Pori (vasemmalta puolelta). Annaa. Ahokas. Ihaksinen.
PORI. Kah — — — herra tohtori — — — oh, mikä kunnia kohtaa minun
alhaista suojaani! Etkö ylpeile sinä vanha, mädännyt mökki, kun
suojelet niin rikasta, jaloa vierasta!
AHOKAS. Minä tulin tänne tervehtimään minun entistä potilastani, ja
teitä myös, rakas Pori (tarjoo hänelle kättänsä).
PORI (kumartaa syvästi ottamatta Ahokkaan kättä). Herra tohtori on
hyvin armollinen; suokaa anteeksi ett'ei meillä ole mitään tarjoamista,
mutta viimeinen vesi-pisara on viime yönä jäätynyt uunin reunalla.
AHOKAS (syrjään). Miten hänen sanansa minua vaivaavat.
PORI. Meillä köyhillä ihmisillä ei ole mitään portinvahtia, niinkuin
korkea-sukuisilla, jotka voivat sanoa ett'emme ota vastaan; meidän
täytyy tyytyä kaikkiin, eikä meillä ole palvelijoita, jotka
tyrkkäisivät vieraita, joita ei suvaita, ovesta takaisin.
IHAKSINEN (sysää Poria). Ei, heretkää jo, Pori!
ANNA (hiljaa Ahokkaalle). Suokaa hänelle anteeksi, herra tohtori, hän
ei tiedä mitä sanoo.
AHOKAS (Annalle). Olkaa huoletta. (Ääneensä). Te olette tänäpäivänä
hyvin kiukkuinen, rakas Pori, ja kuitenkin tulin minä teille antamaan
esityksen, johon luulin teidän suostuvan.
PORI. Voipi kyllä olla mahdollista.
AHOKAS. Te kerran juttelitte minulle, että te muurari-mestarina saitte
hyvät tulot, mutta onneton sattumus ryösti teiltä kaikki; minä tahdon
auttaa teitä, että voitte ruveta uudestaan entiseen työhönne.
PORI (himolla). Tohtori tahtoo sitte varmaan antaa minulle rahaa?...
paljon rahaa!
AHOKAS. Ei, mutta minä hankin teille työ-kaluja ja aineita ja menen
takaukseen työstä.
PORI (irvistäen). Ja itse voitatte 25 tahi 50 prosenttia siitä, eikö
niin?
AHOKAS (närkästyksessä). Pori!
ANNA (rukoillen). Herra tohtori!
PORI. Ha, ha, ha; minä kyllä tunnen nuo laupiaat, armolliset esitykset,
minä.
AHOKAS. Te hairahdutte, Pori; Jumala, joka tutkii sydämet, tietää
että minun esitykseni on vaan teitä auttaakseni. Älkää hylätkö sitä!
miettikää asiaa edes! ette te voi elää tällä tavoin, koetelkaa tehdä
työtä, jos ei itsenne, niin toki tyttärenne vuoksi; ei teillä voi olla
sydäntä nähdä hänen kuolevan nälkään ja kurjuuteen!
IHAKSINEN. Suostukaa, Pori!
ANNA (rukoillen). Isäni!
PORI (vihassa). Ei, me köyhät olemme vapaat työmiehet, emme ole
rikkaiden orjia, muistakaa se! (vetää tuolin pöydälle ja istuiksen.
Kaataa putelista.)
AHOKAS (liikutettuna Annalle). Olkaa hyvä ja antakaa minulle
papin-kirjanne, minä ha'en teille hyvän paikan jossakussa talossa,
jossa saatte olla rouvan apulaisena; te ette voi täällä enempää olla.
ANNA. Kiitoksia paljon hyvyydestänne (menee toisesta kammarista
papin-kirjaa hakemaan).
AHOKAS. Ah, tätä kurjuutta!
PORI (ryypäten). Missä hitolla toverini niin kauan viipyvät, johan
heidän olisi pitänyt ehtisi tänne.
