Vieraat olivat tulleet muutamien hartaan odotuksen päivien perästä ja
nauttivat paraillaan kauppias Heikkisen vieraanvaraisuudesta, johon ei
kuulunut ainoastaan talossa tavattomat pöytäherkut, vaan myöskin kaiken
lisäksi jumaloivan kunnioittava kohtelu isäntäväen puolelta. Ja vieraat
olivat kyllin hienot hyvän käsittämään ja vastasivat siihen samalla
mitalla.
Kaikki olikin niin säännöllisen hienoa ja luontevaa, niin herkän
pehmeää sydämmellisyyttä, kuin jos hentoiset hengettäret olisivat
suloisin siivin suojelleet tätä paikkaa maailmallisilta tuulilta.
Kesä oli kauniimmillaan kaikessa neitseellisyydessään; tämä oli
ensimmäinen oikea onnen ja nautinnon kesä Heikkisen kodissa. Juhlatuuli
oli tarttunut palvelijoihinkin, varpaillaan hiivittiin, kuiskien
keskusteltiin ja oltiin puolittain pyhäpuvussa.
-- Te olette kunnon nuorimies; teille odotan suurta, loistavaa ja
mainehikasta tulevaisuutta, puhui kauppias Kaukonen Antille, joka
tämmöisestä ennustuksesta saatti varsin somasti punastua kuin kerrankin
läksynsä oikein hyvin osannut pieni koulupoika.
Kauppias Kaukonen oli vanhahko, jo vähän kumaraan painunut mies.
Harmahtavat hiukset peittivät tavallista suurempaa päätä, sokuriset
silmät olivat houkuttelevan elävät, mieluisesti hymyili suu ja leuka
oli aivan neitseellisen paljas. Ääni oli rasvainen, keskustelu
kohtelijasta ja aina tarkoituksen raukaista sekä käytös juhlallisen
vetävää.
Vaikka ei Heikkisellä oltu koskaan oltu rasvaisen jumalisia eikä
varsinkaan kauppias suoraluontoisena miehenä sitä suvainnutkaan,
taivuttiin kumminkin katsomaan oikeudeksi ja kohtuudeksi Kaukosen
hartaita aamu-, ilta- ja pöytärukouksia, sillä hänen jumalisuutensakin,
vaikka outoa olikin, tuntui hienolta, miellyttävältä ja houkuttelevalta.
-- Teillä uskon olevan kaikki ne puolet, joita kelpo kauppias ja
liikemies tarvitsee edistyäkseen alallaan, jatkoi Kaukonen puhettaan.
-- Te olette hankkineet itsellenne korkean sivistyksen ja liikemiehelle
tarpeelliset tieteelliset tiedot, käytännöllinen taipumus on tietysti
perittyä isältä ja samoin pettämätön rehellisyys. Minä tunnen nämä
isänne kelpo ominaisuudet vuosikymmenet asioissa hänen kanssansa
oltuani.
Antille hän sitä puhui, mutta mihinpä pani isäkään korvansa, varsinkin
kuin tuo puhe niitä niin mieluisesti hiveli.
-- Me olemme teille sanomattomasti kiitolliset Antin tähden, virkkoi
rouva lastaan kaikkia maailmassa enimmän rakastavan äidin tunteekkaalla
hellyydellä.
-- Ei ollenkaan minulle, vastasi Kaukonen poistavasti. -- Teidän oma
ansionne se on lähinnä Jumalaa, että poikanne on kelpo nuorukainen,
jonka tulevaisuutta voi pitää taattuna.
Sulo oli istunut keskustelun ajan pehmeästi nojaten sohvan pohjaan,
leikitellen jalokivin koristetulla sormuksella. Hän oli kieltämättä
kaunotar, hieno ja miellyttävä, luojan henkivä taideteos.
Paljon hän ei keskustelua seurannut joko tahdottomuudesta tai mistä,
vaan kumminkin sen verran, että silmä etsi joskus tulevaa isän
palvelijaa.
Vaikka katse olikin hetkinen, mikä Anttia kohtasi, oli se kumminkin
kylliksi luomaan hänen rintaansa valoisia maailmoita.
Hän oli kerrassaan hurmaantunut katsellessaan häntä.
Nuori Kaukonen koetti keskustella hänen kanssaan, mutta huonolla
menestyksellä -- molemmin puolinkin huonolla.
Sillä hän itse oli väsynyt ja veltto.
Kauppias Kaukonen keskusteli nyt Hilman kanssa.
-- Mikä minua suuresti ihmetyttää, se olette te, neiti.
-- Kuinka niin?
Hilma istui jäykkänä seurassa, melkein vastenmieliset eleet kasvoilla.
-- Minua kummastuttaa se, että nainen, vielä niin nuori kuin te, voi
hoitaa niin hyvin liikettä. Neiti on erittäin kuulu kauppamaailmassa,
kaikki puhumme teistä mitä suurimmalla kunnioituksella; sanalla sanoen
te kelpaatte monelle harmaapäiselle porvarille esikuvaksi.
-- Vai niin paljon, vastasi Hilma kylmäkiskoisen kuivasti. -- Mutta,
suokaa anteeksi, se ei minua suurestikaan huvita.
Hämmästyneen katseen loi Kaukonen häneen.
-- Kuinka neitiseni? Onko teistä sama, minkä arvon ihmiset teille
antavat ja onko teillä hyvä vai huono luotto kauppamaailmassa?
-- Sen pysyttäminen tai kadottaminen on suurimmakseen kunkin yksilön
asia.
Keskustelua, varsinkin loppua, olivat kaikki tarkoin seuranneet.
Rouva oli levoton, sedän otsa ryppyinen ja synkkä, Sulo katsoi
kummastuksella häneen ja vihainen ilme oli Antin kasvoilla, nuori
Kaukonen oli painautunut kumaraan nojaten päänsä käsiin.
Kaukonen oli hämillään eikä jatkanut.
Mutta suorana, tyynenä istui Hilma ja välinpitämättömän näköisenä.