(Kyökki: perällä vasemmassa kulmassa hella, sen tällä puolen
kastrulliparvet; peräseinällä ikkunan alla pöytä ja kaksi tuolia;
oikealla kaappi ja vuode. Ovi kummallakin sivulla).
I:n KOHTAUS.
SELMA. (Pesee asteita.) Tämähän on hauskaa! Saan sitten yksin asua näin
siistissä huoneessa. Ja niin sivistynyt, äidillinen emäntä. Sanoi
olevansa minuun tyytyväinen. No, parastani tahdonkin koettaa.--Isäntä
näyttää äreältä. Mutta olenhan minä paljon pahempaan tottunut. Kun
vähän vaatii, saa aina enemmän.--Saapas nähdä, mitä Pekka arvelee.--
Kuinka ihmeellistä! Häntä ajattelen vaan, hänen tähtensä unohdan kaiken
muun. Ja kuinka pian se kävi. Ennenkuin ennätin ajatellakaan,--olimme
jo----Mutta oliko se sentään oikein tehty? Niin pian! Sanoihan äitini,
ettei miehiin saa aina luottaa----Ei. ei, Rahikka on rehellinen. Sen
näin heti hänen silmistään. Ja tunnenhan hänet jo lapsuudestani.--Mutta
olisikohan äitini kuitenkaan sallinut----Voi, voi, minä tulen
rauhattomaksi. Jospa olisi keneltä neuvoa kysyä, kenelle sydämmensä
avata... Jos uskaltaisin rouvalle tunnustaa... Enhän minä Pekan
rehellisyyttä epäilekään. Mutta jos hänkin erehtyisi. Jos hän vaan
luulee minua rakastavansa,--jos hän katuisi. Eihän ihminen voi aina
olla varma itsestäänkään.
II:n KOHTAUS.
ROUVA SILAN. (Tulee oikealta.) No, joko alat saada pestyksi... Kas,
pian se näkyy sinulta käyvän... Ole vaan ahkera lapsukaiseni, me
tulemme hyvinkin sopimaan, luulen minä. Valmista teevesi kello
kymmeneksi. Me menemme nyt ulos. Kumma vaan, ettei ompelijatarta
kuulu.----
SELMA. (Itsekseen.) Jos uskaltaisin häneltä kysyä.
R. SILAN. (Menee ikkunan luo, avaa sen.) Robert, tulehan jo. Kello on
jo kuusi.
(Panee ikkunan kiinni.)
SELMA. Kenraalska, saanko minä kysyä teiltä. Olettehan te niin oppinut
ja tiedätte----
R. SILAN. Kysy, lapsukaiseni. Mitä tahdot tietää?
SELMA. Mitä on rakkaus?
R. SILAN. Mitäkö se on? Miksi sitä kysyi? Etkö itse tiedä?