, joilla oli _uskoa_ ja _nöyryyttä_, saattoivat tuossa
halpasyntyisessä lapsessa, murheiden miehessä, nöyrien ja alhaisten
ystävässä ja lopulta ristiinnaulitussa tuntea kauvan odotetun
Messiaksen.
Olihan luonnollista, että ilmotus hänen läsnäolostaan ylösnousemisen
jälkeen tulisi herättämään suurempaa ihmettelyä, etenkin kun ottaa
huomioon hänen muuttuneen luontonsa. Kumminkin täytyi tosiasiain hänen
ylösnousemisestaan, sen tosiasian yhteydessä, että hänen luontonsa oli
muuttunut, tulla täysin ilmotetuksi, ei tällä kertaa koko maailmalle,
vaan valituille todistajille, joiden tuli antaa siitä luotettava
todistus jälkeentuleville sukupolville. Jos se olisi tullut koko
maailman tietoon, olisi tuo todistus, meidän aikaamme jouduttua,
ollut paljon vähemmän luotettava, koska se olisi voinut hämmentyä
ihmis-aatteisiin ja tullut sekotetuksi heidän perimätietojensa kanssa.
Siten totuus mahdollisesti olisi voinut tuntua melkein tahi kokonaan
uskomattomalta. Mutta Jumala uskoi sen ainoastaan valituille,
uskollisille ja arvokkaille todistajille; ja kun tarkastelemme
kertomusta, huomannee jokainen, miten täydellisesti _tarkotus_
saavutettiin, ja miten selvä, varma ja vakuuttava se todistus
Kristuksen ylösnousemisesta ja muuttumisesta on, joka heille
tarjottiin. Huomaa myös sitä huolellisuutta, jolla hän karttoi
tarpeettomasti pelästyttää heitä tahi tehdä heitä rauhattomiksi
ilmottaessaan tahi esittäessään heille näitä suuria totuuksia. Ja ole
vakuutettu, että sama viisaus, ymmärrys ja taito tulee ilmenemään siinä
tavassa, jolla hän toisessa tulemisessa ilmaisee ihanan läsnäolonsa.
Rauhallinen kylmä ymmärrys tulee kaikissa tapauksissa näistä
vakuutetuksi, vaikka maailma ylipäänsä tarvinnee ankaran kurinpidon
kautta tulla saatetuksi siihen oikeaan mielialaan, jota vaaditaan
todistuksen vastaanottamiselle, jota vastoin ne, joiden sydämet ovat
oikeat, saavat tämän siunatun tiedon aikasemmin. Kaikkia todistuksia
hänen ylösnousemisestansa ja muuttumisestansa hengelliseksi luonnoksi
ei annettu opetuslapsille samalla kertaa, vaan sitä mukaan kun
jaksoivat niitä kantaa, ja sillä tavalla, joka oli omiaan tekemään
heihin syvimmän vaikutuksen.
Niiden kolmen ja puolen vuoden aikana, kun Herramme virkatoimi kesti,
olivat opetuslapset uhranneet ystävät, nimen ja maineen, elinkeinonsa
y.m. levittääkseen tietoa Messiaksen läsnäolosta ja hänen valtakuntansa
pystyttämisestä. Mutta heillä oli ymmärrettävästi kypsymättömät
ajatukset Mestarinsa korottamisen tavasta ja ajasta, ja heidän omasta
luvatusta korottamisestansa hänen kanssaan. Mutta toiselta puolen ei
täydellinen tieto ollutkaan silloin tarpeellinen; oli kylliksi, että he
uskollisesti ottivat askeleen kerrallaan, sitä mukaan, kun aika sen
ottamiselle tuli. Niinpä ilmotti Mestari heille vähän kerrallaan sitä
mukaan kun he kykenivät ottamaan vastaan sen. Ja toimensa loppupuolella
sanoi hän: "Minulla on vielä paljo sanomista teille, mutta ette voi nyt
kantaa sitä; mutta kun hän tulee, totuuden Henki, opastaa hän teidät
koko totuuteen -- -- ja tulevaiset asiat hän julistaa teille -- -- hän
opettaa teille kaikki ja muistuttaa teille kaikki, minkä olen sanonut
teille." -- Joh. 16: 12, 13; 14: 26.
Kuka voi kertoa sitä suurta pettymystä, jota he tunsivat, vaikka heitä
mahdollisimman paljon oli asestettu sitä vastaan, kun he näkivät hänet
äkkiä otettavan pois heiltä ja häpeällisesti ristiinnaulittavan
pahantekijän lailla -- hänet, jonka valtakuntaa ja kirkkautta he olivat
odottaneet ja julistaneet, ja jotka ainoastaan viisi päivää ennen hänen
ristiinnaulitsemistaan näyttivät heistä olevan niin lähellä
toteutumistansa. (Joh. 12: 1, 12--19.) Ja vaikka he tiesivät, että hän
oli väärin syytetty ja vastoin lakia ristiinnaulittu, ei se muuttanut
sitä asiaa, että heidän kauvan kytenyt kansallinen toivomuksensa saada
maallinen kuningas, joka ennalleenasettaisi heidän kansansa valtaan ja
vaikuttavaan asemaan, yhtähyvin kun heidän yksityisetkin toivomuksensa,
suunnitelmansa ja tuulentupansa tärkeistä viroista ja korkeista
kunniapaikoista valtakunnassa, kaikki äkkiä sortuivat, tuon asiain
epäsuotuisan kääntymisen kautta, kun heidän kuninkaansa
ristiinnaulittiin.
Mestari tiesi kyllä miten hyljätyiksi, päämäärää vailla oleviksi ja
hämmästyneiksi he tuntisivat itsensä; sillä niin oli kirjotettu
profeetan kautta: "Minä lyön paimenen, ja lampaat hajotetaan." (Sak.
13: 7; Mark. 14: 27.) Ja niinä neljänäkymmenenä päivänä, jotka olivat
hänen ylösnousemisensa ja taivaaseenastumisensa välillä, oli hänen
tärkein huolenpitonsa koota heitä jälleen ja uudelleen vahvistaa heidän
uskoansa häneen odotettuna Messiaksena, todistamalla heille, että hän
oli ylösnoussut, ja ettei hän ylösnousemisensa jälestä, jos kohta hän
säilyttikin saman yksilöllisyyden, enää ollut ihminen, vaan korotettu
henkiolento, "jolla oli kaikki voima taivaassa ja maan päällä". --
Matt. 28: 18.
Hän antoi heille tiedon ylösnousemisestaan vähitellen -- ensin vaimojen
(Maria Magdalenan, Johannan, Marian, Jaakopin äidin ja Salomen ja
muiden heidän kanssaan olleiden -- Mark. 16: 1; Luuk, 24: 1, 10)
kautta, jotka aikaiseen tulivat haudalle voitelemaan hänen ruumistaan
hyvänhajuisilla yrteillä. Heidän aprikoidessa kenen he saisivat
vierittämään kiven pois haudan ovelta, katso, silloin oli maanjäristys,
ja kun he tulivat perille, huomasivat he kiven poisotetuksi, ja Herran
enkeli istui sen päällä, sanoen: "Älkää te peljätkö; sillä minä tiedän,
että etsitte Jeesusta, ristiinnaulittua. Ei hän ole täällä; hän on
noussut ylös, _niinkuin hän sanoi_. Tulkaa, katsokaa paikkaa, jossa hän
on maannut. Ja menkää nopeasti sanomaan hänen opetuslapsilleen, että
hän on noussut kuolleista. Ja katso, hän käy teidän edellänne
Galileaan; siellä saatte nähdä hänet." -- Matt. 28: 5--7.
Näyttää siltä kuin Maria Magdalena olisi eronnut toisista vaimoista ja
kiiruhtanut kertomaan Pietarille ja Johannekselle mitä oli tapahtunut
(Joh. 20: 1, 2), toisten mennessä kertomaan sitä toisille
opetuslapsille, ja kun hän oli eronnut heistä, näkyi Jeesus toisille
vaimoille tiellä, sanoen (Matt. 28: 9, 10): "Terve teille!" Ja he
menivät hänen tykönsä, syleilivät hänen jalkojaan ja kumarsivat häntä.
Silloin Jeesus sanoi heille: "Älkää peljätkö; menkää ja viekää sana
veljilleni, että he menisivät Galileaan [heidän kotipaikalleen], ja
siellä he saavat minut nähdä." Ja pelolla ja ilolla juoksivat he
ilmottamaan sitä toisille opetuslapsille. Hämmästyksen, neuvottomuuden,
ilon ja pelvon sekavilla tunteilla, ja hämmästyneinä muutoinkin,
tiesivät he tuskin miten heidän piti kertoa tuota iloista ja
ihmeellistä tapahtumaa. Kun Maria kohtasi Pietarin ja Johanneksen sanoi
hän surullisesti: "Ovat ottaneet Herran pois haudasta, emmekä tiedä,
mihin ovat panneet hänet." (Joh. 20: 2.) Toiset vaimot kertoivat, että
olivat haudalla nähneet enkeli-näyn, jotka enkelit olivat sanoneet
hänen elävän (Luuk. 24: 22, 23), ja sitten, miten Herra sen jälkeen oli
tullut heitä vastaan tiellä. -- Matt. 28: 8--10.
