(Arkihuone Räsäsen asunnossa: oikealla, yleisöstä lukien, etualalla
piironki, jonka päällä iso peili verhoineen, ovi eteiseen ja sohva
peränurkassa; perällä 2 ikkunaa ja niiden välillä päittäin iso pöytä
liinoineen, pöydällä savukelaatikoita ja kukkiva kasvi; vasemmalla
kulmassa kakluuni; vasemmalla, lähellä yleisöä kirjoituspöytä
tuoleineen, pöydällä m.m. puhelin, sen päässä pieni keinutuoli,
lähempänä uunia ovi; tuoleja, m.m. pallituoli; mattoja lattialla.)
HEIKKI (Tulee, kuuntelee, ottaa salaa savukkeen pöydältä, sytyttää sen,
istuu peräpöydälle heiluttaen jalkojaan). Kohta olen kaksi vuotta
palvellut tätä seppää, mutta enpä ole nähnyt niin paljon ihmisiä täällä
juoksevan kuin nyt enkä niin paljon ole juomarahoja saanut kuin nyt!
Kyllä minä arvaan, että nyt lähestyvät iloiset päivät, koska Hanna
neiti eilen tuli Helsingistä kotia. Nyt pidettäneen kestit kestien
perästä, huoneet täyttyvät herrasväellä ja taskuni juomarahoilla.
(Kävelee yleisöön, pudistelee taskuaan, istuu keinutuoliin). Kestäköön
tämä kultainen aika vaikka sata vuotta, en tätä ikäväksi katso. Tällä
tavoin minäkin tulen vähitellen herraksi -- (Soitetaan). Tullaan,
tullaan! (Vie savukkeen uunin suuhun).
EMÄNTÄ (Tulee kammaten tekopalmikkoa). Heikki -- Heikki!
HEIKKI. Tässä olen, rouva kulta!
EMÄNTÄ. Häh? Häpeä! Minä olen armollinen rouva! (Panee Heikin pitämään
palmikkoa, palmikoi itse).
HEIKKI. Armollinen rouva?
EMÄNTÄ. Niin poikaseni! Oman itseni takia en sitä nimitystä vaadi, vaan
kun vieraita tulee, niin sepä siivotonta, jos olen vain paljas rouva
enkä muuta. Muualla kun käyn visiiteillä, kuulen aina: "Rouva
tohtorinna, rouva pormestarinna, rouva posmestarinna ja rouva neuvotar
se ja se". Sentähden täytyy sinunkin kutsua minua armolliseksi rouvaksi
-- muista se! Onko tyttäreni jo pukeutunut, ja onko se uusi
kamarineitsyt, joka eilen tuli tyttäreni kanssa, käynyt keittiössä?
(Vie palmikon piirongille).
HEIKKI. Se uusi kamarineitsyt lepäsi vielä äsken.
EMÄNTÄ. Mutta hänpäs on tottunut herraselämään, koska näin myöhään on
levolla! -- Mene ja sano hänelle, kun hän nousee, että minä tahdon
puhutella häntä! (Heikki poistuu).
EMÄNTÄ (Yksin, ottaa aamutakin taskusta kirjeen ja lukee). Tuo armas
luutnantti, tuo sievä ylimys lupaa tulla päivälliselle tänään.
(Suutelee kirjettä, ottaa silmälasit pöydältä). Sanokoot sitte vieläkin
kadehtijat, etteivät meikäläiset ole herrasväkeä, koska niin ylhäiset
ja sivistyneet herrat käyvät meillä. (Lukee). Hän tahtoo kohdata
Hannaa. Oi se kohtelias luutnantti! Hänestä tulee oiva mies minun
tyttärelleni. Kunhan nyt vain Hanna tulisi, että saisin nähdä hänet
uudessa rustingissaan.
HEIKKI (Tulee). Uusi kamarineitsyt pyytää päästä puheillenne!
EMÄNTÄ. Tulee kuin käsketty. (Heikki pois, Karoliina tulee). Jassoo,
siinä olet sinä, minun kamarineitsyeni! Mikä nimesi olikaan?
KAROLIINA. Karoliina Rosenqvist, teidän armonne. (Niiaa).
EMÄNTÄ (Erikseen) Hän sanoo: "Teidän armonne!" En elämässäni ole nähnyt
niin ymmärtäväistä tyttöä. (Ääneen ) Sinä olet hyvännäköinen. Jos nyt
olet yhtä siveä kuin sievä, niin tulee meistä hyvät ystävät.
KAROLIINA. Hartain toiveeni on, ettei tuota luottamuksen ruususidettä,
joka nyt yhdistää meitä, katkaise muu kuin kuolema.
EMÄNTÄ. Herrajesta, kuinka kauniisti hän puhuu! Sinä näyt, Karoliina
kulta, paljon palvelleen sivistyneissä perheissä.
KAROLIINA. Minä en milloinkaan palvele alhaisempaa herraa kuin
kenraalia, valtio- tai kauppaneuvosta. Toivon teidän miehenne olevan
kauppaneuvoksen kumminkin.
EMÄNTÄ (Hämillään). Kauppaneuvos! -- Niin -- oikein, se tahtoo sanoa:
ei hän vielä ole, mutta kyllä hänellä jo on kauppa, vain ei vielä
neuvosta.
