<tb>
Kotimatkalla ostin aikataulun ja laskin paljoko kolmannen luokan
piletti maksaa asemalle, jossa paras ystäväni asuu.
Minä ajattelen tehdä itseni sangen naurettavaksi. Parin vuoden päästä
minä oikein sydämestäni pilkkaan itseäni, ellen mahdollisesti silloin
ole vanhan neidin kannalla ja tuomitse nuoruuteni hairahduksia.
Juna lähtee kello 1 päivällä — puolen vuorokauden kuluttua olen siis
poissa. Nyt istun yksin ja katselen ympärilleni huoneessa, joka on
ollut Pohjoistulliliiton kotina, köyhänä ja puutteellisena kotina
kylläkin, mutta kuitenkin jonkinlaisena suojana maailmaa vastaan,
kotina, jossa yksinäinen ihminen on hakenut suojaa vielä yksinäisemmän
ihmisen luona.
Minä ajattelen Emmyä, joka pian muuttaa semmoiseen asuntoon, jossa
vuokrat eivät ole kalliita. Minä ajattelen Eevaa, joka sileine
sormuksineen, pyyhinliinoineen ja lauseparsineen »kyllä vaan
uushopeakin kelpaa» luulee tietävänsä mitä on rakkaus ja seisovansa
seitsemännen taivaan portilla. Ja Babya, tuota pikku Baby-lasta, jolla
on niin paljon surua ja levottomuutta edessään ja joka menee sitä
kohti niin pienenä ja aseettomana ja tulee suremaan Liittoa ja minua,
muutettuaan sokerileipurin tykö ja ikävöiden ajattelemaan niitä iloisia
ja huolettomia päiviä, joita yhdessä vietimme.
Itseänikin ajattelen, joka lähtee pois keskellä kuukautta, palkkaa
ei nosteta etukäteen, ja panee toimeen skandaalin pelastaakseen
— mitä? — kunniansa! ja tottelee, ei juuri omaatuntoa, mutta
itsensäsäilytysvaistoa. Se on kyllä heikkoutta ja naurettavaa, mutta se
on ainoa mahdollisuus.
Puttea ajattelen, tuota pitkää poikanulikkaa, ja olen levoton, kun
hänet pitää jättää Tukholmaan.
Minä ajattelen Tukholmaa, jota olen kunnioittavasti rakastanut,
vaikkakin saamatta vastarakkautta, ja josta tosin olen nähnyt
vain kuoret, mutta niin kovin vähän sitä kaunista, opettavaista
ja salaperäisen syntistä, minkä nämä kuoret kätkevät. Ja tälläkin
hetkellä, ollessani aivan elämäni tienhaarassa, en voi olla
harmittelematta, että koko Tukholmassa oloajallani ainoastaan
kolme kertaa olen ollut teatterissa, yhden kerran konsertissa enkä
ainoatakaan kertaa oopperakellarissa!
18.
Baby, rakkaani!
Kiitos pitkästä ja kaihomielisestä kirjeestäsi. Sen johdosta tahdon
sinulle sanoa, että ei pidä kiintyä kehenkään, joka kuuluu tähän
maailmaan, kaikkein vähimmän minuun. Lapsi kulta, minä olen uskoton,
kuten niin monet miehet ja naiset sitäpaitsi ovat, minä kyllästyn
ennemmin tai myöhemmin kaikkeen, jopa Tukholmaankin ja konttorissa
istumiseen. Minä tiedän, rakkaani, että ei se mitenkään puolusta minun
käyttäytymistäni ja sitä, että ilman valmistuksia ja jäähyväisiä olin
kotoa poissa, kun te tulitte keittokoululta. Mutta meidän täytyi
erota joko silloin tai maaliskuun viimeisenä päivänä, ja minusta
tuntui, että en olisi kaikkea sitä kestänyt. Minä olen pitänyt teistä
kaikista tavattoman paljon — ja, niin, mutta kun sitte tuli sähkösanoma
sairaalta ysävältäni, kuten kirjoitin.