Opetuslasten enemmistö piti nähtävästi heidän kertomustaan ainoastaan
taikauskoisena luulotteluna riippuen kiihotetusta mielikuvituksesta,
mutta Pietari ja Johannes sanoivat: "Me tahdomme mennä omin silmin
näkemään"; ja Maria palasi heidän kanssaan haudalle. Kaiken minkä
Pietari ja Johannes näkivät oli, että ruumis oli poissa, että
käärinliinat olivat huolellisesti kokoonkäärityt ja poispannut, ja että
kivi oli vieritetty haudan ovelta. Hämillään ollen he läksivät sieltä,
mutta Maria jäi sinne itkien. Hänen siinä itkiessään kumartui hän
hautaan ja sai nähdä kaksi enkeliä, jotka sanoivat: "Vaimo, mitä
itket?" Hän vastasi: "Ovat ottaneet Herrani pois, enkä tiedä, mihin
ovat panneet hänet." Tämän sanottuaan hän kääntyi taaksepäin ja näki
Jeesuksen siinä seisovan, eikä tietänyt, että se oli Jeesus. Jeesus
sanoi hänelle: "Vaimo, mitä itket? Ketä etsit?" Tämä luuli häntä
puutarhuriksi ja sanoi hänelle: "Herra, jos sinä olet vienyt hänet
pois, sano minulle mihin olet pannut hänet, niin minä otan hänet."
Silloin sanoi Herra hänelle tuolla vanhalla tutulla äänellä, jonka hän
samassa tunsi: "Maria!"
Tämä oli kylliksi varmentamaan hänen uskoaan enkelin sanomaan, että hän
oli noussut ylös, joka tähän asti oli tuntunut hänestä unelmalta tai
sadulta; ja ihastuksissaan hän huudahtaa: "_Rabbuni_!" Hänen ensimäinen
mielijohteensa oli syleillä häntä ja viipyä hänen läheisyydessään,
mutta Jeesus antoi hänen lempeällä tavalla ymmärtää, että nyt hänellä
oli hyvin tärkeä tehtävä toimitettavana. Marian oli nyt todistettava
hänen ylösnousemisestaan ja kiiruhdettava viemään tietoa siitä ja
vahvistamaan toisien opetuslasten uskoa, niiden jotka vielä epäilivät
ja olivat epätietoisia, sanoen: "Älä minuun koske, [kreik. _haptomai_,
syleillä] (älä pysähdy osottaaksesi nyt rakkauttasi) sillä en ole vielä
mennyt ylös Isäni tykö; [tulen vielä jonkun aikaa olemaan luonanne];
mutta mene veljieni tykö ja sano heille, että menen ylös minun Isäni
tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne
tykö." (Joh. 20: 17.) Toisien vaimojen kautta oli hän samaten
lähettänyt heille sanan, että hän kohtaisi heidät Galileassa.
Senjälkeen saavutti hän kaksi noista murheellisista ja hämmentyneistä
opetuslapsista, matkalla Jerusalemista Emmaukseen, ja kyseli syytä
heidän suruunsa ja alakuloisuuteensa. (Luuk. 24: 13--35.) Ja toinen
heistä vastasi: "Oletko sinä Jerusalemissa ainoa muukalainen, joka et
tiedä mitä siellä on tapahtunut näinä päivinä?" Ja hän sanoi heille:
Mitä? Ja he sanoivat hänelle: Sitä, mikä tapahtui Jeesukselle,
nasaretilaiselle, joka oli profeetta, voimallinen teossa ja sanassa
Jumalan ja kaiken kansan edessä, kuinka ylipappimme ja hallitusmiehemme
antoivat hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet.
Mutta me toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin; mutta
onhan kaiken tämän ohessa tänään kolmas päivä siitä, kun tuo tapahtui.
[Tässä muistui luultavasti heidän mieliinsä Joh. 2: 19, 21, 22.] "Ovatpa
myös muutamat naiset joukostamme saattaneet meidät ihmetyksiin. He
kävivät aamulla varhain haudalla, eivätkä löytäneet hänen ruumistaan ja
tulivat ja sanoivat myös nähneensä näyn, enkeleitä, jotka olivat
sanoneet hänen elävän. Ja muutamat niistä, jotka olivat meidän
kanssamme, menivät haudalle ja havaitsivat olevan niin, kuin naiset
olivat sanoneet, mutta häntä he eivät nähneet."
Oliko ihme, että he olivat hämmästyneet? kuinka kummalliselta kaikki
tuntui! Miten omituisia ja mieltä liikuttavia olivatkaan nämä
viimeisten päiväin tapahtumat olleet!
Silloin piti muukalainen heille herättävän saarnan ennustuksista,
näyttäen heille, että juuri se, joka oli tehnyt heidät niin
alakuloisiksi, olikin sitä, mitä profeetat olivat ennustaneet samasta
Messiaksesta: että ennenkuin hän saattoi johtaa ja siunata ja nostaa
Israelia ja koko maailmaa, piti hänen ensin lunastaa heidät omalla
elämällään siitä kuoleman kirouksesta, joka tuli heidän kaikkien yli
Aadamin kautta, ja että heidän Mestarinsa sittemmin Jehovan herättämänä
elämään ja kirkkauteen, tulisi täyttämään kaikki mitä hänestä oli
kirjotettu profeettain kautta hänen tulevasta kirkkaudestaan ja
kunniastaan, yhtä varmasti kuin hän oli täyttänyt ne ennustukset, jotka
koskivat hänen kärsimyksiään, alennustaan ja kuolemataan. Ihmeellinen
saarnaaja! ja ihmeellinen saarna oli tämä! Se herätti uusia ajatuksia
ja odotuksia ja toiveita. Kun he lähestyivät kylää pakottivat he häntä
jäämään heidän luokseen, sillä ilta oli joutunut ja päivä oli kulunut.
Ja hän meni sisälle olemaan heidän kanssaan, ja kun hän oli ateriallaan
heidän kanssaan otti hän leivän, siunasi, taittoi ja antoi heille.
Silloin aukenivat heidän silmänsä. Ja hän katosi heidän näkyvistään.
Vasta sinä hetkenä he tunsivat hänet, vaikka olivatkin kulkeneet ja
keskustelleet ja aterioineet yhdessä. He eivät tunteneet häntä
näöltään, vaan tuon vaatimattoman teon kautta, kun hän tuolla entisellä
tavallisella tavalla siunasi ja taittoi leivän, siten lujittaen heidän
uskoaan siihen, josta jo olivat kuulleet -- että hän oli noussut ylös
ja näkyisi heille jälleen.
Silloin nousivat nuo kaksi hämmästynyttä ja ylen onnellista opetuslasta
ylös samalla hetkellä ja palasivat Jerusalemiin, sanoen toisilleen:
"Eikö sydämemme ollut palava meissä, kun hän puhui meille tiellä ja
selitti meille kirjotuksia?" Saavuttuaan Jerusalemiin tapasivat he
toisetkin täynnä iloa sanoen: "Herra on todella noussut ylös ja
ilmestynyt Simonille." Ja itse he kertoivat mitä oli tapahtunut tiellä,
ja kuinka olivat hänet tunteneet, kun hän taittoi leivät. Luultavasti
olivat melkein kaikki siellä sinä iltana; kodit ja toimet ja kaikki
muut unohdettiin -- Maria Magdalena sanoo ilokyynelin: Minä tunsin
hänet samassa tuokiossa, kun hän mainitsi nimeni -- en voinut uskoa
enkelin vakuutusta sitä ennen, ja toiset naiset kertoivat mitä
ihmeellistä heille oli tapahtunut sinä aamuna ja miten hän oli tullut
heitä vastaan. Sitten oli Simonilla kertomuksensa kerrottavana; ja nyt
oli tässä kaksi todistajaa lisäksi Emmauksesta. Mikä monivaiheinen
päivä! Eipä ihmettä, että heistä oli mieluista kokoontua joka viikon
ensimäisenä päivänä keskustelemaan asiasta ja johdattamaan muistiin
kaikkia niitä asianhaaroja, jotka olivat tämän ihmeellisen tapauksen,
Herran ylösnousemisen, yhteydessä, saadakseen sydämensä "palaviksi" yhä
uudelleen ja uudelleen.
Kun tuo pieni riemastunut ja ylen onnellinen seurue oli näin
kokoontuneena, ja kerrottiin toisilleen yhteisiä kokemuksia, seisoi
Herra Jeesus itse äkkiarvaamatta heidän keskellänsä ja sanoi heille
(Luuk. 24: 36--49): "Rauha olkoon teille!" Mistä hän oli tullut? Kaikki
sellaiset kokoukset pidettiin salassa, lukittujen ovien takana, koska
he pelkäsivät juutalaisia (Joh. 20: 19, 26), ja tässä oli äkillinen
ilmiö ilman näkyväistä saapumista, ja he peljästyivät luullen näkevänsä
hengen. Silloin lohdutti hän heitä, sanoi heille etteivät peljästyisi
vaan rauhottuisivat, ja näytti heille kätensä ja jalkansa, sanoen:
"Minä se olen itse. Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä
ole lihaa ja luita, kuten näette minulla olevan." Mutta kun he ilon
tähden eivät vielä uskoneet, vaan ihmettelivät, sanoi hän heille: "Onko
teillä täällä mitään syötävää?" Niin he antoivat hänelle kappaleen
paistettua kalaa, ja hän otti ja söi heidän nähtensä. Silloin hän avasi
heidän _mielensä_, heidän ymmärryksensä silmät, ja selitti heille
kirjotukset ja näytti laista ja profeetoista että kaikki tämä oli
tapahtunut niinkuin oli ennustettu. Mutta Tuomas ei ollut heidän
seurassaan, kun Jeesus tuli (Joh. 20: 24), ja kun toiset opetuslapset
kertoivat hänelle nähneensä Herran, ei hän tahtonut sitä uskoa, vaan
sanoi: "Ellen näe hänen käsissään naulain jälkiä, ja pistä kättäni
hänen kylkeensä, en usko."
Kahdeksan päivää oli kulunut ilman uusia ilmestymisiä ja heillä oli
ollut aikaa kaikessa rauhassa ajatella ja puhella niistä, joita oli
tapahtunut tuona merkillisenä päivänä. Kun opetuslapset silloin taas
olivat koolla, kuten ennenkin, seisoi Jeesus heidän keskellänsä
niinkuin ensimäisenä iltana, sanoen: "Rauha olkoon teille!" (Joh. 20:
26.) Tällä kertaa oli Tuomas mukana, ja Herra puhui hänelle sanoen:
"Ojenna sormesi tänne ja katso käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se
kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen vaan uskovainen." Hän antoi siten
tietää, että hän tiesi mitä Tuomas oli sanonut, ilman että kukaan oli
kertonut siitä, ja antoi Tuomaalle nyt sen todistuksen, jota hän oli
vakuutuksekseen halunnut; ja ilolla vastasi Tuomas: "Herrani ja
Jumalani!"