KAROLIINA. Se on välttämätön vaatimukseni, jos tahdotte minua pitää!
EMÄNTÄ. Ole huoletta! Mieheni on kyllä aivan kohta nimitettävä
kauppaneuvoksi.
KAROLIINA. Se onkin aivan oikein. Sitä arvelinkin, kun Helsingissä
Hufvudsbladissa luin ilmoituksen: "I en småstad önskas en bildad och
hygglig kammarjungfru, som tjänat i förnäma hus, riklig lön och
hyggligt bemötande utlovas." -- Matka on pitkä ja vaivalloinen, sen
tiesin, mutta kuitenkin läksin tänne.
EMÄNTÄ (On istunut sohvaan. Karoliina seisoo ison pöydän päässä). Me
emme ole palkitsematta vaivojasi.
KAROLIINA. Minä uskon sen. Helsingissä on kyllä hupainen elämä, mutta
vaikka siellä onkin paljon kosijoita ja ihailijoita nuorella tytöllä,
niin en siellä naimisiin joudu kuitenkaan. Sentähden täytyy rehellisen
tytön matkustaa maaseutukaupunkiin, jos -- --
EMÄNTÄ (Nauraen). Jos miestä haluaa! Minä ymmärrän, ja jos näytät intoa
palveluksessasi, niin tahdon auttaa sinua hankkeissasi. Mutta koska
sinä tulet minun palvelukseeni, niin tahdon heti tietää, mitä sinä
osaat. Kerro siis ensinnäkin, mitä kamarineidon tulee tehdä! (Nostaa
jalkansa pallille, panettaa Karoliinalla kengän nauhat kiinni).
KAROLIINA. Esimerkiksi aamusilla pukea päälle.
EMÄNTÄ (Syrjään). Aha! Tähän asti olen itse pukenut päälleni, mutta
koska se osottaa edistymistä sivistyksessä, niin en tahdo minäkään
huonompi olla.
KAROLIINA. Sitte tulee kampaus. Siihen tarvitaan hyvä taito ja aisti.
Hyvästi koafeeratut kiharat tekevät rumimmankin kaunottareksi.
EMÄNTÄ. Oikeinko totta? No, muista sitten koperoittaa minunkin kiharani
taitavasti. Mutta (Karoliina panee hiukset ylös, emäntä irvistelee ja
kiljuu kivusta) kuules Karoliina, sinä kun olet palvellut Helsingissä
ylhäistä herrasväkeä, tiedät varmaankin, mitenkä semmoiset ylimykset
päivänsä viettävät. Kerropas minulle huvikseni jotakin! (Kävelee
etualalle, peilailee.)
KAROLIINA (Tulee perässä). Armollinen rouva. Ylhäisten rouvien elämä on
hyvin ihanata, sillä he etsivät ensin huvitusta, sitten huvitusta ja
sitten taas huvitusta! Kaikkein tärkein on sitä varten toaletti.
Sivistynyt ylimysnainen Helsingissä muuttaa vaatteita kolme kertaa
päivässä! (Hymyilee).
EMÄNTÄ (Lysähtää kiikkutuoliin). Kolme kertaa!? Mistä on heillä aikaa
semmoiseen?
KAROLIINA (Seisoo kiikkutuolin luona). Onhan sitä koko päivä. Aamulla
kello 12 nousee ylhäisön nainen, pukeutuu aamiaispukuun ja lähtee ulos
kävelemään, ratsastamaan (Emäntä ratsastaa tuolilla) tai tekee muuta
sellaista. Sitten siinä kello kolme, neljä muutetaan toinen puku, suuri
toaletti, ja lähdetään visiitille jonkun ministerin, kenraalin, tai
neuvoksen luo, ja vasta myöhemmin, jos on tanssiaiset, näytäntöjä
teatterissa tai konsertti, otetaan ihan pulskin toaletti.
EMÄNTÄ. Onpa se elämätä! Mutta eivätkö he lopulta kyllästy tuohon? Eikö
tuo elämä tuota päänkivistystä tai muuta tautia?
KAROLIINA. Se on tietty, armollinen rouva. Kivulloisuus, rintatauti
ja hermostuneisuus onkin hyvin sivistynyttä ja aina muodissa.
Heikkohermoisuus on välttämätön ehto sivistyneelle naiselle. Everstinna
Pikulinski sanoikin aina: "Ei mikään ole niin sivistymätöntä kuin tuo
talonpoikainen terveys". Minulla (menee peilin luo, panee puuteria) ei
olekaan, Jumalan kiitos, ollut tervettä hetkeä syntymästäni asti.
EMÄNTÄ. Sydämeni hämmästyy kuullessani tuosta sivistyksestä, jota
maailmassa jo löytyy. Niin, onpa tuota mullakin ollut semmoinen
väristys, -- -- -- semmoinen kihti ja välistä vuktinen koko ruumis
-- -- -- Tyttö hoi! (Ylös).
KAROLIINA. Armollinen rouva!
EMÄNTÄ (Kävelee peilin luo, puuteroi poskiaan). Me olemme hyvin
varakkaita, meillä on rahaa kuin roskaa. Ja mieheni keinottelee lisää
minun perinnölläni, hän kun osaa ottaa moninkertaiset rosentit. Meidän
täytyy tarkasti seurata sivistyksen vaatimuksia. Sillä mikä on
hullumpaa kuin esimerkiksi se, että joku, joka on rikas, ahneudesta
säästää rahojaan, ylpeilee ja kerskaa, mutta ei seuraa yleistä muotia!
