IINA. Pitääkö! Vai pitää? Teidän kanssanne. Saatte mennä tiehenne.
Selma ei tahdo tietää teistä mitään. Hän on liian hyväsydämminen
sanoakseen sen itse teille. Mutta hän tahtoo päästä rauhaan teistä.
RAHIKKA. Selmako? Minun Selmani!
IINA. Mokoma retkale. Siksi että sattumus hetkeksi antoi niin kauniin,
niin hienon tytön käsiinne, luulette voivanne pitää hänet ikuisesti
kynsissänne.
RAHIKKA. Onko nyt maailma nurin kääntynyt. Hankkikaa heti Selma tänne.
Minä vaadin hänet puheilleni, tahikka--
IINA. Oo, uhkailemaanko rupeatte. Minä puhun Selman puolesta; hän
lähetti itse minut sanomaan teille, että saatte lähteä tiehenne.
RAHIKKA. Mutta tietääkö hän minne hän minut lähettää?
IINA. Minkä kauemmas, sen parempi.
RAHIKKA. Hänkö pyysi, Selma itse, teitä niin sanomaan?
IINA. Sen jo kuulitte. Olisi hän itse tullut, jos voisi teitä edes
silmissään nähdä. Hänellä on parempia sulhasia.
RAHIKKA. Mitä tämä on! Vereni kiehuu, silmäni tummenevat. Selmani, oma
kunnon Selmani olisi voinut--näin odottamatta--hyljätä minut. Eikä
sanaakaan jäähyväisiksi, sanaakaan lohdutukseksi.
IINA. (Itsekseen.) Jollei hän nyt lähde, menee kaikki myttyyn.
(Ääneensä.) Mitä siinä molisette! Ettekö laita jo luitanne siitä, tahi
kutsun--
RAHIKKA. Minä menen, minä menen.
(Lähtee menemään.)
IINA. Kas niin. Nyt on siitä päästy.
(Menee sisään.)
XIII:s KOHTAUS.
RAHIKKA. Selma, Selma!--Varo itseäsi! Tilille sinut vielä vaadin. Tällä
tavoin loukkaat pyhimpiä tunteitani. Narrinako minua pidät?----Jospa
ymmärtäisin mistä syystä hän sen tekee, sillä onhan hän kuitenkin
Selma, tuo jumalinen, helläsydämminen tyttö.--Mutta ei! Se ei
sittenkään voi mahdollista olla. Hänen omasta suustaan tahdon sen
kuulla.--Nytkö?--En! Nyt en voi.
(Menee kiiruusti pois.)
XIV:s KOHTAUS.
SELMA. (Tulee ulos.) Olisiko se mahdollista. Hän ei siis olisi kestänyt
koetusta. Hän ei rakastaisikaan minua.--Mutta julmaa leikkiähän se
olikin. Minun ei olisi pitänyt Iinan neuvoa noudattaa. Hän on sitten
niin kummallinen vielä----Voi, voi!
(Katselee joka taholle.)
Kun hän nyt palaisi kuitenkin. Hyvä Pekka, tulehan, anna anteeksi
minulle!--Häntä ei näy. Olisinko siis todellakin erehtynyt.--Mutta ehkä
hänellä oli kiire jonnekin.----Minua peloittaa!--Näin ei Paul olisi
tehnyt. Hän olisi ainakin selitystä ensin vaatinut.----Poskiani
kuumottaa. Niin kuumaa se kahvi!--Hm! Hän voisi minusta niin pahaa
uskoa. Olisihan hänen pitänyt arvata, että sen tein Iinan tähden. Oliko
se nyt niin hirveätä.--Äiti, äiti! Sinä puhuit totta, kenraalska oli
oikeassa. Miehiin ei voikaan luottaa. Hupsu tyttö! Ja minä kun luulin.
--Kuinka olisikaan hän voinut niin pian minuun rakastua. Tuolta tulee
ihmisiä. Ei minun sovi kadulla näin paljain päin olla.
(Menee sisään.)
XV:s KOHTAUS.
(Miina, Liisa, konstaapeli.)
MIINA. Sinä sen kai paraiten tiedät. Siellä on tuli.
LIISA. Kuulkaa, miesten ääniä. Paraasen aikaan tulimme.
KONSTAAPELI. Ja tässä asuu kaksi nuorta naista vaan--ompelijattaria?
LIISA. Ennen oli vaan yksi. Viikko sitten hankki hän toverin itselleen.
Pari viikkoa sitten näin omin silmin hänen tulevan kello 1:n ajoissa
kotiin ja useana iltana olen sieltä nähnyt miehen tulevan.
KONSTAAPELI. Niin. Ei tässä muuta ole tehtävää, kuin ryhtyä asiaan.
(Viheltää kadun kulman kohdalla.)
LIISA. Sitä heille pitääkin.
MIINA. Kuka heitä käskee kunniallisen ihmisen talossa.--Sääliksi heitä
tosin käypi.
LIISA. Sääliksikö?
MIINA. Niin, kun noin nuoret ihmiset joutuvat turmeluksen tielle.
LIISA. Mitenkä hän pilkkasi äsken Jumalaa. Oliko se enää kristityn
ihmisen puhetta!
(Eräs poliisi saapuu, konstaapeli menee hänen kanssaan oikealle.
Ihmisiä kokoontuu vihellyksen johdosta näyttämölle, myöskin
vielä yksi poliisi.)
MIINA. Mitä siinä töllötätte! Ei täällä teitä tarvita laisinkaan.
XVI:s KOHTAUS.
(Selma syöksyy ulos, hänen perässään poliisi,
sitten herrat ja Iina konstaapelin kanssa.)
SELMA. Hyvä Jumala! Mitä tämä nyt on? Minne olen minä joutunut.
Auttakaa hyvät ihmiset. Minä olen ihan viaton!
LIISA. Viaton! Sitä sinulle pitääkin!
IINA. Hävyttömät koirat! Mitä olemme me tehneet. Hyökkäävät kuni pedot
turvattomain tyttöjen kimppuun!
KONSTAAPELI. Hiljaa. Mitä siinä kirutte!
IINA. Selma. No mitä nyt sanot? Mikä jalosydämminen sinun Rahikkasi!
SELMA. Mitä sanot?
IINA. Tämä on hänen työnsä. Meni heti kostoksi panettelemaan!
SELMA. Voi surkeutta!
KONSTAAPELI. Mars!
XVII:s KOHTAUS.
RAHIKKA. (Tulee.) Mitä minä kuulen?----Selma?
SELMA. Voi sinä kurja mies!