Tämän jälkeen mahtoi kulua jotensakin pitkä aika ennenkuin saivat
minkäänlaisen ilmotuksen Herran läsnäolosta. Opetuslapset, jotka olivat
galilealaisia, alkoivat ajatella kotia ja tulevaisuutta; ja muistaen
Herran tervehdyksen naisten kautta, että hän kulkisi heidän edellään
Galileaan, menivät he sinne. Luultavasti matkalla sinne tuli hän heitä
vastaan eräällä vuorella, kuten Matteus kertoo. He olivat hämmästyneet.
He eivät enää tunteneet samaa tuttavallista luottamusta häntä kohtaan
kuin ennen Hän näytti niin suuressa määrässä muuttuneen entisestään
ristiinnaulitsemisensa jälkeen --- hän näyttäytyi ja hävisi niin
omituisilla ajoilla ja paikoilla: hän ei enää näyttänyt olevan "ihmisen
Kristuksen Jeesuksen" kaltainen; sentähden, sanoo Matteus, he
"kumarsivat häntä -- mutta muutamat epäilivät." Muutaman sanan
sanottuaan "hävisi" Herra heidän näkyvistään, jättäen heidät
ihmettelemään, mitä sen jälkeen tulisi tapahtumaan. Jonkun aikaa
Galileaan palattuaan ei mitään tavatonta tapahtunut, ei minkäänlaista
viittausta Herran läsnäolosta. Epäilemättä he tulivat yhteen puhelemaan
asiain tilasta ja ihmettelivät miksi hän ei näyttäytynyt useimmin
heille.
Heidän näin odotellessa tuntuivat päivät ja viikot pitkiltä. He olivat
aikoja sitten jättäneet elämän tavalliset toimet seuratakseen Herraa
paikasta paikkaan, oppien häneltä ja saarnaten muille: "Taivasten
valtakunta on lähestynyt." (Matt. 10: 5--7.) Ei heillä ollut halua
mennä entisiin toimiinsa; ja toisaalta, miten menettelisivät he Herran
työn kanssa? He ymmärsivät aseman kyllin selvään tietääkseen, etteivät
kauvemmin voineet, niinkuin tähän asti saarnata, että valtakunta oli
lähellä, sillä kaikki kansa tiesi, että heidän Mestarinsa ja
Kuninkaansa oli ristiinnaulittu, eikä kukaan, heitä itseään
lukuunottamatta, tienneet hänen ylösnousemisestaan. Kun nyt kaikki
yksitoista tällätavoin olivat huolestuneita ja murheissaan, odottain
jotain, eivät itsekään tienneet mitä, sanoi Pietari: Ei käy päinsä
jäädä toimettomuuteen; minä palaan entiseen kalastaja-ammattiini; ja
niistä toisista sanoi kuusi: Me tahdomme tehdä saman; me menemme
kanssasi. (Joh. 21: 3.) Ja luultavasti ottivat toisetkin entiset
toimensa.
Kuka saattaisi epäillä, ettei Herra näkymättömänä ollut heitä lähellä
monta kertaa, heidän keskustellessansa, johtaen asianhaarain kulun
heidän parhaakseen? Siinä tapauksessa, että onnistuisivat hyvin, ja
liikehommat nielisivät kaikki heidän harrastuksensa, tulisivat he pian
mahdottomiksi korkeampaa palvelusta varten; mutta jos ei heillä olisi
minkäänlaista menestystä, tulisi se näyttämään pakottamiselta.
Senvuoksi valitsikin Herramme tavan, joka samalla antoi heille sen
opetuksen, minkä hän usein antaa seuraajilleen, nim. että hän voi, jos
häntä haluttaa, järjestää menestymisen tahi epäonnistumisen heidän
ahertamisissaan, mihin suuntaan tahansa.
Vanha kalastajaliike järjestäytyi uudelleen. He kokosivat venheensä,
verkkonsa y.m. ja läksivät ensimäiselle pyyntiretkelleen. Mutta he
työskentelivät kaiken yötä saamatta ainoatakaan kalaa ja alkoivat
tuntea itseään alakuloisiksi. Aamulla seisoo eräs muukalainen rannalla,
huutaa heille ja kysyy minkälainen onni heillä on ollut. Huono onni!
Emme ole mitään saaneet, vastaavat he. Koettakaa uudelleen, sanoi
muukalainen. Heittäkää verkko tällä kertaa veneen toiselle puolelle. Ei
se mitään toimita, muukalainen, me olemme koettaneet molemmin puolin
koko yön, ja jos kaloja olisi toisella puolella, tottakai niitä silloin
olisi toisellakin puolella. Mutta tahdomme kumminkin koettaa uudelleen,
että saat nähdä. He tekivät niin ja saivat mahdottoman saaliin. Miten
kummallista, sanoi joku; mutta vilkas ja tunteellinen Johannes löysi
kohta oikean säikeen ja sanoi: Veljet, Herra ainoastaan voisi tehdä
tämän. Ettekö muista kansanjoukon ravitsemista j.n.e.? Se on varmasti
Herra, joka oli rannalla, ja tämä on uusi tapa, jonka hän on valinnut
ilmestyäksensä meille. Eikö teistäkin ole aivan samanlaista kuin
silloin, kun hän ensi kerran kutsui meitä? Silloinkin olimme tehneet
työtä koko yön, emmekä mitään saaneet, kunnes hän huusi meille sanoen:
"Heittäkää verkkonne ulos saalista varten!" (Luuk. 5: 4--11.) Niin,
varmasti tämä on Herra, vaikk'emme, hänen ylösnousemisensa jälkeen, voi
tuntea häntä näöltään. Hän näyttäytyy nyt niin monessa muodossa; mutta
me tunnemme joka kerran hänen jostain erityisestä seikasta, kuten
nytkin, kun hän tahtoo johdattaa muistiimme jonkun merkkitapauksen
entisen tuttavuutemme ajoilta.
Kun he tulivat maihin, huomasivat he Jeesuksella olevan sekä leipää
että kalaa, ja saivat sen opetuksen, että hänen johtonsa ja
huolenpitonsa alaisina ja hänen palveluksessaan ei heiltä puuttuisi
mitään. (Luuk. 12: 29, 30.) He eivät kysyneet häneltä, oliko hän Herra;
sillä tässä tilaisuudessa, niinkuin muissakin, olivat _heidän
ymmärryksensä silmät_ avatut. He tunsivat hänet, kuitenkaan ei
luonnollisilla silmillä, vaan ihmetyön kautta. Sitten seurasi tämän
suloisen hetken opetus, jolloin Jeesus uudelleen vakuutti Pietarin
edelleenkin olevan otollisen, vaikkakin hän oli kieltänyt Herran, jota
asiaa hän oli katunut ja itkenyt. Hän sai uudelleen tietää mestarinsa
rakkaudesta ja jatkuvasta oikeudestaan saada ravita lampaita ja
karitsoja. Olemme kuulevinamme Herran sanovan: Et tarvitse enää palata
kalastaja-ammattiisi, Pietari. Minä kutsuin sinut kerran ihmisten
kalastajaksi, ja kun minä tiedän sinun sydämesi yhä vielä olevan
uskollisen ja innokkaan, uudistan sinun tehtäväsi ihmisten kalastajana.
"Ja kun hän oli syönyt heidän kanssaan (eng. R. reunam.), kielsi hän
heitä lähtemästä Jerusalemista ja käski heitä odottamaan Isältä sen
lupauksen täyttymistä, josta olette -- hän sanoi -- minulta kuulleet.
Sillä Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä
muutamia päiviä tämän jälkeen!" (Apt. 1: 4, 5.) Niinmuodoin läksivät he
Jerusalemiin, niinkuin heille oli sanottu, ja täällä hän, neljäkymmentä
päivää hänen ylösnousemisensa jälkeen, viimesen kerran kohtasi heidät
ja puheli heidän kanssaan. He rohkasivat mielensä tällä kertaa ja
kysyivät häneltä siitä valtakunnasta, jonka hän oli luvannut heille,
sanoen: "Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelin
valtakunnan?" Tämä ajatus valtakunnasta olikin viimeisenä jokaisen
juutalaisen mielessä. Senmukaan kun he ymmärsivät, tulisi Israel
olemaan ensimäinen kansoista Messiaksen hallituksen alla. Eivät he
tienneet pitkistä pakanain ajoista, eivätkä he vielä nähneet, että
paras siunaus oli tullut otetuksi pois lihalliselta Israelilta (Matt.
21: 43; Room. 11: 7), ja että he itse tulisivat uuden (hengellisen)
Israelin, tuon kuninkaallisen pappeuden ja pyhän kansan jäseniksi,
jonka kautta, Kristuksen ruumiina, maailman siunaaminen olisi tuleva.
He eivät vielä ymmärtäneet mitään tästä. Kuinka olisivat sitä voineet?
Eiväthän he vielä olleet saaneet lapseuden pyhää Henkeä, vaan olivat
yhä kirouksen alaisia; sillä vaikkakin Lunastaja oli toimittanut
lunastusuhrin, ei sitä vielä muodollisesti ollut kannettu meidän
puolestamme Kaikkeinpyhimpään, itse Taivaaseen. (Joh. 7: 39.)