Se on inhottavaa ja osottaa sisällistä raakuutta!
KAROLIINA. He eivät ole nauttineet sivistyksen jaloa valoa, se on
tietty se!
EMÄNTÄ. Mutta niin en tahdo minä elää! En pentele vieköön! Meillä
(Kävelee) täytyy olla komeat vaatteet uusinta kuosia silkistä tai
sametista, se ei tule kysymykseen, kunhan ne ovat pulskat.
KAROLIINA. Se on oikein!!
EMÄNTÄ. Me olemmekin hyvin rikkaita, jos muilla on varaa muuttaa pukua
kolme kertaa päivässä, niin -- -- --
KAROLIINA. Niin?
EMÄNTÄ. Niin me muutamme niitä kuusi kertaa päivässä!
KAROLIINA (Hämmästyen). Kuusi kertaa! Minä ymmärrän. (Hymyilee).
EMÄNTÄ. Se on päätökseni. Näytä nyt ahkeruutta ammatissasi, niin voitat
sekä minun että tyttäreni suosion. Me emme ole palkitsematta vaivojasi.
Sinä saat juomarahaakin. Kas tässä on (Ottaa alushameen taskusta vanhan
torikukkaron) sinulle 50 penniä. Heh! Mene nyt ja auta (Karoliina
nakkaa niskojaan) tytärtäni pukemisessa. (Karoliina menee, emäntä
huutaa ovelta). Sano neiti tyttärelleni samassa, että luutnantti
Syöterhelm tulee meille päivälliselle.
RÄSÄNEN (Kirja kädessä, lukee siitä ja muistelee). Verppum aktivum,
preesens: jak läser, tu läsa, hän läser -- -- --
EMÄNTÄ (Erikseen). Kuinka ahkerasti hän lukee!
RÄSÄNEN. Vi läsen, i läsa, te läser.
EMÄNTÄ. Tuomas kultani -- -- --!
RÄSÄNEN. Mitä, eukkoseni?
EMÄNTÄ. Oletpa sinä hyvin ahkera!
RÄSÄNEN. Vaan mitäs se auttaa, Rikina, mitä se auttaa? Suomalaisen pää
on niin kova tälle ruotsinkielelle. Sitä on melkein mahdoton oppia.
EMÄNTÄ. Mutta, rakas mieheni, meidän välttämätön velvollisuutemme on
oppia ruotsinkieltä, nyt kun me olemme herrasväkeä! (Naurahtaa ilosta).
RÄSÄNEN. Hyvä on niin sanoa. Enkö ole lukenut ruotsin alkeiskirjaa
ummelleen kaksi vuotta tai siitä saakka, kuin maalta tänne muutimme?
Kyllä olen lukenut ja koettanut hoastookin, mutta häpeää olen siitä
saanut. Muistatko Vilikreenin häitä? Siellä tahdoin minäkin taitoani
näyttää, ja hoastoin ruotsia eräälle röökinälle, mutta tämä antoi
vastauksen: "Jak vörstoor int vinskoo". Mitä hittoa siihen taisin
vastata? Minä häpesin kuin koira ja pötkin tieheni. (Paiskaa kirjan
loukkoon).
EMÄNTÄ (Molemmat etualalla). Mutta, kuten sanoin, se on meidän ankara
velvollisuutemme, Tuomas! Eikö meillä ole lapsi? Eikö meillä ole
velvollisuus häntä kohtaan, ja eikö ole ihana lohdutus kuoltuammekin,
kun haudassa lepäämme, että lapsemme lapset kylvävät kukkia (Kylvää
kädellään) haudoillemme ja puhuvat ruotsia, paljasta ruotsia, Tuomas?
RÄSÄNEN. Niin, sinulla on oikein, Rikina. Lapsemme tähden meidän täytyy
oppia sitä. (Ottaa taas kirjan, kävelee sohvan luo). Kun kerran pistäyn
vävyni luo, ja siellä on vieraita, ja vävyni resentieraa appivaarinsa
sille ja sille kauppamiehelle tai konsulille, niin mikä häpeä minulle,
jos juku heistä ruotsinkielellä kysyisi minulta, mitenkä jaksan, ja
minun täytyisi olla vaiti. Ah, se olisi minun kuolemani, jos en osaisi
vastata "raa!" (Lysähtää sohvaan).
EMÄNTÄ (Istuu viereen). Oikein, oikein! Mutta ei siinä kyllä. Meillä on
kovin raaka ja talonpoikainen nimikin: Räsänen -- hyi! (Sylkäsee). Jos
joku asia on tärkeä, niin on nimenmuuttaminen.
RÄSÄNEN. Mitä, Rikina? Tahdotko sinä, että minä hylkään vanhan
suomalaisen nimeni? -- -- -- Ei, ei -- se on tuiki mahdotonta! Pyydä
jotakin muuta, mutta älä tätä, älä tätä!
EMÄNTÄ. Mutta ajattele! Kun muutat nimesi, niin voit päästä
kauppaneuvokseksi tai konsuliksi.
RÄSÄNEN. Kauppaneuvokseksiko? (Ilostuu).
