Kävi helpommaksi, kuin olisi voinut toivoakaan saada pappia lausumaan
ajatuksensa naisesta ja hänen asemastaan. Hän alkoi nimittäin itse
seuraavana päivänä päivällistä atrioidessa. Lähetyssanomissa oli taas
kerrottu vaimosta, joka karkasi miehestään.
-- Se on kerrassaan kauhistuttavaa! -- sanoi hän kertomuksen
luettuansa. -- Ja senlaista kuuluu tuontuostakin. Se on seuraus
muodissa olevasta epäuskosta ja sen pyrinnöistä hankkia naisille samoja
oikeuksia, kuin miehilläkin.
-- Elkää sanoko niin, herra pastori, -- sanoi Falk. -- Vaimolla oli
ehkä syynsä lähteä pois.
-- Luuletteko todella, että naisella missään tapauksessa on oikeus
jättää miehensä? -- kysyi pappi hämmästyksissään unohtaen lusikkansa
soppaan.
Saara oli syövinään, mutta kuunteli tarkkaan.
-- Luulen, että jos ei mies ja vaimo syystä tai toisesta elä sovussa,
vaan katkeroittavat toisensa elämää, niin on parempi heidän erota kuin
jatkaa yhdyselämäänsä.
-- Silloin ei meillä olisi muita naisia, kuin niitä jotka pakenisivat
mieheltä toiselle, -- vastasi pappi ivallisesti.
-- Teillä ei tunnu olevan aivan korkeat käsitykset avioliitosta, herra
pastori -- vastasi Falk hymyillen.
-- Nainen on huikentelevainen, -- jatkoi pappi, -- hän haluaa
alituiseen vaihtelevaisuutta, alituiseen jotain uutta. Jos hän
laskettaisiin vapain ohjaksin olisi seurauksena hirveitä onnettomuuksia
yhteiskunnalle. Hänellä on raamattu, jonka käskyistä hän riippukoon.
Hänen poikkeamatoin velvollisuutensa on olla miehensä luona ja olla
hänelle alamainen. Se on tarpeellista hänelle itselleen ja koko
yhteiskunnalle.
-- Tarkoitatteko todellakin, että kaksi ihmistä, jotka inhoovat
toisiansa ja molemmin puolin katkeroittavat toistensa elämää, eläisivät
yhdessä, vaikka he erottuansa voisivat kumpikin olla suureksi hyödyksi
yhteiskunnalle?
-- Sen vaan sanon, että yksi sääntö tulee löytyä, muuten sortuu kaikki
pohjattomuuteen, -- vastasi pappi.
-- Senlaisten ihmisten tulee tarkoin punnita ennen kuin menevät
avioliittoon. Jos ovat tehneet tuhmasti, saavat he kärsiä seuraukset.
-- Mutta kuinka moni naitetaan lapsena melkein, tai vanhempien
pakoituksesta ja joilla sen vuoksi ei ole tilaisuutta valitsemiseen?
Täytyykö niiden sitte kärsiä koko elämänsä toisten erehdyksistä?
-- Se heidän tulee tehdä, -- vastasi pappi lyhyvesti.
-- Mitä ajattelee rouva Jensen asiasta? -- kysyi maalari katsoen
Saaraan.
-- Saara on Jumalan kiitos kasvatettu minun mielipiteideni mukaisesti
-- kiiruhti pappi sanomaan. -- Hän tietää vaimon velvollisuudet ja
jakaa miehensä mielipiteet.
Saara loi salaa katseen maalariin, kumartui sitte lähemmäs
soppalautastaan sanaakaan puhumatta.
-- Tarkoitatteko, herra pastori, ettei naisella saa olla omia
mielipiteitä eikä niitä ilmituoda? -- kysyi maalari.
-- Jumala varjelkoon! Minun puolestani saa hänellä niitä kyllä olla ja
niistä puhuakin, mutta naidun naisen vaan miehensä kautta, -- vastasi
pastori arvokkaasti. -- Mies edustaa Kristusta, kuten Paavali sanoo,
nainen taas seurakuntaa ja mies on vaimon pää. Nämä raamatun sanat
ovat niin selvät, etten ymmärrä kuinka yksikään kristitty voi niitä
väärennellä. Ja senvuoksi sanon, että tuonlaiset tapaukset Chicagossa
todistavat vaan epäuskon levenemistä ja sen myrkyn tarttumusta kotien
helmaan.