Niinmuodoin ei Herramme antanutkaan selittävää vastausta heidän
kysymykselleen, vaan sanoi ainoastaan: "Ei teidän tule [nyt] tietää
aikoja, tai hetkiä, jotka Isä on valtansa nojalla määrännyt, _vaan te
saatte voimaa_, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te tulette olemaan
minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Judeassa ja Samariassa
ja maan ääriin saakka." -- Apt, 1: 7, 8. [Tämä luvattu voima tahi kyky
tietää ja ymmärtää aikoja ja hetkiä ja kaikkea, joka kuuluu oikeaan
_todistamiseen_, koskee koko Seurakuntaa alusta loppuun; ja pyhän
Hengen johdolla ja voimassa on pidetty huolta ruuasta aikanaan, mitä
tulee suunnitelman jokaiseen piirteeseen, että olisimme hänen
todistajiansa tämän ajanjakson loppuun. -- Vertaa Joh. 16: 12, 13.]
Herra, joka käveli yhdessä heidän kanssaan, kohotti, kun he saapuivat
Öljymäelle, kätensä ja siunasi heitä ja hän erosi heistä ja kohosi
"heidän nähtensä ja hänet vei pilvi pois heidän näkyvistänsä." (Luuk.
24: 48--52; Apt. 1: 6--15.) He alkoivat nyt nähdä vähän enemmän Jumalan
suunnitelmasta. Herra, joka tuli alas taivaasta, oli palannut Isän
tykö, niinkuin hän oli sanonut heille kuolemansa edellä -- oli mennyt
valmistamaan heille tilaa ja oli tuleva takasin ottamaan heitä
luokseen, -- oli matkustanut pois kauvas saadakseen luvatun valtakunnan
ja tullakseen takasin (Luuk. 19: 12); ja sillä aikaa tulisi heidän olla
hänen _todistajiaan_ koko maan päällä kutsuakseen ja valmistaakseen
kansaa, joka ottaisi vastaan hänet, kun hän tulisi kirkastettavaksi
pyhissänsä ja hallitsemaan kuninkaiden Kuninkaana ja herrain Herrana.
He näkivät, että heidän uusi tehtävänsä julistaa koko luomakunnalle
tulevaa kuningasta taivaasta, jolla olisi "kaikki voima taivaassa ja
maan päällä", oli paljon tärkeämpi tehtävä kuin se, jota olivat
toimineet edellisinä vuosina, kun he julistivat "ihmistä Kristusta
Jeesusta" ja seurasivat häntä, joka oli "ylenkatsottu ja ihmisten
hylkäämä." Heidän ylösnoussut Herransa oli todella muuttunut, eikä
ainoastaan henkilölliseen ulkomuotoonsa nähden, olihan hän esiintynyt
välin toisella, välin toisella tavalla ja paikalla, senkautta
ilmaisten, että hänellä oli "kaikki voima" -- vaan oli hän myös
muuttunut olentoonsa eli luontoonsa nähden. Nyt hän ei enää kääntynyt
juutalaisten puoleen tahi näyttäytynyt heille; sillä hänen
ylösnousemisensa jälkeen ei kutkaan muut kun hänen ystävänsä ja
seuraajansa nähneet häntä millään tavalla, Hänen sanansa: "Vielä vähän
aikaa, niin maailma _ei enää_ näe minua", täyttyivät siten. (Joh. 14:
19.)
Tällä tavalla perustettiin apostolien ja ensimäisen seurakunnan usko
Herran ylösnousemiseen. Heidän epäilyksensä haihtuivat ja heidän
sydämensä iloitsivat; ja he palasivat Jerusalemiin ja olivat alinomaa
rukouksissa ja anomisissa ja kirjotuksien tutkimisessa, odottaen Isän
lupaamaa lapseutta ja pukemistansa hengellisellä ymmärryksellä ja
erityisillä ihmeitätekevän voiman lahjoilla, joiden kautta kykenivät
vakuuttamaan todellisia israelilaisia ja helluntaina perustamaan
evankelisen Seurakunnan. -- Apt. 1: 14; 2: 1.
Vaikkei Herramme toisessa tulemisessaan tule ilmottamaan läsnäoloaan
samalla tavalla, kun hän teki näinä neljänäkymmenenä päivänä
ylösnousemisensa jälkeen, on meillä kumminkin hänen vakuutuksensa,
"etteivät veljet ole pimeässä." Niin, vieläpä enemmän: me tulemme
saamaan jotain avuksi, jota heillä ei ollut, eikä voinutkaan olla näinä
neljänäkymmenenä päivänä, nim. "_voimaa_ ylhäältä", joka on johtava
meitä ymmärtämään jokaista totuutta, jonka ymmärtämiselle aika on
tullut, ja joka, lupauksen mukaan, on _tulevat_ asiat ilmottava.
Niinmuodoin tulemme, kun aika on tullut, saamaan täydellisen
ymmärryksen ajasta ja tavasta hänen ilmestymisellensä ja siihen
kuuluvista asianhaaroista, ja jos me oikein huolellisesti vakoilemme ja
tarkkaamme näitä, eivät ne tule olemaan vähemmän vakuuttavia kuin
todistukset Herramme ylösnousemisestakaan, joka annettiin ensimäiselle
Seurakunnalle, vaikka ne tulevat olemaan toisen laatuisia.
Että Herramme toisessa tulemisessaan _voisi_ ottaa ihmismuodon ja sillä
tavalla näyttäytyä ihmisille, niinkuin hän näyttäytyi opetuslapsilleen
ylösnousemisensa jälkeen, on epäilemättä varma asia; ei vaan siksi,
että hän näyttäytyi ihmismuodossa noina neljänäkymmenenä päivänä, vaan
koska henkiolennot entisaikoina kykenivät esiintymään ihmisinä
näkyväisessä muodossa ja erilaisissa muodoissa. Mutta sellainen
ilmestyminen ei olisi sopusoinnussa Jumalan suunnitelman hengen kanssa
muissa suhteissa eikä myöskään niiden viittauksien kanssa, joita
Raamattu antaa hänen ilmestymisensä tavasta, niinkuin saamme nähdä.
Herran suunnitelma onkin sen sijaan antaa hengellisen valtakuntansa
ilmottautua, toimia ja ilmaista läsnäolonsa ja valtansa inhimillisten,
maallisten välikappalten kautta. Aivan niinkuin tämän maailman ruhtinas
Saatana, vaikka näkymättömänä ihmisille, harjottaa laajaa
vaikutusvaltaa maailmassa sellaisien kautta, jotka ovat hänelle
alamaisia ja joita hänen henkensä johtaa, samalla tavalla tulee uusi
Rauhanruhtinas, Herrakin, pääasiallisesti vaikuttamaan ja ilmottamaan
läsnäolonsa ja voimansa ihmisten kautta, jotka ovat hänelle alamaisia
ja kuuluvat hänelle, ja joita hänen henkensä johtaa.
Luonnollisilla silmillä näkeminen ja luonnollisilla korvilla kuuleminen
ei ole ainoaa näkemistä ja kuulemista. "Ei kukaan [ihminen] ole Jumalaa
sellaisella tavalla milloinkaan nähnyt" ja kumminkin ovat kaikki
Jumalan lapset nähneet hänet ja tunteneet hänet ja seurustelleet hänen
kanssaan (Joh. 1: 18; 5: 37; 14: 7.) Me _kuulemme_ Jumalan kutsun,
meidän "korkean kutsumme" (engl. kään.), me _kuulemme_ Paimenemme
äänen, ja me _katselemme_ alinomaa Jeesusta ja _näemme_
voittopalkinnon, elämän kruunun, jonka hän on luvannut -- emme
luonnollisella näkemisellä ja kuulemisella, vaan ymmärryksellämme.
Paljon kalliimpi on se näky, jonka saamme kirkastetusta Herrastamme
hengellisestä, korkealle korotetusta kirkkauden Kuninkaasta,
Lunastajastamme sekä Kuninkaastamme, ymmärryksemme ja uskomme silmillä,
kuin se näky, jonka luonnollinen silmä hänestä sai ennen helluntaita.
Herrallemme oli välttämätöntä siten ilmottautua opetuslapsilleen
ylösnousemisensa jälkeen, mutta ei niin hänen toisessa tulemisessansa.
Hänen tarkotuksensa tulee silloin saavutetuksi paremmin toisella
tavalla. Entisellä tavalla ilmestyminen toisessa tulemisessa olisi itse
asiassa sen päämäärän vahingoittamista, johon silloin pyritään.
Opetuslapsille näyttäytymisen tarkotus, ylösnousemisensa jälkeen, oli
vakuuttaa heitä, että hän, joka oli kuollut, on elävä ijankaikkisesti,
jotta he voisivat mennä ulos hänen ylösnousemisensa todistajina (Luuk.
24: 48), ja jotta heidän todistuksestansa tulisi vahva perustus
tulevien sukupolvien uskolle. Koska ei kukaan ihminen saata otollisella
tavalla tulla Jumalan luokse saamaan lapseuden pyhää Henkeä, ilman
_uskoa_ Kristukseen, tuli välttämättömäksi, ei ainoastaan apostolien
tähden silloin, vaan kaikkien tähden sittemmin, että _todistukset_
hänen ylösnousemisestansa ja muuttumisestansa olisivat sellaisia, joita
_luonnolliset ihmiset saattoivat käsittää ja ymmärtää_. Kun he olivat
tulleet osallisiksi pyhästä Hengestä ja ymmärsivät hengellisiä asioita
(Katso 1 Kor. 2: 12--16), olisivat he voineet uskoa enkeleitä haudalla,
että hän oli noussut ylös kuoleman tilasta, vaikkakin olisivat nähneet
ihmisen Kristuksen Jeesuksen lihallisen ruumiin vielä makaavan
haudassa, mutta eivät niin ennen sitä -- ruumiin täytyi olla poissa
jotta usko hänen ylösnousemiseensa tulisi mahdolliseksi heille. Kun
pyhä Henki oli tehnyt heidät kykeneviksi erottamaan hengellisiä
asioita, olisivat he voineet uskoa profeettain todistuksen, että hänen
täytyi kuolla ja että hän oli _nouseva ylös kuolleista_, ja että hän
oli tuleva korkealle korotetuksi kirkkauden Kuninkaaksi, ilman että hän
olisi tarvinnut _näyttäytyä ihmisenä_ ja pukeutua erilaisiin ruumiisiin
lihasta, että he voivat koskettaa häntä, ja _nähdä_ hänen nousevan
taivaasen. Mutta kaikki tämä oli tarpeellista heille ja kaikille
luonnollisille ihmisille. Uskon kautta tulemme Jumalan luokse hänen
kauttansa ja saamme syntein anteeksiantamisen ja lapseuden Hengen,
jotta voimme ymmärtää sitä, mikä on hengellistä.