Nyt minulla on paikka, jossa ei ole telefoonia eikä konttoria eikä
mitään mihin olemme tottuneet ja koko ilmanala on aivan toisenlainen
kuin Tukholmassa. Minä olen erään tilanomistajan luona, jonka rouvan
ystävyyden kerran maailmassa voitin antamalla rukkaset eräälle
miehelle, jota rouva siitä huolimatta ei saanut, ja nyt sillä rouvalla
on keväällä saadut kaksoset, niin että voit kuvitella miten iloiseksi
hän tuli saadessaan tänne minut, jolla ei ole kaksosia ja joka on
esteetön käyttämään pyykinpesuun puolen vuotta Tukholmassa säästämiään
lihaksia. Hän oli varustanut vaatteita vain yhdelle, joten voit kai
kuvitella, että pyykinpesoa on, ja sitte lämmitän heidän maitoansa ja
yhtä ja toista muuta.
Sinä kai ajattelet, että minä kaipaan Liittoa ja sen luolaa, ja kyllä
minä kalpaankin, mutta minä en halua takaisin.
Minun oikea paikkani ei ole kirjoituspulpetin ääressä eikä kynä
ole minun aseeni. Voi hyvä Jumala, kuinka minä nautin saadessani
työskennellä molemmin käsin ja koko ruumiillani. Saan kantaa ämpäreitä,
kiikuttaa lapsia, silittää pikkuisia paitoja — jospa vain tietäisit
miten herttaisia ne ovat — panna pyykkiä kuivamaan ja katsella, miten
lumi sulaa metsässä! Nousen ylös aikaisin aamulla, hakkaan luita
kanoille, juoksen kellariin ja vinnille, laitan ruokaa sairaalle,
saan tehdä enemmän työtä kuin jos olisin naimisissa tässä talossa,
en ajattele mitään ja ihoni on tosiaankin tullut paremmaksi. Mitään
suunnitelmia ei minulla ole, ainoa asia, jota mietin, on Putte.
Sinähän tiedät, että hän on sellainen erinomainen poika, vaikka
hiukan hermostunut luokalla, ja rehtori sanoo, että hänen pitäisi
saada hyvää ja hellää ohjausta. Mutta miten minä sitä hänelle
Tukholmassa saisin? Minä tahtoisin muuttaa hänet oppilaitokseen jossain
maaseutukaupungissa, jossa ottaisin luokseni asumaan 6 tai 7 muutakin
poikaa, mutta kaikkea sitä ei ole tosiaankaan helppo järjestää. Saa
nähdä, miten käy syksyllä!
Niin, saa nähdä miten käy syksyllä. Ja mitä Liitolle silloin kuuluu?
Eeva, alkaaksemme hänestä, on autuaana jossain päin Tukholmassa
nuoruuden rakastettunsa kanssa, joka minua tosin ei miellyttänyt, mutta
se on nyt se sama, koska kerran Eeva itse näki kohtalon sormen siinä,
että heillä kummallakin oli ruokalippu Stureruokalaan.
Emmy — niin, Emmyn suhteen voi ottaa kysymyksen alaiseksi, eikö hän
sittenkin syksyllä mahtane olla onnellisin meistä kaikista, koska
hänelle on silloin jo tapahtunut viimeinen suuri yllätyksensä tai
pettymyksensä. Vanha Emmy-raukka, hän oli hidas ajatuksellisin meistä
kaikista, tiesi vähimmän ja oli proosallisin. Ja kohta tietää hän
enimmän kuin kaikki maailman oppineet.
Lopuksi sinä, Baby-rukka, josta minä aivan erikoisesti pidin,
yksinäinen sinä olit ja avuton ja hyvä, ja minä en ollut juuri mitään
niistä. Voitkos kuvitella minun hämmästystäni, kun sinä kirjoitit
hakeneesi minun entistä paikkaani tuomarini luona ja että tuomari
mahdollisesti ottaa sinut.
Se oli tosiaan äärettömän hauskaa sinulle ja _erinomainen onni_,
että sivuutit niin monta, vaikka et osaakaan kirjoittaa koneella
etkä ole erikoisen tottunut kirjeenvaihtoon. Et suinkaan ole koskaan
tullut ajatelleeksikaan, että hän kiinnitti huomionsa pääasiassa
sinun _ulkonäköösi_? Etkö? Ei sitä mielellään ajattelekaan, kun on
konttoripaikasta kysymys! Sen ei luule ensinkään kuuluvan siihen, vai
kuinka? Ja paljon mahdollista, että se ei kuulukaan asiaan, mutta
tiedäthän, että kun _lähetit_ todistuksesi, ei kukaan pannut _niihin_
mitään huomiota.