EMÄNTÄ. Ihan totisesti. Sinä näytät hyvää ylimerkkiä sivistyksen ja
ruotsinkielen jalostuttavasta voimasta, eikä se jää palkitsematta, usko
minua.
RÄSÄNEN. No, hyvä! Mutta, rakas vaimoni, tiedätkös sinä minkä nimen
ottaisin?
EMÄNTÄ. Meidän täytyy ottaa ruotsalainen yksitavuinen nimi, sillä muut
ovat niin tavallisia. Esimerkiksi Kröön!
RÄSÄNEN. Oikein! Röön! Onpa sinulla hyvä äly. Röön! Hi, hi, hi, jo sen
helinästäkin kuulee, että se on herrasnimi. Röön, hi, hi, hi!
EMÄNTÄ (Korjaa). Kröön, k:lla! Herra Tuomas Kröön! (Kumartaen miehensä
edessä) Herra kauppaneuvos Tuomas Kröön!
RÄSÄNEN. Mutta kun ajattelen, niin täytyy minun sittenkin pysyä
Räsäsenä. Näes. Minulla on lukemattomia velkakirjoja ja revänsseja
arkussani ja niissä seisoo esimerkiksi näin: "Minä allekirjoittanut
maksan vaadittaessa seppä Tuomas Räsäselle yhden summan 500 Suomen
markkaa ynnä korkoa sille summalle 10 rosenttia vuosittain". Jos nyt
ottaisin tuon uuden nimen -- -- -- mikä se olikaan? -- -- -- ka Röön,
niin sanoisivat käräjissä, etteivät he ole Rööniltä rahaa lainaksi
ottaneet, vaan Räsäseltä, jota enään ei ole olemassa. Ja näin häviäisi
meiltä tuhansia kuin tina tuhkaan.
EMÄNTÄ. No, kyllä minä keinon tiedän. Otetaan aluksi kumminkin
kaksoisnimi, sillä ne ne vasta viinejä ovatkin, ja kaksoisnimi on
kaikilla tunnetuilla suuruuksilla.
RÄSÄNEN. Mitä sinä kohiset? Minä en ymmärrä mitään.
EMÄNTÄ. Ajattele, kuinka viiniltä kuuluu: Aalperk-Kivekäs,
Raketti-Ilmalaiva, Itävalta-Unkari, Kalamies-Kivanto, Puuta-Pest!
Ja ne, jotka ovat vielä viinimpiä, ottavat kolmoisnimen,
esimerkiksi Leski-Laurila-Pattijoki, Armas-Parmas-Pianisti,
Poorn-Vekomaani-Sarvikuono. Yhtä hyvä oikeus sinulla on olla
Kröön-Räsänen, kumminkin aluksi.
RÄSÄNEN. Taidat taaskin olla oikeassa. Mutta soitetaanpa asiasta
sihteeri Nurkalle (soittaa). Yhdistäkeepä sihteeri Nurkalle! Onko se
herrassyötinki ite? Vai niin. Tämä on Räsänen, Tuomas Räsänen. Päivee.
Kuulkeepas! Minä on aikona ottoo vähän pulskemman nimen, kun tämä
Räsänen on niin talonpoikanen. Minkäkö. Röön-Räsänen.
EMÄNTÄ. Kröön-Räsänen.
RÄSÄNEN. Niin, Röön-Kräsämn, K:lla. Mutta saako saatavansa takaisin,
jos ottaa Röönin lisäksi? Vai saapi. -- -- (Nyökkää emännälle
iloisesti) -- -- Virallisessako lehdessä? No, ettekö työ toimita tätä
asiaa siihen rahalla ja hyvällä sanalla? Kiitos, kiitos! Hyvästi!
(Soittaa, kävelee mahtavana etualalle) Hyvästi (molemmat tekevät
kädellä liikkeen yleisölle) kunnialliset esi-isäni, te vanhat Räsäset,
jotka nyt Pielaveden kirkkomaassa haudoissanne lepäätte, hyvästi, minä
en tahdo olla paljas Räsänen. Minä olen Röön-Kräsänen. Mutta (istuu
sohvaan Rikiinan viereen) muistatkos vielä noita entisiä päiviä
Pielavedellä, noita armaan vapauden ja ilonpäiviä?
EMÄNTÄ. Me olimme köyhiä silloin.
RÄSÄNEN. Mutta iloisia, niin iloisia. Kuinka minä moukaria heilutin
pajassa (Tekee käsin liikkeitä) ja paljetta kohotin, hevosen kenkiä ja
kirveitä takoa kalskuttelin. Ja minua kehuttiin parhaaksi sepäksi koko
pitäjässä.
EMÄNTÄ. Ja minä lypsin lehmiäni. (Lypsää ajatuksissaan kauan).
RÄSÄNEN. Ja kirnusit voita (näyttää). Se oli parempata se voi kuin se,
mitä nyt syömme. Missähän Kaapro Kakkinen, minun paras yätäväni, on
nyt?
EMÄNTÄ. Entäs Mykkäsen muori ja se hyväsydäminen Helena?
RÄSÄNEN. Entäs Pekka Ihalainen, se nuori rusthollari, joka oli niin
rakastunut tyttäreemme?
EMÄNTÄ (Ylös). Ei, pois vanhat muistot! Pekka Ihalainen ei saa tästä
lähtien astua jalallansakaan huoneeseemme. Nyt olemme herrasväkeä, ja
Hannan täytyy saada herrasmieskin itselleen.
