SELMA. Pekka! Sinä olet täällä! Et suuttunut siis minuun.
RAHIKKA. Minäkö sinuun suuttunut!
SELMA. (Katsoo häntä silmiin. Itsekseen.) Olisko se mahdollista:
voivatko nuo silmät valehdella, tuo tyyneys kasvoissa olla
teeskenneltyä?
RAHIKKA. Miksi katsot minua tuolla tavoin?
SELMA. (Joutuu hämilleen.) Minä vaan----Katso kenraalska kielsi minua
päästämästä tänne ketään miestä luokseni.
RAHIKKA. No mikset heti sanonut. Johan minä heti ajattelin, että
jotakin sellaista se varmaankin----
SELMA. Hän sanoi, ett'ei hän salli, jotta hänen palvelustytöllään on
sulhanen. Jos hän sinut täällä tapaa, ajaa hän minut heti pois.
RAHIKKA. Se oli pahempi. Minulta on siis tänne ovi sulettu! Mikäs muu
jääpi keinoksi, kuin että tapaamme toisiamme muualla.
SELMA. Ei Pekka! En minä uskalla päivällä tulla sinua tapaamaan ja
illalla se ei käy laatuun.
RAHIKKA. Miks'ei? Meille, jotka olemme kihloissa, se ei mikään rikos
ole.
SELMA. Niinkö arvelet? Miksikä äidit sitten niin kovasti varoittavat
tyttäriänsä?
RAHIKKA. Niin!----No! Mutta ethän sinä minua pelkää?
SELMA. En, en. Kuinka sinua pelkäisin--Mutta katsos--minä--olen niin
kokematon.
RAHIKKA. Mikä sinulla on, Selma?
SELMA. (Yhä enemmän rauhattomana.) Sinä et ymmärrä sitä! Me tytöt ...
olemme ... näet, kuulleet ... niin paljon sellaista ja kun vanhemmat
ihmiset aina istuttavat meihin epäilyksiä ... niin onko se kumma...
RAHIKKA. Selma! Minä en tunne sinua nyt.--Miksi et puhu suoraan. Etkö
sinä luule minulta saavasi luotettavaa vastausta.
SELMA. Mutta etkö sinä suutu... Minä tuntisin itseni niin
rauhalliseksi, niin onnelliseksi, jos voisin miehistä puhuttaessa
ajatella itsekseni: »Minun Pekkani ei ole sellainen kuin muut».
(Nojaa päänsä Rahikan olkapäähän.)
RAHIKKA. Miks'et heti sillä tavalla sanonut. Minä tahdon sinulle
selittää millainen minä olen... Olisin sen tehnyt kysymättäsikin...
Sinä muistat sen kirjan jonka revin----No! Kun minä aloin mieheksi
varmistua, rupesin tuntemaan kummallisia haluja, jotka minua
painajaisen tavoin ahdistivat. Yöllä näin pahoja unia,--päivällä olin
alituisessa taistelussa mielikuvitukseni kanssa... Naisia minä rupesin
pian kammoamaan, mutta pakosta kun heidän seuraansa jouduin, olin
siellä mielelläni. Mutta mielikuvitukseni oli yhä vihollisenani. Minä
rupesin itseäni inhoamaan, sillä minä tunsin itseni saastaiseksi. Tuo
kirja, joka sinua niin säikytti, oli juuri varoitus sellaisille, jotka
veltosti heittäytyvät heränneitten halujensa uhriksi. Mutta neuvoina
ovat siinä uhkaukset, mitä hirmuisimmat esimerkit sellaisista
onnettomista, jotka paheen olivat valloilleen päästäneet.
SELMA. No sellaistako se miesten turmelus sitten on aina?
RAHIKKA. Löytyy toista lajia myöskin. Ne jotka tahtovat tuosta
sisällisestä epäsoinnusta päästä siten, että he luopuvat yleisistä
siveellisyyden laeista ja tukkien omantunnon äänen heittäytyvät
samallaisten naisten seuraan.