Heti, jo ennenkuin seuralaisensa oli ehtinyt hänelle ojentaa kättään
avuksi, tahtoi vimmastunut Leo nousta pystyyn, mutta lankesi jälleen
rajusti kiroten maahan sekä viittasi kärsimättömänä pois kumppaniaan,
joka tahtoi häntä auttaa.
"Anna minun maata, jalkani on taittunut! Taikka on nilkka nyrjähtänyt!
Vai polvessako lienee tuska? En tiedä. En vain voi seistä. Minua täytyy
kantaa."
"Ehkäpä huudan talon asukkaita avuksi. Tuolla tuleekin jo
kivenhakkaaja."
"Pistän hänet kuoliaaksi, jos hän minuun koskee. Heiltä en mitään apua
huoli. Tuolla puolen tietä, vasemmalla päin harjoituspaikalla, näin
muutamien sotilaitteni olevan keihäsheittosilla. Huuda heitä luokseni!
Heidän pitää toimittaa minut täältä pois."
Niin tapahtui.
Rahakauppiaan hakiessa sotamiehiä, oli kivenhakkaaja lähestynyt maassa
tuskittelevaa; mutta yhteenkään kysymykseen vastaamatta käänsi Leo
hänelle selkänsä. Hammastaan purren, ja salaten kipuaan, hän antoi
vahvojen maurilaisten kantaa itsensä kaupunkiin, jossa hänet asetettiin
kantotuoliin ja vietiin sitte kapitoliin. --
Sillävälin oli Fulvius estellyt kauppiasta tulemasta taloonsa. "Ei
tämän kynnyksen yli, teidän korkeutenne!" sanoi hän tarttuen kiinni
pyrkijään. "Minä olen taikauskoinen, sinun katseesi on paha! Kohta kun
huomasin sinun ja tribunon, kiiruhdin teitä vastaan ja tempasin mukaani
tämän säkin, jossa on tarkasti laskettuna sinulle tuleva raha. Kas
tässä!" -- ja hän alkoi puutarhan muurille laskea hopearahojansa --
"tässä, lue mukanani! Olen tarkkaan laskenut, summa on viisikymmentä
solidia, siihen kolmenkymmenen prosentin korot -- ja vielä viisitoista
solidia! Ja tässä, -- sillä ilman kuittia en maksa velkaani! -- tässä
on vahataululle kirjoitettu kuitti; ota kynä ja pistä nimesi sen alle
-- mene sitten tiehesi äläkä koskaan palaja!"
Mutta Zeno lykkäsi laihalla kädellään hopeakolikot vastenmielisesti
syrjään, niin että muutamat putosivat maahan kivilevylle ja
pyörähtelivät siinä.
"Niin pian emme pääse irti toisistamme, sinä vieraanvarainen isäntä ja
kiitollinen lainansaaja."
"Kiitollinen! kolmekymmentä prosenttia on mielestäni kyllin suuri
kiitos. Ja vieraanvaraisia ei olla Harpyijoille eikä Lemureille. Ota
vastaan, mikä sinulle kuuluu ja mene!"
"Jos minä otan kaikki, mikä minulle kuuluu", vastasi nyt byzantilainen
hirmustuneena, "niin _menet sinä_ enkä minä tästä talosta ja tältä
maalta".
"Mitä se merkitsee?"
"Se merkitsee, että tässä nyt ei kysytä ainoastaan, kurjaa
viittäkymmentä solidia korkoineen. Minun on sinulta saatava enemmän
kuin kaksikymmentä kertaa se summa: minun on tämä talo, minun tämä
koottu tavara, ja luultavaa on, että sinä itse olet minun kaikkine
luinesi, joita nahassasi kannat; minun on myös tuo orjan tytär, joka
huolestuneena kuuntelee tuolla esiripun takana ja samoin lapsi hänen
rinnallaan -- uuhi karitsoinensa on minun."
Nämä pahaa ennustavat sanat lausuttiin ensin hiljempää, kähisevällä
äänellä, vaan sitte yhä kovemmin ja uhkaavammin, niin että Fulvius
peljästyneenä katsahti taaksensa, kuuliko hänen nuori vaimonsa tämän
onnettomuutta ennustavan uhkailun.
Mutta Felicitas oli jo vetäytynyt esiripun taakse, tullen levolliseksi,
kun ei enää näkynyt tuota rajua upseeria, jota hän pelkäsi, itsekään
tietämättä miksi. Olihan hänellä tiedossa, että raha oli valmiina
koronkiskuria varten. -- Tuvassa hän jätti hymyillen hyvästi
vieraalleen, joka tyhjennettyään pikarinsa, lähti ovesta. Ei pilven
haituvakaan synkistyttänyt nuoren vaimon valkoista otsaa, kun hän
nyt laskeutui polvilleen ja kallistaen tyttömäiset kasvonsa vasta
herännyttä lasta kohden, veti syrjään pukunsa viljavat laskokset
poveltansa ja, hieman punastuen, painoi uhkuvan rintansa pienoisen
huulille.