-- Mutta... niin, anteeksi herra pastori, -- sanoi Falk pilkallisesti
hymyillen -- kysyn vaan saadakseni selvitystä... jos nyt mies sattuisi
olemaan tuhma, jörri ja vaimo rikaslahjainen, voiko vaimo silloinkin
kunnioittaa miestänsä jonkinlaisena Kristuksena ja olla hänelle nöyrä
ja alamainen kaikessa?
-- Tässä ei ole kysymys hänen älystään, eikä luonteestaan; hänen
asemaansa ja tointansa tulee vaimon kunnioittaa.
-- Vaan jos mies olisi sydämmetöin ja julma ja rääkkäisi häntä, --
sanoi Saara hiljaa, -- täytyisikö hänen silloinkin nurkumatta tyytyä
kohtaloonsa?
-- Luonnollisesti, -- vastasi pappi. -- Sen tiedät, lapseni,
raamatustasi. Hänen tulee totella ja kärsiä.
-- Kerrassaan mainiota silloin olla mies, -- sanoi Falk nauraen. --
Sitä pahempi teille, rouva Jensen.
-- Saara on Jumalan kiitos tyytyväinen kohtaloonsa, ja hyvin hänen on
käynytkin, -- sanoi pastori.
Falk katsoi Saaraan. Tyyneydellä täytti hän emännän velvollisuudet,
vaikka vihan leimaus välähti silmissä. Päivällisen loputtua luki pappi
kiitos-rukouksen viittä minuuttia pitemmän tavallista.
Iltapäivällä Falkin tullessa maalaamaan Saaran kuvaa seisoi hän
kuvastimen luona järjestelemässä tukkaansa. Muutenkin oli hän
huolellisemmin puettuna kuin ennen.
-- No, rouva Jensen, saittepa oivan saarnan tänään, -- sanoi hän
kehystä asetellessaan kuntoon.
Saara kääntyi ympäri ja tummat silmät säkenöivät tulta.
-- Oh, minä vihaan häntä: -- sanoi hän äkkiä melkein kuiskaten, -- se
tahtoo sanoa senlaisia ihmisiä, jotka elävät vaan suurilla sanoilla, --
jatkoi hän.
-- Niin kauan kun he pitävät raamattua yliluonnollisena jumalallisena
ilmestyksenä, jota kaikessa tulee noudattaa, on heillä oikein, --
vastasi Falk.
-- Oikein?
-- Niin Mutta jos he tarkastelisivat raamattua, kuin muutakin
kirjallisuutta, niin muuttuisi heti toiseksi.
-- Kirjallisuutta? -- huudahti Saara hämmästyneenä.
-- Niin, mitä on raamattu sitten, ellei juutalaista kirjallisuutta,
lakikeräyksiä, historiaa, ennustuksia, runoelmia kirjeitä j.n.e. eri
miesten eri aikoina kirjoittamia, ja erilaisella katsantotavalla?
Siksipä siellä löytyykin niin paljon ristiriitaisuutta. -- Mutta mitä
luulette noista sanoista naisista?
-- Luulen, että ne ovat Paavalin puheita, joita ei meidän ole pakko
omistaa. Paavali eli itämailla, missä naista pidetään kauppatavarana.
-- Ajatteleeko joku toinenkin tuolla tavalla?
-- Useammat sivistyneet ovat sitä mielipidettä. Siksipä te täällä
tunnuttekin niin omituisilta, aivan kuin ihmisiä menneiltä ajoilta
ja kuullessani teidän mielipiteitänne tuntuu kuin olisin museossa
mammutihampaiden ja muiden maadunnais-ainesten keskellä.
-- Vai olen minä teistä mammutinhampaan näköinen? -- vastasi Saara
hymyillen.
-- Ei, rouva Jensen; te muistutatte metsän keijukaista, jonka peikot
ovat lapsena ryöstäneet ja pitäneet maanalaisessa valtakunnassaan mutta
joka nyt on äkkiä päässyt vapauteensa ja luo ihmettelevän katseen
ympäristöönsä.
Saara punastui.
-- Ei, puhukaamme nyt vakavasti, -- sanoi hän. -- Luuletteko minun
voivan, syntiä tekemättä lukea tuon antamanne kirjan?
-- Sen synnin otan minä kernaasti tunnolleni -- vastasi Falk nauraen.