RÄSÄNEN. Se on oikein. Jos olisimme köyhät, kuten ennen, niin kyllä
Ihalainen olisi tytön saanut muijakseen, mutta nyt kun Hanna on
hienosti sivistynyt herrastyttö, täytyy hänen saada herrasmieskin. Minä
olen ajatellut maisteri Hellmania.
EMÄNTÄ. Mitä sanot!? Maisteri Hellman? Ei sinä ilmoissa ikänä! Hannan
täytyy mennä luutnantti Syöterhelmille.
RÄSÄNEN. Luutnantille? Häh, mitä sinä sanot? Ei, se ei ikinä tapahdu.
Vai luutnantille -- -- --!
EMÄNTÄ. Niin juuri. Eikö hän ole pulska nuori mies, sivistynyt,
ylhäisestä perheestä -- sanalla sanoen oikein viini kavaljeeri. Mutta
mitäs on maisteri! Vanha, yksinkertainen nahjus. Vanha, että kelpaisi
Hannalle isäksi, harmaapäinen, kylmä ja hituroinen. Hänkö Hannan saisi,
meidän nuoren tyttäremme! Ei ikinä! Luutnantti Hannan saa!
RÄSÄNEN. Luutnantti? Ei ikinä, sanon minä! Luutnantti on velkaantunut
keikari, mutta maisteri on viisas ja oppinut herra, joka on minun
ystäväni. Vai luutnantti? -- --
EMÄNTÄ. Mitä kuulen minä! -- -- -- Sinä pahoitat minua. Minä pyörryn!
Luutnantti on -- -- --
RÄSÄNEN. Minä en tahdo kuunnella sinua.
EMÄNTÄ. En ikipäivinä tule suostumaan siihen, että maisteri Hannan
saisi.
RÄSÄNEN. Enkä minä luutnanttia suvaitse.
HEIKKI (Tulee). Siellä on luutnantti, joka pyytää päästä sisään.
EMÄNTÄ. Anna tulla (Heikki pois, luutnantti tulee). Herr luudnand!
LUUTNANTTI. Jag får önska ers nåd god morgon. (Suutelee emännän kättä).
EMÄNTÄ. Ten vaara myki tuura ilo että herr luudnantti komma ti mittag
ti oss. Vaara mieheni tuura sorkena int koo ti herr luudnand.
RÄSÄNEN (Syrjästä emännälle). Ämmä älä lörpöttele!
EMÄNTÄ. Mieheni, syötä veli, kroota ti töö, voi voi, hän kroota hela
nattena imillan, on vörkryytätty siitä vaivasta.
RÄSÄNEN (Syrjästä emännälle). Älä valehtele!
EMÄNTÄ. Vaara so praa o tiikati tuura, kranna saalena. Hanna tyttö
kommer koht'sillään oksoo.
LUUTNANTTI. Min fru! (Menevät, kumarrellen, sisään).
RÄSÄNEN. Kas niin, eikö tuo kiusattu luutnantti, tuo keikari kuitenkin
ensiksi ennättänyt. Mutta maltahan (Pui nyrkkiä) minä tahdon näyttää
kuka isäntä on!
MAISTERI (Tulee, panee silkkihatun pöydälle).
RÄSÄNEN. Ah, hyvää huomenta, tervetultua! Ole niin hyvä ja istu. Minä
jo kaipasin veljeä. (Tarjoaa savuketta; kun maisteri ei huoli, sytyttää
itse).
MAISTERI. Minä kuulin vasta tänä aamuna, että sinun tyttäresi oli
tullut (Istuvat sohvassa).
RÄSÄNEN. Niin hän tahtoi kotona viettää syntymäpäivänsä.
MAISTERI. Tuo herttainen tyttö! Kuinka sieluni ikävöitsee häntä nähdä!
RÄSÄNEN. Se sattui hyvin pahasti, että hän on vähän siukka nyt. Mutta
tänä iltana on meillä pienet kestit. Ymmärräthän, veikkoseni! Koska on
hänen syntymäpäivänsä, niin tule sinäkin tänä iltana tänne.
MAISTERI. Minä kiitän. Hyvin halukkaasti tahdon kohdata tytärtäsi --
kuta pikemmin, sitä parempi. Minä olen muutoin saanut kuulla hyvin
pahoja uutisia. Tuo luutnantti Söderhjelm kuuluu tahtovan kosia
tytärtäsi, ja koska sinun vaimosi -- -- --
RÄSÄNEN (Paiskaa savukkeen, polkaisee päälle). Se tulen korvennettava
luutnantti! Minä ajan hänet ulos ovesta, jos hän paljon ylpeilee!
MAISTERI. Mutta kuitenkin, tuo luutnantti! Sinun vaimosi suosii
häntä -- --
RÄSÄNEN. Ole rauhassa, veljeni.
MAISTERI. Mutta kuitenkin. Täytyy olia hyvin varova tässä asiassa. Tuo
luutnantti on aika veijari, ja ken tietää, mitä temppuja hän tekee,
mitä jalan koukkuja hän virittää. Meidän täytyy olla hyvin varovat
tässä asiassa.
RÄSÄNEN. Se on totta. Minä en luutnanttia usko pennin edestä.