Sillävälin oli hänen puolisonsa, pelon ja vihan valtaamana,
kyynäspäillään työntänyt vitkastelevaa kauppiasta yhden askeleen
ulommaksi portista; hänen paljaitten käsivarttensa jäntereet
pingoittuivat, hän puristi molempia nyrkkejänsä. Uhkaavana, vaan
sanatonna hän seisoi tuon miehen edessä, joka niin kamalia sanoja oli
lausunut.
Samassa astui Crispus heidän luokseen; hän tarttui nuoren
veljenpoikansa oikean käden ranteeseen, sillä tämä oli juuri uhkaavasti
kohottanut kätensä lyömiseen.
"Mitä tämä merkitsee?" huusi tuo paksu setä huolestuneena.
Fulvius ei saanut sanaakaan suustaan.
Mutta Zeno vastasi: "Se merkitsee, että minä olen tämän talon
ostanut keisarin viskaalilta ja sen lisäksi kaikki valtion vanhat
veronvaatimukset. Ja verokirjan mukaan on tämän perijän suoritettava
omansa ja isänsä vuosikymmeniä maksamatta ollut arentivero, joka jonkun
aikaa, keisarin määräyksen mukaan, oli seitsenkertainen; kaikkiaan
siis, sakko siihen luettuna, yli seitsemän tuhatta solidia."
Crispus laski silmänräpäyksessä, että, jos hän antaisi koko
omaisuutensa, ei sekään riittäisi veljenpoikaa pelastamaan, sillä siinä
ei vielä ollut seitsemättä osaakaan. --
"Se merkitsee", Zeno jatkoi, "että minä, koska velallinen epäilemättä
ei voi maksaa, otan hänet velkavangikseni ja toimitan huomenna
kaupungin hallitukselta itselleni omistusoikeuden häneen."
"Oi, Felicitas!" vaikeroi Fulvius.
"Ole huoleti, minä otan äidin ja lapsen luokseni, siksi kunnes
oikeudenkäynti on päättynyt", lohdutti häntä hyväntahtoinen setä.
"Oikeudenkäyntikö?" nauroi Zeno. "Oikeudenkäynti, joka alkaa
täydellisillä todistuksilla, on pian päättynyt. Minun vaatimukseni on
keisarillisten verokirjojen nojalla aivan oikea. -- Ja tuo naisolento
--"
"Tahdotko ehkä vaatia puolisonkin miehensä velasta? Sitä ei ole
roomalaisessa laissa", huusi Crispus.
"Veistele sinä vain kipsisiä narrikuviasi äläkä opeta minulle lakia
ja lain teitä! Tuo nuori vaimo on orjain lapsi ja vanhempainsa herran
omaisuutta. Tämä herra kuoli jättämättä mitään testamenttia ja ilman
tiettyä perillistä. Hänen omaisuutensa lankesi, perimättömänä tavarana,
viskaalille ja samoin hänelle kuuluvat orjat ja heidän lapsensa."
"Vanha Krates vapautti vähää ennen kuolemaansa sekä Felicitaan että
hänen vanhempansa."
"Missä on vapautuskirje?"
Koska molemmat olivat vaiti, jatkoi rahakauppias riemuiten puhettansa:
"Te vaikenette. Siis on asia, niinkuin arvelinkin: teidän vanhempienne
koto paloi, kun siirtolaiset nostivat kapinan veronkantajia vastaan,
ja samassa paloi myös mainittu paperi. Hän on kuin onkin siis
orjana syntynyt, vapautusta ei voida todistaa; siis minulle vain se
orjansikiö!"
Silloin sai viha ja tuska ylivallan nuoressa aviomiehessä; hän työnsi
nyrkkinsä tuon pahanilkisen rintaa vastaan, niin että tämä hoiperteli
taaksepäin. "Oletko siis, sinä vanha syntinen, jo ennakolta, samoin
kuin minut ja minun taloni, myös ostanut viskaalilta minun vaimoni?"
"En itse hänestä välitä", kauppias irvisteli, "tämä nuori
kreikkalaisnainen tulee minua kauniimman ja nuoremman herran omaksi,
joka hänelle paremmin sopii: pian on nuori leijona hänet luolaansa
laahaava. Tiedät kai, millä tavalla leijona rakkautta kosii."
"Tribuno!" Fulvius kirkasi. "Mutta sitä ennen minä kuristan hänet
näillä kourillani kuoliaaksi. Ja sinä, mokoma parittaja, tässä --"
Mutta Crispus heitti molemmat käsivartensa hänen ympärilleen ja piti
hänestä kiinni.
Siten sai argentarius aikaa poistua sieltä. Kiireesti hän astui ylös
Legionaintielle vievää polkua; kun hän oli saapunut sinne, kääntyi hän
ja katseli vihreitten puitten välitse huvilaa, nosti uhaten nyrkkinsä
ja huusi siellä seisovalle miehelle:
"Voi teitä, te voitetut!"