Ihaksinen (oikealta puolelta). Anna.
IHAKSINEN (seisahtuu ovessa ja katselee ympärinsä). Missä olen? (huomaa
Annan ja ryöpsähtää hänen luokseen). Mamseli Anna! (ottaa Annan kädet
käsihinsä) Tekö se olette? todellako te?
ANNA (heittäikse hänen syliinsä). Hyvä Ihaksinen.
IHAKSINEN (itkien). Herra Jumala, no vihdoin olen saanut nähdä
mamselia! pimeässä arestissa en minä ole tehnyt muuta kuin muistellut
teitä, ja se on ollutkin ainoa turvani.
ANNA. Ihaksinen on siis kärsinyt paljon?
IHAKSINEN. Oh, ei niin varsin paljo juuri, sillä näettehän mamseli
Anna! kun ollaan kahden kesken Jumalan ja omantuntonsa kanssa, niin
saamme toisia ajatuksia, ja kun rupesin miettimään, kuinka olen elänyt
tähän saakka, niin — — — mutta kaikki voipi vielä parantua, jos vaan
— — — (katselee ympärinsä) mutta missä Pori on?
ANNA. Kolme viikkoa taaksepäin, samana iltana jolloin Ihaksista vietiin
arestiin, matkusti isäni pois keltäkään jää-hyväisiä ottamatta.
IHAKSINEN (pelästyen). Matkustiko pois? ei, ei se ole mahdollista
— — — hän oli niin vimmapäinen, niin tuskallinen, hän ei voinut
matkustaa tiehensä!
ANNA. Hän jätti jälkeensä kirjeen Haakuna-rouvalle, jossa hän ilmoitti
matkastansa ja samassa myös päätti onneni.
IHAKSINEN. Onnenneko! mitä — — — mitä sillä tarkoitatte?
ANNA. Ihaksinen sitte ei tiedä, että tänäpäivänä on minun hääni?
IHAKSINEN (vimmassa). Häät! teidän häänne? ja kenenkä kanssa?
ANNA. Luutnantti Haakunan kanssa.
IHAKSINEN (entisillään). Ei, ei! se on mahdotonta! rahojannehan hän
tahtoi, mutta nyt ei teillä ole mitään, ei penniäkään.
ANNA. Ihaksinen! minä en ymmärrä teitä?
IHAKSINEN (hiljaa). Ettekö tiedä rahojen loppuneen, minun ne
hävittäneen?
ANNA. Mitä sanotte?
IHAKSINEN. Nähdessäni surunne, tuskanne, tulin hurjapäiseksi, en
tietänyt mitä tein, ja silloin poltin kaikki rahat tuhkaksi.
ANNA. Oi hirmuista!
IHAKSINEN. Se oli pahasti tehty, minä tunnustan, ja minulla onkin
ollut monta katkeraa hetkeä siitä, mutta minä ajattelin: kunhan te
vaan tulisitte onnelliseksi, niin käyköön minulle kuinka tahansa. Vaan
tuumani eivät ole onnistuneet, näen minä.
ANNA. Ja isäni! eikö hän tiedä mitään?
IHAKSINEN (vähän mietittyä). Ah! kaikki toivo ei ole vielä hävinnyt!
te ette vielä ole naitu, minä tunnustan kaikki armolliselle rouvalle,
minä sanon ett'ei teillä ole penniäkään enää ja te tulette autetuksi!
(tahtoo juosta ulos).
ANNA (vetää hänet takaisin). Mutta Ihaksinen ei saa sanoa olevansa
rahojen hävittäjä; mutta panevat teidät taas arestiin.
IHAKSINEN. No mitäpäs siitä! — — — ah, todella, mitenkä sitte kävisi
teille; — — — ei, ei, minä en sitä tee, minä vaan — — —