MAISTERI. Mutta vaimosi suosii häntä.
RÄSÄNEN. Kuulepas, veikkoni! Meidän täytyy keksiä keino, miten asia
kohta ratkaistaisiin.
MAISTERI. Niin oikein, meidän täytyy keksiä keino. (Kumpainenkin
vaeltaa äänettömänä edestakaisin ristiin).
RÄSÄNEN. Kuulepas veikkoni!
MAISTERI. Keksitkö jotain?
RÄSÄNEN. Minä tiedän keinon. Tämä luutnantti on, kuten tiedät, hyvin
velkaantunut. Ja hänen velkakirjojansa on joka paikassa. Jos sinä
ostaisit pari hänen velkakirjoistaan.
MAISTERI. Ja pantaisiin hänet konkurssiin?
RÄSÄNEN. Niin juuri, niin juuri! Ha ha ha! Se olisi hyvin sukkela
temppu!
MAISTERI. Mutta se on hyvin paha seikka, että minulla nyt ei ole
rahoja käsillä -- -- ja toistaiseksi, se olisi liikaa vaivaa, kun
vähemmälläkin päästään perille.
RÄSÄNEN. Mitä arvelet?
MAISTERI. Sinä sanoit äsken, että teillä on kestit täällä tänä iltana?
RÄSÄNEN. Tyttäreni syntymäpäivän tähden, niin.
MAISTERI. Hyvä. Eikös silloin ole paljon vieraita koolla? Anna minun jo
tänä päivänä kosia tytärtäsi, ja sitte tänä iltana -- kenenkään
tietämättä, kenenkään aavistamatta, kun kaikki vieraat ovat koolla,
tartut sinä pikariin, esität maljan, kihlausmaljan.
RÄSÄNEN (Tekee liikkeen kuin kohottaisi pikaria). Sinulle ja Hannalle.
Minä ymmärrän, minä ymmärrän. Ha, ha, ha.
MAISTERI. Siten tulisivat luutnantin vehkeet paikalla katkaistuiksi.
Mitä arvelet?
RÄSÄNEN. Oikein veljeni. Ha, ha! Tuopa nyt oli maailman sukkelin
temppu. Tule, veikkoseni, minun kamariini, niin keskustellaan siellä
asiasta tarkemmin. Voi, miten pitkän nenän hän saa. Tule! (Menevät
puhellen keskenään).
EMÄNTÄ (Tulee luutnantin kanssa). Niin, sillä lailla on asian laita.
Mieheni tahtoo välttämättömästi maisterille, tuolle vanhalle hupakolle,
meidän tytärtämme. Mutta se asia ei ikänä lyö lukkoon, sanon minä.
LUUTNANTTI. Oi, kuinka syvästi minä olen kiitollinen teidän armonne
suosiosta. Minä tunnen sydämessäni, että voisin tulla onnelliseksi
hänen kanssansa. -- -- -- Hanna neitonen mahtaa olla mitä ihanin, mitä
hempein tyttö -- -- -- koska te olette hänen äitinsä.
EMÄNTÄ. Ha, ha! Te liehakoitsette minua, herra luutnantti. Mutta olkaa
huoletta, minä olen keksinyt keinon!
LUUTNANTTI. Minä tottelen teitä kaikessa. Puhukaa!
EMÄNTÄ. Tulkaa päivällisen perästä tänne, niin saatte kohta kohdata
tyttöä. Te kosaisette, ja tänä iltana, kun kaikki vieraat ovat koolla,
esitän minä -- -- -- (tekee liikkeen kuin kohottaisi pikaria).
LUUTNANTTI. Meidän kihlausmaljamme! (Suutelee emännän kättä).
EMÄNTÄ. Oikein arvattu. Kun se on tehty, niin asia on ratkaistu ja
maisteri saa noin pitkän nenän. (Näyttää). Ha, ha, ha!
LUUTNANTTI. Minä tulen kiitolliseksi teille koko elämäni onnesta. Mutta
nyt on minulla joitakuita toimituksia. (Katsoo kelloa).
EMÄNTÄ. Mutta päivällisen perästä, herra luutnantti.
LUUTNANTTI. Päivällisen perästä teidän armonne. (He menevät ovelle
kumarrellen, luutnantti mielii ottaa savukkeen).
EMÄNTÄ. Älkää peljätkö mitään. Ottakaa, minä annan tulta.
LUUTNANTTI. Kuinka saattaisin kiittää teitä!
EMÄNTÄ. Viekää terveisiä kotiin, herr luudnand!
LUUTNANTTI. Nöyrimmästi kiitän, teidän armonne!
EMÄNTÄ. Ätjö, herr luudnand!
LUUTNANTTI. Jag tackar, ers nåd. (Suutelee emännän kättä). Efter
middagen således!
EMÄNTÄ. Klöm inte port -- Vaara so praa. Vaara so praa. Ätjöö!
(Menevät)
IHALAINEN (Tulee Heikin kanssa). Sano Hannalle, että minä olen täällä.
HEIKKI. Hannalla on nyt herraskosijoita.
IHALAINEN. Vai niin?
HEIKKI. Yksi niistä on oikea renttu, tietäkää se.
IHALAINEN. Kuka?
HEIKKI. Tuo luutnantti rähjä. Tietäkää, hän kehtasi sanoa minua
lurjukseksi! Mutta sitä minä en unhoita! (Menee nyrkkiä puiden).