IHAKSINEN. Kylläpähän tulevat, etenkin kun viina pöydällä heitä odottaa.
ANNA (tuleva toisesta kammarista, antaa kirjeen Ahokkaalle). Mielelläni
minä käyn työhön; täällä kotona sitä ei enää minullekaan sallita.
AHOKAS (silmäillen paperia itsekseen). Laupias Jumala, mitä näen!...
IHAKSINEN. Mikä tohtorilla on?
PORI (itsekseen pöydän ääressä). No, kaikkia mokomia, tuo siveä ja
potra herra on saanut suuren perinnön, hyvin paljon rahaa, elää kuin
ruhtinas eikä tee mitään, ja sitte hän vielä tulee tänne, pitää minulle
pitkät puheet ja tahtoo pakoittaa minut työhön; onko se rehellisesti
tehty? Vieläpä kukaties panee tyttäreni piiaksi johonkuhun taloon.
Mutta minä sanon pass, sitäpä sanonkin.
AHOKAS (joka kovasti liikutettuna on astunut edes takaisin). Pori,
Pori! — minun täytyy välttämättömästä puhua kerallanne.
PORI. Antakaa minun olla, sanon minä! minä teistä en huoli.
AHOKAS (kovasti liikutettuna). Ruskonen!
PORI (säikähtyy). Minun nimeni? Ah, luulitte sitä nimittäessä minua
hyvinkin masentavanne, vaan siinä petytte, se oli kunniallisen
työmiehen nimi, enkä minä häpeä, että sitä olen kantanut.
AHOKAS. Malttakaa mieltänne ja sanokaa minulle! — onko teillä ollut
ketään sukulaista Hollannissa samalla nimellä?
IHAKSINEN. Kyllä, kaiketi! — Janne-setä, tiedänhän, hän joka rakensi
laivoja.
PORI. Mitäpä se teitä liikuttaa?
AHOKAS. Mutta jos tämä sukulainen nyt olisi kuollut ja olisi jättänyt
perinnön.
PORI. Mitä, mitä sanotte?
AHOKAS (antaa hänelle kirjeen). Kas tässä, lukekaa. (Pori lukee.) —
Ulkomailla ollessani, viivyin minä jonkun ajan Amsterdamin kaupungissa.
Siellä asuin vanhan laiva-mestarin tykönä; hän oli suomalainen ja
hänen nimensä oli Ruskonen. Kerran sairastui hän sangen kovasti ja
ainoastaan suurimmalla vaivalla sain hänen henkensä pelastetuksi. Vanha
ukko rakastui minuun ja sääti omaisuutensa lankeevan minulle hänen
kuoltuaan, ellei hänen ainoa sukulaisensa, Suomessa asuva, kolmen
kuukauden ajalla ilmoittaisi itseään. Huomenna on jo kolme kuukautta
siitä kuin ukko kuoli, eikä tähän saakka vielä ole löydetty ketään
sillä nimellä Suomessa. Mutta mamseli Annan papinkirjasta näen, että
teidän nimenne on Ruskonen.
PORI (kuume-tautimaisella innolla). Mutta tässä seisoo, että rahat
ovat tänne laitetut testamentin kanssa, missä ne ovat?
AHOKAS. Hyvässä tallessa.
PORI. Ah, te tahdotte minulta salata laillisen omaisuuteni.
AHOKAS (ylevällä mielellä). Ei; niin pian kun te tuomio-istuimen edessä
olette vahvistaneet olevanne hänen laillinen perillisensä, niin saatte
nostaa rahat.
ANNA. Ah, Jumalani!
PORI (palavilla silmillä). Minä siis olen rikas! — rikas! ha, ha, ha!
IHAKSINEN (pyörähtäikse ilossa). Voi poloinen päiviäni, sitä iki-iloa
kun nyt saamme nauttia!
(Esirippu lankee.)