(Syrjäinen kaupungin katu, epätasainen ja paikottain likainen, siellä
täällä pistää keskellä katua kallionharja näkyviin; oikealla puolen
suurenlainen kallionsärkkä, jonka vieressä pari pihlajaa ojentelee
oksiaan kadulle päin; vasemmalla pieni hökkeli, josta rappuset tuovat
suoraan kadulle, tuonnempana pistää puitten takaa toisen talon päätö
näkyviin; oikealla muodostaa kallio luonnollisen penkin; vasemmalla
talonrappujen vieressä kahden kiven päällä myöskin penkki.)
I:n KOHTAUS.
Kalle ja Wille.
WILLE. Älä viskaa vielä, annas minä löydän... Minä viskaan ensin.
KALLE. Miksikä sinä? Oletko muka tarkempi?
WILLE. Ettäkö en ole? Muistatko kuinka viime syksynä osusin? Kaksi
putosi yht'aikaa.
KALLE. No ja minä sitten, Tuolta kallion kärjen takaa kuin tarkkasin.
WILLE. Milloinka?
KALLE. Etkö muista? Silloin kun ikkunaan kivi sattui.