IHALAINEN (Yksin). Vihdoin! Kahden vuoden kuluttua kohtaan hänet taas.
Muistaneeko hän minua vielä? Tosin hän on välistä kirjoittanut minulle,
mutta kuka tietää, mitenkä pääkaupunki on muuttanut tuon iloisen tytön!
Kelpaako halpa talonpoika tuolle pohatalle immelle, jota ylhäiset
herrat kosivat? (Katsoo peilistä).
HANNA. (Tulee). Pekka! (Rientää Ihalaisen luo, joka syleilee häntä).
IHALAINEN. Terve Hanna! Sinä olet siis kotona nyt! (Katsoo).
HANNA. Ei olisi taivas saattanut antaa minulle suurempaa iloa
syntymäpäivänäni. Terve, Ihalainen, terve! Kuinka sinä olet muuttunut,
muuttunut eduksesi! (Pitää kädestä ja katselee).
IHALAINEN. Entäs sinä sitten?
HANNA. Onkos sinulla ollut ikävä, Pekka?
IHALAINEN. Arvaathan sen -- ja sinulla?
HANNA. Välistä --! Mutta miksi en eilen sinua saanut tavata? Tiesithän,
että minä tulin Kalevassa. Kun höyry tuli Tuhkaniemellä, niin katseli
silmäni väkijoukkoon, mutta sinua en nähnyt. Siiloin arvasin paikalla,
että Ihalainen ei ole kaupungissa.
IHALAINEN. Ei, kyllä minä olin, mutta en saattanut tulla väkijoukkoon;
ihmisillä on muutenkin niin paljon puhumista tässä kylässä.
MANNA (Istuu sohvaan). No, mitenkä olet jaksanut siellä Pielavedellä?
Mutta ole niin hyvä ja istu! Kas niin, Pekka, nyt sinun täytyy kertoa
minulle kaikkityyni, mitä on tapahtunut!
IHALAINEN (Huokaa, katsoo sitten puoleksi nauraen). Sinä olet saanut
herraskosijoita nyt.
HANNA. Niin. Isäni kertoi mulle eilenillalla maisterista ja pyysi, että
rupeaisin hänelle rouvaksi. Maisterilla kuuluu olevan paljon lapsia, ja
sinä tiedät, kuinka minä rakastan lapsia, -- noita pikkuisia. (Osottaa
kädellään monen pituutta). Etkö luule, Pekka rakas, että minä
ymmärtäisin lapsia kasvattaa ja hoitaa?
IHALAINEN. Toivotan onnea, rouvaseni! Maisterilla on poika, joka on
ylioppilas. (Osoittaa kädellä korkealle).
HANNA. Ylioppilas?
IHALAINEN. Hän on kymmenen vuotta sinua vanhempi ja on kahden mertin
pituinen.
HANNA. Kahden metrinkö?
IHALAINEN. Se pikkuinen lapsi käy sinisissä silmälaseissa ja pöyhkeilee
sysimystine pulisonkeineen ja tupakkaa hän polttaa kuin turkkilainen.
Eikö se ole sievä lapsi? Kasvata sitä armasta pikkuista hyvin hellästi.
HANNA. No, no, Pekka, älä liian ylpeile! Onhan minulla tässä toinenkin
kosija, herra luutnantti! Katsoppas (Nousee), sopiiko tämä tyttö niin
hienolle herralle. Olenko pulska ja komea (Kävelee)? Osaanko kävellä
kuin ylimysnainen. Katso, Pekka, tämä on juhlakulkua. Taidatko puhua
ranskaa? Parlez vous francais?
IHALAINEN (Nyreästi). Sinä lasket leikkiä --?
HANNA. En ollenkaan. Minä menen luutnantille.
IHALAINEN (Kovasti). Sinä -- oho! Sitä tahtoisin nähdä minä!
HANNA. Jaa, jaa. Sinä saat tulla häihini, koska olet lapsuuteni ystävä.
Me pidämme hyvin pulskat häät. Sitten matkustamme ulkomaille.
IHALAINEN (Levotonna). Ole vaiti!
HANNA. Kun palaamme niin saat käydä tervehtimässä. (Nähtyään Pekan
hermostuvan). Ei, älä huoli, Pekkani! En minä huoli luutnantista enkä
maisterista. (Istuu Pekan polvelle, asettaa käden kaulalle).
IHALAINEN. Kuka voi sinuun luottaa?
HANNA. Koska jo olen antanut pienen sydänparkani eräälle
pielaveteläiselle, niin mitäs muuta voisin tehdäkään? (Nostaa leuasta).
IHALAINEN. Mutta mitäs isäsi ja äitisi sanovat?
HANNA. Ole huoletta! Kun tulee aika, tulee neuvokin. Mene nyt, Pekka.
Tänä iltana on meillä vieraita, koska tämä on minun syntymäpäiväni,
tule sinäkin tänne.
IHALAINEN. Niin, se on totta. Toivotan onnea ja iloa. Saako tarjota.
(Antaa kultaisen rintaneulan, aikoo poistua). Hyvästi, Hanna!