Minä en suinkaan tahdo kieltää sinua sitä paikkaa ottamasta, sillä
siinähän on sopivat konttoritunnit ja päällikkösi on sellainen
_ystävällinen_ päällikkö, että olen varma hänen tulevan pitämään
sinusta _hyvin_ paljon. Niin rakkaani, jos hän rupeisi sinusta
tosiaankin pitämään niin paljon, ettei enää sen jälkeen muista pitäisi,
ei kukaan tulisi siitä niin iloiseksi kuin minä, sillä hän on niin
tavattoman rakastettava ja miellyttävä ja näyttää niin hienolta ja
kauniilta.
Tämä kaikki tuntunee sinusta tarpeettomalta, koska kysymys on
ainoastaan paikasta, mutta voit sentään ajatella, että minulla on tässä
jokin tarkoitus. Kuten ymmärrät, ei se minulle mitään niin vaarallista
ollut, minähän olin vanhempi ja olen kokenut yhtä ja toista. Mutta minä
en ole varma, että sinä voit nähdä hänen ajatuksensa niin helposti
kuin minä. Sinulla ei ole vielä oikeutta olla niin viisas kuin minä.
Siksi sinä tulet vasta sitte, kun tapahtuu jotain sellaista, mitä et
ole vielä kokenut. Minä en tiedä, onko hän puhunut sinulle mitään
minusta, no jaa, hänellä ei ole kyllä siihen mitään syytä, ja kun hänen
onnistuu minun paikalleni saamaan kaksikymmentävuotias sinä, pehmeine
kiharoillesi, niin luulenpa hänen olevan iloissaan siitä, että minä
matkustin, vaikkakin hän alussa kuului olleen äkeissään ja sanoneen,
että minä käyttäydyin aivan kuin piika, joka »lähtee» paikastaan.
Niin niin, sinä teet tietysti niinkuin tahdot, hyvät neuvot ovatkin
vain sentähden olemassa, että niitä ei pidettäisi arvossa. Mutta
ota sentään huomioon se, että olet varoillasi, kun hän tulee
miellyttäväksi, jommoinen hän kyllä osaa olla. Katsoppas, teidän
kahden katsantokannat ovat niin äärettömän erilaiset, mutta sen tulee
hän alussa salaamaan. Ja nyt kun muutat sokerileipurin luota ja otat
huoneen itsellesi, niin ota huomioon, että perhe-eteisen antama
moraalinen tuki ei ole suinkaan halveksittava.
Kuulehan, jos hän joskus sattumalta tulee puhuneeksi minusta, niin
ole hyvä ja anna minun tietää mitä hän minusta oikein ajattelee,
vaikkakin, sehän on aivan se sama, yhtä hyvin hän unohtaa minut kuin
muutkin, joita hän... tarkoitan, joilla on ollut paikka hänen luonaan.
Erittäinkin jos sinä joudut sinne, ymmärrätkös. Ja sinä joudut sinne,
minusta niin tuntuu. Ajatteleppas, jos sinusta tulisi se! Mutta minä
ymmärrän, että sinun ulkonäkösi vaikuttaa häneen.
Nyt, Babykulta, menen minä nukkumaan. Minun sänkyni on niin kapea, että
tuskin mahdun itseni kera siihen vieretysten, ja kuitenkin nukun joka
ilta heti kun olen siihen päässyt. Ruumiillisen työn siunaus!
Hyvästi pikkuiseni. Allah olkoon kanssasi! Koskas luulet hänen sallivan
meidän tavata toisiamme?
Elisabetisi.
Muistatkos kun Emmy vietiin sairashuoneeseen ja minun piti soittaa,
että ne tulisivat noutamaan hänen tavaroitaan? Sinä olit paitasillasi
ja minä ja Eeva olimme myös ja juuri kun minä olin numeron
keskusasemalle ilmoittanut, huusit sinä minulle: muista sanoa, että
toimittavat tänne naineen lähetin!
No ystävä kulta, en minä tahdo hämmentää sinun puhdasta sieluasi,
mutta sinun tuleva päällikkösi on kaikkea muuta, mutta ei nainut
kaupunginlähetti!