on myös saanut alkunsa Gezeliusten ajoilta, vaikka säädökset
siitä annettiin vasta 1740 Turun ja 1774 Porvoon hiippakunnassa.
Lukukinkerien vaikutuksen täydentämiseksi se oli paikallaan.
Kinkereillä määrätyt rangaistukset kärsivät toiset urhoollisesti
joka vuosi, toiset taas karkasivat koko tilaisuudesta, ja kirjaimet
pysyivät vuodesta toiseen outoina koukeroina sekä kristinopin alkeet
käsittämättömänä, pimeänä maailmana. Ennen kuin nuoret ihmiset otettiin
täysi-ikäisten seurakuntalaisten joukkoon ja ennen kuin he pääsivät
ensimäiselle herranehtoolliselle, määrättiin, että pappien tuli kutsua
luokseen heidät ja kuulustella heidän kristinopin- ja lukutaitoaan.
Näin täytyi niidenkin, joiden oli siihen asti onnistunut paeta kirjaa,
tulla ainakin yrittämään lukemaan. Rippikoulua ei voinut mitenkään
välttää, jollei aina tahtonut pysyä lasten kirjoissa. Jotkut koettivat
lykätä sitä toistaiseksi mahdollisimman kauan. Se kävi päinsä niin
kauan, kunnes rupesi tekemään mieli naimisiin. Muistamme Aleksis
Kiven mainiosta »Seitsemän veljestä» kertomuksesta, kuinka Jukolan
veljeksetkin olivat visusti karttaneet kirjaa. Mutta kun Männistön
Venla oli saanut poikain sydämet liikehtimään, silloin pojat kaikki
marssivat aapiset kourassa lukkarinkouluun, vaikka siellä olikin
tukkapölly yhtämittaisena virvokkeena tavauksen lomassa.
Pappien toiminta ja valmistus.
Paljon oli Gezeliuksilla vaivaa, ennenkuin näin pitkälle päästiin.
He saivat lähettää monta kiertokirjettä ja matkustaa ahkerasti
tarkastamassa, että papit todella tekivät voitavansa seurakuntalaisten
opettamiseksi. Monet papit olivat itsekin sangen vähätietoisia. Sen
jälkeen kuin yliopisto oli perustettu, pappien valmistus oli kyllä
tullut paremmaksi. Koulua käymättömiä heidän joukossaan ei enää liene
ollut, kuten ennen, jolloin kerrotaan tapahtuneen sellaistakin, että
ylhäisen miehen tallirenki vihittiin papiksi. Mutta sellaisia, jotka
eivät olleet yliopistossa opiskelleet, oli Gezelius vanhemman piispaksi
tullessa kyllä pappeina. Paljon neuvoja ja opastusta saivat piispat
papeillekin antaa. He vaativat, että pappien tuli jatkaa opinnoitaan
vielä virassa ollessaankin. Apulaiset ja kappalaiset lukivat
kirkkoherrojen ja rovastien johdolla, ja kun piispa kävi tarkastuksilla
tahi kun pidettiin pappeinkokous, silloin he saivat näyttää, mitä
olivat ehtineet oppia.
Piispat eivät tyytyneet ohjaamaan ainoastaan valmiita pappeja, vaan
tahtoivat järjestää pappien valmistuksen entistä tehokkaammaksi. Sitä
varten järjestettiin uudelleen koulujen opetus ja perustettiin monia
uusia kouluja. Yliopiston sijaiskanslereina heillä oli tilaisuus
tarttua asiainmenoon yliopistossakin ja valvoa, mitä vaatimuksia
papeiksi aikoville asetettiin. Koulun ja kirkon elämään he voivat
näin tuntuvasti vaikuttaa, kun he olivat myöskin lainsäätäjäin
asemassa. Voimassa oleva kirkkolaki oli sangen puutteellinen ja
hallituksen suostumuksella he julkaisivat kirkkoa ja koulua koskevia
järjestyssääntöjä, joita lakina oli noudatettava.