Saara saapui asuntoonsa syvästi liikutettuna. Pöydällä oli juuri
postista tullut kirje. Hän aukaisi sen kummastuksissaan, sillä ei
se ollut mrs King'iltä, vaikka siinä oli Chicagon leima. Se oli
sisällöltään näin kuuluva:
"Rakas Neiti Saara!
Suokaa anteeksi, että kirjoitan tämän, vaan minulla ei ole lepoa,
ennen kuin se on tehty. Mrs King'iltä kuulin osoitteenne ja että
minun harhaluuloni teidän ystävyydestänne nuoren taiteilijan
kanssa Roomassa, oli perusteetoin. Siksi kirjoitan teille nyt.
Kaksi vuotta olen matkustellut sinne tänne, vaan teidän kuvaanne
en voi karkoittaa sydämmestäni. Siitä hetkestä asti, jolloin te
mrs Kingin eteisessä kiititte minua puheestani työväen tilan
parantamisesta, olen tuntenut kummallista mieltymystä teihin.
Siitä aikain, kun opin teidät tuntemaan, en ole ainoastaan
tuntenut syvintä kunnioitusta teihin, vaan myös hartainta
mieltymystä. Olette sen usein itsekin huomannut, en ole aina
voinut hillitä itseäni. Kerran, se oli taitelijain juhlassa,
Ponte Mollella, olin vähältä sanoa teille kaikki, mutta maltoin
mieleni. Te olette innostunut minun työ-alastani ja käsitätte
sen perinpohjaisen tarkoituksen. Teidän rinnallanne olisin
voimakas ja rohkea; ilman teitä tuntuu raskas tehtäväni vielä
raskaammalta. Nyt rakennutan omaa taloa Chicagoon. Piirustukset
ovat valmiina ja sopimus on jo tehty rakennusmestarin kanssa.
Odotan vaan teidän vastaustanne. Tahdotteko jakaa kaikki
kanssani? Jos ette sitä tee, jätän kaikki ja matkustan pois.
Vastatkaa minulle sähkösanomalla. N:o 375 Dearborn Street.