Silloinkin kun Herramme, ottamalla ihmismuodon j.n.e., koetti poistaa
uskon _luonnollisia_ esteitä, _vakuutti_ hän opetuslapsia ja teki
heidät _todistajiksi_ toisille, ei luonnollisen tuntonsa ja näkönsä
kautta, vaan puhelemalla heille Raamatusta: "Silloin hän avasi heidän
ymmärryksensä käsittämään kirjotukset. Ja hän sanoi heille: 'Niin on
kirjotettu, että Kristuksen oli kärsittävä ja kolmantena päivänä
noustava kuolleista ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on
saarnattava hänen nimessään kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.
_Ja te olette todistajia näihin_'." (Luuk. 24: 45--48.) Pietari
mainitsee myös selvästi tämän tarkotuksen ja sanoo: "Hänet Jumala
herätti kolmantena päivänä ja _antoi hänen näkyvässä muodossa
ilmestyä_, EI KAIKELLE KANSALLE, vaan meille, Jumalan ennen
valitsemille todistajille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen
jälkeen kun hän oli noussut kuolleista. Ja hän käski meidän saarnata
kansalle ja todistaa, että hän [ylösnoussut Jeesus] on se, jonka Jumala
on määrännyt elävien ja kuolleitten tuomariksi." -- Apt. 10: 40--42.
Ylösnousemisensa jälkeen tuli Herrallemme kysymykseksi, mikä
ilmestymistapa parhaiten täyttäisi hänen tarkotustaan, nim. saada
ylösnousemisensa ja luontonsa muuttumisen tunnetuksi opetuslapsillensa.
Tällöin oli ainoastaan kysymys siitä, mikä asiainhaarain mukaan olisi
soveliainta. Jos hän olisi näyttäytynyt tulenliekkinä, niinkuin enkeli
näyttäytyi Moosekselle palavassa pensaassa (2 Moos. 3: 2), olisi hän
tosin voinut puhella heidän kanssaan, mutta sillä tavoin ilmotettu
todistus ei likimainkaan olisi ollut niin vakuuttava, kuin se tapa,
jonka hän valitsi, ei apostoleille enemmän kuin maailmallekaan, jolle
heidän oli todistettava.
Jos hän olisi esiintynyt henkiolennon ihanuudessa, niinkuin enkeli
näyttäytyi Danielille (Dan. 10: 5--8), olisi kirkkaus ollut suurempi
kuin minkä todistajat olisivat voineet kestää. Olisivat nähtävästi
säikähtäneet niin, etteivät olisi voineet ottaa vastaan minkäänlaista
opetusta häneltä. Kellenkään muille kuin Paavalille ei Herra
näyttäytynyt sillä tavoin; mutta Paavali säikähti niin sitä kirkkautta,
jota hän ainoastaan vilahdukselta näki, että hän lankesi maahan sen
kirkkauden sokaisemana, joka oli kirkkaampi keskipäivän aurinkoa.
Tutkistellessamme sitä ilmestymistapaa, jota Herramme käytti näinä
neljänäkymmenenä päivänä, näimme, että hän _näyttäytyi_ valituille
todistajilleenkin ainoastaan muutamia kertoja, ja silloinkin vaan vähän
aikaa. Jos koko se aika, jona hän näyttäytyi, olisi supistettu yhden
päivän osalle, niiden neljänkymmenen sijaan, jolloin hän silloin
tällöin hetkisen näyttäytyi, olisi siitä tuskin tullut kahtatoista
tuntia yhteensä, tahi kahdeksaskymmenes osa koko ajasta. Näin ollen on
selvää, että hän _näkymättömänä_ oli heidän luonaan noin
seitsemänkymmentäyhdeksänkahdeksattakymmentä osaa näistä
neljästäkymmenestä päivästä. Ja silloinkin, kun hän ilmestyi heille, ei
hän milloinkaan näyttäytynyt (paitsi kerran Tuomaalle) juuri
sellaisena, jonka kanssa he kolmen vuoden aikana olivat olleet niin
tutut, ja jonka ainoastaan muutamia päiviä takaperin, olivat nähneet.
Ei kertaakaan mainita, että olisivat tunteneet hänet tutuista kasvojen
piirteistä, tahi edes edellisen kerran ilmestymisestä.
Maria luuli häntä "puutarhuriksi." Noille kahdelle Emmauksen tiellä oli
hän "muukalainen." Kalastajille Galilean tiellä oli hän myös
muukalainen ja samoin yhdelletoista ylä-salissa. Joka tilaisuudessa
hänet tunnettiin teoistaan, sanoistaan tahi äänensä tutusta soinnusta.
Tuomaan selitettyä, ettei hän uskoisi muuta todistusta, kuin minkä
luonnollisella näöllään ja kuulollaan voisi tajuta, salli Herra tosin
tämän hänelle, mutta hän nuhteli samalla häntä lempeästi sanoen:
"Sentähden että näit minut, uskot sinä. Autuaita ovat ne, jotka _eivät
näe ja kuitenkin uskovat_." (Joh. 20: 27--29.) Se todistus, joka
vetosi luonnolliseen näkemiseen, ei ollut vahvin, autuaampia ovat ne,
jotka ovat valmiit ottamaan vastaan totuuden niiden todistusten
nojalla, joilla Jumala kulloinkin vahvistaa sen.
Hän ei siten osottanut ainoastaan, että hänellä nyt oli kykyä
näyttäytyä monella eri tavalla ja erilaisissa muodoissa, vaan myös,
ettei mikään niistä ruumiista, joita he näkivät, ollut hänen kirkas
ruumiinsa, vaikkakin hänen ylösnousemisensa ja läsnäolonsa siten
ilmaistiin heille. Erilaiset ruumiinmuodot ja pitkät väliajat, jolloin
hän oli näkymättömänä läsnä ilman minkäänlaista ulkonaista merkkiä,
teki sen tosiasian otaksuttavaksi, että vaikka heidän Herransa ja
opettajansa oli elävä, eikä vielä ollut mennyt Isän luokse, niin oli
hän nyt henkiolento, joka todella oli näkymätön inhimillisille
silmille, mutta jolla oli kyky ilmaista läsnäolonsa ja voimansa monella
eri tavalla sen mukaan kun hän tahtoi.
[Sitä pientä tapausta, jota Luukas mainitsee (4: 30), ei voi verrata
hänen ilmestymiseensä ja häviämiseensä ylösnousemisensa jälestä. Mitä
Luukas tässä kertoo, ei ollut häviämistä siinä tarkotuksessa, että hän
tuli näkymättömäksi kansalle. Se oli ainoastaan taitava ja reipas
käännös, jonka kautta hän teki tyhjäksi vihollistensa murhayrityksen.
Ennenkuin he ennättivät panna toimeen tuumansa hänen tappamiseksensa,
kääntyi hän ja meni heidän keskitsensä, jolloin ei kellään ollut
rohkeutta tahi voimaa tehdä hänelle pahaa, kun hänen hetkensä ei vielä
ollut tullut.]
Sen ruumiin ja niiden vaatteiden luominen, joissa hän esiintyi heille,
siinä samassa huoneessa, jossa he olivat koolla, oli epäilemätön
todistus siitä, ettei Kristus enää ollut ihminen, vaikkakin hän
vakuutti opetuslapsillensa, että se ruumis, jonka he näkivät, ja jota
Tuomas kosketti, oli todellinen ruumis lihaa ja luuta, eikä mikään näky
tai haamu ainoastaan. Ihmisenä hän ei voinut tulla huoneeseen ovea
avaamatta, mutta henkiolentona saattoi hän tulla, ja siellä loi hän
silmänräpäyksessä ja puki päälleen sellaisen ruumiin lihasta ja
sellaiset vaatteet, joita hän piti sovelijaina aijottua tarkotusta
varten.
[Älköön kukaan liian hätäilemällä otaksuko, että tässä seuraamme
Svedenborgilaisuutta, spiritismiä tahi mitään muuta _ismiä_. Seuraamme
yksinkertaisesti apostoolista kertomusta, jonka johdonmukaisesti
yhdistämme. Sen suuren eron, joka on Raamatun opin ja sen
jäljittelemisen välillä, jonka Saatana on julkaissut, ja joka on
tunnettu spiritismin nimellä, näemme selvästi, ja tulemme sitä jossain
seuraavassa osassa tutkimaan. Tässä lienee tarpeeksi huomauttaa, että
spiritualismi väittää välittävänsä yhteyttä vainajien ja elävien
ihmisten välillä, jotavastoin Raamattu hylkää sen (Es. 8: 19) ja
opettaa, että sellaisia tiedonantoja, jotka olivat _tosia_, ovat
ainoastaan henkiolennot antaneet, sellaiset kun enkelit ja Herramme;
eikä Herrammekaan niitä antanut ollessaan "_ihminen_ Jeesus Kristus",
eikä silloinkaan, kun hän oli kuollut, vaan ylösnousemisensa
muuttumisen jälkeen, kun hänestä oli tullut elämääantava henkiolento
tahi eläväksitekevä Henki.]
Emme myös hetkeksikään voi hyväksyä eräiden esittämää mielipidettä,
että Herramme avasi ovet kenenkään huomaamatta; sillä kertomuksessa
sanotaan aivan selvästi, että hän tuli ja seisoi heidän keskellänsä,
_kun ovet olivat suljetut_ -- ja luultavasti hyvinkin huolellisesti
teljetyt ja salvatut -- "koska he pelkäsivät juutalaisia". -- Joh. 20:
19, 26.
