NIILO. Julman! No, en minä kielläkään, että vaimoni oli kova häntä
kohtaan, mutta ei hän hänen silmiensä alla ainakaan olisi tähän häpeään
joutunut.
RAHIKKA. Kun minä vaan saisin häntä itse puhutella. Minä en usko, minä
en voi uskoa, että se on mahdollista.
NIILO. Hän näyttää kyllä sitä katuvan, mutta kyllä hän sen itse myönsi.
RAHIKKA. Myönsikö? Hän itse?----Vai niin! Hän olis siis----Mutta
olkoon! Minä en hylkää häntä sittenkään. Minä rakastan häntä kuitenkin.
Me emme saa jättää häntä oman onnensa nojaan.
NIILO. Mutta mitä voimme me, sanokaa?