HANNA (Vetää hänet puoleensa). Kiitos Pekka! (Nojaa Pekan rintaa
vastaan). Onkos sinun talosi valmis vastaanottamaan minua? Minusta
tulee hyvä vaimo sinulle. Kun sinä menet turkki yllä miehinesi metsään,
silloin minä hoidan kototoimia, käsken piikoja ja toimitan kankaita,
kudon palttinaa ja hoidan maitoaittaa. Hyvästi, Pekka Ihalainen.
Hyvästi!
IHALAINEN. Hyvästi, Ihalaisen emäntä.
HANNA. Muista tulla tänne tänä iltana. (Syleilevät). (Ihalainen menee).
EMÄNTÄ (Tulee toisesta ovesta samalla kun Räsänen toisesta). Nyt minun
täytyy puhutella Hannaa.
RÄSÄNEN (Hiljaa). Minun täytyy valmistaa tyttöä.
EMÄNTÄ. Kas, Hanna.
RÄSÄNEN. No, lapseni!
EMÄNTÄ (Räsäselle). Minä tahtoisin puhutella häntä kahden kesken.
RÄSÄNEN. Niin, niin, kultaseni, minullakin olisi hänelle jotain
sanottavaa.
EMÄNTÄ (Hannalle hiljaa). Luutnantti on pyytänyt sinua vaimokseen. Älä
kainostele, puhu!
RÄSÄNEN (Hiljaa toisaalta). Herra maisteri Hellman pyytää tavata sinua.
EMÄNTÄ. Hah! Mitä sinä sanoit tytölle?
RÄSÄNEN. Ole vait, ämmä! Herra maisteri, sanon minä, rakastaa sinua.
EMÄNTÄ. Älä huoli koko maisterista, lapseni. Ota luutnantti! Hän on
sievä ja solakka ja kohtelias herra.
RÄSÄNEN. Älä vainenkaan huoli koko luutnantista; hän on velkaantunut
keikari.
EMÄNTÄ. Velkaantunut? Ja tämä sitte onnettomuus! Velkoja tulee monelle
ihmiselle, eikä se ole mikään häpeä, kun vain ne maksetaan.
RÄSÄNEN. Mutta, rakas vaimoni, herra maisteri on kunniallinen mies.
EMÄNTÄ. Kyllä minä sen tiedän, kultaseni. Mutta luutnantti tyttäremme
saa!
RÄSÄNEN. No, anna tytön itse päättää. No Hanna, maisteri Hellman?
EMÄNTÄ. Ajattele! Kullatut vaunut, lakeijat, silkkihameet, ylhäiset
seurat!
RÄSÄNEN. Hurskas, vakava mies! Oppinut maisteri?
HANNA (Vasen käsi äidin, oikea isän kaulaan). Hyvät vanhemmat! Minä en
voi nyt sanoa mitään! Enhän minä ole heitä vielä nähnytkään. Antakaa
minun kohdata nämä herrat ensiksi, ja minä olen valitseva heistä
kumpaisen näen paremmaksi.
RÄSÄNEN. Oikein, Hanna, oikein! (Syrjään) Se on varmaan maisteri!
EMÄNTÄ. Otathan sinä luutnantin, lapseni?
HANNA. Kenties, äiti kulta, jos minä kelpaan hänelle. Tänä iltana on
syntymäpäiväni johdosta laitettava kestit, silloin voin minä tulla
kihlatuksi.
RÄSÄNEN. Oikein, oikein!
HANNA. Kutsukaa siis vieraat kokoon, mutta antakaa minun ensin kohdata
kosijani, ja sen minä pyydän, että saan vastaanottaa heidät erikseen,
yhden ensin, sitte toisen,, lupaatteko sen?
RÄSÄNEN. Sen lupaamme! (Hanna menee).
RÄSÄNEN. Oi, nyt olemme toki niin pitkällä.
EMÄNTÄ. Tuomas! Tuomas! Nyt kutsutaan kaikki kaupungin viinit herrat ja
rouvat tänne. Jos otettaisiin joitakuita vahtimestareita valkeissa
hansikkaissa passaamaan.
RÄSÄNEN. Se on tietty! Minä lähden paikalla toimeen.
EMÄNTÄ. Ota isvosikka ja lennätä samassa kutsu kaikille tuttaville.
Ostetaan myös lemunaatia kymmenen koria. Oi, oi! Ilokyyneleet valuvat
poskilleni! Mitä ihmiset nyt sanovat ja entä kadehtijamme?
RÄSÄNEN. Oikein! -- Kyllä he nyt saavat silmänsä auki. (Huutaa
ikkunasta). Onko siellä kadulla isvossikkaa?
EMÄNTÄ. Ei haittaa, jos annetaan muutamia viittauksin muutamille siitä,
mitä meillä on tapahtuva.
RÄSÄNEN (Ottaa hatun ja kepin). Onko siellä (Ovesta) palvelijoita?
Huutakaa isvossikkaa!
EMÄNTÄ. Ja kaupungin pelimannit täytyy ottaa.
RÄSÄNEN. Hyvästi, hyvästi! (Menee, ulkona) Isvossikka, isvossikka!
EMÄNTÄ (Huutaa hänen peräänsä ikkunasta). Ja muista, lemunaatin sekaan
pirtua. Muista vahtimestarit!
RÄSÄNEN (Ulkona). Isvossikka, isvosikka!
EMÄNTÄ (Rientää sisään). Hoi! Kreeta, Heikki, Karolina, Maija ja Tiina!
Esirippu alas.