WILLE. Viskasi minua kivellä.
KALLE. Mitäs hän.
SELMA. (Tukistaa äidillisesti Kallea.) Sinua pitää rangaista
sellaisesta... Etkö sinä ala oppia jo kiltti olemaan.
SAARA. (Tulee tuvan takaa.) Etkö anna lapsen olla. Sinä tässä
kurittamaan rupeat, mokoma. Otan hapenistasi itseäsi, niin--!
SELMA. Hän viskasi kivellä toveriansa.
SAARA. Mitä se sinua liikuttaa... Ei hän sinun lapsesi ole. Pidä
itsestäsi huolta. Mene työhösi!
(Selma menee.)
Ja sinä, Wille, saat pysyä edempänä minun pojastani. Mokoma katupoika.
Tuleppas vaan toisen kerran näkyviini.
(Tuuppaa niskaan Willeä.)
WILLE. Kun minä sanon mammalleni... Kyllä hän teille näyttää...
(Rupee itkemään, menee kiireesti perälle sen kovemmin
huutaen, minkä lähemmin kotiansa tulee.)
SAARA. (Kallelle.) Älä huoli, poikaseni, heistä. Uskaltakoonpa vaan
Selma sinulle pahaa tehdä. Kyllä minä hänelle näytän.
(Silittää Kallen päätä.)
Tule pois sisään, saat kupin kahvia.
(Pyyhkii Kallen silmiä.)
Kas noin!
III:s KOHTAUS.
WIGREN. (Tulee.) Mitä te taasen minun poikaani täällä itketitte?
SAARA. Pitäkää kotona kakaranne. Mitäs päästätte sen tänne pahaa
tekemään.
WIGREN. Vai mitäkö päästän. Vai ei minun poikani saa kadulla leikkiä
yhtä hyvin kuin teidänkin, vai!
SAARA. Mitä tänne rähisemään tulette. Menkää oman talonne luo
huutamaan.
WIGREN. Vai oman taloni luo. Oman taloni luona minä täälläkin olen...
Mutta te, mokomat kerjäläiset! Armosta siinä asua saatte...
SAARA. Laitatko luusi siitä.
WIGREN. Pikemmin sinä syöttiläinesi siitä laputat. Älähän huoli. Kyllä
minä----Herra varjelkoon mokomista naapureista... Ei hetkeäkään saa
rauhassa olla...
SAARA. Kuka tässä ei rauhassa saa olla? Kenen talosta enemmän rähinää
kuuluu. Kehtaat tulla vielä kunniallisia ihmisiä haukkumaan, senkin--
joko sanon oikean nimesi... Jollet laita luitasi siitä, niin--(Tempaa
luudan rappusilta.) voitelen tällä niin, että----
WIGREN. Älähän huoli, älähän huoli!
(Lähtee.)
IV:s KOHTAUS.
NIILO. (Tulee Wigrenille vastaan pussi kädessä.) Mitä rähinää täällä
taasen?