Sitä totuutta, että hänen luontonsa oli muuttunut, huomautettiin
sittemmin vielä sen tavan kautta, jolla hän meni heidän näkyvistänsä:
"hän _katosi_ heidän näkyvistänsä." Lihaa ja luuta y.m. oleva
ihmisruumis vaatteineen, joka _äkkiä_ näyttäytyi ovien ollessa
suljettuina, ei mennyt ulos oven kautta, vaan tuli aivan
yksinkertaisesti _näkymättömäksi_ tahi hajosi samoihin alkuaineisiin,
joista hän oli luonut sen muutamia silmänräpäyksiä aikaisemmin. Hän
_katosi heidän näkyvistänsä_, eivätkä he enää _nähneet_ häntä, kun
liha, luut ja vaatteet, joissa hän oli ilmestynyt, hajaantuivat, vaikka
hän epäilemättä jatkuvasti oli heidän luonaan -- näkymättömässä
muodossa; niinkuin hän enimmäkseen oli näinä neljänäkymmenenä päivänä.
Erityisissä tapauksissa, erityisien tiedonantojen ilmottamista varten,
on Jumala antanut samanlaisen kyvyn toisille henkiolennoille,
enkeleille, jotka ovat voineet esiintyä ruumiissa, jotka ovat olleet
lihaa ja luuta, aivan ihmisinä, jotka söivät ja joivat ja puhelivat
niiden kanssa, joita he opettivat aivankuin Herramme teki. Katso 1
Moos. 18; Tuomarit 6: 11--22; 13: 3--20 ja huomautuksia näihin
paikkoihin I Osa siv. 220--222.
Se kyky, jota Herramme ja kysymyksessä olleet enkelit osottivat
luodessaan ja jälleen tehdessään tyhjäksi ne vaatteet, joissa he
ilmestyivät, oli yhtä yli-inhimillinen kuin niiden ruumiidenkin
luominen ja tyhjäksi tekeminen, joissa he näyttäytyivät; ja ruumiit
olivat yhtä vähän heidän kirkkaat hengelliset ruumiinsa kuin
vaatteetkaan, joita he kantoivat. Onhan muistettava, että saumattoman
ihokkaan ja muutkin vaatteet, jotka olivat Herramme päällä ennen
ristiinnaulitsemista, olivat roomalaiset sotamiehet jakaneet keskenään,
ja että käärinliinat jätettiin kokoonkäärittyinä hautaan (Joh. 19: 23,
24; 20: 5--7), niin että ne vaatteet, joissa hän näyttäytyi mainituissa
tapauksissa, täytyivät olla erityisesti luodut ja luultavasti
sopivimmat kutakin tilaisuutta varten. Kun hän esim. näyttäytyi
puutarhurina Marialle, oli hänellä todennäköisesti sellainen puku
yllään, joita puutarhureilla oli tapana käyttää.
Herra antoi selvästi ymmärtää, että ne ruumiit, joissa hän näyttäytyi,
olivat todellisia ruumiita, eikä vaan näköhäiriöitä, kun hän söi heidän
silmäinsä edessä ja kehotti heitä koskettamaan itseään ja katsomaan,
että ruumis todellakin oli lihaa ja luuta, sanoen: "Miksi olette
hämmästyksissä? -- -- Katsokaa käsiäni ja jalkojani ja nähkää, että
minä se olen itse. Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä _ei hengellä
ole lihaa ja luita_, kuten näette minulla olevan."
Toiset kristityt vetävät hyvin järjettömiä johtopäätöksiä tästä
Herramme lausunnosta, mikäli se koskee hänen käyttämäänsä todellista
ruumista lihasta ja luusta. He pitävät tuota käyttämäänsä ruumista
hänen henkiruumiinaan ja selittävät henkiruumiin olevan lihaa ja luuta
ja aivan ihmisruumiin kaltaisen, sillä eroituksella, että jotain
määräämätöntä, jota he nimittävät hengeksi, juoksee sen suonissa veren
asemesta. He eivät näy ottavan huomioon Herramme ilmotusta, ettei se
ollut mikään henkiruumis -- ettei henkiolennolla ole lihaa ja luita.
Lienevätkö myöskin unohtaneet Johanneksen lausunnon "ettei ole vielä
käynyt ilmi mitä meistä tulee", mikä henkiruumis on, ja ettemme tule
sitä tietämään ennenkuin olemme muutetut ja tehdyt hänen kaltaisikseen
ja saaneet nähdä hänet sellaisena kuin hän on, eikä sellaisena kuin hän
oli (1 Joh. 3: 2). Unohtanevatko myös apostolin selvän selityksen,
"ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa?" ja hänen
vakuutuksensa, että _sen_ tähden kaikkien, jotka tulevat perillisiksi
Kristuksen kanssa, täytyy myös _muuttua_? -- 1 Kor. 15: 50, 51.
Monella kristityllä on se käsitys, että Herramme kirkas hengellinen
ruumis on aivan sama ruumis, joka ristiinnaulittiin ja laskettiin
Joosefin hautaan. He odottavat, kun saavat nähdä Herran
kirkkaudessansa, tuntevansa hänet haavain arvista, jotka hän sai
Golgatalla. Tämä on suuri erehdys, joka kyllä selviää, jos
hiukkasenkaan ajattelemme. Ensinnäkin todistaisi sellainen olettamus,
ettei hänen ylösnousemusruumiinsa olisikaan ihana ja täydellinen, vaan
arpien rumentama. Toiseksi todistaisi se, että me kumminkin tiedämme
minkälainen henkiruumis on, vaikka apostoli sanoo jotakin aivan
päinvastaista. Kolmanneksi todistaisi se, että lunastuksemme hinta on
otettu takasin, sillä Jeesus sanoi: "Lihani annan, jotta maailma saisi
elämän". Juuri hänen lihansa, hänen _elämänsä ihmisenä_, hänen
ihmisyytensä uhrattiin pelastukseksemme. Ja kun hän jälleen herätettiin
elämään Isän voiman kautta, ei häntä herätetty ihmisolennoksi; sillä
_sen_ hän oli uhrannut hinnaksi ostaakseen meidät. Ja jos tämä hinta
olisi otettu takaisin, olisimme vielä kuoleman kirouksen alaisina, ja
ilman toivoa.
Meillä on yhtä vähän syytä otaksua, että Herramme henkiruumis hänen
ylösnousemisensa jälkeen, on inhimillinen ruumis, kuin että hänen
henkiruumiinsa ennen ihmiseksi tulemistansa olisi ollut inhimillinen,
taikka että toisilla henkiolennoilla on inhimilliset ruumiit; sillä
hengellä ei ole lihaa eikä luita; ja, sanoo apostoli Pietari, Herramme
"kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä".
(1 Piet. 3: 18).
Meidän Herramme inhimillinen ruumis otettiin kumminkin
yliluonnollisella tavalla pois haudasta; sillä jos se olisi jäänyt
sinne, olisi se ollut ylitsepääsemättömänä esteenä opetuslasten
uskolle, heille kun ei vielä oltu opetettu hengellisiä asioita, sillä
henki "ei ollut vielä annettu." (Joh. 7: 39.) Emme tiedä, mitä siitä on
tullut. Tiedämme vaan, ettei se joutunut maatumaan tahi turmeltumaan.
(Apt. 2: 27, 31.) Hajaantuiko se kaasuiksi, tahi onko se kätketty
johonkin Jumalan rakkauden, Kristuksen tottelevaisuuden ja meidän
lunastuksemme suurena muistomerkkinä, ei tiedä kukaan; -- eikä
sellainen tieto ole tarpeellinenkaan. Me tiedämme, että Jumala jollain
ihmeellisellä tavalla kätki Mooseksen ruumiin (5 Moos. 34: 6; Juud. 9);
ja että Jumala _muistomerkkinä_ ihmeellisellä tavalla säilytti
turmeltumasta mannan kultaisessa astiassa, joka oli asetettu arkin
armoistuimen alle todistuksen majassa, ja että tämä oli esikuva
Herramme lihasta, taivaan leivästä. (2 Moos. 16: 20, 33; Hehr. 9: 4;
Joh. 6: 51--58.) Meitä ei niinmuodoin tule hämmästyttämään, jos Jumala
valtakunnassa tulee näyttämään maailmalle sen liha-ruumiin, joka
ristiinnaulittiin kaikkien edestä, kun se annettiin lunastukseksi
heidän tähtensä, mutta joka ei tarvinnut turmeltua, vaan säilyi
ijankaikkisena todistuksena äärettömästä rakkaudesta ja täydellisestä
tottelevaisuudesta. Ainakin voi olla mahdollista, että Joh. 19: 37 ja
Sak. 12: 10 voivat toteutua sillä tavalla. Ne, jotka huusivat:
"Ristiinnaulitse hänet!" tulleevat kentiesi vielä todistajina
tunnustamaan sen ruumiin samaksi ruumiiksi, jonka läpi peitsi ja naula
ovat pistäneet ja orjantappurat haavottaneet.
Jos otaksuisi, että Herramme ihana ruumis oli liha-ruumis, ei millään
tavalla voisi selittää hänen omituista ja äkillistä ilmestymistään
noina neljänäkymmenenä päivänä hänen taivaaseenastumisensa edellä.
Miten voi hän niin äkkiä näyttäytyä ja taasen hävitä? Mistä johtui,
että hän melkein alituisesti pysyi näkymättömänä näiden neljänkymmenen
päivän aikana? Ja mikä oli syynä, että hänen ulkomuotonsa joka kerralla
oli niin muuttunut, etteivät tunteneet häntä samaksi, joka oli
näyttäytynyt heille jollakin edellisellä kerralla, tahi siksi, joka
oli heille kaikille niin hyvin tunnettu ja rakastettu ennen
ristiinnaulitsemistaan, joka oli tapahtunut ainoastaan muutamia päiviä
sitä ennen.
Ei käy päinsä sanoa yksinkertaisesti, että nämä ilmestymiset olivat
ihmetöitä, sillä silloin olisi mainittava joku hyöty tahi
välttämättömyys ihmetöiden tekemiseksi. Jos hänen ruumiinsa
ylösnousemisensa jälkeen olisi ollut lihaa ja luita ja sama ruumis,
joka ristiinnaulittiin, kaikkine piirteineen ja arpineen, _miksi_ teki
hän ihmetöitä, jotka eivät ollenkaan tukeneet sitä asiaa, vaan
pikemmin, kuten näemme, olivat omiaan opettamaan päinvastaista? --
ettei hän enää ollut ihminen -- lihaa ja luita -- vaan henkiolento,
joka taisi tulla ja mennä tuulen tavalla, ettei kukaan tiennyt mistä
hän tuli tahi minne hän meni, mutta joka opettamista varten ilmestyi
ihmisenä _erilaisissa_ liha- ja luuruumiissa, jotka hän loi ja teki
tyhjäksi sitä mukaan kun tilaisuus vaati?
Ennen ristiinnaulitsemistaan oli Herramme ollut tuttavallisella
kannalla opetuslapsiensa kanssa, mutta ylösnousemisensa jälestä oli hän
enemmän itseensä sulkeutunut heidän suhteensa, vaikkakin hän rakasti
heitä yhtä paljon kuin ennen. Epäilemättä tapahtui tämä huomauttaakseen
heille perusteellisella tavalla siitä arvokkaisuudesta ja kunniasta,
joka seurasi hänen korkeaa korotustaan, ja vaikuttaakseen heissä
tarpeellista kunnioitusta hänen persoonaansa ja valtaansa kohtaan.
Vaikkei Jeesukselta ihmisenä koskaan puuttunut sitä arvokkaisuutta
olennossa, joka vaatii kunnioitusta, oli kumminkin suurempi
erilläänoleminen välttämätön ja sopiva senjälkeen, kun hän oli
muuttunut jumalalliseksi luonnoksi. Sellaista arvokkaisuutta on Jehova
aina vaariinottanut luotuja olentoja kohtaan ja onkin se paikallaan.
Tämä varovaisuus huomataan Herramme kaikissa puheluissa opetuslapsiensa
kanssa, ylösnousemisensa jälkeen. Ne olivat hyvin lyhyitä, niinkuin hän
oli sanonut: "En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne."
-- Joh. 14: 30.
Niille, jotka uskovat, että taivaallinen Isämme on henki eikä ihminen,
ei pitäisi olla vaikeaa käsittää, että meidän Herramme Jeesus, joka on
korotettu Jumalalliseen luontoon, ja joka ei ole ainoastaan Jumalan
siveellinen kuva, vaan todellisuudessa "_Isän olemuksen perikuva_", ei
enää ole ihminen, vaan henkiolento, jota ei kukaan ihminen ole nähnyt,
eikä voi nähdä, ihmeen tapahtumatta. On aivan yhtä mahdotonta ihmisille
nähdä Herran Jeesuksen verhoamatonta kirkkautta, kuin heille on nähdä
Jehovaa. Ajattele hetkisenkään, mitenkä henkisen kirkkauden pelkkä
heijastus vaikutti Moosekseen ja Israeliin Siinailla. (Hebr. 12: 21; 2
Moos. 19; 20: 19--21; 33: 20--23; 34: 29--35.) "Niin hirmuinen oli se
näky", niin valtava ja peljästyttävä, että Mooses sanoi: "Olen
peljästynyt ja vapisen." Ja vaikka Moosesta vahvistettiin
yliluonnollisella tavalla, voidakseen nähdä Herran kirkkautta, niin
että hän neljänäkymmenenä päivänä ja neljänäkymmenenä yönä, yksin
Jumalan kanssa, hänen kirkkautensa varjostamana, ilman ruokaa ja
juomaa, otti vastaan ja kirjotti jumalallisen lain (2 Moos. 34: 28),
sai hän, kun hän halusi nähdä Jumalaa kasvoista kasvoihin, tietää: "Et
sinä taida nähdä minun kasvojani; sillä ei yksikään ihminen, joka minun
näkee, taida elää." (2 Moos. 33: 20.) Kaikki mitä Mooses koskaan on
nähnyt, oli sentähden _näky_, joka esitti Jumalaa, mikään muu ei ollut
mahdollista. Tämä soveltuukin apostolien lausuntojen kanssa: "Ei kukaan
[s.o. _ihminen] ole milloinkaan nähnyt Jumalaa_"; hän on kuolematon,
näkymätön Kuningas _jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi
[koskaan] nähdä_. (1 Tim. 6: 15, 16.) Mutta selvästi sanotaan, että
henkiolennot voivat nähdä ja näkevät Jumalan. -- Matt. 18: 10.
Jos Herramme vielä on "_ihminen_ Kristus Jeesus, joka antoi itsensä
lunnaiksi kaikkien edestä." (1 Tim. 2: 5, 6) -- jos hän, kun oli tullut
kuoletetuksi lihassa, herätettiin jälleen lihassa, eikä, niinkuin
apostoli selittää, elämää antavana henkenä -- silloin hän, sen sijaan
että olisi korotettu korkeammalle enkeleitä ja kaikkia nimiä, mitä maan
päällä mainitaan, on vielä ihminen. Jos hänellä vielä on palvelijan
muoto, jonka hän otti päällensä kärsiäkseen kuoleman jokaisen edestä,
ja jos hän on vielä vähän alempi enkeleitä, ei hän koskaan voi nähdä
Jumalaa. Mutta miten mahdoton onkaan sellainen mielipide, kun sitä
täydellisesti tarkastetaan apostolisen todistuksen valossa. Ajattele
myös, että jos Herramme liha, joka läväistiin ja jota naulat, peitsi ja
orjantappurakruunu haavoittivat, ja johon kärsimys on painanut
leimansa, on hänen ihana ruumiinsa, ja jos arvet ja riutuneet
inhimilliset piirteet muodostaisivat erottamattoman osan Herramme
korotetusta olemuksesta, ei hän likimainkaan olisi kaunis, vaikka kohta
rakastaisimme haavoja, joita hän sai meidän tähtemme. Ja jos hänellä
siis on epätäydellinen, arvettunut, rumentunut ruumis, ja jos meidän on
tultava _hänen kaltaisikseen_, eikö siitä seuraisi, että ne apostolit,
joita ristiinnaulittiin, mestattiin, kivitettiin kuoliaiksi,
poltettiin, leikattiin kappaleiksi, joita petoeläimet repivät, samoin
kuin ne, joita tapaturma on kohdannut, samaten jokainen kantasivat
hänen ruumiinvikojaan ja arpiaan. Ja eikö taivas, tämän käsityksen
mukaan, tarjoaisi mitä epämiellyttävimmän näyn -- ijankaikkisesti.
Mutta asia ei ole niin, eikä kukaan voisi kauvemmin omaksua niin
järjetöntä ja epäraamatullista mielipidettä. Henkiolennot ovat
täydellisiä joka suhteessa. Sen johdosta terottaakin apostoli
Seurakunnan jäsenille, jotka ovat taivaallisen tahi hengellisen
kirkkauden ja kunnian perillisiä, että [olento] katoavaisuudessa
[kuolemassa] kylvetään, katoamattomuudessa herätetään; häpeässä
kylvetään [huolien, surujen y.m. murtamana], kirkkaudessa herätetään;
heikkoudessa [haavoineen, arpineen y.m.] kylvetään, voimassa
herätetään, kylvetään sielullinen [kirjaimellisesti eläimellinen]
ruumis, herätetään hengellinen ruumis; -- -- ja että niinkuin meissä on
ollut maallisen [Isän] kuva: niin meissä on myös oleva taivaallisen
[Herran] kuva (Kor. 15: 42--51.) Herramme Jeesus otti meidän tähtemme
myöskin maallisen kuvan vähäksi ajaksi, että hän voisi lunastaa meidät.
Mutta ylösnousemisessaan tuli hänestä taivaallinen Herra (Room. 14: 9),
ja me tulemme pian, jos olemme uskollisia, omistamaan taivaallisen
Herran kuvan (hengelliset ruumiit), niinkuin meissä nyt vielä on
maallisen herran, Aadamin, kuva (maalliset ruumiit.)
Muistakaamme miten kävi Paavalille -- tullaksensa apostoliksi, täytyi
hänen olla _todistaja_ -- täytyi hänen nähdä Herra ylösnousemisensa
jälestä. Hän ei ollut niitä, joka näki Jeesuksen ylösnousemisen
ilmestykset ja läsnäolon noina neljänäkymmenenä päivänä; niinmuodoin
suotiin hänelle erityisesti vilahdukselta nähdä Herraa. Mutta hän ei
nähnyt Herraa sellaisena kuin toiset -- puettuna lihaan ja
erimuotoisiin vaatteisiin. Ja ainoastaan silmäys Herramme
verhomattomaan ihanaan olentoon kaatoi hänet maahan sellaisen
kirkkauden sokaisemana, joka on "kirkkaampi auringon loistoa
puolenpäivän aikana", josta sokeudesta ainoastaan ihmetyö saattoi hänet
parantaa ja antaa hänelle vaikkakin vaan osittaisesti näön. (Apt. 9:
17, 18.) Eiköhän Paavali nähnyt Herraa sellaisena kuin hän _on_ --
henkiolentona? Ja eiköhän Herramme noina neljänäkymmenenä päivänä
_näyttäytynyt_ sellaisena kuin hän _oli_, s.o. niinkuin hän ennen oli
ollut niitä erityisiä tarkotuksia ja syitä varten, joita jo on
osotettu? Eikä ole mitään syytä epäillä tätä. Mutta Herralla oli eri
tarkotus, jonka vuoksi hän näyttäytyi tällä tavalla Paavalille, samoin
kuin hänellä oli eri tarkotus, jonka mukaan hän toimi, kun hän eri
tavalla näyttäytyi toisille. Tätä tarkotusta osottaa Paavali sanoen:
"Mutta kaikkein viimeiseksi hän _näyttäytyi minullekin_, joka olen
_ikäänkuin_ KESKEN [ennen aikaan] SYNTYNYT." (1 Kor. 15: 8.) Niinkuin
Herramme ylösnouseminen merkitsi hänen _syntymistänsä_ kuolleista
hengellisen olemassaolon täyteen täydellisyyteen (Kol. 1: 18; Room. 8:
29), niin esitetään tässä ja muuallakin Seurakunnan, Kristuksen
ruumiin, ylösnousemista, syntymiseksi. Meidän syntymisessämme tahi
ylösnousemisessamme henkiolentoina me saamme nähdä Herran sellaisena
_kuin hän on_, niinkuin Paavali näki hänet; mutta me, jotka silloin
olemme _muuttuneet_ tahi syntyneet henkiolennoiksi, emme tarvitse
kaatua maahan tahi tulla sokeiksi Herramme kirkkaan olennon
näkemisestä. Paavalin sanat tarkottavat, että hän näki hänet
_sellaisena_ kuin me tulemme näkemään hänet -- "_sellaisena kuin hän
oli_." Hän näki hänet sellaisena kuin Kristuksen ruumiin kaikki jäsenet
tulevat näkemään hänet, mutta ENNEN OIKEAA AIKAA, ennenkuin hän oli
syntynyt kuolleista ja niinmuodoin ennenkuin hän saattoi kestää sitä;
-- kumminkin "_sellaisena_" kuin jokainen, joka on niin syntynyt, tulee
aikanaan hänet näkemään.
Mooses, tullessaan alas vuorelta ilmottamaan lakiliittoa Israelin
lapsille, oli uuden liiton suuremman Lainantajan ja Välimiehen esikuva,
joka toisessa tulemisessaan astuu esille hallitsemaan ja siunaamaan
maailmaa. Mooses oli siis esikuva Seurakunnasta kokonaisuudessaan,
jonka päänä Herramme on. Mooseksen oleminen Herran läheisyydessä sai
hänen kasvonsa loistamaan niin, ettei kansa voinut katsoa häneen, ja
hänen oli sentähden pidettävä peitettä, esikuvaten täten Kristuksen
hengellistä kirkkautta. Tämä valaisee sitä kohtaa, jota juuri
tarkastamme. Kristus omistaa todellisen ihanuuden ja kirkkauden, on
Isän olennon perikuva, ja meidän on tultava hänen kaltaisikseen, eikä
kukaan ihminen voi nähdä tätä kirkkautta. Millä tavalla Lain antaja
tulleekaan näyttäytymään maailmalle, kun Herran kirkkaus tulee ilmi,
varmaa on vaan, ettei henkiolentojen kirkkautta tulla näkemään. He
tulevat puhumaan peitteen läpi -- verhon takaa. Tätä ja paljon muuta
tarkotettiin Mooseksen peitteellä. -- 2 Moos. 34: 30--33.
Siinä määrässä kuin me omistamme aineelle huolellista tutkimusta,
tulemme yhä enemmän näkemään sitä jumalallista viisautta, joka ilmeni
siinä tavassa, jolla Herramme ylösnousemus ilmotettiin apostoleille,
jotta heistä tulisi täydellisesti vakuutettuja, luotettavia todistajia,
ja jotta hiljaiset maailmassa voisivat ottaa vastaan heidän
todistuksensa ja uskoa, että Jumala herätti Herramme kuolleista --
jotta he voisivat tuntea hänet, joka oli kuollut; mutta nyt elää
ijankaikkisesti, ja uskoa ja tulla Jumalan luokse hänen kauttansa. Ja
kun me katselemme häntä totuuden pyhän Hengen johdolla, laajenee
mielemme, ja me emme enää näe hänessä ihmistä Kristusta Jeesusta, vaan
voiman ja kunnian Herran, joka on osallinen jumalallisesta luonnosta.
Ja siten me tunnemme hänet, jonka tulemista ja valtakuntaa Seurakunta
niin vakavasti on rukoillut ja odottanut. Eikä kukaan, joka käsittää
hänen suuren korottamisensa, voi hänen toisessa tulemisessaan
odottaa ihmistä Kristusta Jeesusta siinä liharuumiissa, joka oli
valmistettu uhriksi ja haavotettiin ja _annettiin_ kuolemaan meidän
lunastukseksemme. Ei myöskään tule odottaa, että hän toisessa
tulemisessa tulee "näkymään" tahi _ilmestymään_ erilaisissa liha- ja
luu-ruumiissa maailmalle -- tämä oli tarpeellista näille varhaisille
_todistajille_. mutta ei ole nyt enää. Hän tulee, kuten saamme nähdä,
ilmottamaan toisen läsnäolonsa aivan erilaisella tavalla.
Siitä, mitä olemme huomanneet henkiolennoista ja heidän tavastaan
ilmaista itseään menneinä aikoina, näemme selvästi, että jos Herramme
toisessa tulemisessaan ilmestyisi sillä tavalla, että hän joko avaisi
maailman silmät, jotta voisivat nähdä hänen kirkkautensa, niinkuin hän
teki Paavalille ja Danielille, tahi ottaisi ihmisruumiin, olisi tämä
vahingoksi sille suunnitelmalle, jonka hän on ilmaissut Sanassaan. Jos
hän näyttäytyisi kirkkaudessaan maailmalle, kun heidän silmänsä
yliluonnollisella tavalla tehtäisi kykeneviksi näkemään hänet, tulisi
vaikutus olemaan lamauttava suuren valtavuutensa vuoksi, ja jos hän
sitä vastoin näyttäytyisi _ihmisenä_, olisi tämä alentavaa hänen
arvolleen ja maailma saisi sen kautta alhaisemman käsityksen
jumalallisesta luonnosta ja muodosta, joka ei olisi yhtäpitävä
todellisuuden kanssa. Ja koska ei kumpikaan tapa näytä tarpeelliselta
eikä edulliselta nykyään, niin emme voi otaksua, että kumpaakaan näistä
tavoista tultaisiin käyttämään.
Päinvastoin on meidän odotettava, että Kristus-henkilö tulee
ilmestymään ihmissuvun lihassa samalla tavalla kuin silloin, kun Herra
"_tuli lihaksi_" ja asui ihmisten keskuudessa, kun Jumala oli
ilmestynyt hänen lihassansa. Ihmisluonto on, kun se on täydellinen ja
sopusoinnussa Jumalan kanssa, _Jumalan kuva_ lihassa; niinmuodoin oli
alkuperäisesti täydellinen Aadam Jumalan kuva ja niin oli täydellinen
ihminen Kristus myös. Siten saattoi hän sanoa opetuslapselleen
Filippukselle, joka pyysi saada _nähdä_ Isää: "Joka on nähnyt minut, on
nähnyt Isän" -- on nähnyt Jumalan kuvan lihassa, "Jumalan ilmestyneenä
lihassa." (engl. kään.)
Samoin tulevat myös ihmissuvun jäsenet ylipäänsä, siinä määrin kuin he
vähitellen jälleen saavuttavat, kauvan kadoksissa olleen Jumalan kuvan,
olemaan luonnollisia kuvia Isästä ja Kristushenkilöstä. Kohta
tuhatvuotiskauden alussa tulee olemaan, niinkuin olemme nähneet,
täydellisiä ihmisolentoja maailman nähtävänä (I Osa, siv. 350--355):
Aabraham, Isak ja Jaakob ja pyhät profeetat, jotka jo ovat tulleet
koetelluiksi ja hyväksytyiksi, tulevat olemaan "ruhtinaita" ihmisten
seassa, hengellisen, näkymättömän valtakunnan näkyväisiä edustajia.
Näissä tulee Kristus ilmestymään -- _heidän lihassaan_ -- niinkuin Isä
oli ilmestynyt hänen lihassaan. Ja sitä mukaan kun "se, joka tahtoo"
saavuttaa täydellisyyttä ja taipuu täydelliseen sopusointuun Kristuksen
tahdon kanssa, tulee jokainen sellainen tulemaan Jumalan ja Kristuksen
kuvaksi ja jokaisessa sellaisessa tulee Kristus ilmestymään.
Täydellinen ihminen, joka on luotu Jumalan kuvaksi siveellisessä
suhteessa, saattaa, kun hän kerran on kokonaan pyhittänyt itsensä
Jumalalle, täydellisesti käsittää Jumalan pyhän Hengen ja Sanan; ja
kirkastettu Seurakunta on opastava häntä. Epäilemättä tulevat myös näyt
ja ilmestykset ja tiedonannot ylipäänsä hengellisen valtakunnan ja sen
maallisen edustajien välillä olemaan esteettömämpiä ja yleisempiä kuin
mitä ne ennen milloinkaan ovat olleet -- enemmän sen tapaisia kuin
kanssakäyminen Eedenissä oli, ennenkuin synti toi mukanaan kirousta ja
erottamista Jumalan suosiosta ja yhteydestä hänen kanssaan.
Ei siis ole olemassa mitään, järjen enemmän kuin Raamatunkaan kannalta,
joka vaatisi Herramme toisessa tulemisessa näyttäytymään erilaisissa
liha- ja luuruumiissa. Ettei sellainen menettelytapa ole tarpeellinen,
selviää siitä menestyksestä, mikä Saatanan valtakunnalla on ollut, joka
vaikuttaa ihmisien kautta välikappaleinaan. Ne, jotka ovat mielistyneet
pahan ja eksytyksen henkeen, edustavat suurta, näkymätöntä ruhtinasta
täydellisimmässä määrässä. Hän ilmestyy siten heidän lihassaan, vaikka
itse onkin ihmisille näkymätön henkiolento.